Kuuluisien viulujen puuta oli liotettu ainakin alumiinia, kalsiumia, kuparia, natriumia, kaliumia ja sinkkiä sisältävässä liuoksessa. Kuva: Håkan Svensson
Kuuluisien viulujen puuta oli liotettu ainakin alumiinia, kalsiumia, kuparia, natriumia, kaliumia ja sinkkiä sisältävässä liuoksessa. Kuva: Håkan Svensson

Suoja-aineet voivat selittää stradivariusten ja guarnerien sointia, sillä soitinpuun kyllästäminen on ollut viuluntekijöiden parissa harvinaista.

Maailman ylistetyimpien viulujen kaunis sointi voi olla osittain seurausta tuholaistorjunnasta, esittää Pnas-lehdessä julkaistu tutkimus. Taiwanilaiset tutkijat tekivät kemiallisen analyysin kahdesta Antonio Stradivarin (1644–1737) tekemästä viulusta ja kahdesta sellosta.

Stradivariusten lisäksi tutkimuksessa analysoitiin hänen kotikaupungissaan Cremonassa samoihin aikoihin toimineen viulunrakentajan Giuseppe Guarnerin (1698–1744) rakentaman huippuviulun koostumusta.

Vertailukohtana soitinten kuuluisuuksille oli viisi nykyaikaista viulua, jotka oli edeltäjiensä tapaan valmistettu Pohjois-Italian vaahteroista.

Vanhoihin soittimiin käytetyn vaahteran kemiallinen koostumus oli ehtinyt muuttua aikojen saatossa.

Puun solujen seinämissä esiintyvistä yhdisteistä vain selluloosa oli säilyttänyt melko lailla alkuperäisen, kristallimaisen ja kovan rakenteensa.

Sen sijaan puukuitujen sidosaineena toimiva ligniini oli soittimissa hapettunut. Niin ikään selluloosasäikeitä sitovasta hemiselluloosasta oli kolmessa vuosisadassa lahonnut jopa kolmannes.

Odotettavasti sekä stradivariusten että guarnerien puuaines osoittautui myös kuivemmaksi kuin nykyviulujen.

Puuaineksen lisäksi taiwanilaiset havaitsivat soittimissa merkkejä puunsuoja-aineiden käytöstä. Se käy järkeen, sillä stradivariusten ikäiset soittimet ovat yleensä enemmän tai vähemmän madonsyömiä.

Puuta oli liotettu todennäköisesti ainakin alumiinia, kalsiumia, kuparia, natriumia, kaliumia ja sinkkiä sisältävässä liuoksessa. Tämä työvaihe tehtiin ilmeisesti kaatamisen jäljiltä vielä kostealle puulle, ja tehtävä on hyvinkin voinut kuulua soitinrakentajan sijaan hänen puuntoimittajalleen.

Suoja-aineet voivat hyvinkin selittää stradivariusten ja guarnerien ainutlaatuista sointia, sillä soitinpuun kyllästäminen on ollut viuluntekijöiden parissa erittäin harvinaista.

Siitä ei ole löydetty mainintoja sen paremmin 1700–1800-lukujen viulunrakennusoppaista kuin tuon ajan muualla valmistetuista soittimistakaan. Katoamisestaan huolimatta kyseessä voi olla hyvinkin vanha italialainen traditio, sillä mineraalien puuta suojaavan vaikutuksen tunsivat jo muinaiset roomalaiset.

Stradivariuksista löydettiin puunsuoja-aineita ensimmäisen kerran jo kymmenen vuotta sitten Naturen julkaisemassa tutkimuksessa, kun kahden viulun kaikukopan puussa havaittiin jälkiä kuparin, raudan ja kromin suoloista. Nyt kuva käytetyistä suoja-aineista monipuolistui kehittyneempien tutkimustekniikoiden ansiosta.

Vuosisatoja jatkuneella soittamisella on voinut olla vaikutusta huippusoitinten puun koostumukseen, mutta sen osuutta tutkijat eivät osaa tarkkaan arvioida. He kertovat kuitenkin uskovansa, että toistuvalla värähtelyllä on ollut oma merkityksensä.

