Taiteilijan näkemys siitä, kuinka kaksi kuuta törmäsi toisiinsa lähellä syntyvää maapalloa eli proto-Maata yli neljä miljardia vuotta sitten. Kuva: Hagai Perets
Taiteilijan näkemys siitä, kuinka kaksi kuuta törmäsi toisiinsa lähellä syntyvää maapalloa eli proto-Maata yli neljä miljardia vuotta sitten. Kuva: Hagai Perets

Pikkukuut olisivat yhdistyneet yhdeksi isoksi, israelilaiset tutkijat esittävät.

Sama Kuu ei ole aina heijastanut valoa Maan öihin. Se, jonka näemme harva se ilta taivaalla, ei ole Maan ensimmäinen kuu. Se on viimeisin kuu useiden kuiden sarjassa. Ne kaikki kiersivät Maata aiemmin.

Näin väittää joukko israelilaisia tähtitieteilijöitä Weizmann tiedeinstituutista ja Israelin teknologiainstituutista Technionista.

Usean kuun teoria on vastoin yleisesti hyväksyttyä näkemystä, että nykyinen Kuumme muodostui jättimäisessä törmäyksessä.

Siinä olisivat iskeneet yhteen pieni Marsin kaltainen planeetta ja muinainen maapallo. Törmäyksen pienempi osapuoli olisi jäänyt taivaalle Kuuksi.

”Mallimme viittaa siihen, että muinaista maapalloa kiersi joskus joukko kuita. Jokainen niistä oli muodostunut omassa törmäyksessään proto-Maan eli syntyvän Maan kanssa”, sanoo tutkimuksen toinen kirjoittaja, apulaisprofessori Hagai Perets.

”Nähtävästi nämä kuun kaltaiset muodostumat sinkoutuivat myöhemmin osaksi maapalloa tai törmäsivät toisiinsa. Näin ne muodostivat yhä isompia kuita.”

Tutkijat ajoivat eri ehdoilla yli 800 mallinnusta Kuun synnystä ja päätyivät esittämään teorian useista kuista.

Uusi malli istuu mukavasti nykyiseen käsitykseen siitä, miten maapallo kasvoi isoksi. Kun maapallon kivimassa alkoi kasvaa, siihen iskeytyi loppuvaiheissa monia isoja kappaleita.

Jokainen näistä toi lisää ainesta proto-Maahan, kunnes se saavutti nykyisen kokonsa.

Israelilaiset uskovat, että edeltäviä kuita oli jo olemassa, kun maapallo sai viimeisiä isoja iskujaan.

Maan vuorovesivoimat saattoivat siirtää näitä kuita kauemmas Maasta. Nykyinenkin Kuumme siirtyy Maasta kauemmas yli senttimetrin vuodessa.

Kuiden välinen gravitaatio eli painovoima olisi vetänyt kuitenkin kuita yhteen. Näin kuut olisivat vaikuttaneet toisiinsa paljon ja niiden radat olisivat muuttuneet.

On todennäköistä, että pienet kuut yhdistyivät, kun radat muuttuivat. Lopulta ne törmäsivät ja sulautuivat yhteen, sanovat tutkijat.

Useiden törmäysten jälkeen olisi vähitellen syntynyt iso kuu, siis se Kuu, jonka näemme nyt taivaalla.

Tutkimuksen julkaisi arvostettu Nature Geoscience.

ThiNguyen
Seuraa 
Viestejä36
Liittynyt14.8.2016

Uusi teoria: Maalla on ollut monta kuuta

Uskon tähän teoriaan. Jos maahan olisi aikanaan törmännyt vain yksi iso kappale, se tuskin olisi niinkin puöreällä radalla maapallon ympäri kuin kuu nyt on. Sen sijaan mitä useammasta törmäyksestä ja mitä pienemmistä muruista kuu on muodostunut, sitä pyöreämpi on sen rata. Myös ratataso, joka on kutakuinkin sama kuin maalla, tukee tätä teoriaa.
Lue kommentti

Nimipäivä oli pitkään tärkein henkilökohtainen merkkipäivä.

Tiedätkö, milloin sinulla on nimipäivä? Toisin kun monessa muussa maailman maassa, vastauksesi on todennäköisesti kyllä. Liekö edes suomalaista, joka ei tietäisi.

Entä panitko merkille, että eilen alkoi naistenviikko? Monet panivat – muutkin kuin ne yli 600 000 naista, joiden nimipäivä osuu 18.7.–24.7. sijoittuvaan viikkoon.

Meillä muistetaan naistenviikko sen peruina, että ennen sääkarttoja ja taloussivujen pörssianalyysejä suomalaiset yrittivät ennakoida elämäänsä enteistä.

Naisten viikolla selvisivät sadot ja sateet.

Joka ei ole Marketan aikana heinässä, se ei korjaa heiniä.
Jos ei Kristiinan päivänä ole pavussa kukkaa, saa päästää siat papumaahan.
Jos on poudat, varokaa ämmäviikkoa. Kyllä ämmät kastelee.
Kun Matleenan päivänä sataa, sataa Pertun päivään asti.

Vietto alkoi 1700-luvulla

Naistenviikon juuren muodostavat kahden pyhimyksen, Maria Magdalenan ja Kristinan, keskiaikaiset muistopäivät.

Katolisen kirkon pyhimyskalenterista lähti aikoinaan koko ajatus nimille omistetuista päivistä. Pyhimysten päivät alkoivat muuntua nimipäiviksi, kun kirkon jäsenet ryhtyivät nimeämään lapsiaan pyhimysten mukaan.

