Kirjoitukset avainsanalla yhteiskunta

Suojelevainen ampiainen Kuva: IgorArenz / Wikimedia Commons.

 

Ihmisten suhtautumisessa pistäisiin on hassu kahtiajako: mehiläisiä rakastetaan ja ampiaisia vihataan.

Internet-meemien perusteella mehiläiset ovat rakastettavia karvaisia palleroita, jotka pitävät maailman toimintakykyisenä, ja ampiaiset puolestaan ovat vihonviimeisiä paholaismaisia hyödyttömiä lurjuksia.

Sama jako näkyy tutkijoidenkin keskuudessa. Ampiaisten hyödyistä ihmiselle tiedetään hyvin vähän, koska ampiaisia ei juuri tutkita! Lohdullista on, että Koneen säätiö rahoitti juuri tutkimushanketta, jossa selvitetään ihmisten ja ampiaisten välisiä suhteita.

Mehiläisrakkaus ja ampiaisviha on myös ihan yleinen suomalainen ajattelutapa. Aiheesta on kirjoitettu lehdissä ja Mehiläistuottajien liittokin oli huolissaan, että ampiaisviha voi sokaista ihmiset tappamaan mehiläisiäkin. Toissapäivänä Arman Alizad purkautui Twitterissä siitä, miten hän tappaa sisätiloihin harhautuvat ampiaiset, ja kommenteissa pääsi valloilleen sama kahtiajako söpöistä mehiläisistä ja ilkeistä ampiaisista.

Tässä kahtiajaossa on vain se ongelma, että tarhamehiläiset ovat monella tapaa ongelmallisia ja ampiaiset ovat monella tapaa hyödyllisiä.

Olen kirjoittanut mehiläisten ongelmallisuudesta pariin kertaan: tarhamehiläiset ovat tulokaslajeja, jotka kilpailevat kotoperäisten pölyttäjien kanssa. Niinpä monilla alueilla mehiläisten kasvatus voi johtaa kotoperäisten hyönteisten määrien laskuun. Tarhamehiläiset myös levittävät tauteja niin, että ne altistavat muut pölyttäjäpistiäiset omille taudeilleen.

Epäilyksettä ampiaiset ovat hyödyksi ihmisille ainakin tuholaisten torjunnassa. Ampiaiset metsästävät lähinnä muita hyönteisiä ja niiden toukkia, koska ampiaisten toukat tarvitsevat proteiinipitoista ruokaa. Mehiläiset puolestaan ruokkivat toukkiaan siitepölyllä. Tämän takia mehiläiset ovat yleensä tehokkaampia pölyttäjiä kuin ampiaiset: mehiläisten pitää käydä useammin kukissa hakemassa ravintoa.

Sekä aikuiset ampiaiset että aikuiset mehiläiset syövät ravinnokseen mettä. Ampiaiset saavat mettä toukiltaan, jotka tuottavat makeaa nestettä, sekä kukista. Kukat ovat puolestaan mehiläisten ainut meden lähde. Kukkien tarjoama mesi on ampiaisille tärkeää silloin kun loppukesästä toukkia ei enää kasva. Tämä on yleensä myös se vuoden aika, kun piknik-eväiden makeat tarjoamukset käyvät hyvin kaupaksi ampiaisille.

(Sivuhuomiona voi mainita, että ampiaisten epäillään olevan merkittäviä viininvalmistuksen kannalta, koska ampiaiset levittävät hiivaa viinirypäleiltä toiselle. Samaan aikaan, kun ampiaisten toukat ovat kasvaneet ja ampiaiset etsivät ympäristöstä makeaa ruokaa, viinirypäleet kypsyvät. Ampiaiset käyvät syömässä näitä rypäleitä, rikkovat niiden kuoren ja nähtävästi samalla levittävät niihin hiivaa. Tutkimuksissa on paljastunut, että ampiaisilla on yleisesti hiivaa suolistossaan ja että nämä hiivat selviävät talven yli talvehtivissa ampiaiskuningattarissa. Saattaa siis olla, että viinin käymiseen tarvittava hiiva on päätynyt käymisastiaan juuri ampiaisten takia.)

