Uneen vaipuminen on monelle työlästä. Kuva: Juhani Niiranen
Uneen vaipuminen on monelle työlästä. Kuva: Juhani Niiranen

Tutkijat testasivat kahta pikaniksiä nukahdukseen. Paremman ja huonomman keinon ero uneen vaipumisen nopeudessa oli keskimäärin yhdeksän minuuttia.

Jos ei saa unen päästä kiinni, kumpi on parempi tekniikka: viettää viisi minuuttia kirjoittaen ylös asioita, joita on edellisinä päivinä tehnyt vai käyttää sama aika lähipäivinä odottavien töiden listaamiseen?

Ensimmäinen saattaa antaa rauhoittavan tunteen siitä, että on saanut aikaan paljon. Toinen voi luoda ainakin illuusion järjestelmällisyydestä. Mutta kumpi auttaa nukahtamaan?

Tätä testasi 57 vapaaehtoista Baylorin yliopiston unilaboratoriossa Texasissa. Kokeen järjestivät psykologian apulaisprofessori Michael Scullin ja hänen työtoverinsa. Tulokset julkaisi Journal of Experimental Psychology -lehti ja niistä kertoo myös Britannian psykologisen seuran Research Digest -verkkolehti.

18–30-vuotiaat koehenkilöt saapuivat unilaboratorioon arki-iltana noin yhdeksältä. Keskellä viikkoa heillä todennäköisesti oli tekemättömiä töitä, eivätkä viikonlopun menot häirinneet unta. Lääkärintarkastuksen jälkeen he vastasivat kyselyyn tavallisista nukkumistavoistaan.

Koehenkilöt vietiin äänieristettyyn makuuhuoneeseen ja heidän päähänsä asetettiin anturit, jotka mittaavat unta rekisteröimällä aivojen sähköistä toimintaa. Kännykät ja muut valvottavat vempaimet olivat kiellettyjä. Kokeen valvojat ilmoittivat, että valot sammutettaisiin puoli yhdeltätoista.

Sitä ennen koko joukko sai kirjoitustehtävän, puolet palauttivat mieliinsä kuluneita lähipäiviä ja puolet teki to do -listaa muutamalle tulevalle päivälle. He paneutuivat tähän viideksi minuutiksi, ja vasta sitten oli lupa painua unten maille.

Yllättäen ne, jotka olivat miettineet lähipäivien tekemättömiä töitä, nukahtivat nopeammin, eli keskimäärin noin vartissa. Menneen muistelijoilla uneen vaipuminen kesti yhdeksän minuuttia kauemmin.

”Aika ei ole vähäinen. Yhdeksän minuuttia enemmän unta joka yö voi itse asiassa olla ratkaisevaa”, Scullin toteaa Time-lehdessä.

Vielä kummallisemmalta tuntuu se, että mitä perusteellisemman ja tarkemman odottavien töiden listan osallistuja laati, sitä pikemmin hän uinahti. Eikö ihminen pikemminkin virkisty, kun pohtii läpikotaisin sitä, mitä kaikkea on saatava aikaiseksi ihan pian?

Ilmeisesti tässä kokeessa he onnistuivat siirtämään tekemättömien töiden kuorman mielestään paperille ja rentoutumaan. Tai ehkä ne, joiden lista oli pisin, olivat kiireisimpiä ja yksinkertaisesti väsyneimpiä.

Toisessa ryhmässä kävi päin vastoin. Ne joiden muistelot olivat seikkaperäisimpiä, joutuivat houkuttelemaan unta pisimpään.

”24/7-yhteiskunnassa ihmisten tekemättömien töiden listat tuntuvat kasvavan jatkuvasti ja saavan heidät huolestumaan keskeneräisistä asioita nukkuma-aikaan. Koska useimmat vain pyörittelevät tulevia tehtäviä päässään, me halusimme selvittää, voisiko konkreettisesta kirjoittamisesta olla apua nukahtamisessa”, Scullin sanoo yliopistonsa tiedotteessa.

Scullinin johtama koe oli pieni ja vasta alustava ja siitä puuttui vertailuryhmä, joka ei harjoittanut kumpaakaan tekniikkaa. Lisäksi yhdelläkään osallistujista ei ollut mitään univaikeuksia.

Ryhmä aikoo seuraavaksi toteuttaa pitemmän satunnaistetun ja kontrolloidun kokeen, jossa osallistujat laativat to do -listoja ennen nukahtamista omissa vuoteissaan. Siihen on tarkoitus saada mukaan myös unihäiriöistä kärsiviä ihmisiä.

Tiimi uskoo nimenomaan kirjoittamisen voimaan. Sen on aiemmin osoitettu auttavan esimerkiksi kroonisesti huolestuneita naisopiskelijoita.

