Kuva: Wikimedia Commons
Kuva: Wikimedia Commons

Suomessa tehty tutkimus paljastaa, miksi viisaudenhampaat tunkevat liian ahtaaseen leukaan.

Poskihampaat olivat tärkeitä esivanhemmillemme, joiden piti jäystää karkeaa ja sitkeää ruokaa. Ravinnon pehmentymisen myötä sekä leukaperämme että hampaamme ovat pienentyneet. Hampaisto ei kuitenkaan kutistu tasaisesti, vaan evoluutio virittää erityisesti poskihampaiden kokoa ja lukua. Kehitys ei myöskään etene tasatahtiin: viisaudenhampaita pukkaa, vaikka suuhun ei millään mahtuisi.

Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutissa on nyt saatu uutta tietoa siitä, miksi meillä on edelleen viisaudenhampaat riesanamme. Jukka Jernvall, Kathryn Kavanagh ja Alistair Evans saivat selville, että ahtaan purukaluston syy piilee liian heikossa poskihampaiden kokoa ja kasvua säätelevässä nk. estomekanismissa.

Jernvallin ryhmä tutki hiiren poskihampaiden kehitystä. Hiirellä – kuten ihmiselläkin – ne kehittyvät järjestyksessä edestä taakse, viisaudenhammas viimeisenä.

Hampaiden muodostuminen on ketjureaktio, jonka etenemistä kasvutekijät säätelevät. Kun estomekanismi on riittävän voimakas, kehittyvä hammas jää edellistä pienemmäksi, ja lopulta uuden hampaan muodostuminen estyy kokonaan.

Tutkijat havaitsivat, että hampaiden puhkeaminen pysähtyy jo toiseen poskihampaaseen, jos sen koko on vain puolet ensimmäisestä. Kolmas poskihammas - eli viisaudenhammas - puhkeaa ahtaaseenkin leukaan, mikäli estomekanismi ei kasvata kokoeroa riittävästi.

Kolmikko kehitti havaitsemiensa säännönmukaisuuksien perusteella matemaattisen mallin, jolla voidaan ennustaa poskihampaiden kokosuhteita ja lukumääriä eri lajeilla.

Jernvallin mukaan esimerkiksi tamariinin ja silkkiapinan hampaiden kehitys pysähtyy aina toiseen poskihampaaseen. Me ihmiset joudumme sen sijaan ainakin toistaiseksi paikkaamaan liian heikosti toimivaa estomekanismia kääntymällä hammaslääkärin puoleen.

Tutkimuksen julkaisee Nature-lehti tänään.

Elimistö reagoi henkiseen uhkaan kuin fyysiseen vammaan tai bakteerien hyökkäykseen. Kuva: Intermountain Medical Center

Apea ja toivoton mieli käynnistää aivoissa tulehdusreaktion.

Noin kolmannes masennuspotilaista ei saa lievitystä tavallisista depressiolääkkeistä, jotka säätävät hermovälittäjäaineita. Tulevaisuudessa heille voi löytyä helpotusta tulehduslääkkeistä.

Idean juuret vievät autoimmuunisairauksien, kuten nivelreuman ja psoriaasin, hoitoon. Näissä taudeissa elimistön immuunijärjestelmä kääntyy itseään vastaan ja nostattaa tulehduksen.

Kun autoimmuunisairauksia alettiin hoitaa uudenlaisilla tulehduslääkkeillä, esiin nousi odottamaton sivuvaikutus. Potilaat, jotka kärsivät masennuksesta, kertoivat mielialansa kohentuneen. Vaikka psoriaasi tai reuma ei hävinnyt, masennusoireet lievittyivät.

Immuunireaktion ja mielen kytköksestä todistavat myös kokeet, joissa terveille ihmisille on annettu tulehdusta nostattavaa ainetta. He ovat saaneet sivutuotteena masennusoireita.

