Suomen tiedetoimittajain liitto on myöntänyt Vuoden tiedetoimittaja -palkinnon toimittaja Risto Vartevalle ainutlaatuisen merkittävästä panoksesta suomalaisessa tiedejournalismissa. ...

Suomen tiedetoimittajain liitto on myöntänyt Vuoden tiedetoimittaja -palkinnon toimittaja Risto Vartevalle ainutlaatuisen merkittävästä panoksesta suomalaisessa tiedejournalismissa. Palkinto luovutettiin Tieteen päivien yhteydessä 9. tammikuuta ja on suuruudeltaan 3400 euroa.

Varteva on tiedetoimittajana alan uranuurtajia ja keskeisiä vaikuttajia Suomessa. Hän on toiminut Helsingin Sanomien tiedetoimittajana vuosina 1972-1999 ja sen jälkeen Tiede-lehdessä. Pääasiassa luonnontieteistä kirjoittavan Vartevan rooli on ollut keskeinen muun muassa Helsingin Sanomien tiedesivujen kehittymisessä merkittävään asemaan suomalaisessa tiedeviestinnässä.

Varteva on tunnettu paitsi laaja-alaisuudestaan ja asiantuntevasta huolellisuudestaan, myös erinomaisesta suomen kielen ilmaisustaan. Varteva onkin myös maamme johtavia tietokirjojen suomentajia. Hän on suomentanut noin 70 kirjaa, tunnetuimpina muun muassa Stephen Hawkingin Ajan lyhyt historia ja Richard Dawkinsin Sokea kelloseppä. Viime vuonna ilmestyi hänen suomentamanaan Lee Smolinin Kvanttipainovoima. Suomentajana hän saanut niin J. A. Hollo -palkinnon (vuonna 1997) kuin kansainvälisen kääntäjäjärjestön Aurora Borealis -palkinnon (vuonna 1999).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla