Itävaltalais-yhdysvaltalais tutkijaryhmän mukaan ihmiset eivät enää vanhene entiseen malliin.
Itävaltalais-yhdysvaltalais tutkijaryhmän mukaan ihmiset eivät enää vanhene entiseen malliin.

Itävaltalais-yhdysvaltalaisen tutkijaryhmän mukaan ihmiset eivät vanhene sitä tahtia kuin oletetaan.

Ihminen elää terveempänä pidempään kuin ennen, joten nykyiset ikävuosiin nojaavat vanhuuden määritelmät eivät enää päde, esittää kansainvälinen tutkijaryhmä  Science-lehdessä.

Vaikka ihminen vanhenee hitaammin kuin aiemmin, vanhuksiksi lasketaan yleensä kaikki yli 65-vuotiaat. Moni tämän rajapyykin ylittänyt ei kuitenkaan ole - niin kuin esimerkiksi useimmissa kustannuksia koskevissa laskelmissa oletetaan - muiden huollettavana tai hoidettavana, päinvastoin he saattavat olla huoltajia tai hoitajia itse, tutkijat huomauttavat.

"Pelkkään kronologiseen ikään tuijottaminen tuottaa herkästi virheellisiä tuloksia", Warren Sanderson Wienin IIASA-instituutista sanoo.

Tästä syystä Sanderson kollegoineen onkin kehittänyt uudenlaisia ikääntymisen mittareita, jotka ottavat myös eliniän pidentymisen sekä toimintakyvyn todelliset muutokset huomioon.

Tutkijoiden mukaan ne auttavat nykyistä täsmällisemmin määrittämään muun muassa väestön huoltosuhdetta sekä luotaamaan käypää eläkeikää.