Lontoon Sohossa käy seksikauppa.
Lontoon Sohossa käy seksikauppa.

Brittitutkimuksen mukaan seksiala tarjoaa siirtolaisille paremman toimeentulon kuin huonosti palkatut rutiinityöt. 

Enemmistö Lontoon muista maista muuttaneista seksityön tekijöistä ei koe olevansa pakotettuja myymään seksiä. Tähän tulokseen on tullut London Metropolitan -yliopiston siirtolaisuustutkija Nick Mai tutkimuksessaan, joka perustui sadan seksialalla työskentelevän haastatteluun.

Seksityöläiset olivat kotoisin Etelä-Amerikasta, Itä-Euroopasta, Euroopan unionista sekä Kaakkois-Aasiasta. Haastatelluista 67 oli naisia, 24 miehiä ja yhdeksän sukupuoltaan vaihtaneita.

Tutkitut kertoivat tekevänsä seksityötä saadakseen paremman elintason ja voidakseen auttaa kotimaahan jääneitä perheenjäseniä. Seksiä myymällä heidän ei kertomansa mukaan tarvitse ottaa vastaan huonosti palkattuja ja rutiiniluontoisia töitä.

"Käsitys että kaupallinen seksiala on kytköksissä kansainväliseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja laittomaan maahanmuuttoon on nostanut moraalisen paniikin Britanniassa", sanoo Mai.

"Jotta selkäydinreaktiot vältettäisiin ja ymmärrettäisiin paremmin ilmiötä, on tärkeää, että päättäjät ja suuri yleisö saavat ajankohtaista ja pätevää tietoa."

Mai esitteli tutkimustaan Britannian talous- ja yhteiskuntatutkimuksen neuvoston ESRC:n yhteiskuntatieteen festivaaleilla.

Kasvontunnistusohjelma erottaa eri-ikäisenä otetuista kuvista saman lapsen.

Lasten katoamiset ja kaappaukset ovat maailmalla yleisempi ongelma kuin Suomessa. Moni vanhempi kantaa mukanaan kadonneen valokuvaa.

Sitä voi käyttää todisteena. Mutta kun katoamisesta on aikaa, valokuvan arvo kadonneen etsinnässä hiipuu. Ihminen kun voi näyttää hyvin erilaiselta muutaman vuoden kuluttua.

Nyt kuvien vertailuun esimerkiksi poliisin avuksi on otettu avuksi tekoäly. Se voisi löytää kadonneen henkilön valokuvan avulla nopeammin kuin ihminen.

Poliisilla on jo käytössä eri ohjelmia, joilla he vertailevat valokuvia. Ne ovat kuitenkin parhaimmillaan, kun kadonnut on yli 20-vuotias.

Tietojenkäsittelytieteen tutkija Debayan Deb Michiganin osavaltion yliopistosta kehitti ryhmineen kasvoja tunnistavan laskentaohjelman. Algoritmi tunnistaa eri-ikäisistä kasvoista samoja piirteitä.

Deb kehitti ohjelmaa antamalla sille tuhat kuvaa 2–18-vuotiaista lapsista. Jokainen lapsi oli kuvattu ainakin neljä eri kertaa kuuden vuoden aikana.

Tekoäly löysi oikean lapsen kuvia vertailemalla 80 prosentissa tapauksista, kertoo arxivessa julkaistu tutkimus.

Jos kuvat oli otettu alle vuoden välein, tekoäly löysi saman henkilön kasvonpiirteet yli yhdeksässä tapauksessa kymmenestä. Tunnistus laski 73 prosenttiin, jos kuvien välillä oli kulunut yli kolme vuotta.

Ryhmä yrittää nyt kouluttaa tekoälyä löytämään lapsi kuvista, joiden välissä on kulunut usea vuosi, kertoo New Scientist.

Sähköinen stimulointi aktivoi aivot alttiiksi harjoitukselle.

Netistä saa korvakuulokkeita, jotka lupaavat lisää taitoa, voimaa ja kestävyyttä, kertoo Helsingin Sanomien juttu.

Kalifornialaisen yrityksen Halon kuulokkeiden sanka antaa aivokuorelle sähköistä stimulaatiota. Kun urheilusuoritusta tai musiikkikappaletta treenaa stimuloiduin aivoin, harjoituksen vaikutus tehostuu, yritys vakuuttaa.

Newsweek-lehden mukaan yhdysvaltalaiset urheilijat ovat toimineet koekäyttäjinä. Halon omassa tutkimuksessa stimulaatiota saaneiden urheilijoiden ponnistusvoima lisääntyi kuukauden harjoittelun aikana selvästi enemmän kuin lumekuulokkeita käyttäneellä ryhmällä.

Periaatteessa tällainen neurodoping voi toimia.

”Sille on neurofysiologista perustaa”, sanoo Turun yliopistollisen keskussairaalan ylilääkäri ja kliinisen neurofysiologian professori Satu Jääskeläinen.

Niin sanotulla transkraniaalisella tasavirtastimulaatiolla eli tDCS:llä voidaan nostaa aivokuoren aktiivisuustasoa eli valmiutta hermoimpulsseihin. Olemassa olevat hermoyhteydet tehostuvat. Samalla lisääntyy aivoalueen muovautuvuus eli kyky muodostaa uusia yhteyksiä.

Sähköistä stimulointia on kehitetty ennen kaikkea sairauksien hoitoon, mutta myös sen vaikutusta suorituskykyyn on tutkittu.

Tieteellisissä kokeissa se on parantanut terveiden koehenkilöiden reaktioaikoja, tehostanut motorista oppimista ja parantanut kognitiivista suorituskykyä.

Sillä on pystytty jopa parantamaan kestävyyttä. Uupumukseen asti ajetuissa pyöräilytesteissä stimulaatiota saaneet koehenkilöt pystyvät jatkamaan pidempään kuin verrokkiryhmä.

Se on lyhentänyt reaktioaikoja ja lisännyt reiden ojennusvoimaa. Sillä on pystytty hillitsemään käsien vapinaa, josta ampujat haluavat päästä eroon.

Stimuloidut koehenkilöt ovat omaksuneet taitoja nopeammin ja pystyneet toistamaan oppimaansa täsmällisemmin.

Kuitenkin Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen Kihun johtaja Sami Kalaja kertoo HS:n jutussa, että nykynäytön perusteella huippu-urheilussa vaikutukset olisivat heikot tai jopa olemattomat.

Suurimpia vaikutuksia aivostimulaatiolla on saatu koehenkilöillä, joilla on aivojen toiminnassa jokin vajaus tai häiriö. Terveillä havaitut muutokset ovat pienempiä.

Kysely

Kokeilisitko neurodopingia?

o_turunen
Seuraa 
Viestejä10657
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Kokeilisitko neurodopingia?

MooM kirjoitti: Tasavirtastimulaatiolla (TDCS) on tutkitusti vaikutusta, tuosta laitteesta en tiedä. Vaikutus riippuu siitä, minkä aivoalueiden välille virta laitetaan ja miten päin. Duodecimissä: http://www.duodecimlehti.fi/lehti///duo12996 "TMS:n avulla tuotettujen motoristen herätevasteiden mittaamisen hyödyllisyyttä osana heikkoon sähkövirtaan perustuvien stimulaatiomenetelmien perustutkimusta rajoittaa se, että menetelmä kuvaa ainoastaan liikeaivokuoren vasteita, eivätkä tulokset...
Lue kommentti

Korant: Oikea fysiikka on oikeampaa kuin sinun klassinen mekaniikkasi.
Korant: Jos olet eri mieltä kanssani olet ilman muuta väärässä.