Kirjoitukset avainsanalla evoluutio

Toksoplasman muodostama pseudokysti hiiren kudoksessa. Kuva: Yale Rosen / Wikimedia Commons.

Loisten leviäminen lajista toiseen on yksi loistutkimuksen suurista mysteereistä. Mikä määrittää sen, mihin isäntälajeihin loinen voi tarttua? Miksi joillain lajeilla on laajempi kirjo isäntiä kuin toisilla?

Tämän olen todennut monesti, mutta näihin kysymyksiin ei löydy yhtä vastausta. Biologiassa on aina olemassa sarja erilaisia vastauksia evoluutiosta molekyylitason mekanismeihin. Eräs tuore artikkeli antaa mielenkiintoisen vastauksen molekyylitason mekanismeista (josta voi olla hyötyä evoluution ymmärtämiseen). 

 

Yksisoluinen protisti Toxoplasma gondii aiheuttaa ihmisillä toksoplasmoosi-nimisen taudin, joka voi olla kehittyvälle sikiölle vaarallinen. Kolmannes maailman ihmisistä saa jossain vaiheessa tartunnan. Toksoplasma pystyy lisääntymään suvuttomasti missä tahansa tasalämpöisessä eläimessä, mutta se pystyy lisääntymään suvullisesti vain ja ainoastaan kissaeläimissä. Loinen pystyy siis sinänsä kasvamaan laajalla kirjolla, mutta osa lisääntymiskierrosta on tarkkaan rajattu.

Toksoplasma on jännä loinen, koska se saa isäntäeläimensä tykästymään kissan virstaan, on kyse sitten rotasta tai simpanssista. Toksoplasman tartuttamista rotista tulee tyhmänrohkeita seikkailijoita, kun taas simpanssit haluavat tutkia tarkemmin leopardin virtsajälkiä. Epäilläänpä, että jopa ihmisillä toksoplasmatartunta aiheuttaa muutoksia käyttäytymisessä, mikä altistaa muun muassa autokolareille. Mutta tämä on oma tarinansa (ja ei, toksoplasman vaikutukset ihmiseen eivät vielä ole erityisen selkeitä).

Tuoreessa tutkimuksessa tutkijaryhmä selvitti, mikä saa toksoplasman lisääntymään vain kissaeläimessä. Tutkimuksen menetelmät itsessä olivat jo hieno ikkuna siihen, mitä kaikkea nykyään voidaankaan tehdä.

Tutkijat kasvattivat toksoplasman koteloituneita muotoja, joita he keräsivät hiirten aivoista. Nämä koteloituneet muodot avattiin pepsiinilä ja suolahapolla, jolloin prosessi vastaa sitä, mitä tapahtuisi kissan mahalaukussa. Tämän jälkeen toksoplasma siirrettiin kissan suolistosta tehdylle organoidille. Organoidit ovat miniatyyrielimiä, joissa on oikean elimen rakenne, ja joita voi käsitellä kasvatusmaljalla.

Toksoplasma ei tehnyt mitään kissan suoliorganoidilla, eikä koteloista puretuissa toksoplasmoissa ollut lainkaan geeniaktiivisuutta. Tämä viittaa siihen, ettei toksoplasma pystyy lisääntymään kissan suolistossa sinänsä, vaan vaatii jotain ravinnon kautta tulevaa tarpeellista lisää. Tutkijat sitten lisäsivätkin linoleenihappoa organoidille ja toksoplasmat alkoivatkin lisääntyä.

Linoleenihapon tarve on mielenkiintoinen. Kissaeläimet ovat ainoita nisäkkäitä, joilta puuttuu delta-6-saturaasi-entsyymi, joka hajottaa linoleenihappoa. Tämä johtaa siihen, että kissaeläimillä on merkittävästi enemmän linoleenihappoa verenkierrossa ja suoliston solujen saatavilla. Kun tutkijat sitten yrittivät kasvattaa toksoplasmoja maljalla hiirten suolikasvatuksilla, johon oli lisätty linoleenihappoa ja delta-6-saturaasi-entsyymiä tuottavaa geeniä hiljentäviä aineita, toksoplasma kasvoi. 

