Kuvitus Edgar Allan Poen novelliin Kurimus, joka inspiroi pyörretutkijoita.
Kuvitus Edgar Allan Poen novelliin Kurimus, joka inspiroi pyörretutkijoita.

Jättipyörteet sulkeutuvat itseensä kuin ulkoavaruuden esikuvat. 

Valtamerten jättimäiset, halkaisijaltaan yli 150 kilometrin vesipyörteet käyttäytyvät matemaattisesti samalla tavoin kuin avaruuden mustat aukot, osoittaa tutkijakaksikko Journal of Fluid Mechanics -lehdessä.

Pitkin meriä vaeltavat jättipyörteet vaikuttavat osaltaan myös ilmastoon. Niiden määrä on lisääntynyt eteläisellä Atlantilla, mistä ne kuljettavat sisällään lämmintä ja suolaista vettä pohjoiseen.

Nyt sveitsiläisen teknillisen yliopiston ETH:n George Haller ja Miamin yliopiston Francisco Beron-Vera ovat kehittäneet matemaattisen tekniikan osoittaa jättiläispyörteiden rajat. Näihin asti ympäri kieppuvan vesimassan täsmällistä kokoa ei ole pystytty määrittämään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Avaruuden mustilla aukoilla on niin suuri massa, että ne vetävät sisäänsä kaiken, mikä tulee riittävän lähelle. Mikään ei pääse niistä karkaamaan ulos. Kuitenkin tietyllä ratkaisevalla etäisyydellä olevat valonsäteet eivät enää uppoa mustaan aukkoon vaan jäävät aukon ympärille ja muodostavat niin sanotun fotonikehän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Haller ja Beron-Vera löysivät vastaavanlaisen vallin meripyörteistä. Tässä vyöhykkeessä vesi liikkuu ympäri renkaana samalla tavoin kuin valo mustan aukon fotonikehässä. Reunus myös pitelee vesimassat kurimuksen sisällä, ja sen avulla tutkijoiden on nyt mahdollista tunnistaa pyörteet.

Mustaa aukkoa muistuttavat pyörteet ovat itsenäisiä vesisaarekkeita, jotka toimivat valtavina kuljetuslaitteina. Niiden mukana paikasta toiseen siirtyy vettä, joka lämpötilaltaan ja suolapitoisuudeltaan eroaa pyörteen ulkopuolisesta vedestä. Samalla pyörre kuljettaa sisälleen jääneen planktonin, saasteöljyn tai muovijätteen.

Tutkijat löysivät mustan aukon kaltaisen ilmiön Agulhasin renkaista eli joukosta pyörteitä, jotka saavat säännöllisesti alkunsa Afrikan eteläkärjestä etelään sijaitsevalta valtamerialueelta ja kulkeutuvat kaakkoon. Niiden menoa voi katsoa tältä videolta:

Miamin yliopiston valtameritutkija Josefina Olascoaga löysi samanlaisen Meksikon lahdelta:

Sisältö jatkuu mainoksen alla