Michiganin osavaltionyliopiston kokeessa joukko tällaisen diagnoosin saaneita osallistujia paransi suoritustaan tarkkuutta ja reaktioaikaa mittaavassa tietokonetehtävässä, kun valmistautunut siihen pukemalla syvimmät pelkonsa sanoiksi ja lauseiksi ja kirjoittamalla tunteensa muistiin.

”Huolien kantaminen kuluttaa kognitiivisia resursseja. Murehtivat ihmiset tekevät jatkuvasti useaa asiaa yhtaikaa, kun yrittävät suorittaa jotain, huolehtia ja tukahduttaa huolensa yhtaikaa”, toteaa koetta johtanut tohtoriopiskelija Hans Schroder yliopiston tiedotteessa.

Kun ahdistunut siirtää huolensa päästä paperille tai läppärille, hän tulee ikään kuin ulkoistaneeksi ne, ja mieli vapautuu muuhun.

Suurtutkimuksessa tarkasteltiin kokonaisia tyttöikäluokkia, joista noin puolet otti rokotteen ja puolet ei.

Papilloomavirusta ja sen aiheuttamia syöpiä ehkäisevä hpv-rokote ei ole lisännyt rokotettujen suomalaisten tyttöjen riskiä sairastua autoimmuunisairauksiin ja erilaisiin arvoituksellisiin oireyhtymiin. Tämä havaittiin suomalaisessa suurtutkimuksessa, joka julkaistiin Vaccine-lehdessä.

Hpv-rokote tuli kansalliseen rokotusohjelmaan vuoden 2013 lopussa. Tutkimuksessa olivat mukana kaikki tytöt, joilla oli mahdollisuus saada rokote rokotusohjelman puitteissa vuosina 2013–2016. Heitä oli kaikkiaan 240 605.

Näistä tytöistä rokotteen otti hiukan yli puolet, 56 prosenttia. Tutkimuksessa vertailtiin rokottamattomien ja rokotettujen sairastamista kansallisten hoitoilmoitusrekisterien perusteella.

Kävi ilmi, että rokotuksen 11–15-vuotiaana saaneilla ei ollut merkitsevästi suurempi riski sairastua kuin saman ikäisillä rokottamattomilla tytöillä.

”Tutkimuksessa tarkasteltiin riskisuhdetta 38 taudin osalta. Mukaan valikoitiin sairauksia, joiden kohdalla on esitetty epäilyjä, että rokottaminen saattaisi lisätä niiden esiintymistä”, kertoo ylilääkäri Hanna Nohynek Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta. Nohynek oli yksi tutkimuksen tekijöistä.

Tarkastelussa olivat esimerkiksi monimuotoinen paikallinen kipuoireyhtymä, krooninen väsymysoireyhtymä sekä tyypin 1 diabetes.

Epäilyt ovat Nohynekin mukaan perustuneet ajalliseen yhteyteen eli siihen, että lapsi on sairastunut rokotteen ottamisen jälkeen.

Ryhmä suomalaisia vanhempia on arvellut, että heidän lapsensa ovat sairastuneet rokotuksen takia. Sairastuminen rokotuksen jälkeen ei kuitenkaan vielä tarkoita, että rokotus on sairastumisen syy.

Yhteyden todentamiseksi rokotettujen sairastuvuutta täytyy verrata rokottamattomiin. Näin tutkimuksessa tehtiin, eikä merkitsevästi kohonnutta riskiä mihinkään sairauteen löytynyt.

”Vastaavia tuloksia on saatu Norjassa ja Tanskassa. Tämä on yksi näyttö lisää siitä, että hpv-rokotus on turvallinen”, Nohynek arvioi.

Rokotus hpv-virusta vastaan suojaa kohdunkaulan syövältä, koska kohdunkaulan syöpä saa alkunsa virusinfektiosta. Sitä aiheuttava papilloomavirus tarttuu herkästi seksissä. Kondomikaan ei siltä täysin suojaa.

Viime vuosina on selvinnyt, että hpv-infektio on yhteydessä myös erilaisiin suun ja kurkun, peräaukon ja peniksen alueen syöpiin. Yhdysvaltalaisten tutkimusten mukaan hpv:stä johtuvat syövät ovat lähes yhtä yleisiä molemmilla sukupuolilla.

Tulevaisuudessa hpv-rokote saatetaan antaa koulussa maksutta myös pojille. THL:n työryhmä vertailee parhaillaan poikien rokottamisen kustannuksia ja hyötyjä.