Elintapojensa takia ampiaiset ovat yleensä vähemmän merkittäviä pölyttäjiä kuin mehiläiset, mutta etenkin loppukesästä ampiaisten merkitys voi korostua. Ampiaiset syövät tuhansia hyönteisten toukkia, mikä vähentää kasvinsyöjähyönteisten määrää ja voi olla puutarhanhoitajalle todellinen pelastus. Kasvitkin houkuttelevat ampiaisia puoleensa: kun kasvia syövä toukka puraisee lehden rikki, lehdestä erittyy haihtuvia aineita, jotka pistiäiset tunnistavat. Erityisesti rikkoutunut lehti houkuttelee parasitoidipistiäisiä, mutta myös ampiaiset tunnistavat nämä aineet ja löytävät ravintoa kasvin avunpyynnön perusteella.

Muiden kuin mehiläisten merkitys pölyttäjinä ei kannata väheksyä. Esimerkiksi keskeisten viljelylajien, jotka vaativat hyönteispölytystä, pölytyksestä vain noin puolet on mehiläisten tekemää. Kärpäset, perhoset ja ampiaiset pölyttävät rutkasti eri lajeja. Kasvilajista riippuen ampiaiset voivat olla merkittäviäkin pölyttäjiä. Mielenkiintoisia ovat esimerkiksi neidonvaipat: ne erittävät kukistaan samanlaisia aineita kuin toukan tuhoamat lehdet. Ampiainen tulee paikalle tarkastamaan tilanteen, eikä löydä muuta kuin kukan. Ne siis huijaavat ampiaisia pölyttämään itseään.

 

Suorien ihmisille tulevien etujen ja ekosysteemipalveluiden laskeminen saattaa kuitenkin johtaa harhaan. Ampiaisten merkitys ekosysteemeille on paljon laajempaa kuin pelkkä pölyttäminen tai saalistus. Ehkäpä suurin merkitys ampiaisista kuitenkin on juuri siksi, että ne ovat äkäisiä pistäjiä.

Ampiainen on näkyvä ja sillä on selkeä mustakeltainen raidoitus. Tämän varoitusvärin viesti on selkeä: kimppuuni ei kannata käydä, koska pistän kivuliaasti. Varoitusraidoitus suojaa ampiaista, eikä sen tarvitse useinkaan turvautua pistimeensä.

Myös muut hyönteiset turvautuvat ampiaiseen. Niin kukkakärpäset kuin kukkajäärätkin käyttävät samaa suojaväriä kuin ampiaiset, vaikka niistä itsestä ei olekaan aiheuttamaan kipua hyökkääjiään kohtaan. Kyse on (Batesin) mimikrystä, jossa vaarattomien hyönteisten ulkonäkö on kehittynyt vastaamaan vaarallista lajia.

Vaarattomat hyönteiset näyttävät vaaralliselta ampiaiselta, joten saalistajat luulevat kukkakärpästenkin olevan vaarallisia. Nähtävästi suojaus on tehokas niin lintuja kuin esimerkiksi sudenkorentojakin kohtaan. Lopputuloksena riski joutua saalistuksen kohteeksi pienenee myös ampiaista matkivilla lajeilla.

Nämä ampiaista matkivat hyönteiset ovat puolestaan hyvin merkittäviä pölyttäjiä. Epäsuorasti ampiainen siis on pölyttäjähyönteisille hyvinkin tärkeä laji.

Ampiaisten äkäisyyteen perustuva suojelurinki suojaa laajaa joukkoa pölyttäjiä.

 

Ampiaisystävälliseen torjuntaan soveltuvat vaikkapa ampiaisten valepesät, joita esitellään tässä Helsingin Sanomien uutisessa.

Korjaus 4.1.2019, klo 10.39: Tarkennettu kappaleeseen, jossa puhutaan mehiläisten ongelmallisuudesta, että kyse on tarhamehiläisistä. Kuten kommenteissa mainittu, mehiläisiä on luonnossa montaa muutakin lajia.

