Yötyö altistaa lihomiselle. Kalifornialaiset tutkijat selvittivät ilmiön mekanismeja hiirillä. Kuva: Kimmo Taskinen
Yötyö altistaa lihomiselle. Kalifornialaiset tutkijat selvittivät ilmiön mekanismeja hiirillä. Kuva: Kimmo Taskinen

Päivän kaikki kalorit pitäisi syödä kymmenen tunnin sisällä, kertoo hiiritutkimus.

Yötyön katsotaan lihottavan, koska se laittaa ihmisen sisäisen kellon sekaisin ja ihminen syö yötä päivää.

Mekanismin ajatellaan olevan se, että sisäinen kello virittää elimistön sulattamaan ruokaa päivisin ja korjaamaan soluvaurioita levossa öisin. Kun yötyö tai muu yörieha rikkoo tämän rytmin, elimistö tekee vääriä asioita väärään aikaan. Ihminen lihoo sekä altistuu sydänsairauksille ja diabetekselle.

Uuden Cell Metabolism -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan yötyön terveyshaitat voisi ehkä selättää sillä, että syö kaikki päivän kalorinsa kymmenen tunnin sisällä.

”Monet meistä ottavat heti herättyään kahvikupin, ja päivä päättyy 14–15 tuntia myöhemmin yöpalaan”, sanoo tutkimuksen päävastuullinen kirjoittaja professori Satchidananda Panda tiedotteessa.

”Mutta ruoansaannin rajoittaminen kymmenen tunnin sisään ja lopun ajan paastoaminen voi olla parempi terveydelle, riippumatta siitä, mikä on ihmisen biologinen kello”, hän jatkaa.

Vaikka kalorimäärä olisi sama, eli lyhyemmässä ajassa syötäisiin täsmälleen saman verran kaloreita kuin muuten syötäisiin vuorokauden aikana, tämä aikarajaus estää tehokkaasti lihomista.

Näin homma toimi ainakin hiirillä. Panda ja kumppanit tutkivat hiiriä, joiden elimistöllä ei ollut lainkaan sisäistä biologista kelloa. Tämä viittaa siihen, että lihominen ei liity ainakaan täysin sisäisen rytmin sotkeentumiseen.

Biologinen kello määrää, että jokainen solu nisäkkäiden elimistössä toimii noin 24 tunnin rytmissä eli vuorokausirytmissä. Tämä rytmi sanelee, kuinka perimän eri geenit aktivoituvat eri aikoihin.

Esimerkiksi ihmisillä ruoansulatukseen liittyvät geenit ovat aktiivisimmillaan varhemmin päivällä, kun taas soluvaurioiden korjaukseen liittyvät geenit ovat aktiivisimmillaan öisin.

Aiemmin Panda kollegoineen on havainnut, että hiiret, jotka saivat rasvaista ruokaa vuorokauden ympäri, lihoivat ylipainoisiksi. Monille niistä kehittyi korkea kolesteroli, rasvamaksa ja diabetes.

Kun samoille hiirille tarjottiin samaa rasvaista ruokaa sama määrä, mutta sitä oli saatavissa vuorokaudessa vain kahdeksan tai kymmenen tunnin verran, hiiristä tuli hoikkia, hyväkuntoisia ja terveitä.

Tutkijat ajattelivat tuolloin, että terveyshyödyt olivat seurausta siitä, että hiirten ruokailu kulki oikeassa rytmissä heidän solukellojensa kanssa: hiiret söivät valtaosan kaloreistaan silloin, kun niiden ruoansulatus oli aktiivisimmillaan.

Uudessa tutkimuksessa Pandan ryhmä halusi ymmärtää vuorokausirytmin vaikutusta aineenvaihduntaan tarkemmin. He sammuttivat hiiriltä geenejä, jotka vastaavat vuorokausirytmin ylläpidosta. Nämä geenit rytmittävät esimerkiksi maksan toimintaa.

Sikäli kuin vuorokausirytmiteoriaan on uskominen, näiden geenien sammuttaminen tekisi hiiristä alttiita ylipainolle, diabetekselle, rasvamaksalle ja korkealle kolesterolille. Näiden tautien pitäisi ilmetä erityisen voimakkaasti, kun eläimille annetaan rasvaista ja makeaa ruokaa.

Keskeinen kysymys oli, auttaisiko kellotettu ruokavalio myös näitä hiiriä, joiden keho oli manipuloitu rytmittömäksi.

