Tomiokan kylä sijaitsee yhdeksän kilometrin päässä Fukushiman ydinvoimalasta. Kylä oli kokonaan tyhjillään vielä vuonna 2013. Kuva: Kalle Koponen
Tomiokan kylä sijaitsee yhdeksän kilometrin päässä Fukushiman ydinvoimalasta. Kylä oli kokonaan tyhjillään vielä vuonna 2013. Kuva: Kalle Koponen

Tarpeettomia ne olivat esimerkiksi Fukushimassa, esittävät brittitutkijat.

Isoissakaan ydinvoimalaonnettomuuksissa ei ole välttämättä tarpeen evakuoida suuria ihmismääriä pois alueelta säteilyriskin vuoksi. Näin arvioivat useiden brittiyliopistojen tutkijat tutkimushankkeessaan.

Japanissa Fukushiman ydinvoimalan onnettomuudessa ei esimerkiksi juuri kenenkään olisi tarvinnut muuttaa pois alueelta. Silti 111000 ihmistä joutui viranomaisten määräyksestä jättämään kotinsa ja 49000 lähti omin päin. Vielä neljä ja puoli vuotta onnettomuuden jälkeen 85000 oli yhä sillä tiellä.

Jopa maailman pahimmassa ydinonnettomuudessa Tšernobylissä moni lähtenyt olisi voinut jäädä alueelle. Lopullisesti alueelta muutti pois 335000 ihmistä. Tosiasiassa brittitutkijoiden mukaan olisi riittänyt, jos vain 10–20 prosenttia heistä olisi kuljetettu säteilyä pakoon.

Arviot perustuvat Bristolin yliopiston riskinhallinnan professorin Philip Thomasin kehittämään riskinarvioinnin malliin. Mallissa verrataan turvaamistoimien kustannuksia siihen, miten paljon ihmisten elinajanodote pitenee toimenpiteillä.

Tutkijat esittävät, että säteilyaltistus Tšernobylin onnettomuudessa ei olisi suurimmalta osalta johtanut sen pahempiin terveysriskeihin kuin ne, joita ihmiset muutenkin kohtaavat.

Tšernobyl evakuointiin kahdessa vaiheessa. Heti ensi kuukausina alueelta siirrettiin 116000 ihmistä. Tästä joukosta 6800 olisi altistunut kaikkein suurimmille säteilyannoksille. Ilman siirtoa he olisivat brittitutkijoiden mukaan menettäneet keskimäärin 5,6 vuotta elämänsä pituudesta.

Kakkosvaiheessa vuonna 1990 lähti 220000 ihmistä. Näistä 900 olisi altistunut kaikkein suurimmalle säteilyriskille, jos he eivät olisi matkustaneet pois. Jos he olisivat jääneet sijoilleen, heidän elinajanodotteensa olisi lyhentynyt vain kolme kuukautta.

Toisen evakuointiaallon suurimmassa vaarassa olleet olivat itse asiassa pienemmässä vaarassa kuin suurkaupungin asukkaat ylipäätään. Tavallinen Lontoon asukas menettää ilmansaasteiden takia keskimäärin neljä ja puoli vuotta elinajanodotteestaan.

Ihmisten välillä on suurempiakin elinajanodotteen eroja kuin ne, jotka aiheutuvat pahimmista mainituista säteilyriskeistä, tutkijan muistuttavat. Esimerkiksi huono-osaisuuden koettelemassa Blackpoolin kaupungissa syntyvän pojan voi odottaa elävän 8,6 vuotta lyhyempään kuin Lontoon hienosto-osassa syntyvän.

Kaiken kaikkiaan Tšernobylissä koko kakkosvaiheen evakuointi oli tutkijoiden mukaan tarpeeton. He päätyivät samaan tulokseen kuin Kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA ja Euroopan yhteisöjen komissio yhteisessä analyysissään vuonna 1992.

Sekä Tšernobylin että Fukushiman onnettomuuksien opetus on tutkijoiden mukaan se, että todellinen säteilyriski puoltaa paljon pienempiä turvaamistoimia kuin on uskottu.

