H. L. Hunley oli ensimmäinen sukellusvene, joka upotti toisen aluksen. Samalla se kuitenkin upposi myös itse miehistöineen 1864. Conrad Wise Chapmanin maalaus. Kuva: Wikimedia Commons
H. L. Hunley oli ensimmäinen sukellusvene, joka upotti toisen aluksen. Samalla se kuitenkin upposi myös itse miehistöineen 1864. Conrad Wise Chapmanin maalaus. Kuva: Wikimedia Commons

Etelävaltioiden rakentama sukellusvene upposi 150 vuotta sitten Yhdysvaltojen sisällissodassa. Miehistön kohtalo on ollut mysteeri.

Yhdysvaltojen sisällissodassa vuonna 1864 käytiin ensimmäinen meritaistelu, jossa sukellusvene upotti toisen aluksen.

Pohjoisvaltioiden laivasto piiritti Charlestonin satamakaupunkia Etelä-Carolinassa. Etelävaltioiden uusi sukellusvene H. L. Hunley lähetettiin taisteluun.

Hunley oli laivan painesäiliöstä muotoiltu laite, joka toimi lihasvoimalla. Upseeri ohjasi peräsintä. Seitsemän hengen miehistö pyöritti kampea, joka antoi voimaa potkurille.

Taistelua varten aluksessa oli puomitorpedo. Se oli pitkään puomiin kiinnitetty miina, jonka sukellusvene saattoi työntää kiinni vihollislaivaan.

Illalla 17. helmikuuta Hunley ajoi Charlestonin edustalla miinansa kiinni pohjoisvaltioiden sotalaivaan USS Housatoniciin. Se upposi viidessä minuutissa, kun miina räjähti.

Sukellusvene ei kuitenkaan koskaan palannut kotisatamaansa, vaan upposi matkalla.

Tuhon syy on ollut mysteeri. Kun sukellusvene löytyi viimein 1990-luvulla, miehistön havaittiin kuolleen asemiinsa potkurikammen ääreen.

Heidän arveltiin tukehtuneen hapenpuutteeseen tai hukkuneen veneen täytyttyä vedellä. Alus oli kuitenkin käytännössä ehjä. Miehistön luurangoissa ei ollut merkkejä vammoista.

Duken yliopiston tutkija Rachel Lance uskoo, että miehistö kuoli oman pommin aiheuttamaan iskuaaltoon.

Räjähdepuomi sukellusveneen keulassa oli vain viisi metriä pitkä. Miehistö oli niin lähellä räjähdystä, että he kuolivat käytännössä heti, kun paineaalto repi heidän keuhkonsa.

Paineaalto kulkee ilmassa 340 metriä ja veden alla 1 500 metriä sekunnissa. Keuhkoissa nesteen ja ilman sekoitus hidastaa aaltoa niin, että aalto repii keuhkoja 60 millisekuntia.

Verisuonten revetessä miesten keuhkot täyttyivät verestä ja he kuolivat hetkessä. Räjähdys aiheutti todennäköisesti myös vakavia aivovaurioita, Lance kertoo tiedotteessa.

On erikoista, että pommi suunniteltiin räjähtämään lähellä. Arkistotiedot viittaavat siihen, että suunnittelijat kyllä ymmärsivät paineaallon matkaavan vedessä todella pitkälle.

Räjähdyksen jälkeen Hunley ajelehti 300 metrin päähän juuri upottamastaan sotalaivasta ja painui itsekin pohjamutiin.

Hunley oli kovan onnen alus, sillä se upposi kahdesti jo testivaiheessa. Lyhyen palveluksensa aikana se vei hengen yhteensä 21 etelävaltioiden mieheltä. Aluksen upottamasta sotalaivasta kuoli viisi pohjoisvaltioiden miestä.

Lancen tutkimuksen julkaisi PLoS ONE. Se löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Tietoisuus ei ole vakaa tila vaan vaihtelee alati. Se tarjoaa tilaisuuksia oudoille aistimuksille. Kuva: iStock

Muinaisen kalliotaiteen kuvajaiset tuotti muuntunut tietoisuus. Se syntyy meidänkin aivoissamme.

Kalliotaidetta tehtiin kaikilla asutuilla mantereilla kymmeniätuhansia vuosia. Suomestakin sitä tunnetaan yli viidentuhannen vuoden takaa.

Jos olet joskus katsellut kuvia näistä maalauksista tai uurroksista, olet varmaan pannut merkille, kuinka samankaltaisia ne ovat maailman eri puolilla.

Kaikkialla kiveen on laadittu ristikoita, siksakkeja, aaltoviivoja, täpliä, kaaria ja spiraaleja. Yhtä lailla yleismaailmallisia ovat eläimet, ja joka puolella on kuvattu paljon myös ihmisiä.

Ihmisissä huomiota kiinnittää yhtäläinen kahtalaisuus. Osa toimittaa selvästi arkisia askareita, osa kokee jotain yliluonnollista. Heillä saattaa olla linnun pää, peuran sarvet tai leijonan häntä.

Menneisyytemme tutkijoilla on selitys samankaltaisuuteen. Se löytyy aivoistamme.

Tietoisuus on universaali

Tietoisuuden syvintä olemusta etsitään yhä, mutta yksi asia näyttää selvältä: aivomme tuottavat kaikille yhteistä tajunnan sisältöä.

