Kehon tarkkailu oli kuin instrumentin soittamisen opettelua.

”Meditaatio on kiinnostanut minua siitä lähtien, kun tuttava kertoi, miten hän alkoi hallita ajatuksiaan. Meditoiva tuttuni näki, miten ajatus, ei-toivottu tunkeilija, lähestyi häntä tajunnan avaruudessa. Silloin hän työnsi rauhallisesti tunkeilijan takaisin siihen tietymättömyyteen, mistä se oli tullutkin. Aivan kuin hänellä olisi ollut käytössään mentaalinen käsi mielikuvien järjestelyä varten. Sellainen minunkin pitää saada!”

Näin tiedetoimittaja Mikko Puttonen aloitti juttunsa ”Mieli haltuun, kiitos!” numerossa 5/2013.

”Tiedän, että mantroihin ja rajattomiin olemuksiin voi suhtautua pelkkinä apumielikuvina tiettyjen tajunnan tilojen saavuttamiseksi. Niitä ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti. Siitä huolimatta kaipasin yliluonnollisesta sanastosta puhdistettua menetelmää.”

”Sellaisen on kehittänyt Yhdysvalloissa 1970-luvulla Massachusettsin yliopiston professori Jon Kabat-Zinn. Tekniikka on nimeltään mindfulness eli tietoinen läsnäolo. Sekin ammentaa ikivanhasta buddhalaisesta mietiskelyperinteestä mutta ilman uskonnollisia mausteita. Tietoinen läsnäolo tarkoittaa, että virittäydymme kokemaan valppaasti kuluvan hetken aistimukset, ajatukset ja tunteet. Ajatukset tulevasta tai menneestä saavat väistyä tässä ja nyt elämisen tieltä.”

”Olen otattanut itseltäni sylkitestillä kortisoliarvot ennen kurssin alkua. Kortisoli on stressihormoni, jota on useissa tutkimuksissa käytetty mittarina stressitason muutokselle ennen harjoittelujaksoa ja sen jälkeen. Huslabin laboratoriotulos näyttää, että syljessäni on stressihormonia vaivaiset 0,4 nanomoolia litrassa. Lukema on jo niin alhainen, että sitä voi olla vaikea laskea yhdellä kurssilla. Mindfullnessin on myös osoitettu alentavan verenpainetta, joten mittasin itseltäni neljän päivän keskiarvon ennen kurssin alkua. Sekään ei ole hälyttävä: 136/79. Katsotaan, miltä arvot näyttävät kahdeksan viikon päästä.”

”Tutustumme oman kehomme aistimuksiin. – – Ensin kiinnitämme huomiota hengitykseen, siihen miten vatsa kohoaa ja laskee hengityksen mukaan. Jos ajatus karkaa muualle, meidän pitää lempeästi mutta päättäväisesti tuoda se takaisin hengitykseen. – – Kun olemme hengitelleet jonkin aikaa tietoisesti, käännämme huomion vasemman jalan varpaisiin. – – Vasemman jalan varpaista lähtien käymme koko kehon aistimukset läpi kohta kohdalta. – – Tajuan, että niinkin tutun asian kuin oman kehon tarkkailu on kuin opettelisi soittamaan instrumenttia. Alun kömpelyys on voitettava kärsivällisyydellä, ennen kuin alkaa syntyä musiikkia.”

”Kurssin aikana saamme joka päiväksi puolen tunnin tehtävän. Se voi olla kehonskannaus, jooga tai istumameditaatio.”

”Meditaatiomenetelmiä tutkitaan ahkerasti, ja näyttö vaikutuksista kasvaa koko ajan. Mindfullnessin on todettu parantavan stressinhallintaa ja keskittymiskykyä, lievittävän masennusta ja terävöittävän älyllisiä toimintoja. Tutkimusnäyttöä on jopa immuunipuolustuksen vahvistumisesta.”

”En huomannut, että oma minuuteni olisi kahdeksan viikon kurssilla muuttunut kovin toisenlaiseksi. Stressihormoni kortisoli ei vähentynyt vaan itse asiassa lisääntyi sylkitestissä 0,2 nanomoolilla litraa kohti. Se ei välttämättä kerro muusta kuin normaalista hormonitason vaihtelusta. Verenpainekaan ei paljon liikahtanut: ennen kurssia se oli 136/79, ja kurssin jälkeen neljän päivän keskiarvoksi tuli 134/80.”

”Vaikka suuresta käänteestä ei voi puhua, pieniä siirtymiä tuntui tapahtuvan. Meditaatiohetket olivat lähes poikkeuksetta tyynnyttäviä. Opin ottamaan etäisyyttä omiin tuntemuksiini. Toispuolinen pääkipu hajosi viileän tarkkailun alla kiinnostavaksi kimpuksi aistimuksia, jotka eivät ehkä tuntuneet niin pakottavilta. Aistit toimivat välillä terävästi, kun varta vasten valpastuin kuuntelemaan ympärilläni olevia ääniä tai katselemaan näkymiä.”

”Olen jatkanut päivittäisiä harjoituksia kurssin jälkeen. Luotan siihen, että niin kuin fyysinen myös mentaalinen käsi vahvistuu treenaamisesta.”

Elämyksiä uteliaalle jo 35 vuotta

Lehden ensimmäinen numero ilmestyi 10. lokakuuta 1980. Yleistajuinen tiedelehti perustettiin suomalaisen tiedeyhteisön aloitteesta.

Nimeksi valittiin tulevaisuutta henkivä Tiede 2000. Kun uusi vuosituhat alkoi, nimi lyhennettiin muotoon Tiede.

Päätoimittajina ovat toimineet Jali Ruuskanen, Tuula Koukku ja Jukka Ruukki.

Ilmaviljely vauhditti siemenperunoiden tuotantoa.

Uusi suomalainen varhaisperuna Jussi tuli markkinoille kolme vuotta sitten. Lajike osoittautui niin suosituksi, että siemenperunat ovat kahtena keväänä loppuneet kesken. Vasta täksi kaudeksi sitä oli ammattiviljelijöille riittävästi, 500 tonnia.

Suuri kysyntä yllätti kaikki.

Jussin siemeniä alettiin kasvattaa Suomen siemenperunakeskuksessa myös aeroponisesti, ilman multaa, koska niitä piti saada viljelijöille paljon ja nopeasti. Perinnäisellä tavalla olisi saatu riittävä määrä siemenperunoita viidessä vuodessa, mutta uusi ilmaviljelymenetelmä nopeutti tuotantoa.

Aeroponisten perunoiden varret varttuvat luonnonvalossa tai ledien loisteessa kaapin päällä, juuret ja maavarret taas venyvät kaapin sisällä pimeässä. Juuristoon ja mukulavyöhykkeelle vain ruiskutetaan ajoittain ravinnesumua.

Jos mukulat poimitaan 30–35-millisinä, kasvi innostuu tekemään niitä jatkuvasti lisää. Kasvi ei ymmärrä vanheta vaan kasvaa ja kasvaa. 

Keskimäärin menetelmä kymmenkertaistaa sadon. Jos turpeessa kehittyy vaikka kolme mukulaa, aeroponisesti niitä syntyy vähintään 30.

Työläs jalostaa

Ajatus uudesta suomalaista perunalajikkeesta syntyi toistakymmentä vuotta sitten. Tavoitteena oli kehittää kaunis, maukas, satoisa ja aikaisen kevään kylmässä maassa selviävä peruna. Sen piti myös kestää tauteja ja soveltua Suomen lyhyeen kasvukauteen ja runsaaseen valoon.

Helpommin sanottu kuin tehty. Perunan perimä sisältää neljä versiota jokaisesta geenistä, kun esimerkiksi ihmisellä niitä on kaksi. Tämän vuoksi kahden perunalajikkeen risteyttäminen tuottaa tuhansia erilaisia vaihtoehtoja. Jotta kaikki halutut ominaisuudet saadaan samaan kasviin, tarvitaan runsaasti jälkeläisiä, joista karsia.

Vuosien jalostustyö tuotti Jussin. Muutamassa vuodessa se on kahmaissut kolmasosan varhaisperunan 800 viljelyalasta. Kahdella muulla kolmanneksella kasvaa Timoa ja saksalaista Solistia. 

