Kuva: NIH.
Kuva: NIH.

Houkutuksiin lankeavat herkimmin juuri ne, jotka uskovat pystyvänsä vastustamaan niitä.

Oscar Wilde puhui ilmeisesti meidän kaikkien puolesta todetessaan, että "voin vastustaa mitä tahansa paitsi kiusausta."

Loran Nordgren yhdysvaltalaisesta Northwestern-yliopistosta kollegoineen havaitsi kokeissaan, että houkutusten edessä sinnittelevät lujimpina ne, jotka eniten pelkäävät lankeavansa – he nimittäin pysyvät kaukana kiusauksista.

Eräässä testissä Norgrenin ryhmä jakoi 53 tupakoitsijaa kahteen ryhmään sen perusteella, mitä lumetestit muka paljastivat heidän itsekontrollistaan. Ykkösryhmäläisten väitettiin kykenevän vankkaan itsehillintään, kakkosryhmäläiset taas saivat kuulla olevansa erittäin repsahdusherkkiä.

Tämän jälkeen molemmille ryhmille näytettiin puolen tunnin elokuva, jossa tupakoitiin ahkerasti. Täkynä kerrottiin, että koehenkilöt voittaisivat rahaa, mikäli pystyisivät olemaan polttamatta filmin aikana.

Katsojille annettiin tupakka, jonka he saivat itse asettaa mihin halusivat: toiseen huoneeseen, pöydälle, käteen tai suupieleen. Mitä lähemmäksi suuta he jättivät savukkeen, sitä isompi palkkio heille oli luvassa.

Ilmeni, että heikkotahtoisiksi nimetyt ryhmäläiset jättivät tupakan todennäköisemmin toiseen huoneeseen tai pöydälle kuin lujiksi mainostetut, jotka taas uskalsivat tökätä savukkeen jopa huuliensa väliin.

Mitä lähempänä suuta savuke nökötti, sitä todennäköisemmin koehenkilö kuitenkin pani sen palamaan.

"Ihmiset, jotka luottivat eniten itsehillintäänsä, epäonnistuivat herkemmin kuin muut", Nordgren kertoo New Scientistissa.

Myös kenttätutkimukset tukivat tätä havaintoa. Tupakkalakkolaisista juuri ne, jotka uskoivat tiukasti lakkonsa kestävän eivätkä välittäneet sen kummemmin vältellä houkutuksia, ryhtyivät polttamaan useammin kuin ne, jotka pelkäsivät lankeavansa ja varoivat kiusausta.

"Kiusauksen välttäminen on ainoa konsti pysyä kaidalla tiellä", Nordgren väittää.

Tutkijat esittävät, että nykyihminen vaelsi ulos Afrikasta useaan otteeseen. Ensimmäisen seurueen lähdöstä on noin 120 000 vuotta.

Nykyihminen Homo sapiens kehittyi Afrikassa, mistä noin 60 000 vuotta sitten levittäytyi Aasian ja Euroopan puolelle joukko, josta kaikki nykyiset ei-afrikkalaiset polveutuivat.

Näin ihmislajin tarinaa on kerrottu koulukirjoissa ja tiedeuutisissa vuosien ajan. Nyt siihen on aika tehdä päivitys, toteavat alan asiantuntijat Science-lehdessä .

Arvostetun Max Planck -instituutin ja Hawaijin yliopiston tutkijat kokosivat analyysissaan yhteen joukon löytöjä, jotka on tehty Aasiassa aivan viime vuosina. Niistä saadut tutkimustulokset eivät sovi yhteen vanhan kertomuksen kanssa.

Esimerkiksi Keski- ja Etelä-Kiinasta on löydetty nykyihmisen jäänteitä, jotka on ajoitettu 70 000–120 000 vuotta vanhoiksi.

Löydöt Kaakkois-Aasiasta ja Australiasta viittaavat siihen, että nykyihminen ehti häärätä sielläkin jo ennen kuin lajimme vanhan teorian mukaan oli edes astunut jalallaan Afrikan ulkopuolelle.