Loinen siis tunnistaa kissaisäntänsä (ja alkaa suvullisesti lisääntyä) tietyn entsyymin puutteen takia, joka aiheuttaa tietynlaisen kasvuympäristön.

Toksoplasmatutkimus oli suhteellisen suoraviivainen, joskin työläs. Se on kuitenkin uraauurtava, koska tämä on ensimmäinen kerta, kun loistutkimuksessa selvitetään isäntäkohtaisen suvullisen lisääntymisen mekanismi. Tämän jälkeen tutkijat voivat selvittää tarkemmin toksoplasman evoluutiota ja toksoplasmaa voidaan alkaa kasvattaa laboratoriossa myös muissa kudoksissa kuin kissan suolistossa.

Tähän mennessä toksoplasman tutkimus on vaatinut kissojen käyttöä koe-eläimenä. Kissa on harvinainen koe-eläin ja työläs kasvatettava, eivätkä ihmiset ole erityisen innoissaan kissojen käytöstä. Yhdysvaltain maatalousministeriökin sulki kissojenkasvatuslaitoksensa yleisön paineen takia. Nyt toksoplasmatutkimus voi jatkua hiirimallilla.

Tietenkin, tämänkaltainen tutkimus tuottaa myös mahdollisuuksia tehdä oikeanlaisella lääkityksellä kissan suolistosta epäsuotuisan ympäristön toksoplasmalle. Jos kissojen suoliston linoleenihappopitoisuuteen päästään vaikuttamaan lääkityksellä, toksoplasman lisääntyminen pystytään estämään. Mutta tässä tapauksessa (eläin)lääketieteelliset sovellukset ovat ehkä tylsin näkökulma oikeasti mielenkiintoiseen tutkimukseen.

Kommentit (2)

Käyttäjä4499
Liittynyt21.7.2017
Viestejä7462
2/2 | 

Hieno tutkimus. Mietin vain, miten kissojen suoliston olosuhteiden muutos vaikuttaisi niiden normaaliflooraan... ja mieleen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Massospora-tartuntaan kuollut, takaruumiiton, kaskas. Kuva: TelosCricket / Wikimedia Commons

 

Hyönteismaailman omituisimpia lisääntymiskiertoja on Magicicada –kaskailla: suvun lajit elävät toukkavaiheessa 13 tai 17 vuotta, ja kaikki yhdellä alueella elävät lajin aikuiset kuoriutuvat runsaslukuisina saman aikaan samana vuonna. Tämä omituinen lisääntymiskierto on nähtävästi kehittynyt, jotta eri kaskaskannat eivät risteytyisi keskenään.

Alkulukuelinkierron mielenkiintoinen seuraus on, että näillä kaskailla on hyvin vähän erikoistuneita saalistajia tai loisia. Eräs sienilaji, Massospora cicadina, kuitenkin on erikoistunut lisääntymään juuri pitkän sukupolven välin kaskaissa. Sienen itiöt voivat olla lepotilassa 13 tai 17 vuotta ennen lisääntymistään. Massospora on samalla sieni, jolla on pisin sukupolvenväli.

Sienen elämä on sangen jännittävä, joten käydäänpä se tarkkaan läpi.

Sienen itiöt tartuttavat kaskaan, kun kaskaan nymfit kaivautuvat ylös maasta ja pintaa kohden. Itiöt tunkeutuvat kaskaan sisään ja muodostavat kampamaisen rakenteen kaskaan pehmeisiin sisäosiin. Kun sieni on kasvanut riittävän isoksi, se alkaa tiputtaa kaskaan takaruumiin jaokkeita irti yksi kerrallaan, siten että sienikasvusto on avoimesti näkyvillä. Tämä helpottaa sienen itiöiden leviämistä huomattavasti. Tutkijat ovat kutsuneet tätä elintapaa muotoilulla salt shakers of the death, kuoleman suolasirottimet.

