Kuva: Kencf0618 / Wikimedia Commons

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimituksesta tulee mieleen valkoisen ylivallan edustajat tekemässä geenitestejä: tavallaan lämmittää mieltä, että tiede otetaan tosissaan, mutta vähän silti tuntuu väärältä, että tällaistako toimintaa tieteen kehitys mahdollistaa.

Kirjoitin muutama vuosi sitten valkoisen ylivallan edustajista, jotka tekevät geenitestejä selvittääkseen, että he ovat varmasti valkoisia. Ongelma tietenkin on, että noh, etenkin Yhdysvalloissa ei tarvitse mennä monta sukupolvea taaksepäin, kun itseään valkoistakin valkoisempana pitävien sukulinjoista löytyy viitteitä ei-eurooppalaisesta taustasta. Tällöin geenitestin tehneet ja menneisyydestään ei-valkoisuutta löytäneet rasistit aloittavat mentaaliakrobatian, jolla he sovittavat yhteen testin tuloksen ja tuntemansa varmuuden siitä, että he ovat ihan varmasti hyvin valkoisia.

Mentaaliakrobatian keskeinen osa, eli geenitestien tulkinta ja kritiikki, perustuu jälleen tieteelle: maallikot kritisoivat geenitestejä tismalleen samoin kuin tutkijatkin. Maallikko luottaa tieteeseen, ja kun tiede ei tuota haluttua tulosta, maallikko luottaa jälleen tieteeseen.

Tiede on nykymaailmassa niin hallitseva tapa selittää todellisuutta, ettei sillä oikein ole edes vaihtoehtoja. Jos haluaa selittää, miksi hopeavettä kannattaa käyttää tai hydroksiklorokiini on toimiva koronalääke, tieteen kieli ja käytänteet ovat oikeastaan ainoat tavat. (Tiede sanoo, että älä käytä ja ei ole.) Pseudotiedettä on niin paljon, koska tiede on niin merkittävä voima.

 

Viimeisimmässä kolumnissaan Helsingin Sanomien pääkirjoitusosaston pomo Saska Saarikoski selitti meille tavallisille kuolevaisille, miten tiede toimii. Kirjoituksen alussa on kappaleita, joista ei oikein voi olla eri mieltä. Sitten Saarikoski kirjottaa, että ”Keväällä 2020 suomalais­tutkijoiden valtavirta arvioi, ettei koronavirusta ole mahdollista tukahduttaa vaan sitä täytyy tyytyä jarruttamaan, kunnes päästään laumasuojaan joko sairastamalla tai rokottamalla.”

Hätkähdin.

Tässä kohtaa lienee hyvä mainita, että olen ollut mukana kirjoittamassa muutamia Eroon koronasta –ryhmän muistioita. Ennen kaikkea suhtaudun ”tukahdutus”-sanaan tietynlaisella lukkarinrakkaudella, koska se oli oma käännökseni englanninkielisestä suppression-termistä ja nähtävästi ensimmäisenä sitä Suomessa julkisesti käytin. (Ja kirjoitinkin jo vuosi sitten, kuinka politiikka vie sanat, kuten tukahdutuksen, mennessään.)

Suomalaista asiantuntijakatrasta ei ole missään vaiheessa gallupeilla hätistelty, mutta sen valtavirta ei ole varmasti missään lähelläkään sitä paikkaa, missä Saarikoski sen ajattelee olevan. Totuus kuitenkin on, että Suomessa on koronavirusepidemiaa tukahdutettu, ei "jarrutettu" - on se sitten tapahtunut vahingossa tai tietoisesti. Lopputuloksena koronavirustartunnan on saanut tähän mennessä joitain prosentteja suomalaisista.

Se on ilmiselvää, että Suomen linja, puhutaan sitten hallituksesta tai terveysviranomaisista, on kehittynyt jatkuvasti ja jatkaa kehittymistään. Eikä tämä linja ole ”tieteellinen”, vaan se on jonkinlaisten arvopäätelmien lopputulos, johon tullaan poliittisella harkinnalla.