Tutkijat esittävät, että nykyihminen vaelsi ulos Afrikasta useaan otteeseen. Ensimmäisen seurueen lähdöstä on noin 120 000 vuotta, siis kaksi kertaa pidempi aika kuin mitä ennen otaksuttiin.

Heidän jälkeensä muuttajia on ollut useita, kunnes suurin Afrikasta muutto nähtiin 60 000 vuotta sitten.

Jokin vanhassa tarinassa sentään pitää kutinsa: kaikki kansat Afrikan ulkopuolella polveutuvat tuosta viimeksi mainitusta joukkiosta. Syystä tai toisesta aiemmin lähteneiden ihmisten suvut ovat sammuneet.

”Varhemmin kuin 60 000 vuotta sitten Afrikasta levittäytyneet ihmiset olivat todennäköisesti pieniä metsästäjä-kerääjien ryhmiä. Ainakin jotkin näistä varhaisista levittäytyjistä jättivät vähäisiä geneettisiä jälkiä nykyisiin ihmispopulaatioihin”, selittää tutkimustiedotteessa professori Michael Petraglia Ihmisen historian Max Planck -instituutista.

Analyysissaan tutkijat liittävät tarinaan myös viimeaikaisissa geenitutkimuksissa saadut tiedot siitä, että nykyihminen pariutui sukulaislajiensa kanssa Afrikasta lähdettyään.

Nykyihmisiltä on tunnistettu niin neandertalien kuin denisovanihmisten geenejä sekä näiden lisäksi vielä tunnistamattoman ihmislajin perimää.

Tutkijoiden mukaan risteytyminen tapahtui Aasiassa, missä lajeillamme oli mahdollisuus kohdata oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.

Alaisiaan kuunteleva ja vaatimattomasti käyttäytyvä pomo parantaa alaisten luovuutta, osoitti kiinalaisyrityksissä tehty tutkimus.

Esimiehen kannattaa rohkeasti myöntää omat virheensä ja olla vaatimaton suhteessa alaisiinsa, osoittaa uusi yhdysvaltalais-kiinalainen tutkimus.

Ohion osavaltionyliopiston liiketalouden apulaisprofessori Jasmine Hun johtamassa tutkimuksessa tarkasteltiin johtajan käytöksen vaikutusta alaisten luovuuteen kiinalaisissa it-alan yrityksissä ja nii.

Esimiehen kuunteleva ja vaatimaton käytös lisäsi tiimin luovuutta tilanteissa, joissa valtaetäisyys on pieni eli johtaja osallistuu läheisesti alaisten työhön ilman, että välissä on suurta hierarkiakuilua.

”Tällaiset johtajat helpottivat tiedon jakamista tiimin jäsenten välillä, mikä taas johti uudenlaisten ratkaisujen rohkeampaan etsimiseen”, tutkija Hu sanoo Ohion yliopiston tiedotteessa.

Kun valtaetäisyys on suuri eli johtajat ovat hyvin erillään työntekijöistä, esimiesten nöyrä käytös saatetaan nähdä jopa heikkouden merkkinä. Tässä tapauksessa nöyrä käytös alaisia kohtaan saattoi horjuttaa tiimin vakauden tunnetta. Tiimi on kenties tottunut siihen, että esimies on hallitseva ja linjaa asiat jämäkästi.

Tutkimuksessa työntekijät saivat itse arvioida johtajansa nöyryyttä tai vaatimattomuutta kuusiportaisella asteikolla. Heiltä kysyttiin muun muassa, kuinka avoin pomo heidän mielestään on palautteelle.

Valtaetäisyyttä taas mitattiin muun muassa kysymällä työntekijöiltä, uskaltavatko he ottaa esimiehen kanssa puheeksi sen, että esimerkiksi tiimin suoritus ei vastaa tavoitteissa määriteltyä. Jos tällainen vuorovaikutus on vaikeaa, tutkijat määrittelivät valtaetäisyyden suuremmaksi.

Tutkimuksen julkaisi Journal of Applied Psychology.

Kysely

Onko sinulla hyvä esimies?