Yhteys pyhimyksiin höllentyi, kun Martin Luther käynnisti Saksassa uskonnollisen reformaation. Se hylkäsi pyhimysten palvonnan ja korvasi pyhimyskalenterit evankelisilla kalentereilla, joihin merkittiin nimipäiviä myös suosituille kansannimille.

Suomeen tämä maallinen nimipäiväperinne saapui Ruotsin kautta 1700-luvulla. Tavan omaksuivat ensin – niin kuin tuolloin uudet muotivillitykset yleensä – säätyläiset, mutta seuraavalla vuosisadalla nimipäiviä vietettiin jo koko maassa.

Perinteen yleistymistä edisti täkäläinen nimipäiväkalenteri, jota päivitettiin vastaamaan suomalaisten tosiasiallista nimistöä.

Maassa, jossa kaikki eivät vielä satakaan vuotta sitten tienneet toistensa syntymäpäiviä, eivät aina omaansakaan, almanakkaan merkityt nimipäivät antoivat mahdollisuuden toivottaa sukulaisille ja ystäville vuosittain lisää onnellisia elonpäiviä.

Näin Suomesta tuli nimipäivien vieton kärkimaita – ja sellainen maamme on yhä. Meidän lisäksemme maallisia nimipäiviä viettävät innokkaasti lähinnä ruotsalaiset, tšekit ja latvialaiset.

Kalenterit tukevat edelleen

Nimipäiväperinteen säilymistä ovat tukeneet uudet nimipäiväkalenterit, joilla on haluttu varmistaa, että mahdollisimman monella on tilaisuus viettää nimipäivää.

Suomenruotsalaiset saivat omansa vuonna 1929. Inarinsaamelaisten kalenteria on julkaistu vuodesta 1996, ja ensimmäinen pohjoissaamelaisten kalenteri ilmestyi 1997.

Luonnollisesti myös ortodokseilla on kalenteri. He juhlivat nimipäivää oman nimikkopyhänsä päivänä.

Nykyään jopa 84 prosenttia suomalaisista pystyy viettämään nimipäivää suomenkielisen nimipäiväkalenterin mukaan.

Jos nimeään etsii lisäksi suomenruotsalaisesta, ortodoksisesta tai saamelaisesta kalenterista, nousee luku yli 90 prosenttiin, arvioi nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkala, joka Helsingin yliopiston almanakkatoimiston johtajana hoitaa suomenkielistä nimipäiväkalenteria.

 

Lue lisää

Tiede-lehdessä 8/2018 on pitkä artikkeli, jossa tiedetoimittaja Johanna Junttila  kertoo nimipäiväperinteen synnystä ja nimipäivien perinteisistä viettotavoista. Nykyiset someviestit ja pullakahvit työpaikalla ovat kalpea aavistus alkuperäisistä menoista. Ennen päivänsankari sai nimipäiväpuun ja olkiheilan sänkyyn.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Jopa huonomuistisena pidetty kultakala pystyy palauttamaan mieleensä yli vuoden takaisia tapahtumia.

Englanninkieliset kutsuvat hajamielisyyttä usein ”kultakalan muistiksi”, ja sen väitetään olevan vain kolmen sekunnin mittainen.

Todellisuudessa kultakala, kuten moni muukin kala, on muistivirtuoosi. Sen muisti on jopa niin luotettava, että Kanadassa Brittiläisen Kolumbian yliopiston luennoitsijat hyödyntävät sitä biologian opetuksessa.

Harjoituksessa kunkin opiskelijan pitää opettaa yhdelle kultakalalle, että se saa ylimääräisen ruoka-annoksen uimalla tietyn värisen muoviputken luo. Joka kalalle on varattu hiukan eri värisävy. Sitten putkirivistö pidetään poissa kalojen näkyviltä vuoden ajan. Tämän jälkeen opiskelija saa tehtäväkseen kokeilla, vieläkö hänen ”oma” kalansa valitsee oikean sävyn.

Vastaus on kyllä. Jokainen kultakala viilettää edelleen oman värisävynsä putkelle.

Kalojen muisti on muutenkin osoittautunut mainettaan paremmaksi. Eräs todiste tästä on röyhelötokko, sormenmittainen sintti, joka elää Atlantin rantavesissä.

Tutkimuksissa on paljastunut, että röyhelötokko painaa nousuveden aikana mieleensä kolmiulotteisen kartan kotivetensä pohjasta. Sitä hyödyntämällä tokko löytää laskuveden aikana vuorovesilammikosta takaisin mereen. Kartta päässään se loikkii yhdestä rannalle jääneestä lampareesta viereiseen, siitä seuraavaan ja niin edelleen avoveteen asti.

Jos tokot siirtää vieraan rannan lammikoihin, niiden loikat suuntautuvat mihin sattuu ja päättyvät yleensä kuivalle maalle. Jo yhden nousuveden mittainen uiskentelu uuden pohjamaiseman yllä riittää kuitenkin siihen, että ne muistavat oikeat hyppelyreitit yli kuukautta myöhemmin.

 

Lue lisää

Kesäkuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa tutkija ja tietokirjailija Helena Telkänranta kertoo kalojen hämmästyttävistä kyvyistä. Valtaosa kalojen älyä ja tunnemaailmaa koskevista tutkimuksista on niin tuoretta, että tiedot eivät ole vielä ehtineet esimerkiksi oppikirjoihin.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.