Kommentit (6)

Vierailija

Tutustuin ampiaisiin ensimmäisen kerran lähemmin muutama vuosi sitten kun terassimme alle muutti maa-ampiais kuningatar. Pesä laajeni nopeasti ja pelko hiipi. Tilasin myrkyttäjän. 5 kertaa hän kävi ja joka kerralla kertoi ampiaisen, mehiläisten ja kimalaisten eroista ja loppu kerrat vain ampiaisista. Neuvoi laittamaan käytettyjä vaatteita vuorokaudeksi terassille pesän kohdalle, näin tein. Sanoi että kun tottuvat, eivät tee teille mitään. Neljännellä kerralla hiipi syyllisyys jo pahasti, nämä kaverit eivät tosiaan olleet käyneet meidän päälle kertaakaan, päin vastoin, jos kävelin terassilla ajatuksissani kohdassa missä pesä sijaitsi ja sieltä nousi sattumalta samaan aikaan kaveri, teki se nopean väistö liikkeen toiseen suuntaan. Kerran seisoin terassin vieressä kun naapuri tuli juttelemaan, ja pesästä nousi nopeasti tiedustelija, joka kiersi kolme kertaa naapurin ympäri. Onneksi hän ei pelkää ampiaisia, ja antoi rauhassa kiertää. Sitten tiedustelija tuli suoraa minua kohti, pysähtyi rintakehän kohdalle sekunniksi ja sukelsi takaisin maan alle. Viimeisellä kerralla kun kaivoimme myrkyttäjän kanssa maa-ampiaisen pesää, sanoin että nää jätkät ihmettelee mitä teen, mihin myrkyttäjän vastasi että ei ne ole poikia vaan tyttöjä. Se riitti, jätin pesän rauhaan lopullisesti. Loppu kesästä kun ampiaiset "sekoaa", tajusin totaalisesti tilanteen. Mihin tahansa menin, sain väistellä ampiaisia, mutta aina kun tulin omalle terassille, väisti nämä tytöt edelleen minua.. Todella omituinen ja herättävä tapahtuma ketju tiivistettynä, yrittäkää hyvät ihmiset tätä konstia, hikiset sukat ampiais pesän viereen/kiinni/päälle vuorokaudeksi niin saattaa olla koko kesän sopu..

Tiede on voimaa
Liittynyt22.7.2014
Viestejä2

Todella hyvä tietää tämä ampiaisista, kokeilen ensi kesänä !  Mahtaisiko päteä myös ampiaisiin jotka rakentavat pesän ylemmäs - jos ripustaisi hikisukat pesän läheisyyeen?

bzzz

Pitää myös muistaa että Suomessa on  n. 200 villimehiläislajia. Siksi olisi hyvä selkeyttää, että puhutaan tarhamehiläisestä. 

Kolikoita. Kuva: Michael Sander / Wikimedia Commons

 

Apurahatutkijalla on yleensä hyvin ulkopuolinen olo. Yliopistolla työskennellessä tulee selväksi, että on henkilökuntaa, joka saa palkkaa ja jolle on työterveyshuolto. Sitten ovat apurahatutkijat, jotka parhaimmillaan maksavat siitä, että saavat työpöydän. Kahden kastin väki jaetaan selkeästi: en pysty itse projektinhallinnasta seuraamaan projektini rahankäyttöä, koska en ole työsuhteessa. En voi ilmoittautua nettisivujen laatimiskoulutukseen, koska en ole työsuhteessa.

Tutkimuksen tekeminen yliopistoissa apurahoilla on omituista ja minusta yksinkertaisesti jäänne menneestä maailmasta. Työtä pitäisi tehdä työsuhteessa ja työstä pitäisi saada palkka.

Apurahatutkijoiden saaminen palkallisiin sopimuksiin ei olisi erityisen vaikeaa. Säätiöt ja rahastot voisivat maksaa apurahansa yliopistolle, joka sitten palkkaa tutkijat. Tämä ei kuitenkaan tule tapahtumaan, koska palkanmaksu on kallista. Esimerkiksi: saan nyt 2 333 euroa apurahaa kuukaudessa. Käypä palkkani työsuhteessa olisi noin 3 500 euroa. Kun tähän lasketaan vielä päälle kaikenlaiset työntekijämaksut ja työterveyshuollot sun muut, palkkaukseni maksaisi säätiölle kaksi kertaa enemmän kuin apuraha.

Apurahoja siis maksetaan, koska se on halvempaa. Säätiöiden argumentointi menee tietenkin niin, että jos apurahatutkijoiden rahoitus siirtyisi palkkamuotoon, säätiöt voisivat tukea vain puolta nykyisin tukemastaan tutkijamäärästä. Tämän vaikutus suomalaiseen yliopistomaailmaan olisi suunnaton. Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukuntaan kuuluvat rahoittajat rahoittavat tutkimusta yli 200 miljoonalla eurolla vuosittain.