Samalla tavoin terveysviranomaisten suositukset ja poliitikkojen päättämät rajoitukset ovat poliittisella harkinnalla tasapainoittelua. Tutkimuksesta tiedettiin jo ennen koronaapandemiaa, että ihmisen tuottamat aerosolit ja pärskeet jäävät maskeihin. Avoin kysymys puolestaan oli, että miten maskisuositus vaikuttaa tartuntatautien leviämiseen. Tämän takia, terveysviranomaiset joutuvat sitten punnitsemaan, miten fysikaalinen tieto maskin toiminnasta taipuu suosituksiin väestölle. Näissä sitten näkyy paikalliset viehtymykset: siinä missä Itä-Aasiassa tämä ei ollut varsinaisesti vaikea kysymys alkaa suosittaa maskeja, Pohjois-Euroopassa viranomaiset kipuilivat enemmän.

Perusongelma kuitenkin on tieteentekijöiden helmasynti, eli poteroihin kaivautuminen. Se, että tiede liikkuu vakaasti kohtia parempaa ja luotettavampaa tietoa ei tarkoita missään nimessä, että yksittäiset tutkijat kulkisivat sitä kohden. Max Planck kuuluisasti lausahti, että tiede edistyy hautajaiset kerrallaan. (Fun fact: tämä tuntuu tutkimuksen mukaan pätevän ainakin elämäntieteiden aloilla!)

Tutkijalla on monesti luksuriöösi tilanne, jossa ei tarvitse muuttaa mielipidettään, koska tutkijan ei tarvitse tehdä päätöksiä. Poliitikon tai viranomaisen puolestaan pitää elää juurevasti todellisuudessa, koska he tekevät oikeita päätöksiä. Paradoksaalisesti tutkijalle mielipiteen muuttaminen ei olisi suuri juttu, koska ääneenlausuttuun tieteen luonteeseen kuuluu erehtyminen ja korjaaminen. Poliitikon ja viranomaisen rooliin kuitenkin kuuluu oikeiden päätösten tekeminen, joten heidän pitää enemmän esittää olleensa oikeassa.

Tästä kuviosta syntyy hämmentävä suomalaisen koronastrategian lopputulos, jossa tutkijoiden mielipiteet eivät ole kovinkaan paljon muuttuneet. Sen sijaan Suomen koronastrategia on muuntunut lähes täysin, mutta sen nimi on pysynyt lähes koko ajan samana.

 

Valkoisen ylivallan edustajien geenitestejä tutkinut Aaron Panofsky käyttää geenitestin tuloksen tulkinnasta ja rationalisoinnista termiä bricolage, askartelu. Claude Lévi-Straussin kehittelemä käsite kuvaa henkilöä, joka työskentelee sillä, mitä on saatavilla. Lévi-Strauss asettaa askartelijan vastakohdaksi insinöörin, joka yrittää ylittää ympäristön rajoitteet esimerkiksi luomalla uusia työkaluja. Aaron Panofsky esittää, että geenitestejä tekevät ja parhain päin selittävät kansalaiset ovat bricoleurejä, jotka käyttävät niitä välineitä, joita on olemassa luomaan uutta rasistista versiota ihmisten populaatiogenetiikasta ja rodullistamisesta. 

Jacques Derridaa mukaillen olemme kaikki oman elämämme bricoleurejä. Tätä askartelua joutuu harrastamaan esimerkiksi terveysviranomaiset, jotka rajallisella tiedollaan pyrkivät luomaan toimivia ratkaisuja. Mutta askartelevat kansalaisetkin: maailmassa, jossa tietoa on tarjolla yhä enemmän ja se leviää yhä nopeammin, askartelulle tulee koko ajan enemmän mahdollisuuksia ja tilaa. Ja katso, internetin ihmeelliset keskustelukanavat yhdistettynä tiedon jatkuvalla kasvulla tuottavatkin yhä ihmeellisempiä ajatusaskartelmia.