Panda kollegoineen laittoi nämä geenimanipuloidut hiiret kahteen ryhmään, joista toinen sai rasvaista ja makeaa ruokaa kaiken aikaa, toinen vain kymmenen tunnin aikaikkunassa.

Syödyn ruoan määrässä ei ollut tässäkään eroa, vaan tutkijat säätivät niin, että kummassakin ryhmässä hiiret söivät yhtä paljon kaloreita. Toiset vain ahmivat kaiken kymmenen tunnin aikana.

Kävi kuten tutkijat olettivat. Ympäri vuorokauden ruokaa syöneet hiiret tulivat ylipainoisiksi ja kehittivät aineenvaihduntasairauksia, mutta kymmenen tunnin sisällä ruokansa ahmineet hiiret pysyivät hoikkina ja terveinä.

Aikarajoitus piti hiiret terveinä, mutta kyseessä on ainakin osittain jokin muu kuin sisäiseen kelloon liittyvä mekanismi.

”Kontrolloimalla eläinten ruoka- ja paastosysteemiä voimme käytännössä ohittaa sisäisen kellon vaikutukset”, sanoo yksi tutkijoista Amandine Chaix tiedotteessa.

Kalifornialaistutkijat aikovat tutkia asiaa myös suoraan ihmisillä.

Uudet tutkimukset osoittavat, että aspiriini ei auta torjumaan ensimmäistä sydäninfarktia tai aivoverenkierron tukosta, vaikka se ehkäisee niiden uusiutumista.

Aspiriinia käytetään yleisesti paitsi särkylääkkeenä myös sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyyn iäkkäillä, riskiryhmiin kuuluvilla ihmisillä.

Aspiriini eli asetyylisalisyylihappo ehkäisee veren hyytymistä, sillä se estää verihiutaleita takertumasta toisiinsa. Lääkkeen käyttö pienentää tutkitusti riskiä sydän- tai aivoinfarktin uusiutumiseen. Se saattaa myös ehkäistä peräsuolen ja paksusuolen syöpien esiasteiden kehittymistä.

Suomessakin aspiriinin on laskettu ehkäisevän satoja kuolemia vuodessa. Moni keski-iän ylittänyt syö myös omasta aloitteestaan ”miniaspiriinia” eli suurimmillaan 100 milligramman annoksen asetyylisalisyylihappoa päivässä verenkiertohäiriöitä ehkäistäkseen.

Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että jos henkilöllä ei ole merkittäviä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä, ei aspiriinista ole hyötyä. Toisin sanoen aspiriini tuskin auttaa ehkäisemään sitä ensimmäistä infarktia, vaikka se suojaakin niiden uusiutumiselta.

Arvostetussa New England Journal of Medicinessä julkaistut kolme uutta tutkimusta viittaavat nyt vahvasti siihen, että perusterveelle 70 vuotta täyttäneelle ihmiselle ei ole mitään hyötyä popsia aspiriinia päivittäin varmuuden vuoksi.

Päin vastoin siitä voi olla haittaa, sillä veren hyytymistä ehkäisevä aspiriini lisää riskiä vaarallisiin verenvuotoihin aivoissa ja ruoansulatuskanavassa. 19 000 henkilön seurantaryhmässä aspiriinia päivittäin käyttäneet saivat merkittävästi todennäköisemmin verenvuotoja kuin ne, joille annettiin lumelääkettä. Mitään hyötyjä aspiriinista ei ilmennyt.

”Jos et tarvitse aspiriinia, älä ota sitä”, tiivistää tutkimuksia johtanut professori John McNeil australialaisesta Monashin yliopistosta The New York Timesissa.

Aspree-tutkimushankkeen tarkoitus oli saada lisätietoa aspiriinin vaikutuksesta nimenomaan perusterveisiin yli 70-vuotiaisiin ihmisiin, jotka eivät ole koskaan saaneet aivohalvausta tai sydänkohtausta. Samalla haluttiin selvittää, ehkäiseekö päivittäinen aspiriiniannos dementiaa tai syöpää tässä ikäryhmässä.

Tutkimuksessa seurattiin 19 000:ta ihmistä, pääosin valkoihoisia australialaisia, viiden vuoden ajan. Lisäksi mukana oli pienempi ryhmä yhdysvaltalaisia 65 vuotta täyttäneitä afrikkalais- ja latinotaustaisia koehenkilöitä. Näillä väestöryhmillä on suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja dementiaan.

