Infrapuna siirtää dataa kymmeniä tai satoja kertoja nopeammin kuin nykyinen wifi. Kuva: Ville Honkonen
Infrapuna siirtää dataa kymmeniä tai satoja kertoja nopeammin kuin nykyinen wifi. Kuva: Ville Honkonen

Ensimmäiset valolla toimivat wifi-lähettimet saadaan kauppoihin viiden vuoden päästä, uskoo tutkija.

Langattomien verkkojen tiedonsiirtonopeudet voisivat kasvaa tuntuvasti, jos radioaaltojen sijaan käytettäisiin valoa.

Eindhovenin teknillisen yliopiston tohtoriopiskelija Joanne Oh rakensi väitöskirjatyössään infrapunavalolla toimivan langattoman lähettimen, joka ylsi huimiin tiedonsiirtonopeuksiin ainakin lyhyillä etäisyyksillä.

Kahden ja puolen metrin päästä Ohin ”valomodeemi” siirsi dataa 42,8 gigabittiä sekunnissa. Nykyiset langattomat verkot pystyvät kymmenien tai parhaimmillaan satojen megabittien siirtonopeuteen.

Uusi keksintö on osa Euroopan tutkimusneuvoston rahoittamaa langattoman tekniikan kehityshanketta.

Laite perustuu valoantenneihin, jotka voidaan asentaa esimerkiksi kattoon. Antennit lähettävät valokuidusta tulevia säteitä eri kulmissa ja eri aallonpituuksilla. Käytettävä valo on ihmissilmälle näkymätöntä infrapunaa.

Laitteen käyttämän infrapunavalon taajuus on jopa 200 terahertsiä, joten se pystyy kuljettamaan paljon enemmän dataa kuin muutamien gigahertsien taajuudella toimivat wifi-verkot.

Laite seuraa käyttäjän liikkeitä ja vaihtaa antennista toiseen, jos lähettimen ja tietokoneen välille tulee näköeste. Jos verkkoon liitetään useampia laitteita, kukin saa omalla aallonpituudellaan toimivan valonsäteen eikä tiedonsiirtokapasiteettia ei tarvitse jakaa laitteiden välillä, kerrotaan Eindhovenin teknillisen yliopiston tiedotteessa.

Langattoman tekniikan Browse-kehityshankkeen johtaja Ton Koonen arvioi, että ensimmäiset valoa käyttävät wifi-lähettimet saadaan kauppoihin viiden vuoden päästä.

Muutkin tutkimusryhmät selvittävät eri tapoja hyödyntää valoa tiedonsiirrossa. Esimerkiksi huoneiston led-valot voisivat siirtää tietoa langattomasti, mutta tällä tekniikalla ei ole päästy kovin suuriin kaistanleveyksiin.

NytRiitti
Seuraa 
Viestejä2495
Liittynyt12.9.2012

Valolla sata kertaa nopeampi langaton verkko

syytinki kirjoitti: Tunnustan tyhmyyteni ja häpeän tietysti. En tajua millään mitä saakelin hyötyä on valon avulla toimivasta langattomasta verkosta normihuushollissa. Oli sitten kuinka nopsa lystää. Valosta tulee mieleen, ettei se kohtuullisen hyvin rakennetussa kämpässä läpäise seiniä. Jossain avokonttorissa ehkä.
Lue kommentti
Himuli
Seuraa 
Viestejä1458
Liittynyt10.3.2016

Valolla sata kertaa nopeampi langaton verkko

Liian hankalaa jos pitää jotain välityslaitteita asennella sinne sun tänne, ei jatkoon. Kyllä täytyy mennä seinien, esineiden ja ihmisten läpi se yhteys, se on lähtökohta jota ei voi kyseenalaistaa. Se on se ainoa syy langattomuuteen, näppäryys. Sama vetää sitten se piuha kohteeseen jos pitää huolehtia "näköyhteydestä."
Lue kommentti

Serkkumme maalasi luolan seinää, ennen kuin oma lajimme saapui Eurooppaan.