 

Yhdistän tutkimukseeni melko paljon kansalaistiedettä, koska näen sen olennaisena osana toisaalta yleistä tiedekasvatusta ja toisaalta pidän tiedon demokratisointia tärkeänä. Kuitenkin esimerkiksi rasistien geenitestiharrasteet ovat selkeästi juuri tätä tiedon demokratisointia. Yhdysvaltalaisissa tutkimuksissa on havaittu, että vahvimmin kreationistisesti ajattelevilla on keskimäärin parempi luonnontieteellinen osaaminen kuin heikommin kreationistisesti ajattelevilla. Miten tutkija voi nukkua yönsä rauhassa, jos hän työnsä kautta voimaannuttaa rasisteja tai muita, jotka eivät jaa yhteiskunnan valtavirran arvomaailmaa? Tutkija käyttää sangen voimakasta asetta, tieteen selitysvoimaa, jolla askartelemalla voi saada myös tuhoa aikaan.

Tieteellisen tiedon ja tieteellisten työkalujen käytöstä käydään metapoliitista taistelua. Esimerkiksi valkoisen ylivallan kannattajien diskurssissa otetaan käyttöön tieteellisiä työkaluja ja niin käyttämiä tuloksia, mutta haastetaan niiden tulkintaa. Kun käsitteitä otetaan haltuun ja muokataan omaan käyttöön, pyritään mielipideilmaston muokkaamiseen. Tässä siirrytään maaperälle, jossa tieteentekijät eivät ole yleensä omimmillaan. Kyllähän tutkijatkin ovat kasvaneet väittelemään tulostensa tulkinnasta, mutta tutkijoita koulutetaan suhtautumaan epäileväisesti ideologioihin ja mihin tahansa mikä voisi järkyttää tutkimuksen objektiivisuutta - tai ainakin siitä vaivalla rakennettua objektiivisuuden mielikuvaa.

 

Tutkijoiden mukaan rodut eivät ole biologisesti määräytyneitä, vaan sosiaalisesti. Tutkijat myös suhtautuvat nihkeästi geenitestien määritelmiin ihmisten alkuperästä. Mielenkiintoisesti geenitestejä tekevien rasistien tavoitteena on tieteellisin työvälein luoda varmuutta maailmasta: varmuutta siitä että rodut ja rotujen väliset erot ovat biologisia ilmiöitä, jotka perustuvat geneettisiin eroihin. Tämä varmuuden luonti on vastakkaista kuin esimerkiksi Naomi Oreskesin ja Erik Conwayn kirjassaan Merchants of Doubt kuvaama prosessi, jossa tupakka- ja öljyteollisuus on panostanut paljon rahaa siihen, että he luovat epävarmuutta siitä, mikä on tieteellinen konsensus esimerkiksi tupakoinninvaaroista ja ilmastonmuutoksesta.

Tieteellinen epävarmuus ja varmuus ovat merkittäviä tekijöitä, koska niiden perusteella voidaan hyvin voimakkaasti perustella uusia toimia tai sitä että toimiin ei tartuta. Epävarmuuden luominen oli siksi hyvin tehokas työkalu tupakkateollisuudelle: tupakan käyttöä ei voinut rajoittaa yhtä tehokkaasti, jos tupakan vaarasta ei kerran ollut yksimielisyyttä.

Asiantuntijan yksi tärkeimmistä rooleista on tietenkin tunnistaa varmuuksia ja epävarmuuksia. Helsingin Sanomien pääkirjoituksissa koronaan liittyvä epävarmuus on viime aikoina näyttäytynyt eräänlaisena muistutuksena: maskisuositusten tehossa on paljon epävarmuutta ja että long covidista kärsivien määrää on vaikea arvioida. Etukeno on vahvaa, kun asiantuntijan esitystä tulkitaan: "Täysin epävarmalla pohjalla on myös asiantuntijaryhmän puheenjohtajan Risto Roineen esittämä arvio. --  Pitkän covidin yleisyydellä ei kuitenkaan ole näillä tiedoin asiallista pelotella." Professorin myöntämä epävarmuus (tulos) kääntyy nopeasti syyksi olla toimimatta (tulkinta). 