Mestareiden viuluista löytyi nimittäin jälkiä, jotka tavallisesti viittaavat sienten aiheuttamaan mätänemiseen. Näitä jälkiä ei löytynyt tutkimuksesta analysoiduista selloista. Tutkimusryhmä pitää mahdollisena, että jäljet ovatkin syntyneet viulujen korkeataajuisen värinän vaikutuksesta.

syytinki
Seuraa 
Viestejä8741
Liittynyt18.8.2008

Ylistetyssä klassikkoviulussa soi puunsuoja-aine

jussipussi kirjoitti: syytinki kirjoitti: Ja meikäläisen kiusaksi ne tosiaan vatkaavat noita viulujaan - olen sen tiennyt jo kauan. Koko homma on ihan hanurista, joka sentään on laatusoitin. Kiusaaminen ei lopu vielä, kuuletko eron viulun soinnissa kun otetaan pieniä raapaisuja puuta pois tietystä kohdasta? Alkaa suoraan kohdasta. Solving the Stradivarius Secret - William F. "Jack" Fry and Rose Mary Harbison https://youtu.be/c8-rOvWeV8k?t=3260 Miten niin kiusaaminen. En kuunnellut, ei siitä...
Lue kommentti
syytinki
Seuraa 
Viestejä8741
Liittynyt18.8.2008

Ylistetyssä klassikkoviulussa soi puunsuoja-aine

Jaha, joko taas. Onko yhtään vuotta, etteikö jotkut älypäät pohtisi näiden superviulujen salaisuutta. Silti ne on testattu. Eivät asiantuntijat erottaneet uudemmista viuluista. Tietenkin asiantuntijat jälkikäteen moittivat koejärjästelyjä. Kyseessä taitaa ollakin sama ilmiö kuin HIFI -laitteissa. Jotkut ovat valmiit maksamaan maltaita kullitetuista tai kultaisista liittimistä kun niillä tulee "parempi" ääni. Testeissä (taisi olla Tekniikan maailma) ei eroja kuitenkaan halvempiin löytynyt...
Lue kommentti
Euroopan avaruusjärjestön havainnekuvassä on asteroidi Didysos ja sitä kiertävä kappale, johon tutkijat törmäyttäisivät luotaimen.

Yhdysvaltain avaruusjärjestö Nasan ja Euroopan Esan tutkijat haluavat selvittää, miten asteroideja voitaisiin torjua, mutta Euroopan puolelta rahoitus on jäissä.

Kuulussa Armageddon-katastrofielokuvassa 1990-luvulta Bruce Willisin johtama tiimi lähetetään avaruuteen räjäyttämään Maata kohti syöksyvä asteroidi palasiksi.

Yhdysvaltojen ja Euroopan avaruusjärjestöjen Nasan ja Esan tutkijat suunnittelevat vähän samaa, mutta paljon pienemmässä mitassa ja ilman ydinpommeja.

Niin sanottu Aida-hanke on ollut vireillä jonkin aikaa. Nimi tulee sanoista Asteroid Impact and Deflection Assessment.

Sen tarkoitus on laukaista luotain Didymos-asteroidille, jota kiertää myös pieni kuu. Didymoksen läpimitta on 800 metriä ja sitä kiertävän kappaleen läpimitta on 150 metriä.

Tutkijat haluavat törmäyttää luotaimen tähän pienempään kappaleeseen. Ajatuksena on tutkia, miten asteroidien ratoja pystytään muuttamaan törmäyksellä.

Aida koostuisi kahdesta luotaimesta: eurooppalaisten Aim laukaistaisiin ensin ja se asettuisi kiertämään Didymosta.

Aim tekisi tärkeitä mittauksia ja sen jälkeen laukaistaisiin amerikkalaisten Dart, joka törmäisi Didymoksen kuuhun ja suistaisi sen radaltaan.

Didymos sopii kohteeksi, koska se on lähellä ja törmäyskoe ei saisi sen kuuta syöksymään Maata kohti. Didymoksen kuu on myös samaa kokoluokkaa kuin maapalloa todennäköisimmin uhkaavat asteroidit. Asiasta kertoo Nasan verkkosivu.

Uhkaavia asteroideja ei tällä hetkellä tunneta. Asteroidivyöhykkeellä on kuitenkin tuhansia ja tuhansia kappaleita, jotka voisivat mahdollisesti joskus ajautua törmäämään maapalloon.

Kiviä putoilee silloin tällöin. Kuuluisa Siperian Tunguskan räjähdys vuonna 1908 aiheutui todennäköisesti pienehkön asteroidin törmäyksestä. Vuonna 2013 Tšeljabinskin yllä räjähti meteori, joka aiheutti 1 600 ihmisen loukkaantumisen.

Tutkijat uskovat, että asteroidien törmäykseltä voidaan suojautua. Siksi Aida-hankkeen eteneminen olisi tärkeää.

”Emme ole voimattomia asteroidien edessä. Mutta meidän täytyy harjoitella niiden torjumista tosielämässä siltä varalta, että joskus joudumme oikeasti suistamaan asteroidin radaltaan”, sanoo yhdysvaltalaista osaa hankkeesta johtava Andrew Cheng tiedotteessa.

