Kuva vuoden 2013 perseideistä. Kuva: Erkki Lampén
Kuva vuoden 2013 perseideistä. Kuva: Erkki Lampén

Suomessa tähtisade näkyy parhaiten perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Perseidien meteoriparvi näkyy pohjoisella pallonpuoliskolla joka vuosi elokuun alussa. Suomessakin se näkyy parhaiten perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Täksi vuodeksi alan tutkijat ennustavat hyviä tähdenlentoja ainakin torstai- ja perjantai-illaksi.

Suomalainen meteorien asiantuntija Esko Lyytinen ja venäläinen tähtitieteilijä Mihail Maslov ennustavat hyvää näkymää.

Kuunsirppi voi tänä vuonna hieman haitata meteorien näkemistä. Paras aika havainnointiin ovat siksi keskiyön jälkeiset tunnit. Uudenkuun sirppi on silloin alhaalla horisontissa tai jo laskenut.

Meteoriparvea on parasta ja helpointa katsella paljain silmin. Katselua helpottaa, jos käytössä on tuoli tai telttatuoli, jonka voi virittää lähes makuuasentoon. Toinen vaihtoehto on levätä viltin päällä.

Meteoreja kannattaa tietysti katsoa pimeässä, kaukana keinovalosta ja korkealla paikalla.

Laskujen mukaan näkisimme, kuinka meteorien määrä kohoaa jyrkästi noin kello 3 Suomen aikaa torstain ja perjantain välisenä yönä eli 11.-12. elokuuta. Jos taivas on tumma, saattaa paljain silmin nähdä ainakin 60 meteoria, jopa 100 meteoria tunnissa.

Meteorien asiantuntija Bill Cooke Nasasta pistää vielä paremmaksi. Hän ennustaa tälle vuodelle jopa 200 tähdenlentoa tunnissa. Näin meteoreja olisi eniten sitten vuoden 2009.

Meteorit eli kansankielellä tähdenlennot ovat pieniä, yleensä hiekansirun kokoisia hiukkasia, jotka iskeytyvät Maan ilmakehään suurella nopeudella eli noin 60 kilometriä sekunnissa.

Ilmakehään tullessaan nämä pienet hiukkaset lämmittävät ilmaa ympärillään. Se näkyy maan päälle hetkellisenä tulijuovana.

Useimmiten ihmisten näkemissä meteoreissa on kyse noin 0,01–10 gramman massaisista avaruuden hiukkasista. Ne palavat noin 80–100 kilometrin korkeudessa.

Säännölliset meteoriparvet, kuten Perseidit, johtuvat komeetan ydinten murusista. Ytimet jättävät niitä radalleen kiertäessään Auringon ympäri.

Perseidien pienet jyväset ovat peräisin komeetta Swift-Tuttlesta. Se on komeetta, joka kiertää myös Aurinkoa kuten kaikki komeetat. Komeetta ohitti Maan läheltä viimeksi vuonna 1992 ja jätti silloinkin jälkeensä jäännöksiä Maan kiertoradalle.

Tänä vuonna maapallo kulkee sellaisen komeetan jättämän aineiston läpi, jota on tullut Maahan päin myös Jupiterin painovoimakentästä. Näin kertoo Britannian kuninkaallisen tähtitieteellisen seuran tiedote.

Tähdenlento kestää yleensä alle sekunnin. Kirkkaimmat vanat eli isommat hiukkaset jättävät jälkeensä höyrystyneitä kaasuja ilmakehään. Vanat voivat elää muutaman sekunnin ilmakehässä ennen hiipumistaan. Joskus vanat ovat värillisiä.Meteorien tarkkaa vuosittaista määrää on vaikea ennustaa tarkasti. Katsoja voi yleensä kuitenkin odottaa näkevänsä yhden tähdenlennon muutaman minuutin välein.

Meteorit näyttävät enimmäkseen tulevan yhdestä taivaan pisteestä, jota sanotaan radiantiksi. Perseidien tapauksessa ne näyttävät tulevan Perseuksen tähtikuvion suunnasta koilliselta taivaalta. Perseus on pohjoisen taivaan tähdistö Ajomiehen ja Andromedan tähdistöjen välissä.

Kuva: Till Credner, AlltheSky.com

Pitkän valovanan jättävät tähdenlennot tulevat ilmakehään vinossa kulmassa. Ne joiden vana on lyhyempi, tulevat ilmakehään jyrkässä kulmassa.

Perseidien voi sanoa kuuluvan meteoriparvien eliittiin. Suomessa ei mitään muuta meteoriparvea ole havaittu yhtä runsaasti. Myös ajankohta on meille hyvä, eli elokuun lämpimät ja jo pimeät yöt.

 

Planeetta imee 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tähtitieteilijät ovat löytäneet planeetan, joka on kuin itse pimeys. Kaukana Leijonan tähdistössä omaa tähteään kiertävä Jupiterin kokoinen Wasp-104b imee jopa 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tutkijat kirjoittavat arXiv-esijulkaisupalveluun ladatussa artikkelissaan, että Wasp-104b on ”mustempi kuin hiili”.

Wasp-104b on Jupiterin massainen kaasujättiläinen. Se kiertää emotähteään erittäin lähellä, lähempänä kuin Merkurius kiertää meidän Aurinkoamme. Planeetta tekee täyden kierroksen tähtensä ympäri alle kahdessa vuorokaudessa.

Tällaista tähden lähellä kiertävää kaasuplaneettaa kutsutaan kuumaksi jupiteriksi. Tähden säteily lämmittää planeettaa jopa tuhansiin asteisiin, mikä estää muun muassa pilvien muodostumisen planeetan päiväpuolelle.