Ilmaisia lounaita ei tietenkään ole, follow the money ja niin edelleen: apurahatutkijoiden heikompi asema ja heidän työnsä halpuus on kätevää tieteen rahoittajille. Epäsuorasti Suomeen tieteen hyvä tila revitään apurahansaajien selkänahasta.

 

Tässä kohtaa on tietenkin hyvä selventää: itse olen osani maailmassa valinnut, kiitollinen olen jokaisesta apurahaeurosta ja nautin työstäni. Jatkuvasti haen lisää apurahoja, koska tätä työtä haluan jatkaakin. Apurahatutkijalla on myös enemmän vapauksia kuin palkkasuhteessa olevalla. Olen oman itseni herra, sillä minulla ei ole esimiestä.

 

Jos jonkun tahon toivoisi edistävän apurahatutkijoiden siirtymää kohti palkkatöitä, niin ammattiyhdistysliikkeen. Tutkijoita edustavan ammattiliiton pitäisi mielestäni yksinkertaisesti vaatia, että kaikki tutkimustyö tehdään palkallisessa työsuhteessa.

Valitettavasti apurahatutkija saa usein pettyä, koska hänen asemaansa ajetaan sangen puolivillaisesti. Tämän näkee esimerkiksi, kun Tieteentekijöiden liitto hyväksyi viime liittokokouksessaan uuden korkeakoulu- ja tiedepoliittisen ohjelmansa (pdf).

Tieteentekijöiden liiton Korkeakoulu- ja tiedepoliittisessa ohjelmassa on monia tavoiteltavia asioita. Oma katseeni kuitenkin tarkentui tavoitteeseen13. ”Verottoman apurahan määrä nostetaan 30.000 euroon.” En ymmärrä yhtään mitä hyötyä tästä muutoksesta olisi ja kenelle sitä hyötyä olisi. Ei ainakaan niille vähiten ansaitseville apurahansaajille.

Apurahojen verotus on aika monimutkainen ilmiö, mutta yksinkertaisesti: apuraha on verovapaata vuotuisen taiteilija-apurahan enimmäismäärään, joka tänä vuonna oli 20 461,72 euroa. Tämän ylittävältä osalta maksetaan ansiotuloveroja.

(Kyllä, tutkijoiden apurahojen verotus perustuu siihen, miten Taiteen edistämiskeskus päättää tukea valtiollisia taiteilija-apurahoja saavia taitelijoita.)

Huomioimisen arvoista on, että tämä ei tarkoita, etteikö apurahasta menisi menoja. Apurahasta menee maatalousyrittäjän eläkeläin mukainen vakuutusmaksu, joka on ei-53-65-vuotiaille 13,014 prosenttia alle 26 821,60 euron tuloista ja liukuvasti suurempi tämän yli. Apurahansaajat maksavat myös työtapaturmavakuutuksen, joka on 1,60 euroa sekä 0,075 prosenttia. Nämä vakuutusmaksut voi vähentää verotuksessa. Lisäksi apurahan saajat maksavat apurahastaan Yle-veroa (2,5% 14 000 € ylittävästä määrästä, max. 163 €) ja sairausvakuutuksen päiväraha- ja sairaanhoitomaksua (1,53 %).

(Kyllä, tutkijoiden apurahojen eläkevakuutusmaksut perustuvat maatalousyrittäjien eläkelakiin.)

Vaikka apurahaa saisi niin paljon, että se menee yli tuon verovapaan osuuden, siitä ei silti välttämättä joudu maksamaan ansiotuloveroja. Tämä johtuu siitä, että yksinkertaisesti pienistä ansiotuloista ei joudu maksamaan ansiotuloveroja. Oman ymmärrykseni mukaan ansiotuloverojen alaraja on noin 15 000 euron vuositulot.

Niinpä: tutkija voi tällä hetkellä saada noin 40 000 euroa työskentelyapurahaa, josta hän ei joudu maksamaan veroja: kun apurahasta ensin vähennetään vakuutusmaksut, päästään noin 34 000 euroon, josta noin 14 000 euroa on veronalaista, josta ei vielä tarvitse maksaa veroja.

