Kirjoitukset avainsanalla ympäristö

Koronaviruksia. Kuva: Fred Murphy & Sylvia Whitfield/CDC

Ihmisiin on taas iskenyt uusi, tuntematon virus. Kiinan Wuhanista liikkeelle lähtenyt virus on tartuttanut jo satoja ihmisiä, tappanut muutaman ja levinnyt naapurimaihinkin. Mediassa virukseen on viitattu mysteeriviruksena.

Nykymaailmassa eivät mysteerit kauan säily. Ensimmäisistä näytteistä eristettiin virus, se sekvensoitiin ja viruksen perimä laitettiin julki internetiin. Kun näytteitä tuli lisää, sekvenssejä kertyi ja nyt on jo melko hyvä käsitys siitä mikä mysteerivirus on: vanha kunnon sars se näyttää olevan. 

Tähän mennessä määritetyt virusperimät näyttävät kertovan, että mysteerivirus asettuu aiemmin tunnettujen sars-näytteiden keskelle. Se eroaa sen verran aiemmasta sars-epidemiasta, että sitä ei samoilla testeillä kuitenkaan tunnisteta. Vaihtelu virusnäytteiden perimässä on pientä, joten kaikki virukset ovat peräisin samasta alkuperästä vain muutaman kuukauden takaa.


Sars-epidemia ilmaantui marraskuussa 2002 ja velloi Itä-Aasiassa heinäkuuhun 2003. Tautiin sairastui yli 8 000 ihmistä ja kuolleisuus oli lähes 10%. Tämän jälkeen sarsia ei havaittu ihmisissä, mutta villieläimistä sitä on havaittu. Mysteeriviruksen lähimmät sukulaiset ovatkin lepakoista eristettyjä sars-viruksia.

Sars oli alun perin peräisin lepakoista, joista se oli tarttunut sivettieläimiin, joita myytiin kiinalaisella torilla. Mysteeriviruksen ensimmäiset tapaukset on samoin yhdistetty eläimiä myyvään toriin.

 

Mysteerivirus on siis epäilemättä vaarallinen, mutta se tuntuu olevan leviämiskyvyltään rajallinen. Kaikkein tärkeintä on se, ettei mysteerivirus ole mysteeri, se on hyvinkin tuttu taudinaiheuttaja.

Mysteerivirukseksi kutsuminen johtaa harhaan sikäli, että se antaa ymmärtää, että vastassa on tuntematon uhka. Nykyinen epidemia kuitenkin menee hyvin samalla tavoin kuin aiemmatkin. Vastassa on tunnettu vihollinen: Ensimmäiset epidemiatapaukset havaittiin 31. joulukuuta. Tartuntalähteeksi epäilty tori suljettiin seuraavana päivänä. Viruksen perimä oli kartoitettu 10. tammikuuta ja diagnostinen testi oli kehitetty 16. tammikuuta. 

Kansainvälinen yhteisö on varautunut tämänkaltaiseen epidemiaan. Tilanteen vakavuuden ratkaisee nyt lähinnä paikallisten viranomaisten toiminta ja kyky tunnistaa tautitapaukset ja toisaalta taudin leviämistehokkuus. Viimeisimmissä uutisissa on kerrottu virusten leviämisestä ihmiseltä toiselle ja lääkintähenkilökunnan tartunnoista. Nämä eivät ole hyviä merkkejä.

Ihmisen uudet taudit tulevat usein muilta eläimiltä: keskimäärin kaksi uutta virusta havaitaan ihmisissä vuosittain. Tämä ei kuitenkaan ole mikään mysteerivirusten joukko, vaan melko rajallinen viruslauma. Eräs arvio on että nisäkkäissä kiertää noin 40 000 virusta, joista ehkä 10 000 voi tarttua ihmisiin. Tämä on yllättävän hyvin tunnettu joukko.

Vaikka riski uusien tautien ilmaantumiseen on olemassa, tämä ei ole ennustamaton tapahtuma. Tiedämme, miten virukset leviävät. Tiedämme suurin piirtein mitä viruksia on olemassa ja mitkä voivat tarttua ihmisille. Tiedämme, mitkä ovat suurimpia riskitekijöitä eläimiltä ihmisiin tarttuvien tautien kannalta.

Mysteerit ratkeavat nopeasti.


 

Jos eläimistä ihmisiin tarttuvat taudit kiinnostavat, olen mukana keskustelemassa Helsingin yliopiston Tiedekulman Zoonoosi-illassa keskiviikkona 29.1. klo 17 alkaen. Mukana on myös aiheen oikea asiantuntija, zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti. Meidän lisäksi mukana on myös immunologian professori Seppo Meri ja zoonoottisen antibioottiresistenssin apulaisprofessori Annamari Heikinheimo.

 

Kommentit (6)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvan mongoliansuslikki ei liity tapaukseen. Kuva: lonelyshripm / flickr

Kaksi kiinalaista on saanut keuhkoruttotartunnan. Tartunta on nähtävästi saatu Sisä-Mongolian alueella ja tautiin sairastuneet on kuljetettu hoitoon Kiinan pääkaupunkiin Pekingiin. Sisä-Mongolia on Kiinan autonominen alue Mongolian rajaa vasten.

Keuhkorutto on ruttobakteerin tartunta, joka leviää suhteellisen tehokkaasti ja on hoitamattomana lähes 90% varmuudella tappava. Kirpun puremasta käynnistynyt paiserutto voi kehittyä keuhkorutoksi tai keuhkoruton voi saada pisaratartuntana toiselta ihmiseltä. Nähtävästi kahden sairastuneen lisäksi muita tartunnan saaneita ei ole - Kiinasta on tosin vaikea saada tarkkaa tietoa tiukan viranomaiskontrollin takia.

Olen kirjoittanut aiemminkin rutosta ja erityisesti rutosta Madagaskarilla ja ruton leviämisestä Euroopassa Mustana surmana.

Ruttotartunta ei ole Kiinassa mitenkään erityisen harvinainen tapahtuma. Ruttoa esiintyy ihmisissä vuosittain ja tautiin välillä kuoleekin ihmisiä.

 

Ruttotartuntojen ymmärtämisessä on oleellista tietää, että rutto on ennen kaikkea jyrsijöiden tauti. Se päätyy vain harvoin ihmiseen. Kiinassa ruttoa esiintyy usein, koska Kiinassa on paljon ihmisiä ja – mielenkiintoista kyllä – paljon erillisiä ruttopesäkkeitä.

Ruttoa esiintyy ympäri maailman, koska ympäri maailman on erilaisia ympäristöjä, joissa ruttobakteeri tulee toimeen. Läntisten Yhdysvaltojen rutto esiintyy preerioilla ja kuivissa metsissä, Brasiliassa rutto esiintyy itärannikon metsäalueella, Madagaskarilla ihmisasutusten lähellä ja Keski-Aasiassa rutto on aroilla.

Ympäristö sinänsä ei tietenkään ruttobakteeria ylläpidä, vaan sopiva isäntälaji. Läntisissä Yhdysvalloissa tämä on – luultavasti, koska tätä ei varmasti tiedetä – maaorava, Brasiliassa bolohiiret, Madagaskarilla mustarotta, ja Keski-Aasiassa isohyppymyyrä. Rutto tappaa usein nopeasti, joten ratkaisevaa on, että isäntälaji elää sopivasti: se muodostaa populaatioita, joissa bakteeri ja kirput pääsevät leviämään riittävän varmasti mutta hitaasti. Madagaskarin mustarotta on myös kehittänyt osittaisen sietokyvyn ruttobakteeria kohtaan, mikä mahdollistaa alueella ruton säilymisen rottapopulaatiossa.

Kiina on iso maa ja siellä onkin ainakin neljä erillistä ruttopesäkettä. Etelässä on trooppinen ja subtrooppinen sademetsä, luoteessa vuoristoniittyjä, pohjoisessa kuiva aro ja koillisessa kostea aro. Vastaavasti jyrsijälaji, joka ylläpitää ruttoa, on joka pesäkkeessä eri: etelässä rottalaji, luoteessa murmelilajit, pohjoisessa mongoliangerbiili ja koilisessa mongoliansuslikki.

Kukin pesäke on eri aikoina tuottanut ruttoepidemioita ihmisissä. Esimerkiksi kolmas ruttopandemia, eli maailmanlaajuinen ruttotartunta, levisi Hainanista eteläiseltä ruttopesäkkeeltä 1800-luvun loppupuolella yli koko maailman. 1900-luvulla eteläinen ja koillinen pesäke ovat olleet tehokkaimpia ihmisten tapausten levittäjiä.

Sekä koillisen että pohjoisen ruttopesäkkeet ovat Sisä-Mongolian alueella, eivätkä tiedot kerro tarkemmin missä äskettäisen tartunnan saanut pariskunta asui. Emme voi siis päätellä, mistä isäntälajista ruttobakteeritartunta on alun perin peräisin.

 

Ilmasto pyörittää ruttoepidemioita: rutto esiintyy jatkuvasti jyrsijöissä, mutta se leviää ihmisiin yleensä silloin, kun ruttobakteerien määrä kasvaa korkeaksi jyrsijäpopulaatiossa. Rutto yleistyy, kun jyrsijäpopulaatio kasvaa suureksi ja kirput lisääntyvät. Jos isäntäjyrsijän kanta vielä romahtaa, kirput lähtevät seikkailemaan ja etsimään uusia isäntiä. Kirppujen lisääntyminen on tehokkaampaa lämpimässä ja kosteassa, jyrsijäisännän optimiolosuhteet vaihtelevat paikasta toiseen.

Suuri kysymys tietenkin on, miten ympäristön- tai ilmastonmuutos vaikuttaa ruton esiintyvyyteen. Läntisen Yhdysvaltojen ja Keski-Aasian ruttopesäkkeiden ilmaston ennustetaan muuttuvan niin, että ruttobakteerin määrä kasvaa jyrsijäpopulatioissa ja se leviää helpommin ihmisiin. Madagaskarissa ihmisasutuksen leviäminen antaa mustarotalle enemmän elinalueita, mikä lisännee ruttobakteerin mahdollisuuksia levitä. Kiinassa ei vielä tunneta niin tarkkaan ruton esiintymistä, että tätä voitaisiin ennustaa. Ruttoa kuitenkin tutkitaan Kiinassa paljon, joten tulevaisuus paljastaa.

Rutto säilyy kiusanamme, koska se ei ole oikeastaan meidän, vaan jyrsijöiden tauti. Ainakin tulevaisuudessa voimme tietää paremmin milloin ja missä se leviää ihmisiinkin.

Kommentit (0)

Suojelevainen ampiainen Kuva: IgorArenz / Wikimedia Commons.

 

Ihmisten suhtautumisessa pistäisiin on hassu kahtiajako: mehiläisiä rakastetaan ja ampiaisia vihataan.

Internet-meemien perusteella mehiläiset ovat rakastettavia karvaisia palleroita, jotka pitävät maailman toimintakykyisenä, ja ampiaiset puolestaan ovat vihonviimeisiä paholaismaisia hyödyttömiä lurjuksia.

Sama jako näkyy tutkijoidenkin keskuudessa. Ampiaisten hyödyistä ihmiselle tiedetään hyvin vähän, koska ampiaisia ei juuri tutkita! Lohdullista on, että Koneen säätiö rahoitti juuri tutkimushanketta, jossa selvitetään ihmisten ja ampiaisten välisiä suhteita.

Mehiläisrakkaus ja ampiaisviha on myös ihan yleinen suomalainen ajattelutapa. Aiheesta on kirjoitettu lehdissä ja Mehiläistuottajien liittokin oli huolissaan, että ampiaisviha voi sokaista ihmiset tappamaan mehiläisiäkin. Toissapäivänä Arman Alizad purkautui Twitterissä siitä, miten hän tappaa sisätiloihin harhautuvat ampiaiset, ja kommenteissa pääsi valloilleen sama kahtiajako söpöistä mehiläisistä ja ilkeistä ampiaisista.

Tässä kahtiajaossa on vain se ongelma, että tarhamehiläiset ovat monella tapaa ongelmallisia ja ampiaiset ovat monella tapaa hyödyllisiä.

Olen kirjoittanut mehiläisten ongelmallisuudesta pariin kertaan: tarhamehiläiset ovat tulokaslajeja, jotka kilpailevat kotoperäisten pölyttäjien kanssa. Niinpä monilla alueilla mehiläisten kasvatus voi johtaa kotoperäisten hyönteisten määrien laskuun. Tarhamehiläiset myös levittävät tauteja niin, että ne altistavat muut pölyttäjäpistiäiset omille taudeilleen.

Epäilyksettä ampiaiset ovat hyödyksi ihmisille ainakin tuholaisten torjunnassa. Ampiaiset metsästävät lähinnä muita hyönteisiä ja niiden toukkia, koska ampiaisten toukat tarvitsevat proteiinipitoista ruokaa. Mehiläiset puolestaan ruokkivat toukkiaan siitepölyllä. Tämän takia mehiläiset ovat yleensä tehokkaampia pölyttäjiä kuin ampiaiset: mehiläisten pitää käydä useammin kukissa hakemassa ravintoa.

Sekä aikuiset ampiaiset että aikuiset mehiläiset syövät ravinnokseen mettä. Ampiaiset saavat mettä toukiltaan, jotka tuottavat makeaa nestettä, sekä kukista. Kukat ovat puolestaan mehiläisten ainut meden lähde. Kukkien tarjoama mesi on ampiaisille tärkeää silloin kun loppukesästä toukkia ei enää kasva. Tämä on yleensä myös se vuoden aika, kun piknik-eväiden makeat tarjoamukset käyvät hyvin kaupaksi ampiaisille.

(Sivuhuomiona voi mainita, että ampiaisten epäillään olevan merkittäviä viininvalmistuksen kannalta, koska ampiaiset levittävät hiivaa viinirypäleiltä toiselle. Samaan aikaan, kun ampiaisten toukat ovat kasvaneet ja ampiaiset etsivät ympäristöstä makeaa ruokaa, viinirypäleet kypsyvät. Ampiaiset käyvät syömässä näitä rypäleitä, rikkovat niiden kuoren ja nähtävästi samalla levittävät niihin hiivaa. Tutkimuksissa on paljastunut, että ampiaisilla on yleisesti hiivaa suolistossaan ja että nämä hiivat selviävät talven yli talvehtivissa ampiaiskuningattarissa. Saattaa siis olla, että viinin käymiseen tarvittava hiiva on päätynyt käymisastiaan juuri ampiaisten takia.)

Elintapojensa takia ampiaiset ovat yleensä vähemmän merkittäviä pölyttäjiä kuin mehiläiset, mutta etenkin loppukesästä ampiaisten merkitys voi korostua. Ampiaiset syövät tuhansia hyönteisten toukkia, mikä vähentää kasvinsyöjähyönteisten määrää ja voi olla puutarhanhoitajalle todellinen pelastus. Kasvitkin houkuttelevat ampiaisia puoleensa: kun kasvia syövä toukka puraisee lehden rikki, lehdestä erittyy haihtuvia aineita, jotka pistiäiset tunnistavat. Erityisesti rikkoutunut lehti houkuttelee parasitoidipistiäisiä, mutta myös ampiaiset tunnistavat nämä aineet ja löytävät ravintoa kasvin avunpyynnön perusteella.

Muiden kuin mehiläisten merkitys pölyttäjinä ei kannata väheksyä. Esimerkiksi keskeisten viljelylajien, jotka vaativat hyönteispölytystä, pölytyksestä vain noin puolet on mehiläisten tekemää. Kärpäset, perhoset ja ampiaiset pölyttävät rutkasti eri lajeja. Kasvilajista riippuen ampiaiset voivat olla merkittäviäkin pölyttäjiä. Mielenkiintoisia ovat esimerkiksi neidonvaipat: ne erittävät kukistaan samanlaisia aineita kuin toukan tuhoamat lehdet. Ampiainen tulee paikalle tarkastamaan tilanteen, eikä löydä muuta kuin kukan. Ne siis huijaavat ampiaisia pölyttämään itseään.

 

Suorien ihmisille tulevien etujen ja ekosysteemipalveluiden laskeminen saattaa kuitenkin johtaa harhaan. Ampiaisten merkitys ekosysteemeille on paljon laajempaa kuin pelkkä pölyttäminen tai saalistus. Ehkäpä suurin merkitys ampiaisista kuitenkin on juuri siksi, että ne ovat äkäisiä pistäjiä.

Ampiainen on näkyvä ja sillä on selkeä mustakeltainen raidoitus. Tämän varoitusvärin viesti on selkeä: kimppuuni ei kannata käydä, koska pistän kivuliaasti. Varoitusraidoitus suojaa ampiaista, eikä sen tarvitse useinkaan turvautua pistimeensä.

Myös muut hyönteiset turvautuvat ampiaiseen. Niin kukkakärpäset kuin kukkajäärätkin käyttävät samaa suojaväriä kuin ampiaiset, vaikka niistä itsestä ei olekaan aiheuttamaan kipua hyökkääjiään kohtaan. Kyse on (Batesin) mimikrystä, jossa vaarattomien hyönteisten ulkonäkö on kehittynyt vastaamaan vaarallista lajia.

Vaarattomat hyönteiset näyttävät vaaralliselta ampiaiselta, joten saalistajat luulevat kukkakärpästenkin olevan vaarallisia. Nähtävästi suojaus on tehokas niin lintuja kuin esimerkiksi sudenkorentojakin kohtaan. Lopputuloksena riski joutua saalistuksen kohteeksi pienenee myös ampiaista matkivilla lajeilla.

Nämä ampiaista matkivat hyönteiset ovat puolestaan hyvin merkittäviä pölyttäjiä. Epäsuorasti ampiainen siis on pölyttäjähyönteisille hyvinkin tärkeä laji.

Ampiaisten äkäisyyteen perustuva suojelurinki suojaa laajaa joukkoa pölyttäjiä.

 

Ampiaisystävälliseen torjuntaan soveltuvat vaikkapa ampiaisten valepesät, joita esitellään tässä Helsingin Sanomien uutisessa.

Korjaus 4.1.2019, klo 10.39: Tarkennettu kappaleeseen, jossa puhutaan mehiläisten ongelmallisuudesta, että kyse on tarhamehiläisistä. Kuten kommenteissa mainittu, mehiläisiä on luonnossa montaa muutakin lajia.

Kommentit (9)

Vierailija
2/9 | 

Tutustuin ampiaisiin ensimmäisen kerran lähemmin muutama vuosi sitten kun terassimme alle muutti maa-ampiais kuningatar. Pesä laajeni nopeasti ja pelko hiipi. Tilasin myrkyttäjän. 5 kertaa hän kävi ja joka kerralla kertoi ampiaisen, mehiläisten ja kimalaisten eroista ja loppu kerrat vain ampiaisista. Neuvoi laittamaan käytettyjä vaatteita vuorokaudeksi terassille pesän kohdalle, näin tein. Sanoi että kun tottuvat, eivät tee teille mitään. Neljännellä kerralla hiipi syyllisyys jo pahasti, nämä kaverit eivät tosiaan olleet käyneet meidän päälle kertaakaan, päin vastoin, jos kävelin terassilla ajatuksissani kohdassa missä pesä sijaitsi ja sieltä nousi sattumalta samaan aikaan kaveri, teki se nopean väistö liikkeen toiseen suuntaan. Kerran seisoin terassin vieressä kun naapuri tuli juttelemaan, ja pesästä nousi nopeasti tiedustelija, joka kiersi kolme kertaa naapurin ympäri. Onneksi hän ei pelkää ampiaisia, ja antoi rauhassa kiertää. Sitten tiedustelija tuli suoraa minua kohti, pysähtyi rintakehän kohdalle sekunniksi ja sukelsi takaisin maan alle. Viimeisellä kerralla kun kaivoimme myrkyttäjän kanssa maa-ampiaisen pesää, sanoin että nää jätkät ihmettelee mitä teen, mihin myrkyttäjän vastasi että ei ne ole poikia vaan tyttöjä. Se riitti, jätin pesän rauhaan lopullisesti. Loppu kesästä kun ampiaiset "sekoaa", tajusin totaalisesti tilanteen. Mihin tahansa menin, sain väistellä ampiaisia, mutta aina kun tulin omalle terassille, väisti nämä tytöt edelleen minua.. Todella omituinen ja herättävä tapahtuma ketju tiivistettynä, yrittäkää hyvät ihmiset tätä konstia, hikiset sukat ampiais pesän viereen/kiinni/päälle vuorokaudeksi niin saattaa olla koko kesän sopu..

Tiede on voimaa
Liittynyt22.7.2014
Viestejä2

Todella hyvä tietää tämä ampiaisista, kokeilen ensi kesänä !  Mahtaisiko päteä myös ampiaisiin jotka rakentavat pesän ylemmäs - jos ripustaisi hikisukat pesän läheisyyeen?

Kamalaa

Mikä lie mutta oikea myrkyttäjä hoitaa homman kerralla ja kunnolla. Tarinasi kuulostaa hupiukon hommilta.

bzzz
3/9 | 

Pitää myös muistaa että Suomessa on  n. 200 villimehiläislajia. Siksi olisi hyvä selkeyttää, että puhutaan tarhamehiläisestä. 

Ampparit pois
6/9 | 

Ampiaiset eivät ole pölyttämisen kannalta kovinkaan tärkeitä. Suomeen on rantautunut mehiläislajikkeita jotka ovat 50 x tehokkaampia pölytyksessä.

Vierailija
7/9 | 

Valepesät eivät kyllä paljoa auta ampiaisten torjunnassa. Ne saattavat hyvin rakentaa oman pesänsä valepesän viereen tai jopa siihen kiinni. Olisihan se mukavaa, jos valepesä karkottaisi ampiaiset, mutta sen toiminta taitaa perustua paremminkin sattumaan kuin tieteeseen.

Cas9-proteiinin rakenne. Cas9 sitoutuu nukleiinihappoon ja voi leikata sitä. Kuva: David Goodsell / RCSB

Heinäkuu ei ollut onnellinen kuukausi genomimuokkaukselle, eli eliöiden genomin tarkalle ja tavoitteelliselle muuttamiselle.

Ensin brittiläinen tutkimusryhmä julkaisi artikkelin Crispr-Cas9 -menetelmän toimintakyvystä: kun alkion perimää yritetään muokata hyvin tarkasti tietystä kohtaa, muokkausmenetelmä aiheuttaa muutoksia myös muualla perimässä. Osa muutoksista oli isoja merkittäviä: muun muassa laajojen geenialueiden poistumia.

Sanomattakin lienee selvää, että tämä on ongelma kliinisille sovellutuksille, eli sille että ihmisen perimää voitaisiin helposti muokata. Ihmisten perimää ei voida lähteä korjaamaan, jos sillä on mahdollisia haittavaikutuksia.

Ei tämä tietenkään mikään kuolinisku ole, sillä vastoinkäymiset on tehty voitettaviksi. Lähinnä tämä tarkoittaa, että matka kliinisiin sovelluksiin on vielä pitkä, ainakin jos vertaa uutisotsikoiden viime vuosina esittämään optimismiin. Muutama vuosi sitten arvioitiin, että sikiön genomimuokkauksen kliiniset testit voisivat alkaa vasta 10-15 vuoden päästä. Tämä oli ehkä optimistinen arvio.

Crispr-Cas9 -genomimuokkausta ollaan jo kohta käyttämässä ihmisen somaattisiin soluihin, eli niihin soluihin, jotka eivät periydy seuraaville sukupolville. Huhujen mukaan Kiinassa on käynnissä useampia tutkimusprojekteja. Yhdysvalloissa ja Euroopassa nähtävästi yksikään kliininen koe ei ole vielä päässyt koehenkilöiden rekrytointia pidemmälle. Somaattisten solujen hoidolla pyritään vaikuttamaan syöpäsoluihin ja verisolujen kantasoluihin sirppisoluanemian hoidossa.

 

Viikkoa myöhemmin EU:n tuomioistuin otti kantaa pitkäaikaiseen kiistaan: pitäisikö EU:n alueella geenimuokattuja lajikkeita säädellä samoin kuten sellaisia lajeja, joihin on siirretty geneettistä materiaalia muilta lajeilta?

Lopputulos oli selkeä kyllä. Päätös oli suuri pettymys tutkijayhteisölle ja elintarviketuottajille.

Tuomioistuimen päätös ei sinänsä ollut yllätys.

EU:n GMO-lainsäädännössä periaatteena on (tuomion mukaan) hyvin tiukka sääntely, paitsi jos menetelmä on pitkään käytetty ja turvalliseksi todettu. Tämä johtaa omituiseen lopputulokseen: esimerkiksi säteilyttämällä tuotetut lajikkeet on vapautettuja tiukasta sääntelystä, koska säteilytystä on tehty 50-luvulta lähtien. Sen sijaan huomattavasti tarkemmat perimänmuokkausmenetelmät on tiukasti säädeltyjä, koska ne ovat uusia, vaikka ne olisivatkin sinänsä turvallisempia.

Jännä lisä on tietenkin se, että GMO-lajikkeet, jotka on luotu siirtämällä geenejä lajilta toiselle pystytään tunnistamaan, mutta geenimuokkauksen kautta luotuja lajikkeita ei välttämättä pysty erottamaan muilla jalostustavoilla syntyneistä lajikkeista. Tämä tekee elintarvikkeiden tuonnista ja viennistä entistä vaikeampaa.

Tuomiosta on mielestäni turha syyttää tuomioistuinta. Tuomioistuimet kun toimivat "roskaa sisään - roskaa ulos" -periaatteella. Ongelmat piilevät EU:n lainsäädännössä, joka on vuodelta 2001. Tämän jälkeen on paljon vettä virrannut Vantaajoesta. Käsityksemme kasvinjalostuksesta on nykyään aivan toinen.

Uusien genominmuokkausmenetelmiä sääntelyn pitäisikin olla poliittinen päätös. EU:n jalostussääntely kaipaa selkeyttämistä ja uudistamista, mikä tahansa sitten tulevaisuuden sääntelyn muodoksi halutaankin.

 

Kolmas, ja yhä jatkuva haaste, genomimuokkauksen käytölle on jatkuva patenttitaistelu. Crispr-Cas9 -menetelmästä on jo pitkään jatkunut oikeustaistelu MIT:n ja Harvardin yliopiston Broad-instituutin ja Kalifornian yliopiston Berkeleyn yksikön välillä.

Genomimuokkausmenetelmälle on vaikea kehittää kaupallisia sovelluksia niin kauan kuin ei ole selvää, kuka omistaa peruspatentit.

Patenttikiista on tällä hetkellä yhdysvaltalaisessa vetoomustuomioistuimessa, joka kuunteli suulliset argumentit huhtikuun lopussa. Tuomio on odotettavissa lähiaikoina, ja kommentaattorit pitävät epätodennäköisenä, että kiista etenisi enää korkeimpaan oikeuteen asti.

Asiasta tekee tietenkin mielenkiintoisemman sen, että siinä missä yhdysvaltalaiset patenttiviranomaiset ovat suosineet Broad-instituutin patenttia, eurooppalaiset ovat myöntäneet Berkeleyn ryhmälle laajemman patenttioikeuden. On siis todennäköistä, että eri yritykset myyvät Crispr-Cas9 -patenttia Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

 

Patenttikiistan hyvä puoli on siinä, että se ainakin näyttää hitaasti mutta varmasti kulkevan kohti päätöstä. Samaten perustutkimus epäilemättä tehostaa jatkuvasti menetelmän varmuutta ja toimivuutta. Euroopan unionin poliittiset päättäjät ovat sen sijaan olleet hitaita parantamaan tai kokonaan uudistamaan GMO-lajien sääntelyä.

Kommentit (0)

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
Heinäkuu
2016
2015
2014