Kun siittiön häntää liikuttaa tyvestä yhteen suuntaan, hännän kärki taipuu toiseen suuntaan, tutkijat huomasivat. Kuva: Shutterstock
Kun siittiön häntää liikuttaa tyvestä yhteen suuntaan, hännän kärki taipuu toiseen suuntaan, tutkijat huomasivat. Kuva: Shutterstock

Elastiset säikeet taivuttavat siimahäntää. Pienikin liike välittyy hännän tyvestä kärkeen.

Siittiösolu on ihmeellinen pieni raketti. Sen hännän tyvessä on polttoainevarasto: tiiviisti pakkautuneita mitokondrioita, jotka pumppaavat siimahännälle energiaa.

Tämän turvin uuttera siittiö etenee kohteeseensa 1–3 millimetriä minuutissa. Se käyttää häntäänsä eräänlaisena potkurina.

Mutta miten tuo potkuri tarkalleen ottaen toimii ja taipuu, siinä on ollut epäselvyyttä. Kaikkien eläinten siittiöt ovat hyvin samankaltaisia, mutta hännän liikkeessä on eroja.

Jo 50 vuotta sitten selvisi, että siittiön häntä koostuu eräänlaisista säikeistä. Niiden uskottiin muodostavan tuen, joka auttaa nuijapäätä uimaan vihamielisessä ympäristössä. Hännän sisällä on mikroputkia, jotka liukuvat toistensa suhteen ja mahdollistavat liikkeen.

Nyt Britannian tiedeakatemian Royal Societyn Interface -lehdessä on tutkittu asiaa tarkemmin.

Yorkin yliopiston laskennallisen biologian tutkija Hermes Gadêlha laati työtovereineen matemaattisia malleja siittiön hännästä. Hän selvitti, miten liike hännässä välittyy. Ryhmä myös taivutteli kuolleiden siittiöiden häntiä saadakseen paremman kuvan asiasta.

Kun siittiön häntää liikuttaa tyvestä yhteen suuntaan, hännän kärki taipuukin yllättäen toiseen suuntaan.

Vastakkainen liike kertoo ryhmän mukaan, että mekaaninen ärsyke välittyy häntää pitkin elastisten säikeiden mukana. Se saa koko hännän liikkumaan kerralla.

Säikeitä ja siis koko häntää liikuttavat pienet molekyylimoottorit. Siittiön hännän säikeet liukuvat toistensa suhteen sylinterimäisen rakenteen sisällä ja välittävät liikettä.

Tohtori Gadêlha löytää vertailun junien maailmasta. Höyryjunassakin edestakaisin jauhavien mäntien liike saa junan pyörät pyörimään.

"Näyttää, että pienikin liikahdus tässä mutkikkaassa jatkumossa riittää siirtämään liikkeen aina siittiön häntään asti", Gadêlha kertoo.

Gadêlha kehottaa myös ajattelemaan kilpasoutua.

”Jos soutajien silmät sidotaan eivätkä he saa huutaa tai puhua toisilleen, soutajien on tunnusteltava veneen liikettä ja tahdistettava omat vetonsa sen mukaan”, Gadêlha selittää. Tässä vertauksessa siittiön hännän molekyylimoottorit ovat pieniä soutajia.

Seuraavaksi pitäisi selvittää, miten biomekaaninen informaatio tarkalleen välittyy hännässä ja saa nämä molekyylimoottorit tunnustelemaan toisiaan.

Planeetta imee 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tähtitieteilijät ovat löytäneet planeetan, joka on kuin itse pimeys. Kaukana Leijonan tähdistössä omaa tähteään kiertävä Jupiterin kokoinen Wasp-104b imee jopa 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tutkijat kirjoittavat arXiv-esijulkaisupalveluun ladatussa artikkelissaan, että Wasp-104b on ”mustempi kuin hiili”.

Wasp-104b on Jupiterin massainen kaasujättiläinen. Se kiertää emotähteään erittäin lähellä, lähempänä kuin Merkurius kiertää meidän Aurinkoamme. Planeetta tekee täyden kierroksen tähtensä ympäri alle kahdessa vuorokaudessa.

Tällaista tähden lähellä kiertävää kaasuplaneettaa kutsutaan kuumaksi jupiteriksi. Tähden säteily lämmittää planeettaa jopa tuhansiin asteisiin, mikä estää muun muassa pilvien muodostumisen planeetan päiväpuolelle.

Wasp-104b on lisäksi vuorovesilukittunut tähteensä, eli aina sama puoli planeetasta on tähteen päin. Toisella puolella vallitsee ikuinen yö.

Äärimmäisen musta väri johtuu siitä, että valoa heijastavia pilviä ei pääse muodostumaan. Sen sijaan planeetan kaasukehässä on kaliumia ja natriumia, jotka imevät valoa.

Tummuus ei estä meitä havaitsemasta planeettaa. Tämäkin planeetta löydettiin tarkastelemalla varjoa, joka muodostuu kun planeetta kulkee meistä katsoen tähtensä editse.

”Tähän asti tunnetuista mustista planeetoista sanoisin, että tämä menee top viiteen. Ehkä top kolmoseen”, pohtii tutkimusta johtanut astrofyysikko, tohtoriopiskelija Teo Mocnik englantilaisesta Keelen yliopistosta New Scientist -lehdessä.

Wasp-104b ei ole siis ainoa laatuaan. Tällaisia pikimustia planeettoja tunnetaan muutama muukin. Tummin kaikista on vuonna 2011 löydetty TrES-2b, joka heijastaa vain 0,1 prosenttia siihen osuvasta valosta. Sen kaasukehässä on muun muassa titaanioksidia valoa imemässä.

Toinen kiintoisa musta jättiläinen on Hat-p-7b. Sen yöpuolella sataa rubiineja ja safiireita, kun planeetan kaasukehässä oleva alumiinioksidi tiivistyy mineraalikiteiksi eli korundeiksi.

Vaikka nämä planeetat heijastavat äärimmäisen vähän valoa, on hieman harhaanjohtavaa verrata niitä hiileen, huomauttaa astrofysiikan professori Adam Burrows Princetonin yliopistosta. Ne eivät näyttäydy aivan pikimustina, vaan mitä luultavimmin Wasp-104b on hyvin tumman purppuran värinen. TrES-2b puolestaan on niin kuuma, että se hohtaa heikosti punaisena, kuin kekäle.

Planeetat löydettiin Kepler-avaruusteleskoopin avulla. Aurinkoa kiertävä Kepler-teleskooppi on tähän mennessä havainnut jo yli 2300 planeettaa muiden tähtien ympäriltä.

Kivikautisessa naudankallossa on reikä, jonka kuva näyttää sen sekä otsaluun ulko- että sisäpuolelta. Janan pituus vastaa kymmentä senttimetriä. Kuva: Fernando Ramirez Rozzi
Kivikautisessa naudankallossa on reikä, jonka kuva näyttää sen sekä otsaluun ulko- että sisäpuolelta. Janan pituus vastaa kymmentä senttimetriä. Kuva: Fernando Ramirez Rozzi

Länsi-Ranskasta löydetyssä yli 5 000 vuotta vanhassa lehmän kallossa oleva reikä on mitä todennäköisimmin porattu tarkoituksella.

Kallonporaus on ikivanha toimenpide. Esimerkiksi migreenin ja epilepsian uskottiin aiheutuvan pään sisällä mekastavista pahoista hengistä, ja kun kalloon porattiin tai raaputettiin reikä, nämä pirut pääsivät liihottelemaan matkoihinsa.

Arkeologinen todistusaineisto osoittaa, että ihmiset porasivat reikiä toistensa päihin jo yli 8 000 vuotta sitten. Toimenpiteestä jopa selvittiin hengissä jo kivikaudella.

Useassa vanhassa kallossa näkyy, että porausreikä on luutunut umpeen. Potilas on siis elänyt ainakin jonkin aikaa toimenpiteen jälkeen.

Nyt Ranskasta löydetty yli 5 000 vuotta vanha lehmän kallo viittaa siihen, että ihmiset ovat kenties harjoitelleet operaatiota eläimillä. Lehmän kallossa on ammottava reikä, jonka ympärillä on selvästi samanlaisia raapimisjälkiä kuin porauksen läpikäyneiden ihmisten päässä.

Atlantin rannalla Länsi-Ranskassa on muinoin ollut kivikautista asutusta, ja lehmän kallo kaivettiin siellä esille jo 1970–1980-luvun kaivauksissa.

Reiän ajateltiin tuolloin syntyneen kamppailussa toisen eläimen kanssa. Kenties toinen sarvipää oli puhkaissut lehmäparan kallon.

Kallon alun perin löytänyt tutkija pyysi kuitenkin muutama vuosi sitten kahta tutkijaa vilkaisemaan reikää lähemmin.

”Näimme hyvin nopeasti, että reikä on syntynyt kallonporauksesta. Se ei ole sarven jälki”, kertoo tutkija Fernando Ramirez Rozzi LiveScience-verkkolehdelle.

Totuus paljastui viimeistään elektronimikroskoopin alla, kun tutkijat näkivät kivityökalujen aiheuttamat raapimisjäljet reiän ympärillä.

Muinaiset ihmiset ovat siis ehkä harjoitelleet kallonporausta lehmällä. Tai kenties lehmäparka on kärsinyt jostain sairaudesta, jota on yritetty parantaa poraamalla sen päähän reikä.

Ei tiedetä, oliko lehmä elossa, kun reikä tehtiin. Joka tapauksessa se ei ole elänyt kovin pitkään operaation jälkeen, sillä reikä ei ole luutunut lainkaan.

Tutkijat pohtivat myös, olisiko reikä tehty osana jotain rituaalia. Heidän mielestään on kuitenkin todennäköisintä, että lehmä on toiminut aloittelevan kallonporaajan harjoituspotilaana ennen kuin vaarallista tekniikkaa on lähdetty soveltamaan ihmiseen.

Ranskasta on aiemmin löytynyt myös villisian kallo, jossa on samankaltainen reikä.

Tutkimuksen julkaisi Scientific Reports.