Kirjoitukset avainsanalla yhteiskunta

Maija Karala kuvitti biologian oppikirjojen teksteistä löytyneet sukupuolia esittävät stereotyyppiset kuvaukset kaaviokuvaksi.

Oppikirjat ovat merkittävimpiä peruskoulussa ja lukiossa opetusta ohjaavia tekijöitä. Opettajankoulutuksessa painotetaan, että opetussuunnitelma ohjaa opetusta, mutta käytännössä on huomattu, että opettajat usein seuraavat melko tiukasti oppikirjoja. Niiden sisällöllä on siis väliä.

Julkaisimme tällä viikolla tutkimuksen, jossa tutkimme peruskoulun ja lukion ihmisbiologian kurssien oppikirjojen sisältöä 90-, 2000- ja 2010-luvulla. Tarkastelimme etenkin sitä, miten sukupuolta tuodaan esille ja esitetään oppikirjoissa. Tutkimus pohjautuu pääosin Eva Nefflingin pro gradu -tutkielmaan.

Tutkitun parinkymmenen vuoden aikana maailma – ja samalla opetussuunnitelmat – ovat muuttuneet hurjasti. Siinä missä 90-luvun opetussuunnitelmat painottivat sukupuolten välistä tasa-arvoa, 2010-luvulla tultaessa mukaan on tullut myös sukupuolten ja seksuaalisuuksien monimuotoisuus. Opetussuunnitelma kertoo hyvin selvästi, että sukupuolten monimuotoisuus on otettava huomioon biologian opetuksessa.

Samaan aikaan biologian kirjat ovat osittain muuttuneet, toisilla tavoin puolestaan ei. Huomasimme, että sukupuoliin liittyvät stereotyypit ovat ajan mittaan huomattavasti vähentyneet. Vielä 90-luvulla kirjoitettiin siitä kuinka nuoria miehiä kiinnostaa lähinnä seksi ja nuoret naiset ovat huolissaan ruokavaliostaan. koska muuten lihoavat. Tämän blogin kuvituksena on Maija Karalan piirtämä kaaviokuvamainen esitys siitä, minkälaisia stereotyyppejä etenkin vanhemmissa kirjoissa esiintyi. Viimeisimpien kirjojen stereotyyppien määrä on huomattavan vähäinen.

Kolikolla on kääntöpuolensa: huolestuttavaa on, että sukupuolesta ylipäänsä puhutaan vähemmän. Osittain tätä muutosta selittää uuden oppiaineen terveystiedon ja biologian välinen rajankäynti siinä mitkä aihepiirit kuuluvat terveystietoon ja mitkä biologiaan. Seksuaalisuus on nykyään valtaosin terveystiedon puolella käsiteltävää ainesta, kun taas sukupuolisuus jakautuu molempiin.

Ongelma on nykyisin usein kritisoitu siiloutuminen: kun biologia ottaa näkökulmakseen vain lisääntymisen, se tekee naisista äitejä ja miehistä siittiösyöksyjä. Sukupuolen pohdinnalle biologialla olisi paljon annettavaa. Biologian keskeinen teema on monimuotoisuus, joten olettaisi, että sukupuolen moninaisuus solahtaisi sekaan luontevasti.

Biologian oppikirjojen tyypillinen tapa kiertää vastuuta on puhua biologisesta ja psykologisesta tai sosiaalisesta sukupuolesta. Tällä perustellaan tilannetta, että biologian rooteliin kuuluu siittiöt ja munasolut, penikset ja vaginat, ja todellinen monimuotoisuus sitten lymyää korvien välissä, joka puolestaan kuuluu jonkun muun oppiaineen vastuulle. Korvien välikin on kuitenkin biologiaa.

Sukupuolten biologia heijastelee laajempaa koulubiologian ongelmaa, jossa oppiaine on aika kaukana biologiasta luonnontieteenä. Koulussa biologiset seikat esitetään lopullisena varmuutena, eikä itse tieteelliselle menetelmälle, pohdinnalle ja kritiikille jää tilaa. Tämä mahdollistaa sen, että öyhöt voivat netin keskustelupalstoilla kirjoitella, että kyllähän jo koulun biologian tunnilla opittiin, että ihminen on joko mies tai nainen, ja miehillä on penis ja naisilla vagina. Niin opittiinkin ja se on ongelma, koska se ei vastaa biologista todellisuutta.

Seuraava ongelma tietenkin on, että jos sukupuolesta pitäisi puhua enemmän, niin mitä siitä pitäisi puhua. Sukupuoli on yksi ihmisen luomista käsitteistä siinä kuin mikä tahansa muunkin ja sen käyttökelpoisuus tieteellisenä terminä riippuu siitä, että kuinka hyödyllinen se on hahmottamaan ja järjestämään todellisuutta. Monimuotoisuuden esiintuominen ja sukupuolen biologian eri tasot lähtien geeneistä, sukusoluista, sukuelimistä, hormoneista ja päätyen sukupuoliseen identiteettiin pitäisi olla tästä näkökulmasta ydinainesta.

Biologian opetuksen perusongelma on suorastaan ikoninen: jokaisessa ihmisbiologian kirjassa on tietenkin sivu, jossa on vierekkäin miehen ja naisen sukuelimet. Kaavakuvat lähtökohtaisesti luovat mielikuvan binäärisestä ja lukkoon lyödystä rakenteesta. Kaaviokuvat eivät ole ongelmallisia pelkästään sukupuolen monimuotoisuuden vaan myös sukuelinten monimuotoisuuden suhteen: emme ihan oikeasti tiedä minkälaista monimuotoisuutta esimerkiksi vaginoiden rakenteessa on. (Penikset tunnetaan paremmin, koska niiden mittailussa on pidemmät perinteet.)

Oppikirjojen kriittinen lukeminen on tietenkin täysin mahdollista oppilaille. Merkittävä tekijä on, kuinka paljon opettaja kannustaa tähän kriittiseen lukemiseen. Hyvä opettaja voi kääntää oppikirjan puutteet voitoksi – ja passiivisempi opettaja voi jättää liian paljon oppikirjan vastuulle.

Biologia on sikäli hieno oppiaine, että se on intiimi ja lähellä oppilaiden arkielämää – tai ainakin sen pitäisi olla. Sukupuolen biologian ymmärtäminen voi parhaimmillaan auttaa oppilaita tajuamaan omaa kehoaan ja sen toimintaa merkityksellisemmin.

Kommentit (18)

Arthur
1/18 | 

Mielenkiintoista luettavaa! Tietysti professori on luultavasti maailman tärkein tehtävä, mutta uskon, että kaikkien opiskelijoiden kriittisillä näkemyksillä on myös paljon merkitystä !

Sukupuoli on binäärinen asia.
2/18 | 

No jos elimissä on jotain eroja, ei se tee uusia sukupuolia. Syntyyhän ihmisiä, joilla on ylimääräisiä sormia tai varpaita, mutta eivät ne silti ole jotain muuta sukupuolta. Sama sukupuolielinten kanssa. Kehuttshäiriöitä valitettavasti sattuu.

Vierailija
3/18 | 

Opetin laajemmin, mutta jotkut kyseenalaistivat, koska ei lukenut kirjassa. Vanhempien näkemykset heijastuvat tunneillekin.

Käyttäjä23085
Liittynyt10.6.2020
Viestejä3
4/18 | 

Sukupuoli on binäärinen asia. kirjoitti:
No jos elimissä on jotain eroja, ei se tee uusia sukupuolia. Syntyyhän ihmisiä, joilla on ylimääräisiä sormia tai varpaita, mutta eivät ne silti ole jotain muuta sukupuolta. Sama sukupuolielinten kanssa. Kehuttshäiriöitä valitettavasti sattuu.

No ei muuten  ole ns. "binäärinen asia". Ihan paljon uutisointia ovat aiheuttaneet sekä australialainen mestariuimari että Etelä-Afrikkailainen olympiavoittaja juoksija, jotka on geenitestin mukaan tuomittu miehiksi ja heiltä estetty naisten sarjassa kilpailu.

Vaikka siis he molemmat ovat syntyneet kasvaneet ja eläneet naisina ja heillä on todistetusti ollu koko ikänsä naisen sukuelimet syntymästä saakka. Tosin he ovat lisääntymiskyvyttömiä juurikin sen heillä olevan geneettisen poikkeaman vuoksi.

Joten sukupuoli ei ole mikään binääärinen asia, vaan jotain muuta, koska ihmisiä syntyy myös muilla geeniyhdistelmillä kuin XY tai XX, eivätkä ainakaan kaikki  XY:t ole miehiä. En ole ihan varma, nutta muistaakseni nämä mainitsemani urheilijat kantoivat jotain erikoista geeniyhdistelmää olikohan se XXY tai jotain muuta erikoista? Lisäksi tiedän naisen, joka on syntynyt naiseksi, mutta jonka geenit ovat muotoa XY, eli hänen oikeasti pitäisi olla mies, mutta hän syntyi ja on elänyt naisena yli 45 vuotta.. Tuo erikoisuus paljastui lapsettomuustutkimuksissa.

Vierailija
5/18 | 

"vaan jotain muuta, koska ihmisiä syntyy myös muilla geeniyhdistelmillä kuin XY tai XX, eivätkä ainakaan kaikki XY:t ole miehiä. En ole ihan varma, nutta muistaakseni nämä mainitsemani urheilijat kantoivat jotain erikoista geeniyhdistelmää olikohan se XXY tai jotain muuta erikoista? Lisäksi tiedän naisen, joka on syntynyt naiseksi, mutta jonka geenit ovat muotoa XY, eli hänen oikeasti pitäisi olla mies, mutta hän syntyi ja on elänyt naisena yli 45 vuotta.. Tuo erikoisuus paljastui lapsettomuustutkimuksissa."

Intersukupuoliset ovat binäärisessä sukupuolen konseptissa koska jokaikinen kuuluu jompaan kumpaan sukupuoleen. Klienerfelt koskee vain miehiä, turner vain naisia, XY-naiselta puuttuu sry tai joku muu geenialue, joten ei ikinä kehity miehen fenotyyppiin, on kuitenkin nainen ja kokevat olevansa naisia.
99,98%miehistä ja naista ovat ihan ensivilkaisulla todettavissa jompaankumpaan sukupuolwwn, intersukupuolisten sukupuoli määritetään.
Ei erilaiset vaginat tai erilaiset penikset tee kenestäkään toista sukupuolta.
Ja ihmisellä ei ole munasolun ja siittiön välimuotoa, ihmisellä on vain kaksi sukupuolta kuten kaikilla muillakin nisäkkäillä. Lisääntymiskyvytön ihminen ei ole uusi sukupuoli.

Biologia on totta. Gerder on s...
6/18 | 

"Opetin laajemmin, mutta jotkut kyseenalaistivat, koska ei lukenut kirjassa. Vanhempien näkemykset heijastuvat tunneillekin."
Mitähän ihmettä opetit?
Että koska matti tuntee olonsa maijaksi on se joku "todiste" "sukupuolen moninaisuudesta" Sukupuolia ON vain kaksi.
Onneksi sinulla on älykkäitä oppilaita jotka eivät syö suoltamaasi genderpskaa.
Kenenkään sukupuoli ei muutu vaan pysyy alkiosta hautaan samana, ihmiset eivät ole vuokkokaloja!

Vierailija
7/18 | 

"olympiavoittaja juoksija, jotka on geenitestin mukaan tuomittu miehiksi"

Jos henkilöllä on kehonsisäiset kivekset tuuttaamassa testosteronia, niin kyllä hän on mies, vaikka kulttuurissaan on ollut helpompi kasvattaa poika tyttönä, jos on kehittymättömät sukupuolielimet. Miestyyppisen puberteetin läpikäyneet henkilöt eivät kuulu naisten kilpaurheiluun.

Vierailija
8/18 | 

"Kaavakuvat lähtökohtaisesti luovat mielikuvan binäärisestä ja lukkoon lyödystä rakenteesta. Kaaviokuvat eivät ole ongelmallisia pelkästään sukupuolen monimuotoisuuden vaan myös sukuelinten monimuotoisuuden suhteen: emme ihan oikeasti tiedä minkälaista monimuotoisuutta esimerkiksi vaginoiden rakenteessa on. (Penikset tunnetaan paremmin, koska niiden mittailussa on pidemmät perinteet.)"

Onko siis miehillä tapana mittailla peniksiä? Miksi?
Peniskateutta?
Ja eikö aivelo tiedä että vaginan mittailu on hieman turhaa, se kun muotoutuu ja venyy ihan luonnostaan, miten muuten sieltä syntyisi lapsi. Ihan myötähäpeä tulee näistä aiveon turautuksista, ettäkö naisten erikokoiset vaginat olisi jokin todiste jostain "sukupuolen moninaisuudesta" 🤦🏼🤦🏼🤦🏿‍♀️🤦🏿‍♀️Kertoo hyvin että aivelolla ei ole mitään tajua biologiasta ja nisäkkäistä.
Nainen on nainen ja mies on mies. ja intersukupuoliset eivät ole mikään todiste "sukupuolen monimuotoisuudesta" vaan he ovat ihan miehiä ja naisia. Hermafrodiitteja ei ole ihmisillä olemassa. Sitäpaitsi sen sanan käyttö intersukupuolisista on loukkaavaa.
Vika sukupuolen kehityksessä ei ole mikään "sukupuolen moninaisuus" se on vain vika sukupuolen kehityksessä.
Ihmiset voivat olla monenmuotoisia mutta he ovat erilaisia ihmisiä ei mitään sukupuolen moninaisia. Koko muusuus käsite on naurettava koska kaikilla on biologinen sukupuoli. Muuten ei ole ihminen, vaan kone.