Sieni siis ensin räjäyttää kaskaan sukuelimet tiehensä. Seuraavaksi se innostaa kaskaat parittelemaan.

Sieni tekee kaikkensa houkutellakseen yhä useampia kaskaita altistumaan itiöille. Tartunnan saaneet kaskaat liikkuvat enemmän kuin lajikumppaninsa, jotta itiöt leviäisivät laajalle alueelle. Sekä tartunnan saaneet naaraat ja koiraat alkavat reagoida sekä koiraiden että naaraiden parittelukutsuihin. Koiraskaskaat alkavat värisytellä siipiään kuin naaraskaskaat, jolloin ne onnistuvat houkuttelemaan lajikumppanikoiraitaan parittelemaan sienimassan kanssa.

Miten sieni sitten pitää huolen, että kaskaat jaksavat paritella vaikka ruumiista tippuu osia? Tietenkin huumeilla. M. cicadina tuottaa katinonia, joka on khat-kasvista tuttu efedriinin kaltainen piriste. Lähisukuinen M. levispora tuottaa psilosybiiniä, madonlakeista tuttua psykedeelistä alkaloidia.

Sitä, miten sienet muuttavat kaskaan huumeluolaksi, ei tiedetä. Sienten tartuttamista kaskaista tai sienistä ei ole löydetty entsyymejä, joita psilosybiinin tai katinonin tuotantoon tarvitaan.

Kun sienet sitten pääsevät tartuttamaan toisen uhrinsa, ne vaihtavat taktiikkaa. Sieni muodostaa seuraavan kaskaan sisällä kestoitiöitä, jotka kestävät odotella seuraavan 13 tai 17 vuotta seuraavaa kaskassukupolvea. Kestoitiöiden tuotannon tehostaakseen sieni steriloi kaskasuhrinsa, jottei se kuluta liikaa energiaa omaan lisääntymiseensä.

Massospora-sienet ovat siis sangen groteskilla tavallaan onnistuneet turvaamaan oman selviytymisensä. Nyt ne kiinnostavat ihmisiäkin: jos evolutiivisesti kekseliäät sienet ovat kehittäneet uusia yhdisteitä isäntiensä kontrolloimiseksi, niistä voi olla lääketieteellistä hyötyä.

Kommentit (4)

Pume
1/4 | 

Osataanko sanoa, ovatko sellaiset  loiset (ja taudinaiheuttajat kuten virukset) jotka tappavat isäntänsä, loisimisessa varhaisemmalla kehitysasteella kuin lajit, joiden isännät jatkavat elämäänsä? Tarkoitan tällä sitä, että eikö vaikkapa kihomadon strategia,  jossa isäntä elää ja jatkaa sukuaan tuottaen lisää kasvuympäristöjä kihomatojen jälkeläisille, ole pitkällä tähtäimellä tehokkaampi? Jos näin on, voidaanko olettaa että kaskaiden loissieni muuntuisi ajan myötä vaarattomammaksi jolloin se voisi esiintyä käytännöllisesti katsoen koko kaskaspopulaatiossa? 

Deimos
Liittynyt7.1.2019
Viestejä11224
3/4 | 

Hitto, sieni joka tekee zombieksi ja seksihulluksi. Want.

BW kirjoitti: "The mad man from Tikkurila, who eats (drinks) more than he earns!
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.
Reifengas: Saattaa säilyäkin pimeä markkina jonkin aikaa, mutta ...tuoni vie.Valtion on otettava omansa, huolehdittava omistaan, ja valtio olemme me.