”Massaevakuoinnit ovat kalliita ja hajottavia. Niistä uhkaa tulla kuitenkin pääasiallinen toimenpide isossa ydinonnettomuudessa”, huomauttaa Philip Thomas tutkimustiedotteessa.

”Niin ei pitäisi olla. Tunnussanan pitäisi olla kunnostus, ei muutto.”

Tutkijoiden raportit julkaisi Process Safety and Environmental Protection.

Punde
Seuraa 
Viestejä2041
Liittynyt13.12.2016

Ydinonnettomuudessa suuria evakuointeja ei välttämättä tarvita

Niin, "WHO ja IAEA eivät julistaneetkaan tapahtunutta ennennäkemättömäksi katastrofiksi; kuten YK:n säteilyn vaikutuksia tutkivan komitean (UNSCEAR) raportti vuodelta 2000 toteaa, "Tieteellisiä todisteita onnettomuuden aiheuttaman säteilyaltistuksen aikaansaamasta syövän yleistymisestä, kuolleisuuden lisääntymisestä tai epämuodostumista ei ole." http://yyyy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/57617-tshernobylin-terveysvaikutuks... . Ukrainalaiset tuttavamme (huom. monikko!) ovat sitä mieltä, että...
Lue kommentti

Planeetta imee 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tähtitieteilijät ovat löytäneet planeetan, joka on kuin itse pimeys. Kaukana Leijonan tähdistössä omaa tähteään kiertävä Jupiterin kokoinen Wasp-104b imee jopa 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tutkijat kirjoittavat arXiv-esijulkaisupalveluun ladatussa artikkelissaan, että Wasp-104b on ”mustempi kuin hiili”.

Wasp-104b on Jupiterin massainen kaasujättiläinen. Se kiertää emotähteään erittäin lähellä, lähempänä kuin Merkurius kiertää meidän Aurinkoamme. Planeetta tekee täyden kierroksen tähtensä ympäri alle kahdessa vuorokaudessa.

Tällaista tähden lähellä kiertävää kaasuplaneettaa kutsutaan kuumaksi jupiteriksi. Tähden säteily lämmittää planeettaa jopa tuhansiin asteisiin, mikä estää muun muassa pilvien muodostumisen planeetan päiväpuolelle.

Wasp-104b on lisäksi vuorovesilukittunut tähteensä, eli aina sama puoli planeetasta on tähteen päin. Toisella puolella vallitsee ikuinen yö.

Äärimmäisen musta väri johtuu siitä, että valoa heijastavia pilviä ei pääse muodostumaan. Sen sijaan planeetan kaasukehässä on kaliumia ja natriumia, jotka imevät valoa.

Tummuus ei estä meitä havaitsemasta planeettaa. Tämäkin planeetta löydettiin tarkastelemalla varjoa, joka muodostuu kun planeetta kulkee meistä katsoen tähtensä editse.

”Tähän asti tunnetuista mustista planeetoista sanoisin, että tämä menee top viiteen. Ehkä top kolmoseen”, pohtii tutkimusta johtanut astrofyysikko, tohtoriopiskelija Teo Mocnik englantilaisesta Keelen yliopistosta New Scientist -lehdessä.

Wasp-104b ei ole siis ainoa laatuaan. Tällaisia pikimustia planeettoja tunnetaan muutama muukin. Tummin kaikista on vuonna 2011 löydetty TrES-2b, joka heijastaa vain 0,1 prosenttia siihen osuvasta valosta. Sen kaasukehässä on muun muassa titaanioksidia valoa imemässä.

Toinen kiintoisa musta jättiläinen on Hat-p-7b. Sen yöpuolella sataa rubiineja ja safiireita, kun planeetan kaasukehässä oleva alumiinioksidi tiivistyy mineraalikiteiksi eli korundeiksi.