Nyttemmin masentuneiden aivoista on löytynyt myös suoraan tulehduksen merkkejä. Ensin kanadalaistutkijat havaitsivat, että aivojen puolustussolut toimivat sitä vilkkaammin, mitä vakavampi masennus on. Äskettäin brittitutkijat huomasivat, että nämä mikrogliasolut ovat erityisen aktiivisia niillä, jotka hautovat itsemurha-ajatuksia.

Ensi vuonna Britanniassa on tarkoitus aloittaa kokeet, joissa testataan tulehduslääkkeiden tehoa masennukseen.

Esivanhempamme hyötyivät

Ihmislajin menneisyydessä masennuksen tapainen apeus on ollut hyödyllinen reaktio. Menetyksen tai muun koettelemuksen kohdattua oli hyvä vetäytyä omiin oloihinsa miettimään, mitä tapahtui ja miten voisi välttää vastaavat ikävyydet tulevaisuudessa.

Väliaikaiseksi tuumaus- ja latautumistauoksi kehittynyt alavire pitkittyy nykyään turhan usein masennukseksi – ja nyt näyttää siltä, että syy – ainakin yksi syy – on tulehdustila.

Tämän otaksuman mukaan elimistön puolustusjärjestelmä ei aktivoidukaan ainoastaan fyysisistä vammoista tai taudinaiheuttajien hyökkäyksistä vaan myös henkisistä uhkista, kuten stressistä ja yksinäisyydestä, jotka ovat nyky-yhteiskuntien vitsauksia.

Psyykkisen stressin ja immuunipuolustuksen yhteys käy järkeen evoluution näkökulmasta. Ammoisissa oloissa stressaavat tilanteet, kuten metsästys tai arvovaltakamppailu, saattoivat johtaa loukkaantumiseen. Siksi evoluutio kenties suosi yksilöitä, jotka virittivät tulehdusreaktion jo etukäteen mahdollisen vaurion varalta.

Ajatuksen puolesta on jo saatu kokeellista näyttöä.

Eräässä tutkimuksessa terveiden koehenkilöiden piti valmistella ja pitää puhe kriittiselle yleisölle. Tilanne nostatti elimistön tyypilliseen taistele tai pakene -tilaan. Syke nousi, ja stressihormoni kortisolin eritys kiihtyi. Reaktio ei yllättänyt, sillä julkinen puhuminen pelottaa monia ihmisiä.

Yllättävämpää oli se, että esiintymisjännitys lisäsi myös tulehdusta edistäviä aineita eli sytokiineja veressä. Elimistö käynnisti siis suojauksen, vaikka ainoa uhka, joka ilmassa leijui, oli omanarvontuntoon kohdistuva uhka.

 

Lue lisää

Joulukuun Tiede-lehdessä on koosteartikkeli, jossa Sanoman tiedetoimitus ennakoi ensi vuoden tieteellisiä puheenaiheita. Tiede-lehden psykologiantoimittaja Mikko Puttosen katsaus masennuksen uusista tulkinnoista ja hoidoista on yksi niistä.

Kiinnostavia uutisia odotetaan myös näistä:

  • Kuka voittaa suuren kuukisan?
  • Pääseekö uudenlainen geeniruoka kauppoihin?
  • Parantaako modulaarinen reaktori ydinvoiman turvallisuutta?
  • Miten lämpeneminen sorkkii säitä?
  • Lunastaako kvanttitietokone lupauksensa?
  • Kulkeutuuko merten muoviroska kaloista ihmiseen?

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa painettu lehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevasta artikkelilinkistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Muoviroskaa on ajelehtinut rannalle. Kuva: Bob Jones
Muoviroskaa on ajelehtinut rannalle. Kuva: Bob Jones

Pienet katkat silppuavat mereen päätyviä muovipusseja hyvin hienojakoiseksi roskaksi, joka voi päätyä ravintoketjuun.