Tuomas Aivelo
Liittynyt3.1.2014
Viestejä211
4/4 | 

Pume kirjoitti:
Osataanko sanoa, ovatko sellaiset  loiset (ja taudinaiheuttajat kuten virukset) jotka tappavat isäntänsä, loisimisessa varhaisemmalla kehitysasteella kuin lajit, joiden isännät jatkavat elämäänsä? Tarkoitan tällä sitä, että eikö vaikkapa kihomadon strategia,  jossa isäntä elää ja jatkaa sukuaan tuottaen lisää kasvuympäristöjä kihomatojen jälkeläisille, ole pitkällä tähtäimellä tehokkaampi? Jos näin on, voidaanko olettaa että kaskaiden loissieni muuntuisi ajan myötä vaarattomammaksi jolloin se voisi esiintyä käytännöllisesti katsoen koko kaskaspopulaatiossa? 

Yleensä se kuinka suurta haittaa loinen aiheuttaa isännälleen on verrannollinen siihen kuinka paljon loinen saa itse hyötyä isännästään. Mitä enemmän loinen haluaa kasvaa ja levitä, sitä haitallisempi se on isännälleen. Ja kääntäen: jos loinen haluaa olla vain vähän haitallinen, se ei voi ottaa kovinkaan paljon resursseja isäntäyksilöltään.

Evoluutio ei varsinaisesti optimoi pitkää tähtäintä, vaan lyhyttä. Valinta ei myöskään loisissa kohdistu ryhmään, vaan yksilöön. Kannattaa muistaa, että loiset kisaavat toistensa kanssa. Jos yksi loisyksilö päättäisi, että nyt ryhdytään himmailemaan, ei käytetäkään tätä isäntää loppuun, muut loisyksilöt, jotka saavat paremmin käytettyä hyödyksi isännän resursseja, lisääntyisivät paremmin kuin pitkän aikavälin strategiaa optimoiva loisemme. 

Eli: ei voida olettaa. Sieni kehittyy siihen suuntaan, mikä optimoi sen lisääntymistä. Se voi loisesta ja tilanteesta riippuen tarkoittaa joko suurempaa tai pienempää virulenssia.

Piirroskuva kaksoiseläimestä. Kuva: Ernst Haeckel / Wikimedia Commons

Maailmassa on tiettävästi yksi eläinryhmä, jonka jäsenet pariutuvat kerran elämässään pysyvästi, eivätkä lisäänny kenenkään muun kuin oman parinsa kanssa. Ne ovat vieneet sitoutumisen kokonaan omalle tasolleen, joka heijastuu niiden nimessäkin.

Kaksoiseläimet (Diplozoidae) yhtyvät aikuistuessaan toiseen lajinsa edustajaan, kasvattavat sukuelimensä yhteen ja loisivat kalojen kiduksissa. Madot ovat kaksineuvoisia, eli kummallakin yksilöllä on koiras- ja naarassukuelimet.

Parhaiten tunnettu kaksoiseläinlaji on kaksoiseläin (Diplozoon paradoxum). Tämä hieman alle sentin kokoinen mato elää eurooppalaisten särkilajien kiduksissa, jossa ne imevät verta. Kevään ja kesän aikana kaksoiseläin munii, ja munista kuoriutuu toukkia, jotka jäävät elämään kalojen kiduksiin. Toukan kehitys pysähtyy diporpa-vaiheeseen, kunnes se kohtaa toisen diporpan. Diporpa voi elää useita kuukausia seuralaistaan odotellen. Jos seuralainen löytyy, toukat aikuistuvat yhdessä ja kasvavat toisiinsa kiinni. Jos seuralaista ei löydy, diporpa kuolee.

Aikuistumisen yhteydessä niiden sukujohtimet kasvavat yhteen siten, että alkuperäisistä yksilöistä toinen voi hedelmöittää toisen munasolut omilla siittiöillään ja päinvastoin.

Aikuisena kaksoiseläin toimii siis kuin kaksineuvoinen eläin, joka pystyy hedelmöittämään itsensä. Samalla kuitenkin kaksoiseläin on keksinyt miten pystyy lisääntymään suvullisesti. Yksineuvoisista lajeista syvännekrottien elämä on samansuuntainen: naaraskala on suurikokoinen syvänmerenkala, mutta koiraat ovat vain muutaman millin pituisia. Näiden lajien koiraat tarttuvat kiinni naaraisiin ja yhtyvät näihin kiinni muuttuen käytännössä kivespussiksi. Kaksineuvoisuuden ansiosta kaksoiseläimen lopullinen kohtalo vaikuttaa tasa-arvoisemmalta.

 

Hurmaavan elämäntapansa lisäksi kaksoiseläimellä on läheinen tieteellinen yhteys Suomeen, sillä lajin on tieteelle kuvannut Ruotsinsalmella syntynyt biologi Alexander von Nordmann vuonna 1832. Von Nordmann oli valmistunut Turun Akatemiasta ja hän jatkoi tutkimuksiaan Berliinissä Karl Rudolphin johdolla, koska Turun palo oli tuhonnut mahdollisuudet jatkaa tutkimusta Suomessa. Berliinissä Von Nordmann erikoistui loisiin, erityisesti kalojen silmien ja kidusten loisiin. Tänä aikana Von Nordmann myös tarkasteli kaksoiseläimien elämänkiertoa.

Berliinistä Von Nordmann siirtyi Odessaan, jonka ranskalaisessa lukiossa hän toimi opettajana toistakymmentä vuotta. Näinä vuosian hän teki useita näytteidenkeruu- ja tutkimusmatkoja Itä-Euroopassa, Venäjällä ja Keski-Aasiassa. Von Nordmannin keräämät kokoelmat ovat nykyään Odessan yliopiston luonnontieteellisten kokoelmien pohja.

Lopulta Von Nordmann päätyi Helsingin yliopistoon, josta hänelle tarjottiin eläin- ja kasvitieteen professorin virkaa. Virka jaettiin myöhemmin kahtia niin, että Von Nordmann jatkoi Suomen ensimmäisenä eläintieteen professorina. Von Nordmann oli samaan aikaan kansainvälinen tutkija ja suhtautui penseästi ajan kansallisradikalismiin, mutta myös tutkimustavoiltaan kuvaileva ja havaitseva. Von Nordmann ei muun muassa puuttunut Darwinin evoluutioteoriasta vellovaan keskusteluun.

Von Nordmann palkittiin työstään todellisen valtioneuvoksen arvonimellä, joka venäläisessä rankijärjestelmässä vastasi kenraalimajurin sotilasarvoa ja joka oikeutti puhutteluun "teidän ylhäisyytenne".

 

Loistutkijalta kysytään yllättävän usein, että mikä on lempiloisesi. Pitkällisen pohdinnan jälkeen olen valmis nimeämään kaksoiseläimen lempiloisekseni.

Kohtasin ensimmäisen kaksoiseläimeni ensimmäisellä biologian kurssillani yliopistossa. Eläintieteen kurssin laakamato-kerralla tutkailimme mikroskoopilla vanhoja - merkinnöistä päätellen jossain 1900-luvun alkupuolella tehtyjä - kaksoiseläinpreparaatteja.

Kaksoiseläimet ovat kiehtovia. Kaksoiseläindiporpien yhdistyminen johtaa hyvin intiimiin aikuismuotoon, jossa yksilöitä ei voi erottaa toisistaan. Se näyttää aidosti kahden eläimen saumattomalta yhdistymiseltä.

Kaksoiseläin kietoutuu myös viime vuonna julkaistun Loputtomat loiset -kirjani tarinaan. Kirjani kannessa on Ernst Haeckel luoma kuvataulu erilaisista loisista. Tästä kuvataulusta on kuitenkin poistettu yksi loinen, jotta kanteen saadaan kirjan nimi ja oma nimeni. Tämä loinen oli sattumoisin juuri kaksoiseläin. Kirjani kannesta kadonnut kaksoiseläinkuva onkin tämän blogin kuvituksena. Kaksoiseläimen katoaminen jäi harmittamaan sen verran, että tammikuun Suomen luontoon kirjoittamassa jutussani Suomen luonnon loisista kaksoiseläin on merkittävässä roolissa.

Mitä minun ja kaksoiseläimen välisessä suhteessa on vielä saavuttamatta? Ainakin elävän yksilön kohtaaminen, koska en ole koskaan nähnyt luonnossa kaksoiseläintä.

Kommentit (2)

Suojelevainen ampiainen Kuva: IgorArenz / Wikimedia Commons.

 

Ihmisten suhtautumisessa pistäisiin on hassu kahtiajako: mehiläisiä rakastetaan ja ampiaisia vihataan.

Internet-meemien perusteella mehiläiset ovat rakastettavia karvaisia palleroita, jotka pitävät maailman toimintakykyisenä, ja ampiaiset puolestaan ovat vihonviimeisiä paholaismaisia hyödyttömiä lurjuksia.

Sama jako näkyy tutkijoidenkin keskuudessa. Ampiaisten hyödyistä ihmiselle tiedetään hyvin vähän, koska ampiaisia ei juuri tutkita! Lohdullista on, että Koneen säätiö rahoitti juuri tutkimushanketta, jossa selvitetään ihmisten ja ampiaisten välisiä suhteita.

Mehiläisrakkaus ja ampiaisviha on myös ihan yleinen suomalainen ajattelutapa. Aiheesta on kirjoitettu lehdissä ja Mehiläistuottajien liittokin oli huolissaan, että ampiaisviha voi sokaista ihmiset tappamaan mehiläisiäkin. Toissapäivänä Arman Alizad purkautui Twitterissä siitä, miten hän tappaa sisätiloihin harhautuvat ampiaiset, ja kommenteissa pääsi valloilleen sama kahtiajako söpöistä mehiläisistä ja ilkeistä ampiaisista.

Tässä kahtiajaossa on vain se ongelma, että tarhamehiläiset ovat monella tapaa ongelmallisia ja ampiaiset ovat monella tapaa hyödyllisiä.

Olen kirjoittanut mehiläisten ongelmallisuudesta pariin kertaan: tarhamehiläiset ovat tulokaslajeja, jotka kilpailevat kotoperäisten pölyttäjien kanssa. Niinpä monilla alueilla mehiläisten kasvatus voi johtaa kotoperäisten hyönteisten määrien laskuun. Tarhamehiläiset myös levittävät tauteja niin, että ne altistavat muut pölyttäjäpistiäiset omille taudeilleen.

Epäilyksettä ampiaiset ovat hyödyksi ihmisille ainakin tuholaisten torjunnassa. Ampiaiset metsästävät lähinnä muita hyönteisiä ja niiden toukkia, koska ampiaisten toukat tarvitsevat proteiinipitoista ruokaa. Mehiläiset puolestaan ruokkivat toukkiaan siitepölyllä. Tämän takia mehiläiset ovat yleensä tehokkaampia pölyttäjiä kuin ampiaiset: mehiläisten pitää käydä useammin kukissa hakemassa ravintoa.

Sekä aikuiset ampiaiset että aikuiset mehiläiset syövät ravinnokseen mettä. Ampiaiset saavat mettä toukiltaan, jotka tuottavat makeaa nestettä, sekä kukista. Kukat ovat puolestaan mehiläisten ainut meden lähde. Kukkien tarjoama mesi on ampiaisille tärkeää silloin kun loppukesästä toukkia ei enää kasva. Tämä on yleensä myös se vuoden aika, kun piknik-eväiden makeat tarjoamukset käyvät hyvin kaupaksi ampiaisille.

(Sivuhuomiona voi mainita, että ampiaisten epäillään olevan merkittäviä viininvalmistuksen kannalta, koska ampiaiset levittävät hiivaa viinirypäleiltä toiselle. Samaan aikaan, kun ampiaisten toukat ovat kasvaneet ja ampiaiset etsivät ympäristöstä makeaa ruokaa, viinirypäleet kypsyvät. Ampiaiset käyvät syömässä näitä rypäleitä, rikkovat niiden kuoren ja nähtävästi samalla levittävät niihin hiivaa. Tutkimuksissa on paljastunut, että ampiaisilla on yleisesti hiivaa suolistossaan ja että nämä hiivat selviävät talven yli talvehtivissa ampiaiskuningattarissa. Saattaa siis olla, että viinin käymiseen tarvittava hiiva on päätynyt käymisastiaan juuri ampiaisten takia.)