Puolet koehenkilöistä sai joka päivä 100 milligramman annoksen aspiriinia ja puolet lumepillerin. Valtaosa tutkituista ei ollut aiemmin käyttänyt säännöllisesti aspiriinia.

Aspiirini ei suojannut ensimmäiseltä sydänkohtaukselta, aivohalvaukselta eikä muilta sydän- ja verisuonisairauksilta juuri lumelääkettä paremmin. Aspiriiniryhmässä näitä sairastapauksia oli 10,7 jokaista tuhatta henkilöä kohti, kun lumelääkeryhmässä niitä oli 11,3.

Aspiriinia päivittäin käyttävät saivat kuitenkin muita todennäköisemmin vakavia verenvuotoja ruoansulatuskanavaan tai aivoihin. Aspiriiniryhmässä verenvuototapauksia oli tuhatta henkilöä kohden 8,6 ja lumelääkeryhmässä 6,2.

Dementian ja muiden elämänlaatua heikentävien sairauksien esiintyvyydessä ei kuitenkaan havaittu näiden kahden ryhmän välillä mitään eroa seuranta-aikana.

Yllättäen aspiriiniryhmässä kuolleisuus ja erityisesti syöpäkuolleisuus oli hieman suurempi kuin lumelääkeryhmässä. Syöpää ei esiintynyt aspiriiniryhmässä sen enempää, mutta siihen kuoltiin hieman todennäköisemmin.

Tutkijat huomauttavat, että tämä havainto ei välttämättä merkitse mitään. Aspiriinin tiedetään suojaavan paksu- ja peräsuolen syöviltä, mutta hyödyt eivät välttämättä tule esille tämän tutkimuksen kaltaisessa viiden vuoden seurannassa.

Aspiriinin haittavaikutukset, kuten vatsahapon lisääntynyt eritys, ruoansulatuskanavan haavaumat ja verenvuotoriskit, on tunnettu hyvin jo aiemmin. Siinä mielessä löydös ei ole mullistava.

Laaja tutkimus auttaakin punnitsemaan aspiriinin hyötyjä ja haittoja ikäihmisillä entistä tarkemmin. Tutkijat aikovat jatkaa seurantaa viisi vuotta selvittäkseen, ilmenisikö tätä vanhemmilla ihmisillä joitain hyötyjä. Lisäksi he ottavat näytteitä tutkimusaikana syöpään kuolleiden kasvaimista.

Vanhat suositukset pätevät edelleen. Vaikka perusterveelle aspiriinista ei olisi hyötyä, se auttaa tutkitusti ehkäisemään sydäninfarktin ja tukostyyppisten aivoverenkiertohäiriöiden uusiutumista. On myös havaittu, että aspiriini vähentää paksusuolisyövän riskiä henkilöillä, joilla on siihen perinnöllinen alttius.

”Jos sinulla on ollut sydänkohtaus, tämä on kiistatonta: aspiriini pelastaa henkiä”, sanoo kardiologi Jeffrey Berger New Yorkin yliopistosta. Hän ei ollut mukana tutkimuksessa.

Uudet tutkimukset ovat vapaasti luettavissa. Niiden otsakkeet olivat suomeksi seuraavat:

Aspiriinin vaikutus kuolleisuuteen terveillä ikäihmisillä, Aspiriinin vaikutus sydän- ja verisuonisairauksiin sekä verenvuotoihin sekä Aspiriinin vaikutus terveiden elinvuosien määrään vanhemmalla iällä.

Ihmiset pelkäävät jatkuvasti antavansa itsestään huonon kuvan.

Useimmilla meistä on taipumus huolehtia liikaakin siitä, mitä muut meistä oikein ajattelevat. Kaksi uutta tutkimusta auttavat ehkä murehtimaan vähemmän.

Muut ihmiset ovat varsin alttiita antamaan anteeksi huonoa ja jopa moraalittomana ja itsekkäänä pidettyä käytöstä, osoittaa Nature Human Behaviour -lehden julkaisema tutkimus.

Toisessa tutkimuksessa taas selvitettiin sitä, miten paljon tai vähän ihmiset ajattelevat muiden pitävän heistä. Ihmiset aliarvioivat johdonmukaisesti muiden mielipiteitä heistä – toisin sanoen muut pitävät sinusta enemmän kuin ehkä luuletkaan, kertovat tutkijat Psychological Science -lehdessä.