Missään muualla kuin Suomessa ja Ruotsissa ei kuitenkaan ymmärretä varhaisperunan arvoa. Jussi sai nimensäkin siitä, että sitä on tarkoitus syödä juhannuksena.

 

Lue lisää

Kesäkuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa tiedetoimittaja Arja Kivipelto kertoo, miten uuden perunalajikkeen kehitys ideasta lautasille eteni. Hän kertoo myös, mistä peruna on peräisin – ja miten ja miksi se valloitti maailman.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä

Moni asiantuntija pitää luokitusta taudiksi ennenaikaisena.

Maailman terveysjärjestö WHO on lisännyt peliriippuvuuden kansainväliseen ICD-11-tautiluokitukseen. Video- tai digipelien ongelmapelaaminen on nyt siis virallisesti määritelty mielenterveyden häiriöksi. Tautiluokituksessa se rinnastuu esimerkiksi päihde- ja rahapeliriippuvuuteen. WHO toisin sanoen katsoo, että digipelaaminen voi olla yhtä koukuttavaa kuin huumeet.

”Konsultoituamme asiantuntijoita ympäri maailmaa ja tarkasteltuamme todistusaineistoa perusteellisesti päätimme, että tämä häiriö tulisi lisätä luokitukseen”, kertoo WHO:n mielenterveys- ja päihdejaoston johtaja, tohtori Shekhar Saxena uutistoimisto AFP:lle.

Miljardit ihmiset pelaavat erilaisia pelejä kännyköillä, konsoleilla, tietokoneilla ja muilla laitteilla. Länsi-Euroopassa on arvioitu, että lapsista ja nuorista kaksi kolmasosaa harrastaa pelaamista. Joissain maissa suurin osa aikuisistakin pelaa.

”Emme väitä, että kaikki pelaaminen on patologista”, Saxena korostaa. Hänen mukaansa ongelmapelaaminen koskettaa hyvin pientä osaa pelaajista. Yhden arvion mukaan pelaaminen voi muodostua ongelmaksi noin 8–12 prosentille ihmisistä.

Ongelmapelaamisesta on tautiluokituksen mukaan kyse silloin, kun elämänhallinta alkaa rakoilla. Ihminen voi käyttää suuren osan valveillaoloajastaan pelaamiseen ja laiminlyödä muita asioita.

Digipeliriippuvuuden diagnosointiin on määritelty kolme tärkeää kriteeriä.

”Ensimmäinen on, että pelaaminen menee kaiken muun tekemisen yli ja muu elämän sisältö jää reuna-alueelle”, kertoo luokituksen laatimiseen osallistunut tohtori Vladimir Pozniak CNN-uutiskanavalle.

Toinen on se, että ihminen ei kykene hallitsemaan käytöstään, vaikka siitä alkaa aiheutua ongelmia elämään. Pelaaminen jatkuu ja saattaa vain lisääntyä. Diagnoosi vaatii, että käytös on ”jatkuvaa ja toistuvaa” sekä ”riittävän vakavaa”.

Kolmanneksi pelaamisesta tulee koitua potilaalle ahdistusta ja ongelmia henkilökohtaisissa suhteissa tai työelämässä. Yöunet saattavat jäädä vähäisiksi, ruokavalio huonontua ja liikunta jäädä taka-alalle. Kriteerit ovat siis hyvin pitkälti samat kuin päihde- ja uhkapeliriippuvuudessa.
WHO katsoo diagnoosin edellyttävän, että ongelmakäytös on jatkunut vähintään vuoden. Pozniakin mukaan hoito nojaisi kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan.

Näyttö vielä heikkoa

Erilaisia pelejä on valtavasti, ja niiden käyttötarkoitukset voivat olla ihmisillä hyvin erilaisia. Muun muassa tästä syystä moni tutkija pitää ongelmallisena digipeliriippuvuuden niputtamista yhdeksi sairaudeksi.

26 psykologia ja pelitutkijaa kritisoi viime vuonna Journal of Behavioural Addictions -lehdessä WHO:n aietta lisätä ongelmapelaaminen tautiluokitukseen.