Elintapojensa takia ampiaiset ovat yleensä vähemmän merkittäviä pölyttäjiä kuin mehiläiset, mutta etenkin loppukesästä ampiaisten merkitys voi korostua. Ampiaiset syövät tuhansia hyönteisten toukkia, mikä vähentää kasvinsyöjähyönteisten määrää ja voi olla puutarhanhoitajalle todellinen pelastus. Kasvitkin houkuttelevat ampiaisia puoleensa: kun kasvia syövä toukka puraisee lehden rikki, lehdestä erittyy haihtuvia aineita, jotka pistiäiset tunnistavat. Erityisesti rikkoutunut lehti houkuttelee parasitoidipistiäisiä, mutta myös ampiaiset tunnistavat nämä aineet ja löytävät ravintoa kasvin avunpyynnön perusteella.

Muiden kuin mehiläisten merkitys pölyttäjinä ei kannata väheksyä. Esimerkiksi keskeisten viljelylajien, jotka vaativat hyönteispölytystä, pölytyksestä vain noin puolet on mehiläisten tekemää. Kärpäset, perhoset ja ampiaiset pölyttävät rutkasti eri lajeja. Kasvilajista riippuen ampiaiset voivat olla merkittäviäkin pölyttäjiä. Mielenkiintoisia ovat esimerkiksi neidonvaipat: ne erittävät kukistaan samanlaisia aineita kuin toukan tuhoamat lehdet. Ampiainen tulee paikalle tarkastamaan tilanteen, eikä löydä muuta kuin kukan. Ne siis huijaavat ampiaisia pölyttämään itseään.

 

Suorien ihmisille tulevien etujen ja ekosysteemipalveluiden laskeminen saattaa kuitenkin johtaa harhaan. Ampiaisten merkitys ekosysteemeille on paljon laajempaa kuin pelkkä pölyttäminen tai saalistus. Ehkäpä suurin merkitys ampiaisista kuitenkin on juuri siksi, että ne ovat äkäisiä pistäjiä.

Ampiainen on näkyvä ja sillä on selkeä mustakeltainen raidoitus. Tämän varoitusvärin viesti on selkeä: kimppuuni ei kannata käydä, koska pistän kivuliaasti. Varoitusraidoitus suojaa ampiaista, eikä sen tarvitse useinkaan turvautua pistimeensä.

Myös muut hyönteiset turvautuvat ampiaiseen. Niin kukkakärpäset kuin kukkajäärätkin käyttävät samaa suojaväriä kuin ampiaiset, vaikka niistä itsestä ei olekaan aiheuttamaan kipua hyökkääjiään kohtaan. Kyse on (Batesin) mimikrystä, jossa vaarattomien hyönteisten ulkonäkö on kehittynyt vastaamaan vaarallista lajia.

Vaarattomat hyönteiset näyttävät vaaralliselta ampiaiselta, joten saalistajat luulevat kukkakärpästenkin olevan vaarallisia. Nähtävästi suojaus on tehokas niin lintuja kuin esimerkiksi sudenkorentojakin kohtaan. Lopputuloksena riski joutua saalistuksen kohteeksi pienenee myös ampiaista matkivilla lajeilla.

Nämä ampiaista matkivat hyönteiset ovat puolestaan hyvin merkittäviä pölyttäjiä. Epäsuorasti ampiainen siis on pölyttäjähyönteisille hyvinkin tärkeä laji.

Ampiaisten äkäisyyteen perustuva suojelurinki suojaa laajaa joukkoa pölyttäjiä.

 

Ampiaisystävälliseen torjuntaan soveltuvat vaikkapa ampiaisten valepesät, joita esitellään tässä Helsingin Sanomien uutisessa.

Korjaus 4.1.2019, klo 10.39: Tarkennettu kappaleeseen, jossa puhutaan mehiläisten ongelmallisuudesta, että kyse on tarhamehiläisistä. Kuten kommenteissa mainittu, mehiläisiä on luonnossa montaa muutakin lajia.

Kommentit (9)

Vierailija
2/9 | 

Tutustuin ampiaisiin ensimmäisen kerran lähemmin muutama vuosi sitten kun terassimme alle muutti maa-ampiais kuningatar. Pesä laajeni nopeasti ja pelko hiipi. Tilasin myrkyttäjän. 5 kertaa hän kävi ja joka kerralla kertoi ampiaisen, mehiläisten ja kimalaisten eroista ja loppu kerrat vain ampiaisista. Neuvoi laittamaan käytettyjä vaatteita vuorokaudeksi terassille pesän kohdalle, näin tein. Sanoi että kun tottuvat, eivät tee teille mitään. Neljännellä kerralla hiipi syyllisyys jo pahasti, nämä kaverit eivät tosiaan olleet käyneet meidän päälle kertaakaan, päin vastoin, jos kävelin terassilla ajatuksissani kohdassa missä pesä sijaitsi ja sieltä nousi sattumalta samaan aikaan kaveri, teki se nopean väistö liikkeen toiseen suuntaan. Kerran seisoin terassin vieressä kun naapuri tuli juttelemaan, ja pesästä nousi nopeasti tiedustelija, joka kiersi kolme kertaa naapurin ympäri. Onneksi hän ei pelkää ampiaisia, ja antoi rauhassa kiertää. Sitten tiedustelija tuli suoraa minua kohti, pysähtyi rintakehän kohdalle sekunniksi ja sukelsi takaisin maan alle. Viimeisellä kerralla kun kaivoimme myrkyttäjän kanssa maa-ampiaisen pesää, sanoin että nää jätkät ihmettelee mitä teen, mihin myrkyttäjän vastasi että ei ne ole poikia vaan tyttöjä. Se riitti, jätin pesän rauhaan lopullisesti. Loppu kesästä kun ampiaiset "sekoaa", tajusin totaalisesti tilanteen. Mihin tahansa menin, sain väistellä ampiaisia, mutta aina kun tulin omalle terassille, väisti nämä tytöt edelleen minua.. Todella omituinen ja herättävä tapahtuma ketju tiivistettynä, yrittäkää hyvät ihmiset tätä konstia, hikiset sukat ampiais pesän viereen/kiinni/päälle vuorokaudeksi niin saattaa olla koko kesän sopu..

Tiede on voimaa
Liittynyt22.7.2014
Viestejä2

Todella hyvä tietää tämä ampiaisista, kokeilen ensi kesänä !  Mahtaisiko päteä myös ampiaisiin jotka rakentavat pesän ylemmäs - jos ripustaisi hikisukat pesän läheisyyeen?

Kamalaa

Mikä lie mutta oikea myrkyttäjä hoitaa homman kerralla ja kunnolla. Tarinasi kuulostaa hupiukon hommilta.

bzzz
3/9 | 

Pitää myös muistaa että Suomessa on  n. 200 villimehiläislajia. Siksi olisi hyvä selkeyttää, että puhutaan tarhamehiläisestä. 

Ampparit pois
6/9 | 

Ampiaiset eivät ole pölyttämisen kannalta kovinkaan tärkeitä. Suomeen on rantautunut mehiläislajikkeita jotka ovat 50 x tehokkaampia pölytyksessä.

Vierailija
7/9 | 

Valepesät eivät kyllä paljoa auta ampiaisten torjunnassa. Ne saattavat hyvin rakentaa oman pesänsä valepesän viereen tai jopa siihen kiinni. Olisihan se mukavaa, jos valepesä karkottaisi ampiaiset, mutta sen toiminta taitaa perustua paremminkin sattumaan kuin tieteeseen.

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
Heinäkuu
2016
2015
2014