Biologisia ikäeroja alkaa syntyä parinkympin tietämissä, neljänkympin jälkeen ne suurentuvat. Kuva: Shutterstock
Biologisia ikäeroja alkaa syntyä parinkympin tietämissä, neljänkympin jälkeen ne suurentuvat. Kuva: Shutterstock

Keho ei läheskään aina noudata syntymäpäiviä.

Minkä ikäinen olet? Kun meiltä tätä kysytään, laskemme tietysti aikaa syntymämme päivästä. Kalenterivuodet eivät kuitenkaan ole koko totuus iästä.

Sisällämme raksuttaa myös biologinen vanhenemiskello, ja sen lukema voi näyttää jotain ihan muuta kuin kronologinen kalenteri.

Varmaan jokainen kohtuullisen määrän vuosia kerännyt on pannut asian merkille itsekin. Jotkut viisikymppiset vaikuttavat ikäistään nuoremmilta, kuin olisivat vasta viettäneet nelikymppisiään. Jotkut taas ovat rypistyneet tai jotenkin muuten vanhentuneet kuin lähestyisivät kuudenkympin rajapyykkiä.

Ikääntymisbiologit koettavat selvittää, mikä tuottaa kronologisen ja biologisen iän erot, jotka voivat olla paljon suurempiakin kuin vuosikymmen suuntaan tai toiseen. Eräässä yhdysvaltalaistutkimuksessa yhden 38-vuotiaan biologinen vuosikello näytti  61:tä.

Ikiä on monta

Mitä enemmän asiaa tutkitaan, sitä ilmeisemmäksi käy, että meillä on itse asiassa monta ikää. Tätä nykyä tutkijat puhuvat jo kasvoiästä, sydäniästä, veri-iästä, glykaani-iästä ja epigeneettisestä iästä.

Nämä kaikki voivat vaihdella ihmisestä toiseen mutta myös yhdessä yksilössä. Samankin ihmisen kehon eri osat saattavat vanheta eri tahtiin.

Vakiintuneen ikääntymisteorian mukaan vanheneminen johtuu telomeereistä. Ne ovat kromosomiemme suojapäitä, joiden tehtävä on pitää dna-kierteet koossa. Telomeerit lyhenevät joka kerran, kun solut jakautuvat. Kun ne on kulutettu loppuun, solu kuihtuu ja kuolee.

Nyt kannatusta keräävän uuden näkemyksen mukaan ikääntyminen onkin sivuvaikutus ja johtuu siitä, että solujen jakautuessa syntyy dna-virheitä, joiden korjaaminen kuluttaa paljon energiaa. Toisilla virheitä kertyy nopeammin kuin toisilla.

Aivot tuntuvat kunnossa

Muun kehomme tavoin aivot voivat vanheta ikävuosiamme joutuisammin – ja se tuntuu laajalti. Se vaikuttaa paitsi henkiseen suorituskykyyn myös ruumiilliseen kuntoon.

Tutkimuksissa on havaittu, että aivoiltaan ikäänsä vanhemmat pärjäävät keskimääräistä heikommin kognitiivisissa testeissä, esimerkiksi loogisen päättelyn tehtävissä. Heidän keuhkonsa toimivat tavallista huonommin, he kävelevät normaalia hitaammin, ja kuoleman riski on kohonnut.

 

Lue lisää

Marraskuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa brittiläinen tiedetoimittaja Helen Thomson kertoo, miten biologista ikää voi selvittää, mitkä tekijät ikääntymistä jouduttavat ja miten sitä parhaiten voisi viivyttää.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa painettu lehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin uudessa Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevasta artikkelilinkistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Serkkumme maalasi luolan seinää, ennen kuin oma lajimme saapui Eurooppaan.

Tutkimukset ovat jo pitkään kumonneet harhaluuloja muinoin tyhminä pidetyistä neandertalinihmisistä. Nyt Espanjan luolosta on löytynyt vakuuttavia todisteita siitä, että neandertalit kykenivät ilmaisemaan itseään myös taiteellisesti.

Science-lehdessä ilmestynyt kansainvälisen paleoantropologiryhmän tutkimus osoittaa, että  Cantabrian maakunnassa sijaitsevan Pasiegan luolan maalaukset on tehty yli 64 000 vuotta sitten.

Osittain samojen tutkijoiden Science Advances -lehdessä samaan aikaan julkaisema tutkimus osoittaa puolestaan, että neandertalit saattoivat myös värjätä kotiloita mineraaliväreillä ja koristella niillä itseään jopa 120 000 vuotta sitten.

Luolamaalausten ajoittaminen on ollut pitkään erittäin vaikeaa, sillä maalauksissa ei ole orgaanisia ainesjäämiä, joista voisi tutkia radiohiiliajoitukseen tarvittavien hiilen radioaktiivisten isotooppien määriä.

2000-luvulla on kuitenkin selvinnyt, että ajoitukseen sopii myös kalsiitti, jota pohjavesi kerryttää luolan seiniin ohueksi kerrokseksi.

Pohjavesi sisältää näet pieniä määriä uraaniatomeja, jotka ajan kuluessa puoliintuvat toriumiksi. Uraani-ja toriumisotooppien keskinäinen suhde paljastaa, miten vanha tutkittava näyte on. Tällaisten tutkimusten perusteella Pasiegan maalausten täytyy olla vähintään 64 000 vuotta vanhoja.

Neandertalinihmisen ilmeinen kyky luovuuteen osoittaa, että he olivat henkisiltä ominaisuuksiltaan lähempänä meitä kuin on luultu.