Vaikka nämä planeetat heijastavat äärimmäisen vähän valoa, on hieman harhaanjohtavaa verrata niitä hiileen, huomauttaa astrofysiikan professori Adam Burrows Princetonin yliopistosta. Ne eivät näyttäydy aivan pikimustina, vaan mitä luultavimmin Wasp-104b on hyvin tumman purppuran värinen. TrES-2b puolestaan on niin kuuma, että se hohtaa heikosti punaisena, kuin kekäle.

Planeetat löydettiin Kepler-avaruusteleskoopin avulla. Aurinkoa kiertävä Kepler-teleskooppi on tähän mennessä havainnut jo yli 2300 planeettaa muiden tähtien ympäriltä.

Kivikautisessa naudankallossa on reikä, jonka kuva näyttää sen sekä otsaluun ulko- että sisäpuolelta. Janan pituus vastaa kymmentä senttimetriä. Kuva: Fernando Ramirez Rozzi
Kivikautisessa naudankallossa on reikä, jonka kuva näyttää sen sekä otsaluun ulko- että sisäpuolelta. Janan pituus vastaa kymmentä senttimetriä. Kuva: Fernando Ramirez Rozzi

Länsi-Ranskasta löydetyssä yli 5 000 vuotta vanhassa lehmän kallossa oleva reikä on mitä todennäköisimmin porattu tarkoituksella.

Kallonporaus on ikivanha toimenpide. Esimerkiksi migreenin ja epilepsian uskottiin aiheutuvan pään sisällä mekastavista pahoista hengistä, ja kun kalloon porattiin tai raaputettiin reikä, nämä pirut pääsivät liihottelemaan matkoihinsa.

Arkeologinen todistusaineisto osoittaa, että ihmiset porasivat reikiä toistensa päihin jo yli 8 000 vuotta sitten. Toimenpiteestä jopa selvittiin hengissä jo kivikaudella.

Useassa vanhassa kallossa näkyy, että porausreikä on luutunut umpeen. Potilas on siis elänyt ainakin jonkin aikaa toimenpiteen jälkeen.

Nyt Ranskasta löydetty yli 5 000 vuotta vanha lehmän kallo viittaa siihen, että ihmiset ovat kenties harjoitelleet operaatiota eläimillä. Lehmän kallossa on ammottava reikä, jonka ympärillä on selvästi samanlaisia raapimisjälkiä kuin porauksen läpikäyneiden ihmisten päässä.

Atlantin rannalla Länsi-Ranskassa on muinoin ollut kivikautista asutusta, ja lehmän kallo kaivettiin siellä esille jo 1970–1980-luvun kaivauksissa.

Reiän ajateltiin tuolloin syntyneen kamppailussa toisen eläimen kanssa. Kenties toinen sarvipää oli puhkaissut lehmäparan kallon.

Kallon alun perin löytänyt tutkija pyysi kuitenkin muutama vuosi sitten kahta tutkijaa vilkaisemaan reikää lähemmin.

”Näimme hyvin nopeasti, että reikä on syntynyt kallonporauksesta. Se ei ole sarven jälki”, kertoo tutkija Fernando Ramirez Rozzi LiveScience-verkkolehdelle.

Totuus paljastui viimeistään elektronimikroskoopin alla, kun tutkijat näkivät kivityökalujen aiheuttamat raapimisjäljet reiän ympärillä.

Muinaiset ihmiset ovat siis ehkä harjoitelleet kallonporausta lehmällä. Tai kenties lehmäparka on kärsinyt jostain sairaudesta, jota on yritetty parantaa poraamalla sen päähän reikä.

Ei tiedetä, oliko lehmä elossa, kun reikä tehtiin. Joka tapauksessa se ei ole elänyt kovin pitkään operaation jälkeen, sillä reikä ei ole luutunut lainkaan.

Tutkijat pohtivat myös, olisiko reikä tehty osana jotain rituaalia. Heidän mielestään on kuitenkin todennäköisintä, että lehmä on toiminut aloittelevan kallonporaajan harjoituspotilaana ennen kuin vaarallista tekniikkaa on lähdetty soveltamaan ihmiseen.

Ranskasta on aiemmin löytynyt myös villisian kallo, jossa on samankaltainen reikä.

Tutkimuksen julkaisi Scientific Reports.