Anteeksiantoa selvittäneessä moniosaisessa tutkimuksessa yhteensä 1 500 koehenkilöä sai eteensä tilanteen, jossa kaksi kuvitteellista hahmoa joutui tekemään päätöksen.

Hahmot saivat tilaisuuden antaa toiselle ihmiselle kivuliaita sähköiskuja rahapalkkiota vastaan. Toinen hahmoista oli ”hyvis”, joka pääosin kieltäytyi satuttamasta muita edes rahaa vastaan. Toinen taas oli ”pahis”, joka useimmiten otti rahat ja antoi kerkeästi sähköä.

Koehenkilöiltä kysyttiin, mitä mieltä he ovat näiden hahmojen luonteesta ja kuinka varmoja he ovat omasta näkemyksestään. Heidän piti myös arvioida, mitä kukin hahmo seuraavaksi tekee, kun vastaavia valintatilanteita toistettiin useita kertoja.

Tutkimuksen edetessä kävi ilmi, että ihmiset muodostivat melko vahvan näkemyksen siitä, että reilusti toiminut ja sähköiskujen antamisesta kieltäytynyt hahmo oli jatkuvasti hyvä. Tästä hahmosta jäi vahva, positiivinen mielikuva, mikä ei toki yllätä.

Ilkeämmin toimineesta hahmosta ei kuitenkaan muodostunut tällaista pysyvää näkemystä. Ikään kuin koehenkilöt olisivat epäröineet päättää, onko kyseessä sittenkään niin paha tyyppi.

Kun tämä hahmo sitten yhtäkkiä kieltäytyikin antamasta sähköiskuja, koehenkilöiden mielikuva koheni välittömästi. He olivat valmiita antamaan anteeksi ja tavallaan pidättäytymään lopullisesta tuomiosta.

”Joskus ihmiset käyttäytyvät tahtomattaan huonosti ja meidän täytyy pystyä korjaamaan heistä muodostuneita mielikuvia, jotka voivat osoittautua vääriksi”, selittää tutkimuksen tekijä, psykologi Molly Crockett Yalen yliopiston tiedotteessa.

Tutkimus viittaa siihen, että ihmiset eivät yhden mokan tai tylyn käytöksen perusteella välttämättä muodosta lopullista kuvaa toisesta.

Toisessa tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset uskovat toisten elättävän heistä huonompaa mielikuvaa kuin heillä todellisuudessa on.

Tässäkin tutkimuksessa oli monta osaa, kun asiaa selvitettiin useammasta kulmasta eri ryhmillä koehenkilöitä. Perusajatus kaikissa oli se, että kaksi toisilleen tuntematonta henkilöä tapaa ja keskustelee niitä näitä, joko lyhyesti tai pidemmin.

Pisimmillään henkilöt jaksoivat turista jopa 45 minuuttia. Sitten heidän piti arvioida, kuinka paljon he pitivät vastapuolesta ja hänen kanssaan keskustelemisesta, ja vastaavasti kuinka paljon vastapuoli heidän arvionsa mukaan piti heistä. Henkilöiltä kysyttiin asteikolla 0–7, millaisen vaikutuksen toinen osapuoli oli tehnyt ja haluaisivatko he esimerkiksi tutustua tähän paremmin.

Kaikissa viidessä kokeessa kävi johdonmukaisesti niin, että ihminen arvioi toisen pitäneen hänestä vähemmän kuin tämä todellisuudessa piti.

Yksi tekijä voi tietysti olla se, ettei ihminen kehtaa arvioida tehneensä toiseen todella hyvän vaikuyuksen – sehän kuulostaa omahyväiseltä. Näin ollen koehenkilöillä olisi siis taipumus aliarvioida itseään vaikuttaakseen hieman nöyremmältä.

Tutkijoiden mukaan tästä ei kuitenkaan ole kysymys. Oma arvio oli yhteydessä myös ujouteen: ujommat henkilöt aliarvioivat tekemäänsä vaikutustaan enemmän, kun taas vähemmän ujoiksi luokitelluilla oli pienempi ero toisen ja oman arvion välillä.

Tutkijat kirjoittavat, että ihmisillä on käsitys ideaaliminästä, jonka tasolle oikea minä ei yllä. Siksi ihmiset kuvittelevat näyttävänsä sosiaalisesti kömpelömmiltä kuin he todellisuudessa ovatkaan.

Se on kuitenkin harhaa.

”Muut ihmiset pitävät meistä enemmän kuin arvaammekaan”, tutkijat päättävät artikkelinsa.