Vierailija
9/18 | 

Sukupuolen binaarisuus ihmislajilla on ehkä vakaimpia piirteitä, mitä on  ihmislajilla löydettävissä.  Peruskoulussa opetetaan myös, että kaikilla ihmisillä on pää ja ihmiset seisovat kahdella jalalla eikä tämä käsitys muutu miksikään siitä, että korkeakoulussa opit mitkä tekijät säätelevät pään ja raajojen kehitystä ihmisellä ja minkälaisia poikkeamia pään ja raajojen kehityksessä voi ilmetä sikiövaiheessa ja mistä syystä.  Sukupuolen binaarisuus on melkein yhtä vakaa ominaisuus kuin se, että jokaisella tähän maailmaan syntyvällä lapsosella on pää. Ja se että jollakin on pidemmät raajat kuin toisella ei myöskään poista sitä faktaa, että ihmislajille on äärimmäisen tyypillistä neljän raajan kehittyminen. Pitäisikö lapsukaisille tosiaan kertoa myös raajojen pituuden moninaisuudesta oikein biologian kirjassa alleviivaten, koska he ovat vähän liian jälkikättöisiä hahmottamaan luonnostaan empiiiristen havaintojensa pohjalta,  että ihmisen anatomia on osittain myös yksilöllinen ominaisuus eikä kaikki ole samasta muotista tehtyjä? Ihmisten älykkyyden ja ymmärryskyvyn suunnaton halveksunta mielestään fiksujen  ihmisten keskuudessa ei  kyllä anna hyvää kuvaa ideologiasta, jonka varjolla sitä harjoitetaan. 

Käyttäjä23085
Liittynyt10.6.2020
Viestejä3
10/18 | 

Vierailija kirjoitti:
"vaan jotain muuta, koska ihmisiä syntyy myös muilla geeniyhdistelmillä kuin XY tai XX, eivätkä ainakaan kaikki XY:t ole miehiä. En ole ihan varma, nutta muistaakseni nämä mainitsemani urheilijat kantoivat jotain erikoista geeniyhdistelmää olikohan se XXY tai jotain muuta erikoista? Lisäksi tiedän naisen, joka on syntynyt naiseksi, mutta jonka geenit ovat muotoa XY, eli hänen oikeasti pitäisi olla mies, mutta hän syntyi ja on elänyt naisena yli 45 vuotta.. Tuo erikoisuus paljastui lapsettomuustutkimuksissa."

Intersukupuoliset ovat binäärisessä sukupuolen konseptissa koska jokaikinen kuuluu jompaan kumpaan sukupuoleen. Klienerfelt koskee vain miehiä, turner vain naisia, XY-naiselta puuttuu sry tai joku muu geenialue, joten ei ikinä kehity miehen fenotyyppiin, on kuitenkin nainen ja kokevat olevansa naisia.
99,98%miehistä ja naista ovat ihan ensivilkaisulla todettavissa jompaankumpaan sukupuolwwn, intersukupuolisten sukupuoli määritetään.
Ei erilaiset vaginat tai erilaiset penikset tee kenestäkään toista sukupuolta.
Ja ihmisellä ei ole munasolun ja siittiön välimuotoa, ihmisellä on vain kaksi sukupuolta kuten kaikilla muillakin nisäkkäillä. Lisääntymiskyvytön ihminen ei ole uusi sukupuoli.

Olipas mielenkiitoinen näkemys, mutta mille faktalle se perustuu, ja mitä faktaa ja tieteellisiä todisteita sinulla olisi nhäkemyksesi tueksi? Eikö mitään? Niin ainakin luulen.

Nimittäin olymnpiakomitea määritteli tämän naisen siis "ei naiseks"i geenitestin ja asiantuntijiden alusuntojen lausuntojen perusteella. Asiasta valitettiin vetoomustuomioistuimeen, mutta valitus ei mennyt läpi, koska geneettiseti hän ei ollut nainen, vaan jotain muuta. Hän ei päätöksen mukaan myöskään ollut mies koska hänen fysiologiansa ei ole miehen. SItä miten tuohon päätökseen päädyttiin en tiedä, koska en ole biologi, enkä ole lukenut päätöksen perusteluissa käytettyjä dokumentteja, vain itse päätöksen.

En tiedä vielä'kö prosessi on käynnissä, mutta tämä henkilö on siis teteen perusteella "ei nainen", mutta hän ei ole myöskään mies. Tämä "nainen" on siis syntynyt naiseksi ja käsittääkseni tuntee itsensä naiseksi ja tietääkseni elää normaalia naisen elämää miehen kanssa, mutta tieteen valossa ja olympiakomitean päätölksellä hän ei ole "nainen".

Joten missä on se binäärisyys sukupuolissa? Jos olisi valla binärisyyys, niin silloin kaikki naiseksi syntyneet ja naisen sukupuolielimet omaavat henkilöt voisivat kilpailla täysin vapaasti naisina kaikissa urheilulajeissa, kuten uinnissa ja pitkänmatkan juoksussa.

Sillä perusteella kaikenlainen puskista huutelu ja öyhöttäminen sukupuolisuuden binäåärisyydestä näyttäytyy minusta lähinnä huvittavalta, jos ei ole asialle esittää mitään teiteellisesti päteviä faktapohjaisia perusteluja.

Vierailija
11/18 | 

nii sitä näin miehenä ainakin kiinnostaa nämä 90 luvulla opetetut asiat.kiinnosti jo ennen ku menin kouluun

Amos
12/18 | 

Jos sukupuoli määräytyy biologiassa siittiö- tai munasolujen perusteella, on todella erikoista yrittää väittää, että intersukupuolinen jolta nämä ominaisuudet puuttuvat ovat silti miehiä ja naisia. Ei tuossa ole logiikan häivääkään.

Sukupuolia voi olla sukusolujen suhteen kaksi, mutta tällöin ihmiset joilla ei ole kumpiakaan eivät ole kumpaakaan sukupuolta.

Seksuaalinen viehätys ja suuntautuminen taas ovat paljon monimutkaisempia asioita, ne kun eivät perustu vain sukusoluihin joita emme edes näe vaan myös sekundaarisiin sukupuolipiirteisiin. Esimerkiksi minä homoselsuaalisena miehenä en ole kiinnostunut transnaisesta jolla on penis, vaikka hänen sukupuolensa kuinka olisi sukusolujen suhteen mies. Sen sijaan olen kiinnostunut transsukupuolisista miehistä, jotka näyttävät miehiltä ja joilla on sukuelinkirurgia tehtynä. Tiedän myös heteroseksuaalisia naisia jotka seurustelevat transsukupuolisten miesten kanssa.

En tarvitse raivoisia terf-aktivisteja möykkäämään puolestani mistään, kiitos vain. Kukaan ei ole pakottamassa minua mihinkään homona sen enempää kuin kukaan on pakottamassa miehiä seurustelemaan lihavien, pienirintaisten naisten kanssa, vaikka siitä on jaksettu iän kaiken marmattaa.

john
15/18 | 

Thank you so much for letting me express my feelings about your post. You write every blog post so well. Keep the hard work going and good luck. Hope to see such a beneficial post ahead too. Thanks again for sharing this with us and stay blessed 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sars-Cov-2:n tartuttamia soluja. Kuva: NIAID / Wikimedia Commons

Jouluun tunkee taaskin mukaan huoli, kun omikronvariantti on nopeasti levinnyt Suomessa. Edessä on toinen pandemia-ajan joulu. Muualta Suomesta ei tarkkaa tietoa ole, mutta viime viikon loppupuolella omikronin osuus kaikista koronatartunnoista ylitti 50% Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. Tapausmäärät lähtenevät rajuun kasvuun tällä viikolla.

Suomi lähtee omikronaaltoon vaikeasta paikasta: delta-aalto on hitaasti kasvanut koko loppuvuoden ajan ja sairaaloissa ei enää ole ylimääräistä varaa ottaa koronapotilaita. Delta-aallon hidas kasvu on toisaalta johtunut siitä, että rokotuskattavuus on suhteellisen korkea, eikä delta ole päässyt leviämään nopeammin, mutta toisaalta rokottamattomia ja tautiin sairastumattomia on vielä sen verran jäljellä, että heistä monet saavat vakavia, sairaalahoitoa vaativia, oireita.

Omikronaalto on edessä ja nopeammin kuin aikaisemmat aallot. Kysymys on nyt lähinnä siitä onko se vakava vai katastrofaalinen.

 

Kiistatonta on se, että omikron leviää nopeammin kuin muut variantit ja että tämä leviämisetu johtuu pääosin siitä, että omikron pystyy kiertämään aiempaa rokotteen tai tartunnan aiheuttamaa immuniteettia.

Siitä ei ole vielä käsitystä, miten omikronin tartuttamis- ja tarttumiskyky on aiempiin variantteihin verrattuna ja miten sen aiheuttaman taudin vakavuus eroaa aiemmista varianteista.

Ensimmäiset laboratoriotiedot kertovat sekä merkittävästä neutralisoivien vasta-aineiden kiertämisestä että suhteellisesti pienemmästä T-solumuistin kiertämisestä. Samaten omikronin mutaatiot vaikuttavat tehostavan sen lisääntymistä ylemmissä hengitysteissä, mutta hidastavan alemmissa hengitysteissä.

Eteläafrikkalainen data vaikuttaa viittaavan siihen, että omikron on vähän vähemmän vakavaa tautia aiheuttava kuin alkuperäinen Kiinasta levinnyt virus. Tosin, saman analyysin perusteella myös delta vaikuttaa olevan vähemmän vaarallinen kuin alkuperäinen virus, vaikka tiedämme, että tämä ei pidä paikkansa. Brittiläinen – vielä vähäinen data – ei ole löytänyt eroa deltan ja omikronin välillä.

Varovainen tulkinta voisi olla, että samalla kun omikron on saanut valintaedun kiertämällä aiempaa immuunisuojaa, se myös on muuntunut hieman lievempää tautia aiheuttavaksi.

 

Yksilötasolla tilanne on lohdullinen: rokotteet tuntuvat suojaavan vielä suhteellisen hyvin vakavaa tautia vastaan. Etenkin buusteriannoksen jälkeen omikronin aiheuttama riski pienenee huomattavasti.

Yhteiskunnan tasolla tilanne on vaikeampi: nopea sairastumisaalto tulee aiheuttamaan ruuhkaa sairaaloissa sekä muissakin palveluissa, kun suuri määrä ihmisiä sairastuu tai on karanteenissa samaan aikaan. Kontaktien vähentäminen on välttämätöntä, että yhteiskuntana selviämme tästä.

Tähän mennessä emme ole kunnolla selvinneet siitä, että pieni osa ihmisistä sairastuu, vaan koronaviruksen leviämistä on pitänyt tehokkaasti – ja osin myös ihmisten arkielämään kajoamalla – hidastaa.

Tuhannen taalan kysymys on, että kuinka hyvin rokotteet suojaavat vakavilta taudeilta. Tähän mennessä ainoa oikean maailman dataan perustuva arvio on eteläafrikkalainen arvio kahden rokotteen 70% suojatehosta, joka vaikuttaa harmillisen matalalta. Tämä voisi johtaa hyvin vaikeaan tilanteeseen, vaikka tauti olisi hieman lievempi. Esimerkiksi norjalaisten mallinnuksessa oletettiin noin 85% suojateho.

Suomalaisia mallinnuksia omikronin vaikutuksesta en ole vielä nähnyt – ainakin viime viikolla ne olivat vielä työn alla. Suomeen hyvin vertaututuvissa Tanskassa ja Norjassa mallinnukset on tehty, ja molemmatkin ennustavat lyhyellä aikavälillä (parin viikon sisällä) satoja potilaita päivässä sairaalaan.

Toistaiseksi siis lähitulevaisuuden skenaarioissa on monenlaisia mahdollisia kehityskulkuja, joista mikään ei ole erityisen miellyttävä.

 

Etelä-Afrikan tilanteesta ei voi suoraan päätellä sitä, mitä Suomessa tulee tapahtumaan. Lukuja mallinnuksiimme sieltä kuitenkin saamme. Lohdullista on se, että Gautengin alue tuntui selviävän tästä aallosta suhteellisen helpommin kuin deltasta. Olennainen ero esimerkiksi Suomeen kuitenkin on, että korona-aallot ovat tehneet todellista tuhoa Etelä-Afrikassa: pandemianaikainen ylikuolleisuus on ollut 0,4%, eli käytännössä kaikki ovat todennäköisesti saaneet tartunnan. Tämä tartunnan tuoma immuunisuoja on osaltaan suojannut eteläafrikkalaisia tässä aallossa.

Optimistinen pitkän ajan skenaario voisi olla, että tämä on pandemian alkuvaiheen loppu: se että Etelä-Afrikassa selvisi suhteellisesti kevyemmin omikronaallosta viitoittaa tietä siihen, että vaikka uusia variantteja ja uusia aaltoja tulee, ne ovat jatkuvasti lievempiä, koska väestön immuniteetti paranee – rokotteiden ja tartuntojen myötä. Itse koronaviruskin saattaa muuttua lievempää tautia aiheuttavaksi. Koronavirus talttuu vuosien myötä samanlaiseksi kuin flunssaa aiheuttavat koronavirukset.

Pessimistinen skenaario puolestaan olisi, että tämä on loppuvaiheen alku: kukin uusi variantti ja aalto tulee kiertämään merkittävästi aikaisempaa immuniteettia ja aiheuttamaan merkittävää kuolleisuutta sekä sairaalakapasiteetin rajojen paukkumista. Koronaviruksen endeemisessä tilanteessa se on huomattavasti vaikeampi taudinaiheuttaja kuin influenssa ja tehohoitokapasiteetti tulee nostaa huomattavasti aiempaa korkeammalle tasolle, että selviämme.

Lopullisen päätepisteen lisäksi avoinna on myöskin aikataulu: kuinka monta sellaista varianttia vielä omikroninkin jälkeen tulee, joista väestön pitää laajasti olla huolestunut. Ehkä ei enää yhtään, ehkä monia.