”Taustalla oleva tieteellinen pohja on heikkoa. Tutkimusalalla esiintyy useita ristiriitoja ja epäselvyyksiä eikä asiasta vallitse konsensusta”, he muun muassa kirjoittavat.

Tutkijat kritisoivat myös sitä, että diagnoosipohja nojaa liian vahvasti päihde- ja uhkapeliriippuvuuteen eikä ota huomioon digipelaamisen kontekstia ja kulttuuria. Pelaaminen on niin yleinen ja monihaarainen harrastus, että sitä on vaikea niputtaa yhdeksi, monoliittiseksi kokonaisuudeksi.

Video- ja digipelaamisen toisinaan nostattamat moraalipaniikit saattavat näiden tutkijoiden mukaan myös johtaa häiriön ylidiagnosointiin lapsilla ja nuorilla. Ylipäänsä digipelaamishäiriön määritteleminen taudiksi patologisoi ilmiötä, joka on lopulta yksi ajanvietemuoto ”siinä missä tanssiminen, urheilu, seksi tai puutarhanhoito”, tutkijat kirjoittavat.

Psykologian professori Chris Ferguson vaati viime vuonna Pnas-tiedelehdessä  julkaistussa peliriippuvuutta käsittelevässä artikkelissa vahvempaa tutkimusnäyttöä siitä, että digipeliriippuvuus todella on oma sairautensa eikä aiheudu muista ongelmista ja mielenterveyshäiriöistä henkilön elämässä.

”Masentuneet ihmiset voivat maata sängyssä koko päivän, mutta emme silti sano, että he ovat sänkyriippuvaisia”, Ferguson vertaa.

On kiistatonta, että joillekin pelaamisesta tulee todellinen ongelma, joka vaatii apua. Tutkijoiden kritiikki kohdistuu vain siihen, onko digipeliriippuvuutta järkevää määritellä omaksi mielenterveyden häiriökseen, kuten WHO nyt on tehnyt.

Suomessa Sosiaalipedagogiikan säätiö Sosped on tuottanut hiljattain tutkimuskatsauksen  viihteellisestä ja ongelmallisesta digipelaamisesta.
Helsingin yliopiston tutkijat Soile Kuuluvainen ja Terhi Mustonen ovat katsauksessa koonneet yhteen tutkimustietoa digipelaamisesta ja ongelmapelaamisesta.

He kirjoittavat yhteenvedossa, että ongelmalliseen digipelaamiseen liittyy kiinteästi runsas pelaamiseen käytetty aika. Tiettyä tuntimäärää, jossa pelaaminen muuttuisi ongelmalliseksi, ei kuitenkaan ole mahdollista asettaa yksilöiden erilaisten elämäntilanteiden vuoksi.

Toisaalta ongelmallisesta digipelaamisesta tehtyä laadullista tutkimusta on hyvin niukasti, etenkin pelaajan itsensä näkökulmasta.

”Tutkimustiedon pohjalta voisi ajatella, että digipelaamisen ongelmallisuutta pohdittaessa on erityisen tärkeää kuunnella digipelaajan omaa kokemusta siitä, miksi hän pelaa ja mitä pelaaminen hänen elämässään merkitsee”, Kuuluvainen ja Mustonen kirjoittavat.

Erityisen tärkeää on tunnistaa ja myöntää pelaamisen taustalla vaikuttavat syyt, jos pelaamisen vähentäminen ei onnistu, vaikka digipelaaja itse niin haluaisi tai se olisi hänen ulkopuolisten velvoitteidensa vuoksi välttämätöntä, tutkijat sanovat. Tällöin tilanteeseen on hyvä hakea apua esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaisilta tai muilta saman kokeneilta. 

Toope
Seuraa 
Viestejä23992
Liittynyt23.7.2006

Peliriippuvuudesta tuli sairaus

Työkaverini yrittää keksiä pojalleen, n 20v. opiskelupaikkaa jostain pelifirmasta tms. Ei oikein muuta keksitä... Toki ammattimainen peliohjelmointi/yrittäjyys on hyvä ala tulevaisuudessa, mutta silti... 14 tuntia vuorokaudessa tuota hommaa...? Kaveri varmaan rakentaa yhteiskuntaa tulevaisuudessa...
Lue kommentti

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp