Kuva: National Library of Ireland on The Commons
Kuva: National Library of Ireland on The Commons

Tulos on vastakkainen kuin aiemmissa tutkimuksissa.

Koira tai kissa perheessä lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana lisää riskiä, että lapselle kehittyy näihin lemmikkeihin liittyvä allergia. Oulun yliopiston tutkimuksen mukaan allergiaa on vähemmän lapsilla, joiden kodeissa lemmikkejä ei ole ollut.

Kissa-allergiaa ja positiivisia allergiatestituloksia on neljästä viiteen kertaa useammin kissakotien lapsilla kun muilla. Koiralle altistuneilla puolestaan koira-allergiaa ja positiivisia testituloksia on kahdesta kolmeen kertaa enemmän kuin altistumattomilla.

Tulokset perustuvat Etelä-Karjalan allergiatutkimukseen. Tiedot saatiin yli kolmen tuhannen lapsen lemmikkieläimistä ja lääkärin toteamista kissa- ja koira-allergioista. Allergian ilmaantumista seurattiin nelivuotiaaksi saakka.

Joissakin aiemmissa tutkimuksissa varhaisen eläinaltistuksen on todettu suojaavan allergialta. Oululaistutkijat pitävät kuitenkin nyt saamiaan havaintoja aiempaa tarkempina ja vahvempana näyttönä varhaisen eläinaltistuksen ja samaan eläimeen liittyvän allergian yhteydestä.

”Vaikeutena aiheen tutkimuksessa on se, ettei syy-seuraussuhdetta parhaiten toteavaa sokkoutettua tutkimusasetelmaa ole mahdollista toteuttaa”, sanoo tutkijatohtori Kaisa Pyrhönen Oulun yliopiston tiedotteessa.

Pyrhösen mukaan uusien tulosten perusteella ei voi suositella yksittäiselle perheelle lemmikistä luopumista. Tarvitaan vielä lisätietoa pidempään jatkuneista laajoista väestön seurantatutkimuksista ja eläinaltistuksen yhteydestä muihin allergisiin sairauksiin ja yleisemmin terveyteen, kasvuun ja kehitykseen.

Tutkimus on julkaistu Pediatric Allergy and Immunology -lehdessä.

Raspu
Seuraa 
Viestejä13878
Liittynyt12.7.2010

Varhainen altistus lisääkin kissa- ja koira-allergiaa

Niin jos kotona ei ole lemmikkiä niin ei se muksu oireile. Ei kuitenkaan merkkaa sitä etteikö allergia voi kehittyä myöhemmin jos altistuu. Osa sitten saa vastustuskykyä. Ne jotka altistuu jo skidinä niin tulee sitten heti esille. Muuten, kaikki koirat ja kissat ei edes toimi samalla tavalla. On niitä sellasiakin pölypesiä että silmät alkaa välittömästi kirvelee "terveelläki". Mutta taas tuli osoitetuksi se miksi en juuri tutkimuksista perusta.
Lue kommentti

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski