Uteliaan ihmisen taakkana ovat kaninkolot, joihin voi yllättäen tipahtaa, kun yrittää selvittää mistä on kyse. Tällä viikolla päädyin ekosysteemipalveluiden kaninkoloon.

Kirjoitan Tiede Luonto -lehteen kolumneja. Tällä kertaa tavoitteenani oli 2 500 merkin sisällä kertoa tarina mummolasta, vertaimevistä hyönteisistä, västäräkistä 20 vuotta sitten, sudenkorennosta viime viikolta ja miten nämä kaksi eläintä saivat minut tajuamaan, miten ekosysteemipalvelu on hömelö käsite. Näinhän sen pitää mennä, iloitsin.

Kolumni lopulta muotoutuikin tämän tyyppisesti (ja sen voikin lukea seuraavasta lehdestä), mutta vastaan tuli hieman suurempi ongelma.

Ekosysteemipalvelu lienee monille tuttu käsite. Se on muun muassa ollut jonkin aikaa lukion opetussuunnitelman perusteissakin mainittu käsite. Ekosysteemipalvelut ovat luonnon ihmiselle tarjoamia aineellisia ja aineettomia palveluita. Pohjavesi, pölyttävät kimalaiset, mustikat, typenkierto, ilmasto, kaikki ovat ekosysteemipalveluita.

Ekosysteemipalveluiden käsite on kehittynyt aina 1970-luvulta lähtien. Paul ja Anne Ehrlich käyttivät kyseistä sanaa sen tarkemmin määrittelemättä vuonna 1981. Heidän tarkoituksena oli lähinnä vain osoittaa, että luonto tuottaa suoria hyödykkeitä ihmiselle. Costanza ja kumppanit laskivat vuotuisille ekosysteemipalveluille 33 triljoonan dollarin arvon vuonna 1997.

Ekosysteemipalveluista tuli todellista valtavirtaa 2000-luvun alussa, kun YK:n Millennium Ecosystem Assessment nosti käsitteen keskiöön. Maapallon luonnon tilaa päätettiin kokonaisvaltaisesti tulkita ekosysteemipalveluiden kautta. Millennium Ecosystem Assessment jakoi ekosysteemipalvelut tuotanto-, ylläpito-, sääntely-, ja kulttuuripalveluihin.

Ekosysteemipalveluiden käsitteeseen on alusta asti liittynyt jonkinlainen vaivaannuttava ajatus siitä, että luonto tuottaa ihmiselle hyötyä ja nämä hyödyt voidaan sitten laskea. Termi on saanut kritiikkiä monista eri suunnista: sen on koettu pitävän ihmisiä luonnosta erillisinä toimijoina, se tuijottaa luontoa puhtaasti hyötynäkökulmasta, käsitettä pidetään neoliberaalin markkinatalouden terminä ja sen koetaan heijastelevan länsimaista luontokäsitystä eikä sikäli soveltuvan esimerkiksi alkuperäiskansojen luontosuhteen tarkasteluun.

Ekosysteemipalvelut ovat nousseet etenkin Suomessa keskeiseksi ja instituutioihin limittyneeksi käsitteeksi. Esimerkiksi opetussuunnitelmissa ekosysteemipalvelut mainitaan ja Suomen ympäristökeskuksessa ekosysteemipalveluiden merkitystä seurataan. Tämä omalla tavallaan heijastelee sitä, miten suomalaisessa poliittisessa päätöksenteossa kaikki kulkee taloudellisen arvon kautta. Valtionvarainministeriöllä on iso keskustelua määrittävä rooli, joten jotta luonto saadaan ministeriön toimintalistoille, tarvitaan luonnolle taloudellinen arvo.

Tämä on tavallaan ekosysteemipalvelun käsitteen positiivinenkin perustelu: luonnon merkitys pitää joillekin vääntää rautalangasta. Raha on yleensä toimiva rautalanka.

Ekosysteemipalvelu-käsitteen luoma yleinen vaivaantuminen kasvoi muutama vuosi sitten viimein liian isoksi ja käsitteelle piti tehdä jotain. YK:n perustama Hallitustenvälinen luonnon monimuotoisuus ja ekosysteemipalvelupaneeli IPBES päätti keskeisessä maailmanlaajuisessa raportissaan luopua ekosysteemipalveluiden käsitteestä – tai oikeammin, sitä haluttiin jalostaa eteenpäin.

Isojen kansainvälisten arviointiraporttien keskeinen kysymys on tietenkin teoreettinen viitekehys, mitä arviointiin käytetään. Peruskysymys – ja usein poliittisesti keskeinen kiistakapula – on tietenkin, että mitä arvioidaan. Luonnon monimuotoisuuden arvioinnin keskiössä on luonnon ja ihmisen välinen suhde ja siinä tapahtuvat muutokset. Luonnon arvottamisen kiistat ovat jatkuneet pitkään.

Millennium Ecosystem Assessmentissa katse oli luonnon tuottamissa hyödyissä ihmiselle ja niitä kutsuttiin ekosysteemipalveluiksi. Ensimmäisessä IPBESin teoreettisessa viitekehyksessä puhuttiin luonnon ihmiselle tuottamista hyödyistä (nature’s benefits to people) joihin laskettiin ekosysteemipalvelut sekä konteksiriippuvaisemmat luonnon lahjat (nature’s gifts). Uusimmassa raportissa ekosysteemipalveluista oli luovuttu ja käsitteeksi oli valittu nature’s contributions to people.

