Kuva: Wikimedia Commons
Kuva: Wikimedia Commons

Suomessa tehty tutkimus paljastaa, miksi viisaudenhampaat tunkevat liian ahtaaseen leukaan.

Poskihampaat olivat tärkeitä esivanhemmillemme, joiden piti jäystää karkeaa ja sitkeää ruokaa. Ravinnon pehmentymisen myötä sekä leukaperämme että hampaamme ovat pienentyneet. Hampaisto ei kuitenkaan kutistu tasaisesti, vaan evoluutio virittää erityisesti poskihampaiden kokoa ja lukua. Kehitys ei myöskään etene tasatahtiin: viisaudenhampaita pukkaa, vaikka suuhun ei millään mahtuisi.

Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutissa on nyt saatu uutta tietoa siitä, miksi meillä on edelleen viisaudenhampaat riesanamme. Jukka Jernvall, Kathryn Kavanagh ja Alistair Evans saivat selville, että ahtaan purukaluston syy piilee liian heikossa poskihampaiden kokoa ja kasvua säätelevässä nk. estomekanismissa.

Jernvallin ryhmä tutki hiiren poskihampaiden kehitystä. Hiirellä – kuten ihmiselläkin – ne kehittyvät järjestyksessä edestä taakse, viisaudenhammas viimeisenä.

Hampaiden muodostuminen on ketjureaktio, jonka etenemistä kasvutekijät säätelevät. Kun estomekanismi on riittävän voimakas, kehittyvä hammas jää edellistä pienemmäksi, ja lopulta uuden hampaan muodostuminen estyy kokonaan.

Tutkijat havaitsivat, että hampaiden puhkeaminen pysähtyy jo toiseen poskihampaaseen, jos sen koko on vain puolet ensimmäisestä. Kolmas poskihammas - eli viisaudenhammas - puhkeaa ahtaaseenkin leukaan, mikäli estomekanismi ei kasvata kokoeroa riittävästi.

Kolmikko kehitti havaitsemiensa säännönmukaisuuksien perusteella matemaattisen mallin, jolla voidaan ennustaa poskihampaiden kokosuhteita ja lukumääriä eri lajeilla.

Jernvallin mukaan esimerkiksi tamariinin ja silkkiapinan hampaiden kehitys pysähtyy aina toiseen poskihampaaseen. Me ihmiset joudumme sen sijaan ainakin toistaiseksi paikkaamaan liian heikosti toimivaa estomekanismia kääntymällä hammaslääkärin puoleen.

Tutkimuksen julkaisee Nature-lehti tänään.