Todellisuus tietenkin paljastuu empiirisesti: tiedämme vasta tulevaisuudessa, mitä siellä tulee tapahtumaan. Tällä hetkellä horisontissa on sekä toivoa että huolia.

 

Kommentit (9)

Wuhan Institute of Virologyn etuovi. Kuva: Ureem2805 / Wikimedia Commons

Toukokuun lopun kuplivin koronavirusaihe on ollut – jälleen – pandemian aiheuttaneen koronaviruksen alkuperä. Emme ole sen lähempänä tietoa siitä, miten pandemia käynnistyi kuin vuosikaan sitten, mutta keskustelu on muuttunut paljon.

Viime vuoden alussa syntyi suhteellisen nopeasti konsensus siitä, että koronavirus on alun perin siirtynyt lepakosta ihmiseen, ehkä jonkun kolmannen eläimen kautta. Aluksi tapahtumapaikkana epäiltiin Wuhanin eläintoria, mutta myöhemmin käsitykseksi vakiintui, että tori oli yksi ensimmäisistä superleviämiskohteista.

WHO teki tutkimusmatkan Kiinaan, jossa se pyrki selvittämään pandemian alkuaskeleita. Todistusaineistoa ei oikeastaan kertynyt lisää, mutta tutkijaryhmä totesi, että tartunta lepakosta jonkun kolmannen eläimen kautta on todennäköisin vaihtoehto.

Raportin jälkeen kevään mittaan on kuitenkin yhä enemmän alettu pohtia mahdollisuutta, että koronavirus karkasi Wuhanin viruslaboratoriosta. Yhdysvaltalaisessa mediassa keskustelu räjähti toukokuun puolivälistä ja suomalaisessakin mediassa keskustelu on noteerattu. Eräänlaisena vedenjakana voidaan pitää eturivin tutkijoiden mielipidekirjoitusta Science-lehdessä, jossa he vaativat uutta ja parempaa tutkimusta pandemian alusta.

Perusasiat eivät kuitenkaan ole muuttuneet viime vuodesta. Esimerkiksi sars-cov-2 –virusta ei ole löydetty luonnosta lepakoista tai kolmannesta eläimestä, jonka kautta se olisi päässyt ihmiseen. Viruksessa ei näy myöskään jälkiä siitä, että sitä olisi tietoisesti manipuloitu laboratoriossa. Wuhanin viruslaboratoriosta kiistetään, että sars-cov-2 –virus on peräisin heidän laboratoriostaan.

 

Tämän aamupäivän katselin videoita, joissa koululaiset tutkivat jälkilevyillä asuuko heidän lähiympäristössään rottia. Koululaiset asettavat jälkilevyjä erilaisiin paikkoihin ilman opettajan ohjausta ja pohtivat mihin levyjä kannattaisi laittaa. Koululaiset käyvät sitten seuraavina päivinä katsomassa löytyykö jälkilevyistä rottien jälkiä.

Koululaiset rakentavat tutkimuksen alussa erilaisia tarinoita rottien elämästä: tuolla on hyvä paikka rotalle liikkua ja tuota paikkaa ne luultavasti taas välttävät. Kappas, täällä onkin paljon roskia, varmaankin hyvää ruokaa rotille.

Nuoren tutkijan mieli on valmistautunut kahdelle eri vaihtoehdolle: joko levyllä näkyy rotan jälkiä tai sillä ei näy rotan jälkiä. Todellisuus kuitenkin sotkee tarinat melko pian, kun levyille on tapahtunut kaikkea omituista. Yhdelle levylle tallentui pienen ihmisen jalanjälki – varmaankin päiväkodissa on leikitty piilosta. Toinen levy on siirtynyt hieman ja siinä näkyy linnun jälkiä - onkohan varis potkaissut levyä ja se liukunut märässä nurmikossa.

Yksi aineistosta nouseva mielenkiintoinen teema on epävarmuus. Voisiko tutkimusalueella olla kuitenkin rottia, mutta ne kulkevat jälkilevyjen ohi? Minkälaista tarinaa nokeen jääneet jäljet oikein kertovat? Mitkä keksityistä selityksistä ovat todennäköisempiä ja mitkä pelkkää fabulointia?

 

Iltapäivällä katselen lehtijuttuja ja kommentteja, joita koronaviruksen karkulaisteoriasta on kirjoitettu. Näiden juttujen pohjalta löytää saman epävarmuuden kuin jonka kanssa koululaiset ovat painineet. Tiedämme muutamia harvoja yksityiskohtia sars-cov-2 –viruksen vaiheista ja väliin jääneet aukot pitää täyttää jollain narratiivilla viruksen liikkeistä.