Tutkimukset ovat jo pitkään kumonneet harhaluuloja muinoin tyhminä pidetyistä neandertalinihmisistä. Nyt Espanjan luolosta on löytynyt vakuuttavia todisteita siitä, että neandertalit kykenivät ilmaisemaan itseään myös taiteellisesti.

Science-lehdessä ilmestynyt kansainvälisen paleoantropologiryhmän tutkimus osoittaa, että  Cantabrian maakunnassa sijaitsevan Pasiegan luolan maalaukset on tehty yli 64 000 vuotta sitten.

Osittain samojen tutkijoiden Science Advances -lehdessä samaan aikaan julkaisema tutkimus osoittaa puolestaan, että neandertalit saattoivat myös värjätä kotiloita mineraaliväreillä ja koristella niillä itseään jopa 120 000 vuotta sitten.

Luolamaalausten ajoittaminen on ollut pitkään erittäin vaikeaa, sillä maalauksissa ei ole orgaanisia ainesjäämiä, joista voisi tutkia radiohiiliajoitukseen tarvittavien hiilen radioaktiivisten isotooppien määriä.

2000-luvulla on kuitenkin selvinnyt, että ajoitukseen sopii myös kalsiitti, jota pohjavesi kerryttää luolan seiniin ohueksi kerrokseksi.

Pohjavesi sisältää näet pieniä määriä uraaniatomeja, jotka ajan kuluessa puoliintuvat toriumiksi. Uraani-ja toriumisotooppien keskinäinen suhde paljastaa, miten vanha tutkittava näyte on. Tällaisten tutkimusten perusteella Pasiegan maalausten täytyy olla vähintään 64 000 vuotta vanhoja.

Neandertalinihmisen ilmeinen kyky luovuuteen osoittaa, että he olivat henkisiltä ominaisuuksiltaan lähempänä meitä kuin on luultu.

”Suurin osa kollegoistani tulee tyrmistymään”, arvioi paleoantropologi Jean-Jacques Hublin Max Planck -instituutista Science-lehden uutisartikkelissa.

”Luolamaalauksia on pidetty suurena nykyihmisiä ja neandertalinihmisiä erottavana tekijänä. Tämä löydös kuroo rakoa umpeen”, Hublin kuvaa kollegoidensa työn merkitystä. Hän itse ei ollut mukana käsityksiä myllertävässä tutkimuksessa.

Tutkimusryhmään kuulunut paleoantropologian professori João Zilhão Barcelonan yliopistosta on vakuuttunut, että neandertalinihmiset olivat henkisiltä kyvyiltään nykyihmisen veroisia.

”Kaikilla käytännön mittareilla neandertalinihmiset olivat samanlaisia kuin me”, Zilhão sanoo New York Timesissa.

Kaikki tutkijat eivät ole valmiita menemään aivan näin pitkälle. Jean-Jacques Hublinin mukaan maalausten ajoitus kyllä osoittaa, että neandertalinihmisellä oli nykyihmiselle ominaiset kyvyt monella osa-alueella. Uusi tutkimus ei kuitenkaan pyyhkäise pois meidän ja serkkujemme kulttuurillisia ja henkisiä eroja.

”Nykyihminen syrjäytti neandertalit, ja siihen on syynsä”, Hublin sanoo.

Kalifornian yliopiston psykologi, emerityusprofessori Richard Cos esitti äskettäin hypoteesin, jonka mukaan nykyihmisen kyky tehdä huomattavasti neandertalien luolamaalauksia monimutkaisempia teoksia olisi osoitus pitkälle kehittyneestä käden ja silmän koordinaatiosta, jonka kehitti keihäänheitto. Serkuiltamme tämä koordinaatio puuttui.

Major_Overhaul
Seuraa 
Viestejä5758
Liittynyt13.3.2017

Neandertal oli myös taiteilija

Lajineutraali kirjoitti: ”Nykyihminen syrjäytti neandertalit, ja siihen on syynsä”, Hublin sanoo. "Suomalaiset tulevat lajina katoamaan ja maa siirtyy ulkomaiseen omistukseen viimeinen meidän heimolaisemme syntyy pellavapäänä tällä vuosisadalla ja siihen on syynsä." Tokaisee eräs ympärilleen katsova. Ei me turhaan Suur-Suomea oltu rakentamassa...svenssonit katoaa ja slobot.
Lue kommentti

Our ignorance is not so vast as our failure to use what we know !
- M. King Hubbert

Yksittäinen ravintoaine ei ratkaise, miten hyvin laihdutus onnistuu.