”Suurin osa kollegoistani tulee tyrmistymään”, arvioi paleoantropologi Jean-Jacques Hublin Max Planck -instituutista Science-lehden uutisartikkelissa.

”Luolamaalauksia on pidetty suurena nykyihmisiä ja neandertalinihmisiä erottavana tekijänä. Tämä löydös kuroo rakoa umpeen”, Hublin kuvaa kollegoidensa työn merkitystä. Hän itse ei ollut mukana käsityksiä myllertävässä tutkimuksessa.

Tutkimusryhmään kuulunut paleoantropologian professori João Zilhão Barcelonan yliopistosta on vakuuttunut, että neandertalinihmiset olivat henkisiltä kyvyiltään nykyihmisen veroisia.

”Kaikilla käytännön mittareilla neandertalinihmiset olivat samanlaisia kuin me”, Zilhão sanoo New York Timesissa.

Kaikki tutkijat eivät ole valmiita menemään aivan näin pitkälle. Jean-Jacques Hublinin mukaan maalausten ajoitus kyllä osoittaa, että neandertalinihmisellä oli nykyihmiselle ominaiset kyvyt monella osa-alueella. Uusi tutkimus ei kuitenkaan pyyhkäise pois meidän ja serkkujemme kulttuurillisia ja henkisiä eroja.

”Nykyihminen syrjäytti neandertalit, ja siihen on syynsä”, Hublin sanoo.

Kalifornian yliopiston psykologi, emerityusprofessori Richard Cos esitti äskettäin hypoteesin, jonka mukaan nykyihmisen kyky tehdä huomattavasti neandertalien luolamaalauksia monimutkaisempia teoksia olisi osoitus pitkälle kehittyneestä käden ja silmän koordinaatiosta, jonka kehitti keihäänheitto. Serkuiltamme tämä koordinaatio puuttui.

Yksittäinen ravintoaine ei ratkaise, miten hyvin laihdutus onnistuu.

Jos haluaa pudottaa painoaan, kannattaa seurata yksinkertaista neuvoa: vähentää syömistään ja syödä terveellisesti. Tähän päätelmään voi tiivistää Stanfordin yliopiston tutkimuksen, jossa seurattiin ylipainoisten ruokavaliota ja laihtumista vuoden ajan.

Kokeeseen osallistui kaikkiaan 609 ihmistä, suunnilleen puolet miehiä ja puolet naisia. Iältään he olivat 18–50-vuotiaita.

Osallistujat jaettiin sattumanvaraisesti kahteen laihdutusryhmään: toisen ryhmän ruokavaliosta vähennettiin rasvaa, ja toinen ryhmä tinki hiilihydraateista.

Ennen dieetin aloittamista osallistujille pidettiin perusteelliset ravitsemusluennot ja heidät opastettiin noudattamaan terveellistä ruokavaliota.

Vähärasvaiselle dieetille arpoutuneita ohjeistettiin esimerkiksi vähentämään rasvaisen lihan ja rasvaisten maitotuotteiden käyttöä. Hiilihydraateista tinkiviä kehotettiin välttämään muun muassa muroja ja riisiä. Yhteisesti kaikkia evästettiin välttämään einesruokia, lisättyjä sokereita ja transrasvoja ja syömään mahdollisimman paljon vihanneksia.

Vuoden kuluttua kummankin ryhmän jäsenet olivat laihtuneet keskimäärin kuusi kiloa, tutkijat raportoivat Jama-lääkärilehdessä.

Yhtäläinen tulos vie pohjaa puheilta, joilla tiettyihin ruoka-aineisiin keskittyviä dieettejä kehutaan toinen toistaan tehokkaammiksi.

Toimivan laihdutuksen perusajatus on sama dieetistä riippumatta: vähemmän sokeria, vähemmän valkoista jauhoa ja enemmän vihanneksia, korostaa tutkimusta johtanut ravitsemustieteilijä, professori Christopher Gardner tutkimustiedotteessa.

Geenit eivät auttaneet

Rasvan ja hiilihydraattien lisäksi tutkijoita kiinnosti erityisesti se, kuinka paljon perimä vaikuttaa laihdutuksen onnistumiseen.

Aiempien tutkimusten perusteella hiilihydraatti- ja rasva-aineenvaihduntaan osallistuvista geeneistä esiintyy erilaisia variantteja, jotka voivat joko edistää tai vähentää näiden ravintoaineiden varastoitumista elimistöön. Gardner on itse saanut asiasta hienoista näyttöäkin.

Kaikilta laihdutuskokeeseen osallistuneilta otettiin dna-näyte, josta kartoitettiin kolme hiilihydraatti- ja rasva-aineenvaihduntaan kytkeytyvää geeniä. Osalla oli variantti, jonka uskottiin tehostavan vähärasvaista ruokavaliota. Osan geenit ennustivat hyötyjä hiilihydraattien välttelystä.

Kummankin ryhmän laihduttajista noin puolet sattui päätymään geeniensä kannalta otolliselle dieetille.

Lopputulos oli kuitenkin geenihypoteesin kannalta karu. Geeneillä ei ollut mitään havaittavaa vaikutusta laihdutuksen onnistumiseen. Näin Gardner tuli kumonneeksi aiemmat tuloksensa, joiden mukaan geeneilleen sopivaa ruokavaliota noudattaneet laihtuivat enemmän kuin geenejään vastaan sotineella dieetillä olleet.

Emme onnistuneet toistamaan sitä tutkimusta. Emme päässeet edes lähelle, Gardner summaa STAT-terveyssivustolla.

Tutkimus antaa siis myös tärkeän opetuksen siitä, miksi tulosten toistettavuus on tieteessä tärkeää.