En tiedä kuinka moni tutkija saa yli 40 000 euroa apurahaa vuodessa, mutta en usko, että moni. Tyypillinen apuraha liikkuu tällä hetkellä 24 000 euron ja 30 000 euron välillä. Verottoman apurahan rajan nosto ei siis ainakaan paranna suoraan tutkijoiden toimeentuloa. Noston seurauksena olisi vain se, että sitten apurahaa voisi saada yli 50 000 euroa vuodessa maksamatta siitä ansiotuloveroa.

Twitter-keskustelussa Tieteentekijöiden liiton kanssa selvisi, että verottoman apurahan rajan noston tavoitteena on parantaa tutkijoiden toimeentuloa. En vain tiedä millä logiikalla.

Jos apurahatutkijoilla on liian pienet tulot, silloin pitää vaatia korkeampia apurahojen myöntöjä!

Yksittäinen tavoite kahdenkymmenen tavoitteen listassa on tietenkin pieni asia. Tavoitteen hyödyttömyys kuitenkin mielestäni näyttää oireelta suuremmasta ongelmasta. Kenelläkään ei ole oikein hajua siitä, mitä apurahalla tehtävälle tutkimukselle pitäisi tehdä. Edes apurahatutkijoiden asemaa ajavilla ei tunnu olevan kunnianhimoa.

Tieteentekijöiden liiton Hullun hommaa? –kysely nuorille tutkijoille hyvin alleviivasi sitä, miten etenkin tutkijanuran alkutaipaleella tulot ovat sirpaleisia, riittämättömiä ja epävarmoja. Yksi tapa edetä voisi olla esimerkiksi ruotsalainen käytäntö: siellä tohtorikoulutettavaksi pääsevät vain ne, joilla on varmistettu rahoitus neljäksi vuodeksi. Lisäksi rahoituksen on oltava tasapuolinen, eli ulkoisella rahoituksella työskentelevien on saatava samansuuruinen palkka kuin yliopiston varoilla opiskelevienkin.

Apurahajärjestelmä on ajautumassa pisteeseen, joka ei ole tutkijoiden kannalta kestävä. Tämän vuoksi ammattiyhdistysliikkeenkin pitäisi olla mukana muuttamassa järjestelmää, eikä tilkitsemässä satunnaisia vuotoja.

 

Verotukseen liittyvät tiedot oli laskettu vuoden 2018 tietojen pohjalta. Olen verotuksen suhteen vain kokemusasiantuntija, joten tätä kirjoitusta ei kannata pitää vero-ohjeina.

Kommentit (4)

joo

sinä ja muut apurahatutkijat voivat ensin liittyä ammattiyhdistykseen. olette varmaan kaikki maksavia jäseniä vai mitä?

kun teitä on riittävästi ay-liikkeen jäseninä, niin sen jälkeen saatte asianne eteenpäin. vaatii tosin itseltä osallistumista ja aktiivisuutta liikkeessä ja sen ohjelman muokkaamista. parasta olla vielä jäsenenä siinä ay-liikkeessä millä on kyseisen alan neuvotteluoikeudet. ts. kuuluminen ammattiyhdistykseen mikä ei saa neuvotella paikallisesti tai valtakunnallisesti on turhaa.

MAK
Liittynyt6.9.2008
Viestejä2669

Mutta suurin kysymys lienee se, että miksi kenenkään pitäisi myöntää eurokaan tässä esimerkissä Helsingin viemärirottien tai punkkien tutkimiselle? Millaisen takaisinmaksun yhteiskunta saa em. asioiden tutkimisesta?

Kuka oikeastaan päättää mihin tieteenaloihin on ylipäätään syytä panostaa? Pitäisikö esimerkiksi naistutkimukseen uhrata yhtään mitään (ainakaan julkista rahaa)? Onko päätösvalta tähän näillä apurahatutkijoilla itsellään?

Kuvan vietnamilainen vauva ei liity tapaukseen. Kuva: Wikimedia Commons
 

Viime viikolla uutisoitiin ensimmäisistä geenimuokatuista ihmisistä. Kiinalainen tutkija Jiankui He ilmoitti, että hän oli muokannut kahden ihmisalkion perimää tavoitteenaan muuttaa heidän CCR5-geeninsä, niin että sen rakenne vastaisi alleelia Δ32. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ihmisen perimää muokattiin niin, että muokkaus voi periytyä seuraaville sukupolville.

HI-virus käyttää hyödyksi CCR5-geenin koodaamaa reseptoriproteiinia tunkeutuessaan T-immuunisolujen sisälle. Erityisesti Pohjois-Euroopassa geenin muoto, jota kutsutaan Δ32 nimellä, on yleinen – suomalaisilla geenimuodon yleisyys on 13%. Geenin Δ32-muodosta puutuu 32:n emäsparin mittainen pätkä, jolloin reseptoriproteiini ei ole toiminnallinen. Näin ollen HIV ei pääse tunkeutumaan sellaisten solujen sisälle, joiden ulkokuorella on toimimaton Δ32. Geenimuoto siis käytännössä antaa vastustuskyvyn HI-virusta kohtaan. Tarkoituksena oli siis, että geenimuokatuilla vauvoilla on vastustuskyky HIV:tä vastaan.

Kaksosvauvat, jotka tunnetaan pseudonyymein Lulu ja Nana, syntyivät terveinä, nähtävästi. Nähtävästi, koska heidän henkilöllisyytensä on salattu, eikä kukaan tutkimuksesta ulkopuolinen ole päässyt tarkastamaan heidän terveydentilaansa.

Toimenpiteen onnistuminen tunnetaan heikosti, koska He ei ole julkaissut vielä tutkimustuloksiaan. Sen sijaan viime viikolla hän esitteli osan tuloksistaan Hong Kongissa geenimuokkauskonferenssissa ja kertoi, että kolmas geenimuokattu raskaus on menossa.

Tutkijayhteisö tuomitsi lähes yksimielisesti Hen toimenpiteen. Monet paheksuivat sitä, että ihmisen perimää edes ylipäänsä muokattiin. Toiset kiinnittivät huomionsa siihen, ettei CCH5-geeniä edes tarvitse muokata: HI-viruksen tartunta voidaan estää keinohedelmöityksessä siittiöiden pesulla sekä myöhemmin elämässä estolääkityksellä. Suurempi tuomio kohdistui kuitenkin siihen, kuinka epämääräinen toimenpide oli ja kuinka kevyesti He ohitti kaikki eettiset huolet.

 

Hen alustavat tulokset paljastavat, kuinka satunnainen toimenpide geeninmuokkaus onkaan. CCR5-geeni sijaitsee kromosomissa 3, ja koska ihmisellä on kaksinkertainen kromosomisto, muutoksen pitää tapahtua molemmissa kromosomeissa 3. Lululla ensimmäisessä kromosomissa ei tapahtunut muutosta ja toisesta kromosomista poistui 15 emäsparin pituinen pala. Nanan ensimmäisessä kromosomissa poistui 4 emäsparin pala ja toiseen tuli yksi uusi emäspari. (Tämä Sean Ryderin Twitterissä julkaisema kuva havainnollistaa muutoksia.) Mikään uusista geenimuodoista ei ole aiemmin tunnettu, joten niiden vaikutuksia ei tiedetä.

Lopputuloksena siis toiselle lapsista jäi alkuperäinen geenimuoto, joten hän ei saanut toivottua muutosta, ja toisella on kaksi geenimuutosta, joiden vaikutusta ei tunneta. Kuin kirsikkana kakun päällä, kumpikaan muutoksista ei nähtävästi ole periytynyt kaikkiin vauvojen soluihin. He ovat siis osittain mosaiikkisia, eli heidän soluissa on eri perimät.

Tämän ansaitsee toistaa: kiinalainen tutkija muokkasi tarpeettomasti kahden alkion perimää ja aiheutti muutokset, joiden vaikutusta ei tiedetä.

Paitsi ettemme tiedä suojaavatko muutokset HIV:ltä, emme myöskään tiedä minkälaisia haittoja geenimuokkaus voi näillä vauvoille aiheuttaa. Geenimuokkauksen yleisenä ongelmana on, että se voi aiheuttaa vahingossa muutoksia myös muualla perimässä. Hen alustavien tulosten mukaan näin ei vaikuttaisi olevan, mutta tähän mennessä tutkittujen näytteiden määrä on ollut pieni.

Perustavanlaatuisin ongelma on siinä, että tämä oli kaikkea muuta kuin kontrolloitu tutkimus. Kaksosten mistä tahansa tulevasta sairaudesta voi epäillä geenimuokkausta. On mahdotonta selvittää, oliko geenimuokkauksesta mitään hyötyä kaksosille.  