Jos haluaa pudottaa painoaan, kannattaa seurata yksinkertaista neuvoa: vähentää syömistään ja syödä terveellisesti. Tähän päätelmään voi tiivistää Stanfordin yliopiston tutkimuksen, jossa seurattiin ylipainoisten ruokavaliota ja laihtumista vuoden ajan.

Kokeeseen osallistui kaikkiaan 609 ihmistä, suunnilleen puolet miehiä ja puolet naisia. Iältään he olivat 18–50-vuotiaita.

Osallistujat jaettiin sattumanvaraisesti kahteen laihdutusryhmään: toisen ryhmän ruokavaliosta vähennettiin rasvaa, ja toinen ryhmä tinki hiilihydraateista.

Ennen dieetin aloittamista osallistujille pidettiin perusteelliset ravitsemusluennot ja heidät opastettiin noudattamaan terveellistä ruokavaliota.

Vähärasvaiselle dieetille arpoutuneita ohjeistettiin esimerkiksi vähentämään rasvaisen lihan ja rasvaisten maitotuotteiden käyttöä. Hiilihydraateista tinkiviä kehotettiin välttämään muun muassa muroja ja riisiä. Yhteisesti kaikkia evästettiin välttämään einesruokia, lisättyjä sokereita ja transrasvoja ja syömään mahdollisimman paljon vihanneksia.

Vuoden kuluttua kummankin ryhmän jäsenet olivat laihtuneet keskimäärin kuusi kiloa, tutkijat raportoivat Jama-lääkärilehdessä.

Yhtäläinen tulos vie pohjaa puheilta, joilla tiettyihin ruoka-aineisiin keskittyviä dieettejä kehutaan toinen toistaan tehokkaammiksi.

Toimivan laihdutuksen perusajatus on sama dieetistä riippumatta: vähemmän sokeria, vähemmän valkoista jauhoa ja enemmän vihanneksia, korostaa tutkimusta johtanut ravitsemustieteilijä, professori Christopher Gardner tutkimustiedotteessa.

Geenit eivät auttaneet

Rasvan ja hiilihydraattien lisäksi tutkijoita kiinnosti erityisesti se, kuinka paljon perimä vaikuttaa laihdutuksen onnistumiseen.

Aiempien tutkimusten perusteella hiilihydraatti- ja rasva-aineenvaihduntaan osallistuvista geeneistä esiintyy erilaisia variantteja, jotka voivat joko edistää tai vähentää näiden ravintoaineiden varastoitumista elimistöön. Gardner on itse saanut asiasta hienoista näyttöäkin.

Kaikilta laihdutuskokeeseen osallistuneilta otettiin dna-näyte, josta kartoitettiin kolme hiilihydraatti- ja rasva-aineenvaihduntaan kytkeytyvää geeniä. Osalla oli variantti, jonka uskottiin tehostavan vähärasvaista ruokavaliota. Osan geenit ennustivat hyötyjä hiilihydraattien välttelystä.

Kummankin ryhmän laihduttajista noin puolet sattui päätymään geeniensä kannalta otolliselle dieetille.

Lopputulos oli kuitenkin geenihypoteesin kannalta karu. Geeneillä ei ollut mitään havaittavaa vaikutusta laihdutuksen onnistumiseen. Näin Gardner tuli kumonneeksi aiemmat tuloksensa, joiden mukaan geeneilleen sopivaa ruokavaliota noudattaneet laihtuivat enemmän kuin geenejään vastaan sotineella dieetillä olleet.

Emme onnistuneet toistamaan sitä tutkimusta. Emme päässeet edes lähelle, Gardner summaa STAT-terveyssivustolla.

Tutkimus antaa siis myös tärkeän opetuksen siitä, miksi tulosten toistettavuus on tieteessä tärkeää.