Häviäjävät uskovat helpommin, että maailmassa on jotain hämärää. Kuva: Kimmo Taskinen
Häviäjävät uskovat helpommin, että maailmassa on jotain hämärää. Kuva: Kimmo Taskinen

Myös häviävälle puolelle joutuminen ja voimattomuuden tunne lisävät salaliittoteorioiden viehätystä.

Ihmisen kuvitelma omasta osaamisestaan ei aina vastaa todellisuutta. Psykologiassa tunnettu esimerkki tästä on niin sanottu ylivertaisuusvinouma. Se tarkoittaa, että ihminen uskoo tietävänsä aiheesta sitä enemmän, mitä vähemmän hän oikeasti ymmärtää.

Uusi tutkimus osoittaa, että tästä vinoumasta kärsivät ihmiset ovat myös alttiimpia salaliittoteorioille.

Amerikkalaisen Lehighin yliopiston psykologian tutkijat Joseph Vitriol ja Jessecae Marsh selvittivät, miten ihmisten poliittiset tiedot ja taipumus uskoa salaliittoihin korreloivat Yhdysvaltain presidentinvaalien aikana.

Viime vaalien myllerryksessä julkisuuteen tunki mitä oudoimpia valeuutisia ja hämäriä salaliittoteorioita, joista häiriintynein oli ehkä väite demokraattipoliitikkojen pyörittämästä lapsipornoluolasta pizzaravintolan kellarissa.

”Hallitukseen ja yhteiskunnan instituutioihin kohdistuvia salaliittoteorioita esiintyy läpi poliittisen kentän. Näissä uskomuksissa annetaan ylenpalttista vaikutusvaltaa jollekin näkymättömälle toimijalle tai salamyhkäiselle taholle”, Vitriol kuvailee.

”Salaliittoteoriat usein perustuvat jo kumottuihin harhaluuloihin, ja niihin uskova pyrkii niiden avulla torjumaan omaa maailmankuvaansa uhkaavan tiedon, joten niitä on hankala oikaista”, Vitriol sanoo PsyPost-verkkolehdessä.

Vitriolin ja Marshin tutkimuksessa 394 amerikkalaista sai vastata politiikkaa koskeviin kysymyksiin ennen ja jälkeen vuoden 2016 presidentinvaalien.

Heidän piti ensin arvioida, miten hyvin he tuntevat hallituksen politiikkaa. Sitten heitä pyydettiin kertomaan mahdollisimman tarkasti, mistä missäkin linjauksessa ja hankkeessa on oikeasti kyse ja miten ne vaikuttavat.

Löytyi kiinnostava yhteys: mitä kauempana ihmisen käsitys omista tiedoistaan oli todellisesta osaamisesta, sitä todennäköisemmin hän myös uskoi johonkin salaliittoteoriaan, kuten että aids on Yhdysvaltain hallituksen luoma sairaus tai että prinsessa Dianan kuolema oli salamurha.

Kiintoisaa oli sekin, että ilmiö näytti vaikuttavan voimakkaammin Hillary Clintonin kannattajiin sen jälkeen, kun Clinton oli hävinnyt vaalit Donald Trumpille. Toisin sanoen hävinnyt puoli halusi entistä herkemmin uskoa, että maailmassa on meneillään jotain hämärää.

Sama on havaittu aiemmassakin tutkimuksessa. Kun Barack Obama voitti Mitt Romneyn vuoden 2012 presidentinvaaleissa, tuolloin alakynteen jääneet republikaanit epäilivät todennäköisemmin, että vaalituloksissa tai maailmassa yleensä oli jotain vilunkia meneillään.

Salaliittoteoriat ovat siis tavallaan häviäjien harrastus.

”Kun ihmiset kokevat olevansa voimattomia ja heidän kannattamansa puolue häviää, salaliittoteorioista tulee houkuttelevia. Ihmiset tuntevat itsensä uhatuiksi eivätkä koe pystyvänsä hallitsemaan tärkeitä tapahtumia ja asioita”, Vitriol selittää.

Tutkimuksen julkaisi European Journal of Social Psychology.

Vitriol oli hiljattain tekemässä myös toista tutkimusta, joka julkaistiin samassa lehdessä. Tämä 3 500 ihmistä kattanut kyselytutkimus osoitti salaliittoteorioihin uskomisen olevan kytköksissä siihen, että ihminen uskoo yhteiskunnan perusarvojen olevan uhattuina.

Yhdysvalloissa ja epäilemättä muissakin maissa oikeiston ja vasemmiston salaliittoteoriat poikkeavat toisistaan. Esimerkiksi Amerikan laitaoikeisto esitti pitkään väitteitä siitä, että presidentti Obama olisi syntynyt Keniassa.

Tässä kelkassa oli myös Trump ennen valintaansa presidentiksi. Obaman on myös väitetty olevan muslimi.

Demokraattien kannattajien ja vasemmiston parissa taas on yleisempää uskoa, että WTC:n tornien romahdukseen johti jonkinlainen Yhdysvaltain sisäinen salaliitto. Uskomukset kohdistuvat siis tyypillisesti vastakkaiseen poliittiseen siipeen.

Myös kummankin laidan tieteenvastaisia näkemyksiä on tutkittu, ja ne näyttävät menevän melko tasan.

Republikaanien kannattajille on huomattavasti tyypillisempää vastustaa evoluutioteoriaa ja kiistää ilmastonmuutos kuin demokraateille. Vasemmisto taas suhtautuu epäluuloisemmin geenimuunteluun ja rokotteisiin.

Karkeasti voi sanoa, että vasemmistolle on tyypillisempää epäillä suuryrityksiä, kun oikeistolainen taas epäilee hallitusta.

Ylipäänsä näyttää siltä, että ihminen valitsee sellaiset uskomukset, jotka sopivat hänen maailmankuvaansa, olivat ne totta tai eivät.

Jopa huonomuistisena pidetty kultakala pystyy palauttamaan mieleensä yli vuoden takaisia tapahtumia.

Englanninkieliset kutsuvat hajamielisyyttä usein ”kultakalan muistiksi”, ja sen väitetään olevan vain kolmen sekunnin mittainen.

Todellisuudessa kultakala, kuten moni muukin kala, on muistivirtuoosi. Sen muisti on jopa niin luotettava, että Kanadassa Brittiläisen Kolumbian yliopiston luennoitsijat hyödyntävät sitä biologian opetuksessa.

Harjoituksessa kunkin opiskelijan pitää opettaa yhdelle kultakalalle, että se saa ylimääräisen ruoka-annoksen uimalla tietyn värisen muoviputken luo. Joka kalalle on varattu hiukan eri värisävy. Sitten putkirivistö pidetään poissa kalojen näkyviltä vuoden ajan. Tämän jälkeen opiskelija saa tehtäväkseen kokeilla, vieläkö hänen ”oma” kalansa valitsee oikean sävyn.

Vastaus on kyllä. Jokainen kultakala viilettää edelleen oman värisävynsä putkelle.

Kalojen muisti on muutenkin osoittautunut mainettaan paremmaksi. Eräs todiste tästä on röyhelötokko, sormenmittainen sintti, joka elää Atlantin rantavesissä.

Tutkimuksissa on paljastunut, että röyhelötokko painaa nousuveden aikana mieleensä kolmiulotteisen kartan kotivetensä pohjasta. Sitä hyödyntämällä tokko löytää laskuveden aikana vuorovesilammikosta takaisin mereen. Kartta päässään se loikkii yhdestä rannalle jääneestä lampareesta viereiseen, siitä seuraavaan ja niin edelleen avoveteen asti.

Jos tokot siirtää vieraan rannan lammikoihin, niiden loikat suuntautuvat mihin sattuu ja päättyvät yleensä kuivalle maalle. Jo yhden nousuveden mittainen uiskentelu uuden pohjamaiseman yllä riittää kuitenkin siihen, että ne muistavat oikeat hyppelyreitit yli kuukautta myöhemmin.

 

Lue lisää

Kesäkuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa tutkija ja tietokirjailija Helena Telkänranta kertoo kalojen hämmästyttävistä kyvyistä. Valtaosa kalojen älyä ja tunnemaailmaa koskevista tutkimuksista on niin tuoretta, että tiedot eivät ole vielä ehtineet esimerkiksi oppikirjoihin.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Taiteilijan näkemys supermassiivisesta mustasta aukosta. Se ahmii ainetta ja säteilee hurjasti. Kuva: Nasa
Taiteilijan näkemys supermassiivisesta mustasta aukosta. Se ahmii ainetta ja säteilee hurjasti. Kuva: Nasa

Eniten silti luettiin uutista Pääsiäissaaren patsaiden kivihatuista.  

1. Pääsiäissaaren kivihattujen arvoitus ratkesi

Muinaiset pääsiäissaarelaiset hyödynsivät fysiikkaa nokkelasti.

2. Suomalaisten yleisin veriryhmä altistaa ärjylle ripulille

Tietty kolibakteeri tarttuu suoliston seinämään herkemmin, jos henkilö kuuluu A-veriryhmään.

3. Hivin siedon salaisuus alkaa paljastua

Prosentin murto-osalla hiv-tartunnan saaneista on poikkeuksellisia tappajasoluja, jotka ilmeisesti vangitsevat sairastuneet solut imukudokseen.

4. Afrikan vanhimmat apinanleipäpuut kuolevat oudosti

Kolmestatoista vanhimmasta yhdeksän on kuollut täysin tai osittain viime vuosikymmenen aikana.

5. Alzheimer voi vaeltaa kuin syöpä

Tautiproteiinia valmistuu elimistössä muuallakin kuin aivoissa.

6. Kivikauden heimosodat niittivät valtaosan miehistä

Tappamisen jäljet näkyvät yhä geeneissämme, osoittaa Stanfordin yliopiston uusi tutkimus.

7. Ihminen haistaa toisen pelon

Hammaslääkäriopiskelijat tekivät enemmän virheitä, kun he harjoittelivat operaatioita nukella, jolle oli puettu ahdistuneen ihmisen aiemmin käyttämä paita.

8. Suurtutkimus laittoi huumeet vaarallisuusjärjestykseen

Huumeista ”taikasienet” vievät käyttäjiä vähiten sairaalaan, kertoo maailmanlaajuinen kyselytutkimus.

9. Silmälasit saattavat todella kieliä älystä

Älykkyyteen vaikuttavat geenit ovat yhteydessä myös huonompaan näkökykyyn.

10. Hirviömäinen musta aukko kasvaa ennätysvauhdilla

Musta aukko nielee Auringon verran massaa kahdessa päivässä.

Tiede-lehden päivittäiset tiedeuutiset jäävät kesätauolle ja palaavat 1. elokuuta.