Sinivalaassa kaikki on suurta: korvavaikkukin kertyy ison porkkanan kokoisiksi tulpiksi.
Sinivalaassa kaikki on suurta: korvavaikkukin kertyy ison porkkanan kokoisiksi tulpiksi.

Korvasta näkee elinikäisen altistuksen.

Hetulavalaiden korvakäytävässä on vahatulppa, joka kasvaa kerroksittain valaan koko elinajan. Tulppaa on 1950-luvulta saakka käytetty valaiden iän laskemiseen, ja nyt osoitettiin, että tulppaan kertyy näytteet valaan elämänsä aikana kohtaamista rasvaliukoisista kemikaaleista, kuten torjunta-aineista. Tulpan kerrosten ansiosta nähdään myös kunkin aineen kertymisajankohta, kertovat yhdysvaltalaiset tutkijat artikkelissaan Pnas-lehdessä.

Stephen Trumble Baylor-yliopistosta Texasin Wacosta työtovereineen sai 25 senttiä pitkän vahatulpan 21-metrisestä sinivalasuroksesta, joka oli kuollut laivan iskusta. Tulpassa erottui 24 kasvukerrosta, minkä mukaan valas oli elänyt 12-vuotiaaksi.

Tulpan kerroksista tutkijat saivat määritetyksi sekä ympäristöstä kertyneitä aineita että valaan omia hormoneita.

Ympäristömyrkkyjä, kuten polykloorattuja bifenyyleitä eli pcb-yhdisteitä, valas oli saanut erityisesti ensimmäisenä elinvuotenaan. Se oli todennäköiseti imenyt ne emonsa maidosta.

Myöhemmällä iällä valas oli altistunut kahteen otteeseen elohopealle.

Valaan omista hormoneista tutkijat mittasivat stressihormoni kortisolia ja uroksen sukupuolihormoni testosteronia. Suurin kortisolimäärä näkyi heti testosteronin huippumäärän jälkeen: ilmeisesti pariutumiskausi rassasi valasnuorukaista. Sinivalaat tulevat sukukypsiksi noin kymmenvuotiaina, joten tämä yksilö ehti elää sukukypsää elämää vain pari vuotta ennen tuhoisaa tälliä.

Vahatulppamenetelmä on kiinnostava, koska elinikäisen kemikaalialtistuksen määrittäminen eläimistä on yleensä vaikeaa, tutkijat huomauttavat. Vaha säilöö sellaisiakin kemikaaleja, jotka rasvakudoksesta ajan myötä hajoavat, kuten polysyklisiä aromaattisia hiilivetyjä eli pah-yhdisteitä. Valaiden vahatulpat ovat sikälikin näppäriä tutkimuskohteita, että niitä on tallennettu museoihin 1950-luvulta saakka. Niistä näkee siis myös vuosikymmenten takaisia kemikaalikuormituksia ja valaiden stressitasoja. 

Aurinkokunnassamme kiitänyttä asteroidia tutkitaan vielä radioteleskoopein. Ohessa taiteilijan näkemys sikarin muotoisesta vieraasta. Kuva: ESO / M. Kornmesser

Asteroidi ’Oumuamua tuli Maan lähelle aurinkokuntamme ulkopuolelta ja on nyt jo yli 300 miljoonan kilometrin päässä Maasta.

Asteroidi ulkoavaruudesta lensi aurinkokuntaamme lokakuussa, ja se paljastui oudosti sikarin muotoiseksi. Asteroidi sai nimen ‘Oumuamua, joka tarkoittaa havaijin kielellä viestinviejää.

Tähtitieteilijät haluavat nyt tarkistaa, onko asteroidissa merkkejä vieraasta sivilisaatiosta tai Maan ulkopuolisesta älystä.

Asteroidia tutkii loppuviikosta iso Green Bankin radioteleskooppi läntisessä Virginiassa Yhdysvalloissa, kertoo The Guardian.

Radioteleskooppi seuraa asteroidia keskiviikosta alkaen ainakin kymmenen tuntia. Merkkejä etsitään neljällä eri radiotaajuudella.

”Asteroidista voisi löytyä esimerkiksi radiolähde”, sanoo tähtitieteen professori Avi Loeb Harvardin yliopistosta. Hän on mukana Breakthrough Listen -hankkeessa, joka etsii vieraan älyn merkkejä avaruudesta.

