Karhupaviaaneilla urosten tekemät surmatyöt ovat mahdollisesti poikasten yleisin kuolinsyy. Lauma on toistuvien hyökkäysten kohteena, kun uudet urokset yrittävät syrjäyttää sen johtajan. Kuva: Elise Huchard.
Karhupaviaaneilla urosten tekemät surmatyöt ovat mahdollisesti poikasten yleisin kuolinsyy. Lauma on toistuvien hyökkäysten kohteena, kun uudet urokset yrittävät syrjäyttää sen johtajan. Kuva: Elise Huchard.

Nisäkäslauman sosiaaliset suhteet määräävät, yrittääkö uros tappaa poikasia vai ei.

Gorillojen, leijonien, kotihiirien ja monien muiden nisäkäslajien käyttäytymiseen liittyy piirre, jota tutkijoiden on näihin päiviin asti ollut vaikea selittää. Näiden lajien urokset tappavat oman laumansa poikasia.

Raa’an käytöksen ymmärtämistä vaikeuttaa muun muassa se, että monien geneettisesti läheisten sukulaislajien käytös poikkeaa tässä toisistaan. Esimerkiksi simpanssiurokset surmaavat oman lauman poikasia, mutta bonobolaumoissa tutkijat eivät ole havainneet ainuttakaan tapausta. Nyt Sciencen julkaisema tutkimus esittää, että selitys käytökseen löytyy nisäkäslauman sosiaalisesta rakenteesta.

Tutkijat Dieter Lukas ja Elise Huchard tarkastelivat 260 nisäkäslajia, joista 119 lajin urosten tiedetään surmaavan poikasia. He huomasivat, että kaikki nämä lajit elävät yhden tai muutaman uroksen hallitsemissa laumoissa, joiden naaraat ovat lisääntymiskykyisiä mihin vuodenaikaan tahansa.

Näille lajeille on tyypillistä, että kilpailevat urokset yrittävät syrjäyttää hallitsevan uroksen ja päästä lauman johtajiksi. Onnistuttuaan ne tappavat lauman pennut, jotta niiden emot tulisivat nopeammin lisääntymiskykyisiksi. Tuoreella hallitsijalla on kiire saada jälkeläisensä maailmaan, sillä seuraava haastaja saattaa päättää sen valtakauden hetkenä minä hyvänsä.

Joissakin lajeissa naaraat yrittävät tehdä raakuuksista lopun parittelemalla niin monen uroksen kanssa kuin suinkin. Kun uroksille ei ole selvää, mitkä poikasista ovat niiden omia ja mitkä eivät, poikasentappajan riski surmata omia jälkeläisiä kasvaa.

Sukupuolten välinen kilpavarustelu johtaa tutkijoiden mukaan lopulta tilanteeseen, jossa poikasentappo ei enää kannata ja lisääntymiskilpailu käydään siitoskyvyllä. Irtosuhteita harjoittavien naaraiden laumoissa urosten kivesten koko kasvaa sukupolvesta toiseen. Näin poikasia saakin raaimman uroksen sijaan se, joka lempii eniten.