Ihmiskunta tuottaa vuodessa järjettömän määrän muoviroskaa. Tuoreen tutkimusarvion mukaan muovia on synnytetty maailmaan 1950-luvun jälkeen 8,3 miljardia tonnia. Valtaosa siitä päätyy roskana kaatopaikoille ja hyvin suuri osa myös mereen.

Uutena huolenaiheena on mikromuovi eli häviävän pienet muovihiukkaset. Niitä kulkeutuu meriin esimerkiksi muoviteollisuuden raaka-aineista ja keinokuituvaatteista.

Nyt englantilaisen Plymouthin yliopiston tutkijat selvittivät, mitä tavalliselle kaupan muovipussille tapahtuu meren eläinten käsittelyssä. Tulos viittaa siihen, että eläimet itsekin hajottavat muovia mikroskooppisiksi palasiksi, joka päätyy ravintoketjuun.

Tutkijat asettivat erilaisia muovipusseja Orchestia gammarellus -katkan saataville sekä laboratoriossa että meressä. Nämä parisenttiseksi kasvavat katkat ovat hajottajia, jotka syövät merenpohjasta kasvien ja eläinten jäänteitä. Kyseistä katkalajia esiintyy Euroopan rannikoilla Norjaa ja Islantia myöten.

Katkat silppusivat ja repivät muovipusseja pieniksi paloiksi ja niiden ulosteista löytyi keskimäärin puolen millin kokoisia muovihippusia. Muovin laatu ei vaikuttanut tulokseen - katkat hajottivat yhtä ahnaasti tavallisia kuin biohajoavastakin muovista tehtyjä pusseja.

Katkojen kiinnostusta lisäsi kuitenkin huomattavasti se, kun muovipussien päälle annettiin kasvaa mikrobimatto. Tämä biofilmi nopeutti muovin silppuamista nelinkertaisesti, eli katkat saattavat jopa erehtyä pitämään mereen päätyvää muovia ravinnonlähteenä, kun se aikansa muhittuaan maustuu bakteerikasvustolla. Havainto on linjassa aiempien tutkimusten kanssa. Niissä on havaittu, että eläimet saattavat erehtyä pitämään muovia ruokana.

Silppuamistahdista tutkijat laskevat, että yksi ainoa kaupan muovipussi saattaa pohjan eläinten käsittelyssä hajota jopa 1,75 miljoonaksi mikroskooppiseksi palaseksi. Ne jäävät mereen.

Tutkimuksen tekivät Plymouthin yliopiston meribiologian opiskelijat Daniella Hodgson ja Amanda Bréchon professori Richard Thompsonin kanssa.

"Vuosittain tuotetaan arviolta 120 miljoonaa tonnia kertakäyttöisiä muoviesineitä kuten kaupan muovipusseja, ja nämä kertakäyttöiset muovituotteet muodostavat valtaosan kaikesta muoviroskasta. Ne ovat uhka meren elämälle jo sinällään, mutta tulos osoittaa, että meren eläimistö levittää jätettä entisestään", professori Thompson kommentoi tiedotteessa.

Tutkimuksen julkaisi Marine Pollution Bulletin.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä1762
Liittynyt21.7.2017

Eliöt voivat itsekin silputa muovipussin mereen

Kaloja kuolee jo ennen sukukypsyyttä, kun ne syövät ensiravinnokseen mikromuovia. Ravintoketjussa muovi kertyy merieläinten elimistöön, ja häiritsee esim. hedelmällisyyttä. Muovia päätyy mereen ihan mielettömiä määriä - joka vuosi entistä enemmän, samalla kun mereneläviä pyydetään entistä enemmän... Entä pehmeästä muovista valmistetut uimapatjat, ja uima-asusteet, joista irtoaa käytön aikana runsaasti molekyylejä? Kuinka monta kiloa aurinkovoiteita päätyy päivittäin mereen? Entä hormonit,...
Lue kommentti