Kirjoitukset avainsanalla tartuntataudit

Mikroskooppikuva Leptospira-bakteereista. Kuva: Rob Weyant / Yhdysvaltain tartuntatautivirasto

Kuukausi sitten eläinlääkäriasemaketju Evidensia tiedotti, että syksyllä on havaittu kaksi leptospiroositapausta koirissa.

Leptospiroosi on Leptospira-suvun spirokeettibakteerien aiheuttama tauti, joka voi olla vaarallinen eläimelle tai ihmiselle. Suurin osa tartunnoista on lieviä ja parantuu itsestään. Arviolta kymmenen prosenttia tapauksista kuitenkin johtaa vakavampiin oireisiin, joihin voi liittyä munuaisoireita, aivokalvontulehdus ja verenvuotokuume.

Leptospiroositartuntoja on ihmisillä maailmassa vuosittain noin viidestä kymmenen miljoonaa, joka johtaa kymmeniin tuhansiin kuolintapauksiin. Leptospiroosin tautitaakka on ennen kaikkea tropiikissa ja Suomessa tauti on harvinainen. Ihmisillä esiintyy yksittäisiä tapauksia, todennäköisesti tropiikista saatuina tartuntoina. Samaten eläintartunnat ovat harvinaisia: hevosissa ja sioissa on löydetty muutamia vasta-ainepositiivisia yksilöitä, eli eläimillä on mahdollisesti jossain vaiheessa elämäänsä ollut tartunta. Koirilla tartuntoja on silloin tällöin, jälleen mahdollisesti ulkomailta saatuina tartuntoina.

Ihmisille tartunnat tuntuvat tulevan joko ammattitartuntana, jos ihminen käsittelee tartunnan saaneita eläimiä, tai vesiharrastuksista. Tietyillä alueilla esimerkiksi surffaajat ja melojat voivat saada tartunnan vedestä, jos he samalla saavat esimerkiksi haavan.

Leptospiroosia vastaan voi saada rokotuksen, mutta se antaa suojan vain osaan tartuntaa aiheuttavista Leptospira-lajeista. Lisäksi rokotteiden vaikutusaika on suhteellisen lyhyt.

 

Leptospiroositapaus herätti kiinnostukseni, koska ympäri maailmaa Leptospiran varastoisäntä, eli laji joka ylläpitää loista tai taudinaiheuttajaa, on yleensä jyrsijä, erityisesti rotta. Tropiikin tautitapaukset vaikuttavat liittyvän erityisesti ihmisten lähellä asuviin rottiin ja mustarottiin.

Leptospiroosia on useita eri lajeja ja kantoja ja osa niistä aiheuttaa vakavamman taudin, osa lievemmän. Nähtävästi lajien välillä on eroa kuinka helposti ne leviävät eri isäntälajeihin, mutta tätä ei tunneta hyvin.

Leptospira-bakteeri tuntuu liittyvän erityisesti kosteuteen. Se selviytyy ympäristössä kosteissa ympäristöissä ja tautitapaukset ihmisille liittyvät etenkin sateiden runsauteen. Tropiikissa Leptospira onkin kausittain esiintyvä siten, että se on yleisempi sadekauden aikana.

Ihmisen kasvattamista eläimistä koirat ovat hyviä saamaan leptospiroosin, koska bakteeri leviää muun muassa virtsan ja ulosteiden välityksellä. Koirat mielellään nuoleskelevat jyrsijöiden virtsajälkiä, mikä altistaa koirat tartunnoille. Siksi etenkin koirille suositellaan leptospiroosirokotusta.

Mielenkiintoista on, että Leptospira on suhteellisen yleinen rotilla ympäri maailman. Helsingin rottia on tutkittu ennen omaa tutkimushankettamme hyvin vähän, mutta Leptospira-prevalenssi on selvitetty vuosina 1951-52. Aimo Salmisen ja Veikko Rislakin tutkimuksessa Helsingin rotista noin 40 prosenttia kantoi Leptospiraa. Tämä luku vastaa Leptospiran yleisyyttä muuallakin maailmassa.

Yleisyydestään huolimatta Leptospira tarttuu melko harvoin pohjoisemmilla leveyksillä ihmiseen. New Yorkissa, joka on rottaisimpia kaupunkeja teollisuusmaissa, tapauksia on muutamia vuosittain. Vuonna 2017 rotista tarttui todennäköisesti kolme tapausta, joista yksi kuoli. Suomen lähialueilla tapauksia on enemmän kuin meillä: esimerkiksi Virossa ja Venäjällä leptospiroosi on paljon yleisempi ihmisissä ja kotieläimissä, vaikka rotissa Leptospira on yhtä yleinen.

Mikä sitten on syynä leptospiroositapausten määrän vaihteluun? Sitä on vaikea tietää, mutta se on luultavasti yhdistelmä sitä, että Suomessa ihmiset eivät juuri altistu rotille ja että täällä on riittävän kylmä bakteerin leviämiseen. Tosiasia on, että tiedämme hyvin vähän Leptospiran leviämistavoista.

Tutkimme juuri Helsingin rottanäytteistä Leptospiran yleisyyttä ja yritämme päästä vielä tarkemmin käsiksi siihen, mitä Leptospira-kantaa suomalaisilla rotilla esiintyy. Olemme saaneet tuholaistorjuntayhtiöiltä rotan raatoja, olemme irrottaneet näiden munuaiset ja nyt selvitämme kuinka monella rotalla löytyy munuaisista bakteeria. Tämän avulla pystymme arviomaan tarkemmin aiheutuuko niistä riskiä ihmisille tai eläimille Helsingissä.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ebolavirusta tutkitaan BSL4-tason turvallisuuslaboratoriossa. Kuva: Yhdysvaltain armeijan tartuntatautien tutkimuskeskus.

Kongossa yhä leviävä ebolaepidemia on historian toiseksi laajin ebolaviruksen leviämistapahtuma. Sen edellä on vain vuosien 2013-16 ebolaepidemia läntisessä Afrikassa. Kuolonuhreja on toistaiseksi 2 188. Viime kuukausien aikana tartuntanopeus on vähentynyt merkittävästi, mutta uusia tartuntoja tulee vieläkin lähes päivittäin. Kirjoitin epidemiasta edellisen kerran huhtikuussa.

Tartunta-alue on pitkäaikaista konfliktialuetta, jossa on sodittu vaihtelevalla voimakkuudella sisällissotaa viimeisen viidentoista vuoden ajan. Tämä tarkoittaa, että terveydenhuolto on heikoissa kantimissa ja luottamus terveydenhoitohenkilökuntaan on vähäistä. Kymmenet lääkärit ja sairaanhoitajat ovat kuolleet hyökkäyksissä. Ongelmia kasvattaa se, että kansainvälinen yhteisö rahoittaa Maailman terveysjärjestöä liian kitsaasti, jotta epidemia saataisiin kuriin. 

Ebolaa vastaan on käytössä rokote, joka ei ole täysin toimiva, mutta jonka käyttö on suitsinut epidemian leviämistä. Rokotetta käytetään uusien havaittujen tapauksien rajoittamisessa: tartunnan saaneen läheiset rokotetaan. Lisäksi terveydenhoitohenkilökunta rokotetaan leviämisen ennalta ehkäisemiseksi.

Kun ensimmäinen ebolatapaus havaittiin Goman suurkaupungissa heinäkuussa, Maailman terveysjärjestö julisti ebolaepidemian kansainväliseksi kansanterveysuhaksi. Naapurimaissa on kuitenkin ollut tapauksia hämmentävän vähän: ainoastaan Ugandassa on havaittu neljä ebolatapausta. Tämä on yllättävää, koska Kongon epidemia-alue on aivan Ugandan rajalla. Lisäksi Maailman terveysjärjestö epäili, että Tansaniassa on havaittu tautitapauksia, joista ei ole ilmoitettu.

Afrikkalaisten valtioiden perusongelmiin kuuluu se, että maiden rajat ovat monin paikoin valvomattomia. Tämä tarkoittaa, että taudinaiheuttajat voivat liikkua ihmisten kyydissä helpostikin maasta toiseen huomaamatta. Valtioiden väleillä on raja-asemia, joiden kautta rajan voi ylittää virallisesti, mutta yön aikana monet ihmiset kulkevat maasta toiseen. Liikenne voi olla vilkastakin, koska monet suvut elävät kahta puolen rajaa.

Ugandan ebolatapaukset vaikuttavatkin tapahtuneen juuri rajan ylittäjien takia. Ugandan puolella asuvat ihmiset olivat tulleet hoitamaan vanhempaa sukulaistaan Ugandasta Kongon puolelle ja palasivat takaisin kantaen ebolavirusta. Tartunnan etenemisen Ugandan puolella on estänyt Ugandan tehokas terveydenhuolto, joka on pystynyt tarttumaan jokaiseen tapaukseen tehokkaasti. Nähtävästi yhtään ebolan tartuntatapausta ei ole vielä tapahtunut Ugandan puolella. 28 ebolatapausta on saatu kiinni Kongon ja Ugandan välisellä rajalla.Kongon ja Ruandan välillä on Petit Barrièren raja-asema, joka on maailman toiseksi vilkkain rajanylityspaikka: vuodessa ylittäjiä on arviolta noin 64 000. Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö on järjestänyt rajalle kaaosta lähentelevän, mutta tehokkaan tarkkailuaseman, jossa jokaiselta rajan ylittäjältä mitataan ruumiinlämpö. Lisäksi jokaiselta rajanylittäjältä kysytään kulkureitti: mistä on tullut ja minne on menossa. Tämän avulla mahdollisissa tartuntatapauksissa voidaan selvittää tartunnalle altistuneet.

Kongon rajoilla tämä tarkkailu tapahtuu myös monin paikoin epävirallisesti: rajalla sijaitsevien kylien johtajat pitävät kirjaa rajan ylittäjistä. Terveysviranomaiset voivat muun muassa antaa paikallisille nuorille käyttöön mobiiliapplikaatioita, joiden avulla voidaan pitää kirjaa rajan ylittäjistä. Maailman siirtolaisuusjärjestö tukeekin rajakyliä niiden epävirallisessa kirjanpidossa, jonka avulla voidaan mahdollisesti pysäyttää epidemian leviäminen laajemmalle.

Rajan sulkeminen ei estä ebolan leviämistä Kongosta muualle, koska rajaa ei yksinkertaisesti voi sulkea. Rajaa on pitkälti ja jos rajapisteet suljettaisiin, rajan laittomasti ylittävien salakuljettajien määrä todennäköisesti vain lisääntyisi. Epäintuitiivisesti, paras tapa hillitä ebolaa voisi olla rajanylityspaikkojen lisääminen ja rajan ylittämisen helpottaminen.

Kommentit (1)

Hi-viruksen leviämisen voi estää todennäköisesti kokonaan estolääkityksellä. Kuva: NIAID / Wikimedia Commons.
 

Hi-viruksen aiheuttama pandemia, eli maailmanlaajuinen tartuntailmiö, on ihmiskunnan historian tappavin. Virustartunnan on saanut noin 70 miljoonaa ihmisitä ja arviolta puolet heistä on kuollut AIDSin aiheuttamaan immuunipuolustuksen heikentymiseen.

Hiv-pandemia on maailmanlaajuisen terveydenhuollon häpeätapaus. Tautiin reagoitiin hitaasti, jolloin se ehti levitä laajalle, ja vaikka tautia pystytään nykyään tehokkaasti hoitamaan, se silti leviää ja aiheuttaa kuolleisuutta. Tämä on tarpeetonta: jos hiv-tartunnan saanut saa lääkityksen, joka pitää virusmäärän matalana, virus ei leviä eteenpäin. Tartunnan saaneiden riittävän ajoissa lääkittyjen henkilöiden elinajanodote eri eroa niistä, joilla ei hiv-tartuntaa ole. Lisäksi nykyään on olemassa estolääkitys, jonka ottaminen estää tehokkaasti viruksen tarttumisen. Estolääkityksen ansiosta virukselle altistuvat, eli tarttumakykyisiä viruksia kohtaavat ihmiset, eivät saa tartuntaa.

Hiv aiheuttaa Suomessa vuosittain noin 170 tartuntaa, jotka ovat pääosin yksittäistapauksia. Välillä tauti leviää nopeamminkin Suomen sisällä, kuten keväällä havaitut suonensisäisten huumeiden käyttäjien tapaukset osoittavat.

Kuten kaikissa seksitaudeissa, hivin leviämisestä vastaavat pääosin ne ihmiset, jotka eivät tiedä, että heillä on tartunta. Koska tartunnan havaitsemisen jälkeen leviäminen on helppo tehokkaasti estää lääkkeillä, tärkeintä on tietää kenellä on tartunta ja tarjota heille lääkitys. Siksi on olennaista, että ihmiset käyvät säännöllisesti seksitautitesteissä.

Maailmalla on yhä yleisempää, että riskiryhmiin kuuluvat, kuten homomiehet, käyttävät hiv-estolääkitystä (josta käyteään nimitystä prep, sanoista pre-exposure prophyllaxis). Tämä on loistava kehitys, koska estolääkitys estää viruksen leviämisen. Ehkä kuitenkin paljon merkittävämpi on etu, että estolääkityksen saavien on käytävä säännöllisesti seksitautitestauksessa. Tällöin muutkin seksitaudit jäävät helpommin seulaan.

Hiv-estolääkitys on saapumassa Suomeenkin. THL teki estolääkityksen käyttöönotosta suosituksen alkuvuodesta. Alkuperäisen toimivaksi todetun estolääkkeen, Truvadan, patentit ovat Euroopassa rauenneet ja tämän vuoden toukokuussa halvat rinnakkaisvalmisteet ovat saapuneet suomalaisiinkin apteekkeihin. Suomalaisista sairaanhoitopiireistä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on jo aloittanut lääkityksen tarpeen arvioinnin.

 

Jatkuvan lääkkeidenkäytön yksi suurimmista ongelmista on lääkeaineresistenssin kehittyminen. Hiv on pahamainen sikäli, että se pystyy kehittämään hyvin tehokkaasti resistenssin isäntänsä sisällä. Siksi hiv-lääkitys, kuten estolääkityskin, koostuu useamman tehokkaan lääkkeen yhdistelmästä. Ajatuksena on, että on hyvin epätodennäköistä, että virus kehittäisi vastustuskyvyn molemmillekin lääkkeille.

Hiviä tehokkaampia muuntautujia on olemassa. Erittäin tehokkaat vastustuskyvyn kehittäjät, kuten tuberkuloosibakteeri, vaativat useiden lääkkeiden yhdistelmän - hiv-estolääkityksessä käytetään vain kahden lääkkeen yhdistelmää.

Hivin estolääkityksessä onkin - ainakin teoreettisesti - mahdollisuus vastustuskyvyn kehittymiseen. Vastustuskyky lääkkeitä kohtaan voi kehittyä esimerkiksi, kun estolääkitystä käytetään vaillinnaisesti, eikä lääkitys tapa kaikkia viruksia. Samaten ennen estolääkitystä saatu hiv-tartunta voi altistaa tälle riskille. Ohjeiden mukaisessa käytössä ongelmaa ei pitäisi olla, mutta lääkkeitä käytetään harmillisin harvoin ohjeiden mukaan.

Vastustuskyvyn kehittymistä on seurattu tehokkaasti. Tapauksissa, joissa estolääkitystä käyttänyt henkilö on saanut hivtartunnan (esimerkiksi puutteellisen käytön takia tai koska hänellä oli tartunta jo ennen estolääkityksen aloittamista), ei ole vaikuttanut siltä, että vastustuskykyä luovia mutaatioita olisi ilmennyt. Tämä vaikuttaa lohdulliselta, sillä hiv-pandemian pysäyttäminen tulee vaatimaan runsasta lääkkeiden käyttöä.

Maailmalla kiertää myös lääkeresistentejä hiv-kantoja, mutta nämä ovat harvinaisia: vain joka tuhannes uusista tapauksista johtuu tästä kannasta. Arvion perusteella Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa korkeintaan 0,3% hiv-positiivista kantaa riittävän korkeaa molemmille lääkkeille sietokykyistä virustaakkaa. Tämä lienee yläkanttiin, koska ryhmään kuului yleensä vanhempia, ei enää seksuaalisesti niin aktivisia henkilöitä, joille resistenssi oli kehittynyt tartunnan aikana. Lääkeresistenssi kuitenkin katoaa ajan mittaan, koska resistenteillä viruksilla on heikompi kelpoisuus: ne lisääntyvät hitaammin kuin virukset, joilla ei ole resistenssiä.

Jälleen: lääkeresistenssin kehittymisen kannalta paras on pitää huoli, että uusia tartuntoja syntyy mahdollisimman vähän.

 

Oma ongelmansa on vielä, että monet seksitaudit eivät aiheuta kaikissa tartunnan saaneissa on oireita. Tämä suhde vaihtelee taudinaiheuttajasta toiseen, mutta tyypillistä on, että suurin osa tartunnan saaneista ei koskaan saa oireita, mutta voi levittää tauteja eteenpäin.

Monissa tapauksissa siis itse tautia levittävä ihminen ei tiedä levittävänsä tautia, koska hän ei yksinkertaisesti voi tietää sitä. Paitsi käymällä seksitautitestissä.

 

Muokkaus 11.9.2019 klo 10.05: Muutamia kohtia selvennetty.

Kommentit (2)

Musta surma oli 1300-luvulla Euraasiaa koetellut ruttopandemia, jonka aiheutti Yersinia pestis -bakteeri. Tämä tiedetään. Rutto levisi Eurooppaan ja Euroopassa mustarotan ja rotan kirppujen mukana. Tämä on puolestaan puhdas arvaus.

Rottien rooli ruton levittäjänä on pitkään tunnettu ja kerrottu tarina. Rotat nykyäänkin, esimerkiksi Madagaskarilla, kantavat kirppuja, jotka silloin tällöin käynnistävät ruttoepidemian ihmisissä. Maailmanlaajuisesti 1800-luvun ruttoepidemioiden yhteydessä huomattiin, että niihin liittyi aina rottien joukkokuolema – kuten ihmiset, myös rotatkin kuolivat nopeasti ruttoon.

Hienon tarinan ainoa ongelma on se, että ajalta ennen 1800-lukua on olemassa hyvin vähän todistusaineistoa siitä, että rotat olisivat olleet tehokkaita ruton levittäjiä. Uusien geenitutkimusmenetelmien ja perinteisen arkeologian ansiosta kertynyt tieto päinvastoin tuntuu vihjaavan, etteivät rotat olleet merkittäviä Mustan surman kannalta.

 

Viime vuonna norjalaiset tutkijat mallinsivat laskennallisesti Mustan surman leviämistä kolmessa eri tapauksessa: rotan ja rotan kirppujen avulla, ihmisten kirppujen avulla ja pisaratartuntana ihmisten välillä. Musta surma on sikäli kätevä mallinnuksen kohde, että Musta surman leviäminen yli Euroopan tunnetaan suhteellisen tarkkaan historiallisista asiakirjoista.

Ruttobakteeri voi aiheuttaa erilaisia tautimuotoja: tyypillisin ruttotartunta on paiserutto, joka näkyy imusolmukkeissa syntyvinä paiseina. Paiserutto syntyy yleensä ruttobakteeria kantavan kirpun pureman seurauksena. Joskus paiserutto voi kuitenkin kehittyä keuhkorutoksi, jolloin ruttobakteeri pääsee lisääntymään keuhkoihin. Tällöin ihminen alkaa uloshengitysilmassaan levittää ruttobakteeria, jolloin rutto alkaa leviämään huomattavasti tehokkaammin ihmisten välillä. Pisaratartuntana leviävä rutto nimittäin aiheuttaa tartunnan saajassakin keuhkoruton.

Laskennallisen mallintamisen perusteella keuhkoruttona ihmisten välillä tarttuva rutto leviää hyvin nopeasti, nopeammin ja tehokkaammin kuin Musta surma levisi. Keuhkorutto tarttuu niin tehokkaasti ihmisten välillä, että se oikeastaan heikentää ruton leviämistä suuremmilla etäisyyksillä. Jos ihminen kuolee aiemmin kuin ehtii kävelemään viereiseen kaupunkiin, niin rutto ei pääse leviämään kaupungista toiseen, karkeasti muotoiltuna.

Rottien ja rottien kirppujen kautta tarttuva rutto puolestaan leviää hitaammin kuin Musta surma aikanaan levisi. Tässä tartuntatavassa ruton pitää levitä ensin rottapopulaatioiden välillä ennen kuin se voi laajemmin levitä ihmiseen. Taudit leviävät rottien välillä hitaasti, sillä rotat ovat kuuluisan huonoja leviämään alueille, joissa rottia jo aiemmin asustaa.

Malli ihmisten kirppujen levittämästä rutosta oli paras: se leviää suhteellisen nopeasti, mutta säilyy tyypillisesti hitaammin leviävänä paiseruttona. Laskennallisesti näyttää siis siltä, että rotat eivät olleet olennaisia Mustan surman kannalta.

 

Toissapäivänä puolestaan julkaistiin tutkimus, jossa oltiin selvitty ensimmäisen ruttopandemian aiheuttaneiden bakteereiden perimää. (Rutto on levinnyt ympäri maailmaa pandemioina, joista ensimmäinen, jota kutsutaan myös Justinianuksen rutoksi, käynnistyi vuonna 541 ja jatkui lähes kaksisataa vuotta. Toinen ruttopandemia käynnistyi Mustasta surmasta vuonna 1346 ja jatkui aina 1800-luvulle asti. Kolmas pandemia käynnistyi vuonna 1855 Yunnanin paiseruttoepidemiana ja loppui vuonna 1960. Suomi oli niin syrjässä, että Musta surmakaan ei levinnyt tänne. Ensimmäinen oletettu ruttoepidemia Suomessa oli vuonna 1504 ja ensimmäinen varma epidemia vuonna 1710.)

Tutkimus oli ensimmäinen varsinainen todiste, että Länsi-Euroopassa, mukaan lukien Brittein saarilla, oli 500- ja 600-luvuilla ruttoa. Se voi olla samalla viimeinen naula rotta-kirppu-rutto -tarinalle, sillä rotilla on alibi: ne eivät olleet paikalla. Eläinarkeologi David Orton Yorkin yliopistosta sanookin, että juuri tähän aikaan Pohjois- ja Länsi-Euroopan alueelta on vähiten todistusaineistoa rottien läsnäolosta.

Rotat ovat olleet ihmisten riesa jo pitkään. Mustarotta saapui Eurooppaan viimeistään Rooman valtakunnan aikaan ja nykyinen valtalaji, isorotta, saapui 1700-luvulla. Rotat ovat kuitenkin mitä suurimmissa määrin ihmisistä riippuvaisia. Rottakannan ylläpitoon vaaditaan paljon ravintoa ja vaikuttaa siltä, että keskiaikaisessa Pohjois-Euroopassa ei sitä juurikaan ollut tarjolla.

Monet eurooppalaiset kaupungit ja kylät olivat liian pieniä ylläpitämään rottakantoja ja saattaakin olla, että Rooman valtakunnan kaatumisen jälkeen pysyvä rottakanta oli ainoastaan Välimeren rannikkoalueilla, ja muutamissa riittävän isoissa kaupungeissa, kuten Pariisissa.

Näyttää yhä vahvemmin siis siltä, että keskiajan ruttopandemioista on turha syyttää rotta – ihmiset itse kirppuineen ovat pitäneet huolen tautien leviämisestä. Tietenkin rotat ovat voineet myös levittää tautia kaupungeissa ja kylissä, joissa ne olivat läsnä. Silloin kysymys onkin, että saivatko eurooppalaiset rotat ruttotartuntansa ihmiseltä ja ihmisen kirpuilta.

 

Korjaus 7.6.2019, klo 8.30: Korjattu kirjoitusvirhe.

Kommentit (0)

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
Heinäkuu
2016
2015
2014