Riippumatta mikä tahansa onkin mielipide ihmisten geenimuokkaukseen sinänsä, tämä tutkimus rikkoo räikeästi ihmisillä tehtävän tutkimuksen etiikan periaatteita.

Geenimuokkauksen käyttöönottoa kannattavat tutkijat ja kansalaiset laajemmin pelkäävätkin nyt, että tämä kiiruhdettu ja epäeettinen ihmisen geenimuokkaus voi johtaa ympäri maailmaa selkeisiin kieltoihin kokeilla geenimuokkausta. Tämä on ihan uskottava pelko.

 

Geenimuokkausvauvoista voidaan oppia monta asiaa. Ensinnäkin, geenimuokkaustekniikka on vielä niin kehittymätöntä, ettei se ole pitkään aikaan käyttökelpoista ihmisten hoitamisessa. Toiseksi, mahdolliset geenimuokkauksen kohteet ovat rajalliset: yksittäisten geenien määrittämiä ominaisuuksia on vähän. Lähinnä yhden geenin virheet aiheutuvat perinnölliset sairaudet soveltuvat kohteisksi. Kolmanneksi, joku tulee kyllä muokkaamaan alkioiden perimää ja uusia geenimuokattuja lapsia tulee syntymään. Nyt viimeistään pitää pohtia, miten tätä toimintaa säädellään.

Kommentit (3)

Vierailija

Kiinassa juhlittiin tana vuonna Karl Marxin syntyman 200-vuotisjuhlaa. Siksi Kiinassa ajatellaan ja voidaan tehda mita tahansa toisin. Buddhalaisilta juurilta nouseva, silkkitieta myos eurooppalaisten arvojen perustaksi kulkeutunut ateistinen materialismi ei usko sielun olemassaoloon, elaman jatkumiseen vartalon kuoleman jalkeen. Jumalaakaan ei ajatella olevan olemassa - eika siksi myoskaan kuoleman jalkeista vastuuta - sen enempaa omasta kuin toistenkaan elamasta.
Miksi siis paheksua biologiseksi koneeksi ajatellun ihmisen geenimanipulaatiota?

Vierailija

Kiinasta on tosiaan kuulunut viimevuosina aika hurjia. Ilmeisesti tutkimusten valvonta on siellä vielä lasten kengissä. Ei tämä ole ensimmäinen julkistus, jota on ihmetelty, vaikka ehkä ikävin.

Pakolaisia Makedonian ja Kreikan rajalla. Kuva: Dragan Tatic / Itävallan eurooppaministeriö.

Olin kaksi viikkoa sitten Helsingin kirjamessuilla puhumassa Loputtomat loiset –kirjastani. Haastattelija kysyi minulta, että alkaako Suomessa esiintymään paljon lisää tauteja, jos ilmastopakolaisten määrä kasvaa. Tuovatko pakolaiset mukanaan tauteja?

Vastaus on selkeä: kyllä, ihmisten liikkuessa alueelta toiselle tauteja tietenkin leviää, mutta ei, pakolaiset eivät ole erityisen tehokkaita tautien levittäjiä.

Suomi on maa, jossa tartuntatautitilanne on erittäin hyvällä tolalla. Tautien ilmaantumista tarkkaillaan jatkuvasti ja terveysviranomaisilla on hätäsuunnitelmat monille erilaisille tartuntatautiuhille. Jos Suomeen saapuu uusia taudinaiheuttajia, ne osataan ottaa vastaan. Lisäksi Suomessa on korkea rokotuskattavuus monelle tartuntataudille, mikä parantaa suojaamme.

Pakolaiset ovat tietenkin vaarassa saada tartuntatauteja – ja muitakin tauteja – ennen kaikkea sen takia, että he ovat köyhiä, eikä heillä ole välttämättä pääsyä terveydenhuoltoon. Ravinto ja hygienia ennaltaehkäisevät tartuntatautien saamista ja nopea sairaanhoidon puuttuminen tartuntatapauksissa estää tartuntatautien leviämistä. Tilanteissa, joissa yhteiskunnan suoja pettää, tartuntataudit ovat todellinen uhka.

Sen sijaan pakolaisten liikkumisen ja tautien leviämisen välillä ei ole yhteyttä. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että ihmiset liikkuvat joka tapauksessa. Suomalaiset tekivät vuonna 2017 yhteensä yli 10 miljoonaa ulkomaan vapaa-ajan- tai työmatkaa. Suomalaisissa majoitusliikkeissä yöpyi vuonna 2017 yli 3 miljoonaa ulkomaista ihmistä. Pakolaisten määrä on tähän verrattuna olematon.

 

Ulkopuolisten luoma tautiuhka ei ole tietenkään uusi pelko. Läpi ihmiskunnan historian on saastaisia ”muita” pelätty. Mustan surman aikaan 1300-luvulla ruttoepidemioita saatettiin syyttää esimerkiksi juutalaisten magian aiheuttamaksi. 1800-luvun lopussa, kun sosiaalidarwinismi oli nousussa ja taudinaiheuttajien luonne elävinä eliöinä oli tajuttu, Yhdysvaltoihin tulevien maahanmuuttajien lääkärintarkastukset muuttuivat yhä monimutkaisemmiksi. Ei-valkoiset maahanmuuttajat joutuivat useammin pisimmän kaavan tarkastuksen kohteeksi.

Pakolaisten tautitilanne nousi Yhdysvalloissa taas välivaalien edellä otsikoihin. Presidentti Trump oli jo oman ehdokkuutensa aikana varoitellut pakolaisten tuomista taudeista. Viime kuussa Fox-kanavalla entinen maahanmuuttovirkailija David Ward sanoi, että pakolaiset tuovat mukanaan isorokon, taudin jota ei enää esiinny vapaana.

Tautiuhka tuntuu olevan kuitenkin enemmän rasismia kuin aitoa kansanterveydellistä vastuunkantoa. Suomalaiset kun osaavat tuoda ihan itse tauteja maailmalta Suomeen.

Esimerkiksi seksitaudit ovat melko usein ulkomailta hankittuja. Suomessa vuonna 2017 todetuista tippuritartunnoista yli 30 prosenttia ja kuppatartunnoista yli 40 prosenttia oli ulkomailta saatuja. Seksiteitse levinneistä HIV-tartunnoista tautitapauksista yli 70% oli ulkomailla saatuja, THL:n tartuntatautirekisteri kertoo.

Syyskuussa Helsingin Sanomissa oli pelottava artikkeli eteläkarjalaisten miesten seksiseikkailuista: monet paikalliset käyvät Venäjän puolella harrastamassa maksullista suojaamatonta seksiä, eivätkä välttämättä käy tämän jälkeen seksitautitesteissä. Suomen maakunnista Etelä-Karjalassa on viimeisen kahden vuoden aikana ilmennyt eniten uusia HIV-tartuntoja väkilukuun suhteutettuna.

Tämä on monin tavoin tarpeetonta: Lääkityksellä pystytään laskemaan HI-virusten määrä niin matalalle tasolle, ettei se voi enää tarttua eteenpäin. Samaten lääkityksellä pystytään estämään HI-viruksen tartunta. Tärkeintä onkin tietää tilanne: kun testissä on saatu positiivinen tulos, tartuntaa voidaan lähteä hoitamaan.

 

Nykymaailmassa taudit leviävät, ilman pakolaisia tai pakolaisten kanssa. Taudit ilmaantuvat ja leviävät siellä missä terveydenhuolto on heikkoa tai yhteiskunnat sortuvat. Epäsuorasti tämä voi aiheuttaa uusia riskejä meillekin: aiemmin kirjoitin siitä, kuinka Syyrian sisällissota mahdollisti polion uudelleen ilmaantumisen.

Todellinen kansanterveydellinen hätä on kuitenkin pakolaisilla ja heidän lähtömaissaan. Pakolaiset ovat kuitenkin hitaita liikkeissään. Me matkustelevat ja vauraat länsimaalaiset olemme varsinaisia tautien levittäjiä.

Kommentit (1)

Lintukoto

Entä onko tutkittua tietoa/korrelaatiota täiden ja luteiden määrän kasvusta päiväkotien ja koulujen kansainvälistyessä. Lomamatkoilta niitä varmasti tulee mukaan kotimaahan, mutta varmasti maahanmuuttajien mukana myös. Kyllä somessa valitetaan jos jonkin matkanjärjestäjän kohteessa luteet purisivat. Myös abresistentit bakteerit saavuttavat suomen laajasti, jos muissa maissa on käyttö ollut vapaampaa.

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
Heinäkuu
2016
2015
2014