 

Surullisin episodi Helsingin Sanomien toimituksen tiedekirjoituksissa on viime keväältä, kun Saska Saarikosken kirjoitusta tulkittiin ihmis- ja humanistisia tieteitä vähätteleväksi: "Mitä kauemmas tieteen ytimestä edetään yhteiskunnallisille, humanistisille ja lopulta taiteellisille aloille, sitä vähemmän akateemisessa kilpailussa on empiriaa ja sitä enemmän ideologiaa", pääkirjoituksessa kirjoitettiin. 

Tätä pätkää on hyvin vaikea tulkita millään muulla tavalla kuin että Pohjoismaiden suurin päivälehti laittaa tieteenalat järjestykseen siten, että mikä on lähempänä ydintä ja mikä on puolestaan reunamailla. Hesarin kommenttijutussa Esa Väliverronen yhdistää tämän ajatuksen yleiseen populistiseen ja äärioikeistolaiseen retoriikkaan. Uskallan jopa ehdottaa, että Helsingin Sanomat lähti tässä - tietoisesti tai tietämättään - metapoliittiseen peliin, jossa osaltaan normalisoidaan ajatusta tieteen vasemmistolaisesta eetoksesta.

Yliopistoväki suuttui tökeröstä kirjoituksesta ja Hesarin päätoimittaja Kaius Niemi kuin Saarikoskikin pahoitteli kirjoitusta. Saarikoski tulkitsi tilannetta: "Ehkä syytä voi hakea siitä, että osa yliopistoväestä tuntuisi olevan jatkuvassa hälytystilassa ympärillään aistimansa tiedevastaisuuden takia. Googlen avulla meistä kaikista on tullut eksperttejä: epidemiologeja, perustuslakijuristeja, sukupuolentutkijoita tai muuten vain besserwissereitä. Rakentavaan kritiikkiin liittyy myös pahan­tahtoista asiantuntijavihaa."

Saarikosken tietoinen tavoite on laajentaa Helsingin Sanomien pääkirjoitusten aihepiirejä esimerkiksi akateemiseen tutkimukseen. Tässä on tietenkin selkeästi nähtävissä ja ehkäpä myös pääkirjoituksissa on tunnistettavissa google-ekspertiisin uhka. Vaarana tietenkin on, että askartelijalle tiede on ennemmin taipuva työkalu tavoitteiden saavuttamiseen kuin opas oivaltaviin ratkaisuihin.

 

Mikä sitten avuksi? Onko tiede tuomittu ikuiseen syöksykierteeseen kohti yhä politisoituneempia keskusteluita? Joutuvatko tutkijat olemaan jatkuvasti varpaillaan, että nyt tutkimusalaani väärinkäytetään? Onko Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimituksen kannanotot ansiottomia google-askarrelmia tästä ikuisuuteen?

Minulla kehitysuskoa riittää vaikka muille jakaa, enkä halua yhtään lähteä synkistelyn polulle. Tiede toimii, vaikuttaa ja muuttaa maailmaa. Ihmiset luottavat tieteeseen ja tieteesä pidetään. Tieto mahdollistaa rationaalisen toiminnan - silloinkin kun se ei ehkä tutkijoiden silmiin vaikuta rationaaliselta.

Keskiöön nostaisin avoimuuden ja kriittisyyden. Avoimuus siitä, millä arvoilla tutkijat toimivat. Arvoilla en tarkoita sitä, että pohditaan kuka on kulttuurimarksisti ja kuka on piilofasisti tai ehkä -natsi. Tarkoitan lähinnä sitä, että tutkijat ymmärtävät arvojensa merkityksen omalle tutkimukselleen. Pohdintaa ja keskustelua näistä voisi käydä yhä enemmän.

Arvot korostuvat erityisesti, kun tiedettä käytetään rukkasena, jolla erilaisia näkökulmia perustellaan. Asioiden sanominen suoraan on yleensä paras ratkaisu, kun kantaa otetaan.

Laajat metapoliittiset kiistat ovat todellakin laajoja. Tutkijat eivät voi yksin tai edes joukolla taistella tuulimyllyjä vastaan. Paras ratkaisu yhteiskunnallisen keskustelun vellomiseen on osaltaan toimia niin, että kansalaisilla on hyvä käsitys tieteestä ja tieteen tekemisestä. Jos kansalaiset voivat hyökätä tutkijaa kohtaan, he voivat aivan yhtä hyvin myös puolustaa tutkijaa.