Viime joulukuussa Euroopan avaruusjärjestö Esan jäsenmaat peruivat rahoituksen toiselta hankkeeseen tarvittavalta luotaimelta

Rahat ohjattiin Marsista elämää etsivään ExoMars-hankkeeseen.

Nyt tutkijat yrittävät lobata asteroidihanketta taas henkiin.

Latviassa pidetyssä tapaamisessa tutkijat esittivät halvemman vaihtoehdon Aimin toteuttamiseksi.

Uudessa versiossa luotaimesta olisi riisuttu Didymoksen kuuhun suunniteltu laskeutuja ja poistettu tutkajärjestelmä, joka luotaisi kuun rakennetta. Hintalappu olisi nyt 210 miljoonaa.

Nasan Dart-hanke eli varsinainen törmääjä etenee eurooppalaisista huolimatta, mutta Dart ei pysty tekemään kaikkia niitä tärkeitä mittauksia, joihin Aimia tarvittaisiin.

Aimin pitäisi mitata tarkasti kappaleen massa, jotta törmäyksen vaikutukset voitaisiin myös mitata.

”Emme ole koskaan kokeilleet asteroidin työntämistä radaltaan eikä sitä voi testata laboratoriossa mitenkään. Meidän täytyy selvittää, pitävätkö simulaatiomme ja mallimme paikkansa”, kertoo Esan johtaja Jan Woerner.

Nasa rakentaa Dart-luotaintaan edelleen alkuperäisessä aikataulussa. Sen olisi tarkoitus törmätä asteroidiin vuonna 2022.

Tutkijat sanovat, että parasta olisi ollut saada Aim tekemään mittauksia samaan aikaan Dartin kanssa. Aim pystyy heidän mukaansa hoitamaan tehtävänsä myös törmäyksen jälkeen, jos hanke ylipäätään saa rahoitusta.

Koirat, joilla oli tietty muoto oksitosiiniin liittyvästä geenistä, kääntyvät herkemmin omistajansa puoleen. Sama geenivariantti löytyi myös susilta.

Aivoissa erittyvä kiintymyshormoni oksitosiini on tärkeä osa ihmisten välistä sosiaalista kanssakäymistä. Hellyydenosoitukset kuten halaaminen ja suutelu saavat oksitosiinia erittymään, ja sitä vapautuu erityisesti seksin aikana.

Oksitosiini säätelee myös ihmisen ja lemmikkien välistä elämää. Lemmikin silittely vapauttaa oksitosiinia, ja samalla tavoin koirankin aivot raksuttavat.

Ruotsalaisessa Linköpingin yliopistossa tutkittiin oksitosiinin vaikutusta kultaisiin noutajiin. Koirat, joilla oli tietty geenimuunnos oksitosiinireseptoriin liittyvällä alueella perimässä, kääntyivät herkemmin omistajansa puoleen pyytääkseen apua.

Tutkimuksessa pantiin 60 kultaista noutajaa ratkaisemaan yksinkertainen pulma. Niiden piti avata kansi saadakseen herkkupalan.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen kansi suljettiin niin, ettei koira voinut saada sitä auki. Tarkoitus oli katsoa, miten herkästi koira hakee omistajaltaan apua.

Kolme varttia ennen koetta koirien kuonoon suihkutettiin joko oksitosiinia tai suolavesiliuosta. Sitten tutkijat ottivat aikaa, kuinka kauan koira jaksaa itsekseen painia kannen kanssa.

Oksitosiinisuihke todella vaikutti, mutta vain osaan koirista. Sellaiset koirat, joilla oli tietty oksitosiinireseptoriin liittyvä geenivariantti, tulivat helpommin pyytämään apua omistajaltaan.

Samoja koiria testattiin myös suolavesiliuoksella, mikä odotetusti ei vaikuttanut avuntarpeen lisääntymiseen.

Kaikista koirista otettiin dna-näytteet. Tutkijat paikansivat erityyppisiä muunnoksia oksitosiinigeenien lähistöllä niiden kromosomistossa. Niin sanotun AA-genotyypin koirat reagoivat oksitosiiniin, kun taas GG-genotyypin koirat eivät.

Samaa vaihtelua havaittiin myös susilla. Tutkijat analysoivat 21 suden dna:ta niiden verinäytteistä.

Toisin sanoen oksitosiinireseptoriin liittyvät muunnokset olivat susilla jo ennen niiden kesyttämistä koiriksi. Se voi selittää, miksi tietyt sudet muinoin tulivat paremmin ihmisten kanssa toimeen.

”Tulokset antavat olettaa, että ihmiset aikoinaan valitsivat kesytettäviksi yhteistyökykyisiä susia ja jalostivat niistä seuraavia sukupolvia”, sanoo tiedotteessa Mia Persson, yksi tutkijoista.

Tutkimuksen julkaisi Hormones and Behaviour.