Tästä pääsemme kolumninkirjoittajan haasteeseen: miten nature’s contributions to people pitäisi kääntää suomeksi? Pikaisen selvittelyn jälkeen selvisi, että vakiintunutta käännöstä tälle ei Suomessa vielä ole – vaikka Suomikin tietenkin on osa IPBES-prosessia ja käsitettä on kansainvälisesti käytetty prosessi jo vuodesta 2017. Suomessa nature's contributions to people kääntyy yhä ekosysteemipalveluksi.

Miksei käsitteelle sitten ole käännöstä? Vastauksesi voi tähän antaa vain sen, että suomalainen keskustelu heijastelee kansainvälistä debattia ekosysteemipalveluiden käsitteestä.

Ekosysteemipalvelu-termi on ollut pitkään käytössä ja se on monin tavoin vakiintunut käsite. Tutkimusta siitä on tehty paljon. Käsitteen käytön ongelmana maailmanlaajuisissa arviointiraporteissa vain tuntuu olevan, että se on vakiintunut vain tietyillä tieteenaloilla ja tietyissä yhteyksissä. Tällöin käsite rajoittaa sitä ketkä voivat osallistua arviontien tekoihin. Kriitikoiden mukaan esimerkiksi ihmistieteet ja paikalliset toimijat sekä alkuperäiskansojen luontokäsitykset jäivät tai jättäytyivät käsitteen ulkopuolelle. Tällöin käsitteen valinta voi olla oikeastaan poliittinen taisto sillä, kuka saa määritellä agendaa ja kuka ei.

IPBES-prosessissa keskeiseksi vaikutti nousseen länsimaiden ja Globaalin Etelän välinen ristiriita. Monet ei-niin-kapitalistiset maat ajoivat ekosysteemipalveluiden käsitteestä luopumista, koska kokevat käsitteen hyvin länsimaa- ja markkinatalouskeskeiseksi ja korostavan luonnon hyväksikäyttöä. He halusivat ottaa huomioon laajemmin luonnon kulttuuriset merkitykset, jotka ovat jääneet lapsipuolen asemaan ekosysteemipalvelujen käsitteessä.

Vastaavasti alkuperäiskansoilla on vahvoja varauksia ekosysteemipalveluiden käsitettä kohtaan, koska se ei riittävästi ota huomioon luonnon ja ihmisten välistä vuorovaikutusta molempiin suuntiin, vaan ylläpitää käsitystä luonnosta ja siitä erillisestä ihmisestä.

Ratkooko nature’s contributions to people sitten mitään näistä ongelmista? Joidenkin mielestä kyllä, joidenkin mielestä ei.

Nature’s contributions to people -käsitteeseen kohdistuva keskeinen kritiikki tuntuu taas olevan, että se tarkoittaa lähes samaa asiaa kuin ekosysteemipalvelut. IPBESkään ei väitä, että uusi käsite eroaisi merkittävän paljon ekosysteemipalveluiden käsitteestä, mutta väittää, että uusi käsite on laajempi ja mahdollistaa laajemman käytön. Uudella käsitteellä on pyritty säilyttämään yhteys ekosysteemipalveluihin, mikä on niin uhka kuin mahdollisuuskin.

Perusongelma lienee suoraviivainen: Jos on suhtautunut epäileväisesti ekosysteemipalveluiden käsitteeseen, nature’s contributions to people -käsite jää puolitiehen ja voimakkaampi uudistus olisi tarpeellinen. (Heitetään pois lapsi, mutta pidetään pesuvesi, oli yksi muotoilu.) Jos taas on pitänyt ekosysteemipalveluiden käsitteestä, marginaalinen uudistus ei tunnu millään tasolla vaivan arvoiselta. Osa tutkijoista tietenkin tekee tilaa molemmille käsitteille ja kokee taas lähestymistapojen välisen kiistelyn vaivaannuttavana. Pelkona tuntuu olevan, että tieteellinen kiista haittaa itse luonnonsuojelua.

IPBES jatkanee vääntöä siitä, että mitä käsitteitä niiden teoreettisessa viitekehyksessä käytetään ja tilanteessa saattaa alkaa näkyä tieteenalojen välinen vääntö. Vääntöä näkyy IPBESin ulkopuoleltakin: esimerkiksi Iso-Britannian hallituksen tilaama ns. Dasguptan raportti alkuvuodelta käyttää vahvasti ekosysteemipalvelujen kehystä, mikä on tavallaan järkevää, kun painopiste on taloustieteessä. Välinearvo eri tieteenaloilla voi tarkoittaa hyvinkin eri asiaa kuin kansainvälisessä neuvotteluissa ja yhteistyössä tarvittavia käsitteitä.

Mikään ei varmasti horjuta ekosysteemipalveluiden käsitettä. On pelkästään hyödyksi, jos sen taakse piiloon jääviä näkökulmia voitaisiin tuoda laajemminkin esiin. Suomalaisessa keskustelussa kuitenkin tuntuu olevan vielä epäselvää, että mikä on ekosysteemipalveluiden ja nature's contribution to people -käsitteen välinen ero. Sitä osoittaa esimerkiksi, että virallisissa käännöksissä niitä pidetään synonyymisinä. Suomalaisella luonnon arvottamisen keskustelulla voisi olla varaa olla paljonkin moniäänisempi.

Luonnon vaikutus ihmiselle taitaa olla lopulta käännös, johon päädyin. Olen siihen harvinaisen tyytymätön. Sudenkorentoon olin tyytyväinen, se ansaitsee parempaa.