Wasp-104b on lisäksi vuorovesilukittunut tähteensä, eli aina sama puoli planeetasta on tähteen päin. Toisella puolella vallitsee ikuinen yö.

Äärimmäisen musta väri johtuu siitä, että valoa heijastavia pilviä ei pääse muodostumaan. Sen sijaan planeetan kaasukehässä on kaliumia ja natriumia, jotka imevät valoa.

Tummuus ei estä meitä havaitsemasta planeettaa. Tämäkin planeetta löydettiin tarkastelemalla varjoa, joka muodostuu kun planeetta kulkee meistä katsoen tähtensä editse.

”Tähän asti tunnetuista mustista planeetoista sanoisin, että tämä menee top viiteen. Ehkä top kolmoseen”, pohtii tutkimusta johtanut astrofyysikko, tohtoriopiskelija Teo Mocnik englantilaisesta Keelen yliopistosta New Scientist -lehdessä.

Wasp-104b ei ole siis ainoa laatuaan. Tällaisia pikimustia planeettoja tunnetaan muutama muukin. Tummin kaikista on vuonna 2011 löydetty TrES-2b, joka heijastaa vain 0,1 prosenttia siihen osuvasta valosta. Sen kaasukehässä on muun muassa titaanioksidia valoa imemässä.

Toinen kiintoisa musta jättiläinen on Hat-p-7b. Sen yöpuolella sataa rubiineja ja safiireita, kun planeetan kaasukehässä oleva alumiinioksidi tiivistyy mineraalikiteiksi eli korundeiksi.

Vaikka nämä planeetat heijastavat äärimmäisen vähän valoa, on hieman harhaanjohtavaa verrata niitä hiileen, huomauttaa astrofysiikan professori Adam Burrows Princetonin yliopistosta. Ne eivät näyttäydy aivan pikimustina, vaan mitä luultavimmin Wasp-104b on hyvin tumman purppuran värinen. TrES-2b puolestaan on niin kuuma, että se hohtaa heikosti punaisena, kuin kekäle.

Planeetat löydettiin Kepler-avaruusteleskoopin avulla. Aurinkoa kiertävä Kepler-teleskooppi on tähän mennessä havainnut jo yli 2300 planeettaa muiden tähtien ympäriltä.

Kivikautisessa naudankallossa on reikä, jonka kuva näyttää sen sekä otsaluun ulko- että sisäpuolelta. Janan pituus vastaa kymmentä senttimetriä. Kuva: Fernando Ramirez Rozzi
Kivikautisessa naudankallossa on reikä, jonka kuva näyttää sen sekä otsaluun ulko- että sisäpuolelta. Janan pituus vastaa kymmentä senttimetriä. Kuva: Fernando Ramirez Rozzi

Länsi-Ranskasta löydetyssä yli 5 000 vuotta vanhassa lehmän kallossa oleva reikä on mitä todennäköisimmin porattu tarkoituksella.

Kallonporaus on ikivanha toimenpide. Esimerkiksi migreenin ja epilepsian uskottiin aiheutuvan pään sisällä mekastavista pahoista hengistä, ja kun kalloon porattiin tai raaputettiin reikä, nämä pirut pääsivät liihottelemaan matkoihinsa.

Arkeologinen todistusaineisto osoittaa, että ihmiset porasivat reikiä toistensa päihin jo yli 8 000 vuotta sitten. Toimenpiteestä jopa selvittiin hengissä jo kivikaudella.

Useassa vanhassa kallossa näkyy, että porausreikä on luutunut umpeen. Potilas on siis elänyt ainakin jonkin aikaa toimenpiteen jälkeen.

Nyt Ranskasta löydetty yli 5 000 vuotta vanha lehmän kallo viittaa siihen, että ihmiset ovat kenties harjoitelleet operaatiota eläimillä. Lehmän kallossa on ammottava reikä, jonka ympärillä on selvästi samanlaisia raapimisjälkiä kuin porauksen läpikäyneiden ihmisten päässä.

Atlantin rannalla Länsi-Ranskassa on muinoin ollut kivikautista asutusta, ja lehmän kallo kaivettiin siellä esille jo 1970–1980-luvun kaivauksissa.

Reiän ajateltiin tuolloin syntyneen kamppailussa toisen eläimen kanssa. Kenties toinen sarvipää oli puhkaissut lehmäparan kallon.

Kallon alun perin löytänyt tutkija pyysi kuitenkin muutama vuosi sitten kahta tutkijaa vilkaisemaan reikää lähemmin.

”Näimme hyvin nopeasti, että reikä on syntynyt kallonporauksesta. Se ei ole sarven jälki”, kertoo tutkija Fernando Ramirez Rozzi LiveScience-verkkolehdelle.

Totuus paljastui viimeistään elektronimikroskoopin alla, kun tutkijat näkivät kivityökalujen aiheuttamat raapimisjäljet reiän ympärillä.

Muinaiset ihmiset ovat siis ehkä harjoitelleet kallonporausta lehmällä. Tai kenties lehmäparka on kärsinyt jostain sairaudesta, jota on yritetty parantaa poraamalla sen päähän reikä.

Ei tiedetä, oliko lehmä elossa, kun reikä tehtiin. Joka tapauksessa se ei ole elänyt kovin pitkään operaation jälkeen, sillä reikä ei ole luutunut lainkaan.

Tutkijat pohtivat myös, olisiko reikä tehty osana jotain rituaalia. Heidän mielestään on kuitenkin todennäköisintä, että lehmä on toiminut aloittelevan kallonporaajan harjoituspotilaana ennen kuin vaarallista tekniikkaa on lähdetty soveltamaan ihmiseen.

Ranskasta on aiemmin löytynyt myös villisian kallo, jossa on samankaltainen reikä.

Tutkimuksen julkaisi Scientific Reports.