Kun arvot, tiedon luonne, tieteellisen tutkimuksen luonne, epävarmuus ja tiedon käyttö nousevat keskeisiksi teemoiksi, ”kaukana tieteen ytimestä” olevat yhteiskunnalliset, humanistiset ja taiteelliset alat ovat yllättäen ytimessä.

Kommentit (8)

Mansehwar
11/8 | 

Editorial editing has seen several changes over the time especially with the advent of online journalism. However this article is very useful 

Ahmed Sayeed
14/8 | 

kannanotot ansiottomia google-askarrelmia tästä ikuisuuteen?

Minulla kehitysuskoa riittää vaikka muille jakaa, enkä halua yhtään lähteä synkistelyn polulle. Tiede toimii, vaikuttaa ja muuttaa maailmaa. Ihmiset luottavat tieteeseen ja tieteesä http://www.canalisationengorgee.fr/  pidetään. Tieto mahdollistaa rationaalisen toiminnan - silloinkin kun se ei ehkä tutkijoiden silmiin vaikuta rationaaliselta.

Keskiöön nostaisin avoimuuden ja kriittisyyden. Avoimuus siitä, millä arvoilla tutkijat toimivat. Arvoilla en tarkoita sitä, että pohditaan kuka on kulttuurimarksisti ja kuka on https://www.vincentlevi.com/  piilofasisti tai ehkä -natsi. Tarkoitan lähinnä sitä, että tutkijat ymmärtävät arvojensa merkityksen omalle tutkimukselleen. Pohdintaa ja keskustelua näistä voisi käydä yhä enemmän.

Arvot korostuvat erityisesti, kun tiedettä käytetään rukkasena, jolla erilaisia näkökulmia perustellaan. Asioiden sanominen suoraan on yleensä paras ratkaisu, kun kantaa otetaan.

Laajat metapoliittiset kiistat ovat todellakin laajoja.   https://fraisiachris.fr/ Tutkijat eivät voi yksin tai edes joukolla taistella tuulimyllyjä vastaan. Paras ratkaisu yhteiskunnallisen keskustelun vellom

james
15/8 | 

Great post. Articles that have meaningful and insightful comments are more enjoyable, at least to me. It’s interesting to read what other people thought and how it relates to them or their clients, as their perspective could possibly help you in the future.

jeff kona
16/8 | 

Tuoreet tutkimukset osoittavat, kuinka yhdistämällä https://www.777casinoenligne.net/  aivotutkimuksen ja säätieteiden aineistoja toisiinsa sekä hyödyntämällä datatieteiden analyysimenetelmiä, löydetään kiinnostavia tutkimustuloksia. vaikuttavat eri tavoin ja yksilöllisesti ihmisen toimintakykyyn ja terveyteen. Listalle kuuluvat https://www.aplusonlinecasinos.com/  myös sää ja vuodenaTuoreet tutkimukset osoittavat, kuinka yhdistämällä aivotutkimuksen ja säätieteiden aineistoja toisiinsa sekä hyödyntämällä datatieteiden analyysimenetelmiä, löydetään kiinnostavia tutkimustuloksia. vaikuttavat eri tavoin ja yksilöllisesti ihmisen toimintakykyyn ja terveyteen. https://incinerateurdejardin.com/ Listalle kuuluvat myös sää ja vuodenaTuoreet tutkimukset osoittavat, kuinka yhdistämällä aivotutkimuksen ja säätieteiden aineistoja toisiinsa sekä hyödyntämällä datatieteiden analyysimenetelmiä, löydetään kiinnostavia tutkimustuloksia. vaikuttavat eri tavoin ja yksilöllisesti ihmisen toimintakykyyn ja terveyteen.  https://www.bettingster.com/ Listalle kuuluvat myös sää ja vuodena

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
Heinäkuu
2016
2015
2014
Sisältö jatkuu mainoksen alla