Luonnossa elävät maitovalaat saavat syöpiä ihmisen mereen päästämistä ympäristömyrkyistä. Kuvan yksilöt uivat akvaariossa. Kuva: Wikimedia Commons
Luonnossa elävät maitovalaat saavat syöpiä ihmisen mereen päästämistä ympäristömyrkyistä. Kuvan yksilöt uivat akvaariossa. Kuva: Wikimedia Commons

Meriin kulkeutuvat kemikaalit ovat lisänneet syöpiä esimerkiksi maitovalailla ja merileijonilla. Mikromuovitkin saattavat olla syöpävaarallisia eläimille.

Joskus sanotaan, että ihminen on maapallon syöpä. Asia saattaa olla kirjaimellisesti näin, pohtii ryhmä tutkijoita Nature Ecology & Evolution -lehdessä hiljattain ilmestyneessä artikkelissa.

Kyse on siitä, että ihmisen toiminta ja planeetan saastuminen aiheuttavat syöpää myös muille eläimille kuin meille itsellemme. Tiettyjen kemikaalien päätyminen meriin on yhdistetty syöpien lisääntymiseen joillain eläinlajeilla.

Kun ihminen rouhii luonnon ekosysteemejä sirpaleiksi, geneettinen monimuotoisuus vähenee, mikä sekin voi johtaa haitallisten mutaatioiden ja kasvainten yleistymiseen. Mekanismeja on monia.

”Ihmiset voidaan määritellä syöpää aiheuttavaksi lajiksi tai tekijäksi. Muokkaamme ympäristöä tavalla, joka aiheuttaa syöpää villieläimissä”, syövän evoluutiota tutkivan biologin Frédéric Thomasin johtama ryhmä kirjoittaa.

Ryhmä kokoaa katsauksenomaisessa artikkelissa yhteen tutkimustietoa siitä, millä tavoin ihmisen toiminta on johtanut syöpien yleistymiseen villieläimillä. Näkökulma on tuore, sillä luonnossa elävien eläinten syöpiä on tutkittu erittäin vähän.

Pahasti saastuneen St. Lawrence -joen suulla Kanadassa elävillä maitovalailla on todettu huomattavan paljon syöpiä. Jo vuosituhannen alussa tehdyssä tutkimuksessa huomattiin, että tutkituista aikuisista maitovalaista lähes kolmasosa kärsi jonkinlaisesta syöpäkasvaimesta.

Yleisin syöpä valailla oli suoliston adenokarsinooma. Maitovalaiden elinympäristöä saastuttavat muun muassa alumiinisulattamoilta vuotavat myrkyt.

Kalifornianmerileijonilla puolestaan esiintyy syöpää, joka on yhdistetty klooripohjaisten torjunta-aineiden käyttöön. Tšernobylin ydinonnettomuuden jäljiltä havaittiin, että ulkoiset kasvaimet eräissä linnuissa yleistyivät todennäköisesti lisääntyneen taustasäteilyn seurauksena.

Muovisaaste voi kaiken muun pahan lisäksi johtaa syöpäkasvainten kehittymiseen sille altistuneilla eläimillä, tutkijat kirjoittavat. Luontoon päätyvässä muovijätteessä on erilaisia kemikaaleja, jotka voisivat riittävän suurissa määrissä altistaa eläimiä syövälle. Toki muovijäte ja mikromuovit ovat luonnolle valtava ongelma muutenkin.

Aihetta on tutkittu niukalti ehkä siksikin, että villieläinten kasvaimet tuntuvat melko pieneltä asialta, kun ilmasto lämpenee ennätystahtia ja lajeja katoaa planeetalta nopeammin kuin koskaan ennen. Syöpäsairaudet ovat silti yksi monista tekijöistä, jotka voivat rampauttaa eläinpopulaatioiden hyvinvointia ja heikentää niiden toipumiskykyä kriiseistä.

”Villieläinten syöpäkasvaimet ovat täysin unohdettu tutkimusala, ja haluamme herätellä tutkimusta tästä aiheesta”, kertoo evoluutiobiologi Mathieu Giraudeau Arizonan osavaltionyliopistosta tiedotteessa.

Syövän kehitys on monen tekijän summa. Yksi riskitekijä on geneettisen monimuotoisuuden romahtaminen, kun ahtaalle ajetut eläinpopulaatiot pienenevät. Samalla eläimistä voi tulla herkempiä tauteja ja syöpää aiheuttaville tekijöille, joita ne elinympäristössään kohtaavat.

Jopa niinkin kaukaa haetulta tuntuva asia kuin valosaaste saattaa altistaa eläimiä syövälle. Jatkuvasti valaistuilla alueilla elävien eläinten melatoniinin ja muiden hormonien tuotannon häiriintyminen voi periaatteessa johtaa jopa syöpien kehitykseen samalla tavoin kuin ihmisilläkin. Yöaikainen valoaltistus etenkin vuorotyötä tekevillä naisilla on yhdistetty kohonneeseen rintasyöpäriskiin.