Krooh pyyh ei ole enää ainoaa unimusiikkia.
Krooh pyyh ei ole enää ainoaa unimusiikkia.

Helsingin yliopiston tietojenkäsittelijät ovat rakentaneet ohjelman, joka säveltää musiikkia automaattisesti nukkujan univaiheista. 

Öinen kieriskely ja hengitys kääntyy nyt synteettiseksi musiikiksi tietokoneohjelmalla, joka on kehitetty Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella.

"Ohjelma säveltää nukkujan univaiheiden, liikkumisen, sykkeen ja hengityksen perusteella uniikin kappaleen, joka tiivistää yöunen muutamaan minuuttiin", kertoo sävellysohjelman tehnyt opiskelija Aurora Tulilaulu.

Professori Hannu Toivosen mukaan tarkoitus on kehittää uutta tapaa havainnollistaa tai suorastaan kokea dataa. "Musiikilla voidaan esimerkiksi herättää erilaisia tunteita kuvaamaan aineiston ominaisuuksia. Unianalyysi on luonteva ensimmäinen sovelluskohde", Toivonen sanoo.

Hankkeessa on käytetty patjan alle sijoitettavaa herkkää paineanturia. Anturin mittaussignaalista erotetaan sydämen sykkeet ja hengitysrytmi, ja niiden perusteella päätellään nukkujan univaiheita.

Sävellyspalvelua voi kokeilla netissä. Hankkeessa mukana olevan Beddit-yrityksen palvelun käyttäjät voivat sävellyttää siellä musiikkia omista unistaan, muut voivat kuunnella käyttäjien julkaisemia sävellyksiä.

Tutkimus esitellään kansainvälisessä Intelligent Data Analysis -kokouksessa Helsingissä lokakuussa.