Se on vaarallisempaa kuin ylipaino.

Yksinäisyys lisää ennenaikaisen kuoleman riskiä 14 prosentilla eli kaksi kertaa niin paljon kuin lihavuus. Ratkaisevaa ei kuitenkaan ole yksinolo sinänsä vaan eristyneisyyden kokemus, totesi Chicagon yliopiston psykologian professori John Cacioppo Yhdysvaltain tiedeviikolla puhuessaan sosiaalisten suhteiden merkityksestä ikääntyvien ihmisten elämässä.

”Mikä tahansa seura ei ole hyvästä. Joittekin ihmisten seura antaa tyydytyksen tunteen, jotkut taas aiheuttavat ahdistusta”, tähdensi Cacioppo.

Epätyydyttävä seura ei ole lääkettä yksinäisyyteen. Pelkkä yksin eläminen puolestaan ei ennusta huonoa, mutta jos ihminen kokee olonsa yksinäiseksi, vaarat alkavat. Vaikka jotkut ihmiset voivat olla tyytyväisiä yksikseen, useimmat kärsivät seuran puutteesta.

Eristyneisyys rapauttaa terveyttä monta tietä. Se muun muassa heikentää unen laatua, nostaa verenpainetta, lisää stressihormoni kortisolin pitoisuuksia, peukaloi immuunijärjestelmää ja lisää masennusta.

Ikääntyviä Cacioppo kehotti vaalimaan läheisiä ihmissuhteitaan senkin jälkeen, kun jäävät eläkkeelle ja sosiaaliset suhteet vähenevät. Tutkijan mukaan ei kannata vetäytyä Floridan lämpöön viettämään eläkepäiviä ventovieraiden joukkoon, jos silloin menettää kosketuksen niihin ihmisiin, joista välittää eniten.