Breakthrough Listen -hanke perustettiin 2015. Se etsii elämän merkkejä planeetoilta, joita on löydetty ja löydetään miljoonalta lähimmältä tähdeltä. Hanketta rahoittaa venäläinen miljardööri Juri Milner.

”On outoa, että ensimmäinen kappale, jonka havaitsemme tulevan aurinkokuntamme ulkopuolelta, on tuon muotoinen”, sanoo Loeb.

”Jos siinä on mitään keinotekoista, saamme siitä selvää. Melko varmasti se on tavallinen kappale”, sanoi Loeb The Guardian -lehden mukaan.

Tähtitieteilijät pystyivät päättelemään asteroidin radasta, että se tuli aurinkokuntamme ulkopuolelta. Jonkin kappaleen painovoima on sinkauttanut sen tähtienväliseen avaruuteen.

‘Oumuamuan muoto mietityttää tähtitieteilijöitä. Samanlaista ei ole tavattu aurinkokunnassamme.

Vaikka signaalia maan ulkopuolisesta älystä ei saataisikaan, saa radioteleskoopilla lisää tietoa kohteesta. Vielä ei tiedetä, onko sillä vettä ja kaasuja.

Tutkijat esittävät, että nykyihminen vaelsi ulos Afrikasta useaan otteeseen. Ensimmäisen seurueen lähdöstä on noin 120 000 vuotta.

Nykyihminen Homo sapiens kehittyi Afrikassa, mistä noin 60 000 vuotta sitten levittäytyi Aasian ja Euroopan puolelle joukko, josta kaikki nykyiset ei-afrikkalaiset polveutuivat.

Näin ihmislajin tarinaa on kerrottu koulukirjoissa ja tiedeuutisissa vuosien ajan. Nyt siihen on aika tehdä päivitys, toteavat alan asiantuntijat Science-lehdessä .

Arvostetun Max Planck -instituutin ja Hawaijin yliopiston tutkijat kokosivat analyysissaan yhteen joukon löytöjä, jotka on tehty Aasiassa aivan viime vuosina. Niistä saadut tutkimustulokset eivät sovi yhteen vanhan kertomuksen kanssa.

Esimerkiksi Keski- ja Etelä-Kiinasta on löydetty nykyihmisen jäänteitä, jotka on ajoitettu 70 000–120 000 vuotta vanhoiksi.

Löydöt Kaakkois-Aasiasta ja Australiasta viittaavat siihen, että nykyihminen ehti häärätä sielläkin jo ennen kuin lajimme vanhan teorian mukaan oli edes astunut jalallaan Afrikan ulkopuolelle.

Tutkijat esittävät, että nykyihminen vaelsi ulos Afrikasta useaan otteeseen. Ensimmäisen seurueen lähdöstä on noin 120 000 vuotta, siis kaksi kertaa pidempi aika kuin mitä ennen otaksuttiin.

Heidän jälkeensä muuttajia on ollut useita, kunnes suurin Afrikasta muutto nähtiin 60 000 vuotta sitten.

Jokin vanhassa tarinassa sentään pitää kutinsa: kaikki kansat Afrikan ulkopuolella polveutuvat tuosta viimeksi mainitusta joukkiosta. Syystä tai toisesta aiemmin lähteneiden ihmisten suvut ovat sammuneet.

”Varhemmin kuin 60 000 vuotta sitten Afrikasta levittäytyneet ihmiset olivat todennäköisesti pieniä metsästäjä-kerääjien ryhmiä. Ainakin jotkin näistä varhaisista levittäytyjistä jättivät vähäisiä geneettisiä jälkiä nykyisiin ihmispopulaatioihin”, selittää tutkimustiedotteessa professori Michael Petraglia Ihmisen historian Max Planck -instituutista.

Analyysissaan tutkijat liittävät tarinaan myös viimeaikaisissa geenitutkimuksissa saadut tiedot siitä, että nykyihminen pariutui sukulaislajiensa kanssa Afrikasta lähdettyään.

Nykyihmisiltä on tunnistettu niin neandertalien kuin denisovanihmisten geenejä sekä näiden lisäksi vielä tunnistamattoman ihmislajin perimää.

Tutkijoiden mukaan risteytyminen tapahtui Aasiassa, missä lajeillamme oli mahdollisuus kohdata oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.