Esihistoriallista ihmismieltä tutkiva Steven Mithen laskee, että universaali tietoisuus syntyi noin 50 000–60 000 vuotta sitten, samoihin aikoihin, kun meidän nykyisten ihmisten esivanhemmat purkautuivat Afrikasta maailmalle. Silloin aivorakenteissa tapahtui muutoksia, jotka mahdollistivat uudet kollektiiviset innovaatiot.

Kalliotaiteessa tämä näkyy aiheiden samanlaisuutena.

Yhteiset sisällöt syntyvät muuntuneessa tietoisuuden tilassa, jossa aivot tuottavat kuvia ihan itsestään, ilman visuaalisia ärsykkeitä. Tutkijat kutsuvat sisäsyntyisiä aistimuksia entoptisiksi kuviksi, mutta he eivät osaa vielä sanoa, miten aivot niitä tarkkaan ottaen tekevät. Se tiedetään, että havainnot etenevät vaiheissa abstrakteista kuvioista hallusinaatioihin ja että aivot ovat mukana laajalti.

Kuka vain voi kokea

Myös se on käynyt tutkimuksissa ilmi, että entoptisia havaintoja voi syntyä kenen tahansa päässä.

Tilaisuuksia tarjoaa tietoisuuden häilyvyys. Tajuntamme ei näet ole vakaa vaan vaihtelee tilasta toiseen. Erityisen altis harha-aistimuksille tietoisuus on silloin, kun se on kääntynyt sisäänpäin, itseen.

Entisaikain samaanit näkivät oman kulttuurinsa pyhiä ja pahoja, me voimme nähdä enkelin, kuolleen omaisen tai hirviön. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan yliluonnolliset aistimukset ovat yleisiä. Sellaisen on kokenut joka toinen maailman ihminen.

 

Lue lisää

Huhtikuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa kalliotaidetta tutkiva psykologi Mauno Niskanen valaisee universaalin tietoisuuden ja entoptisten aistimusten syntyä.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Planeetta imee 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tähtitieteilijät ovat löytäneet planeetan, joka on kuin itse pimeys. Kaukana Leijonan tähdistössä omaa tähteään kiertävä Jupiterin kokoinen Wasp-104b imee jopa 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tutkijat kirjoittavat arXiv-esijulkaisupalveluun ladatussa artikkelissaan, että Wasp-104b on ”mustempi kuin hiili”.

Wasp-104b on Jupiterin massainen kaasujättiläinen. Se kiertää emotähteään erittäin lähellä, lähempänä kuin Merkurius kiertää meidän Aurinkoamme. Planeetta tekee täyden kierroksen tähtensä ympäri alle kahdessa vuorokaudessa.

Tällaista tähden lähellä kiertävää kaasuplaneettaa kutsutaan kuumaksi jupiteriksi. Tähden säteily lämmittää planeettaa jopa tuhansiin asteisiin, mikä estää muun muassa pilvien muodostumisen planeetan päiväpuolelle.

Wasp-104b on lisäksi vuorovesilukittunut tähteensä, eli aina sama puoli planeetasta on tähteen päin. Toisella puolella vallitsee ikuinen yö.

Äärimmäisen musta väri johtuu siitä, että valoa heijastavia pilviä ei pääse muodostumaan. Sen sijaan planeetan kaasukehässä on kaliumia ja natriumia, jotka imevät valoa.

Tummuus ei estä meitä havaitsemasta planeettaa. Tämäkin planeetta löydettiin tarkastelemalla varjoa, joka muodostuu kun planeetta kulkee meistä katsoen tähtensä editse.

”Tähän asti tunnetuista mustista planeetoista sanoisin, että tämä menee top viiteen. Ehkä top kolmoseen”, pohtii tutkimusta johtanut astrofyysikko, tohtoriopiskelija Teo Mocnik englantilaisesta Keelen yliopistosta New Scientist -lehdessä.

Wasp-104b ei ole siis ainoa laatuaan. Tällaisia pikimustia planeettoja tunnetaan muutama muukin. Tummin kaikista on vuonna 2011 löydetty TrES-2b, joka heijastaa vain 0,1 prosenttia siihen osuvasta valosta. Sen kaasukehässä on muun muassa titaanioksidia valoa imemässä.

Toinen kiintoisa musta jättiläinen on Hat-p-7b. Sen yöpuolella sataa rubiineja ja safiireita, kun planeetan kaasukehässä oleva alumiinioksidi tiivistyy mineraalikiteiksi eli korundeiksi.

Vaikka nämä planeetat heijastavat äärimmäisen vähän valoa, on hieman harhaanjohtavaa verrata niitä hiileen, huomauttaa astrofysiikan professori Adam Burrows Princetonin yliopistosta. Ne eivät näyttäydy aivan pikimustina, vaan mitä luultavimmin Wasp-104b on hyvin tumman purppuran värinen. TrES-2b puolestaan on niin kuuma, että se hohtaa heikosti punaisena, kuin kekäle.

Planeetat löydettiin Kepler-avaruusteleskoopin avulla. Aurinkoa kiertävä Kepler-teleskooppi on tähän mennessä havainnut jo yli 2300 planeettaa muiden tähtien ympäriltä.