Omituisista todistusaineiston osista kerätään kasaan tarina: sars-cov-2 –viruksessa on furiinin pilkkomiskohta, mikä kertoo että virus on tietoisesti rakennettu (oikeasti kyse on 12 emäksen kohdasta, joka on kehittynyt koronaviruksille useasti itsenäisesti), sars-cov-2 –viruksen isäntäeläintä luonnossa ei tunneta vielä (siinä että isäntäeläimen löytäminen kestää ei ole ihme – ebolavirus tunnistettiin vuonna 1976, mutta sen isäntälajeja ei vieläkään tunneta), Wuhan on kaukana Yunnanista, jossa sars-cov-1 ja muut sars-cov-1:n lähimmät sukulaiset on löydetty (Itä-Aasiassa on laajasti sopivia lepakkoisäntiä ja lähinnä Yunnanin alueen lajistoa on tutkittu, koska siellä sars-1 ilmaantui), Wuhanin viruslaboratoriossa kolme tutkijaa sairastui influenssankaltaiseen tautiin juuri ennen pandemian alkua (kolme influenssatapausta satojen ihmisen tutkimusyksikössä ei varsinaisesti ole ihmeellinen asia) ja niin edelleen.

Tämähän on ihan normaalia: epävarmuudesta halutaan eroon. Ero koululaisten rottatutkimukseenkin on kuitenkin selvä: virusselvitystyötä ei tehdä yhtä puhtain mielin ja tässä tarinoiden punomisessa panokset ovat huomattavasti kovemmat.

Laboratoriokarkuteorian juuret ovat syvällä amerikkalaisen oikeiston median maaperässä ja presidentti Trumpin hallinto toisti niitä väsymiseen asti viime vuonna. Tämä varmasti osaltaan selittää, miksi tiedeyhteisö suhtautui ajatukseen hyvin kielteisesti: pandemianhallinnan möhlinyt hallinto yritti etsiä syntipukkeja ja samalla vielä haastaa riittaa Kiinan kanssa.

Uusi kierros Kiina-syytöksiä onkin nyt lähtenyt demokraattipresidentti Bidenin hallinnosta ja tutkijoiden sävy on ollut toinen. Tultuaan presidentiksi Biden lopetti ensi töikseen Trumpin aikanaan käynnistämän operaation, jolla pyrittiin selvittämään kiinalaisten osuutta pandemian alusta, mutta käynnisti sen nyt uudestaan. Wuhanin viruslaboratoriosta on tullut Yhdysvalloissa osa sisäpolitiikkaa.

Geopoliittiset riskit ovat nyt suuria: tartuntatautiturvallisen tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että tutkijoiden välinen kansainvälinen yhteistyö toimii ja että toisaalta suurvallat pystyvät toimimaan yhdessä.

On edelleen tärkeää, että nykyisen pandemian alkujuurille päästään, jotta tulevat pandemiat voidaan paremmin estää ja hallita. Tämä on mahdollista parhaiten, jos tiedetään miten nykyinen pandemia olisi voitu välttää. Ennenaikainen syyttely entisestään vaikeuttaa tätä selvitystyötä.

 

Todistusaineistoa sars-cov-2:n liikkeistä ennen pandemiaa on käsillä hyvin vähän. Sitä on niin vähän, ettei se myöskään sulje pois mahdollisuutta, että virus on karannut laboratoriosta. Laboratoriokarkuruus on mahdollinen, mutta huomattavasti epätodennäköisempi kehityskulku, koska mikään todiste ei tue sitä.

Perusteettomat syytökset voivat entisestään vaikeuttaa maailmanlaajuista tartuntatautien hallintaa. Niissä ei ole kyse totuuden selvittämisestä vaan epävarmuuden hyväksikäytöstä. 

Kommentit (17)

Vierailija
7/17 | 

vai että perusteetonta syyttää Kiinaa? Vaikka sieltä lähti covid-1 ja covid-2.

Otis Anderson
12/17 | 

One of the complex tasks to be performed by almost every student of the university is to write an essay. Such a task provides for a statement of one's own opinion on a particular issue, however, the scientific part of the work should be completely preserved. This is a kind of balancing between the artistic and scientific form of writing. The complexity of the essay is also the fact that the work should have a large percentage of uniqueness, so it will not be possible to write off the task of books or the Internet resource. At first glance, it may seem that such a small work, and in terms of the volume of the essay is approximately 3-5 pages, not very complicated, but its writing causes students no less problems than the graduation, verification or course. That is why order an essay in the online assistant "Paper Writing Service" Many students are striving.

Varhaiskasvatusta Montessori-koulussa. Kuva: Natalie Choi / Wikimedia Commons

Viime viikon näyttävin tiedekeskustelu liittyi Aino Saarisen väitöskirjaan. Keskustelu laukaistiin käyntiin Helsingin Sanomien pitkällä pääkirjoituksella ja se jatkui läpi viikon Twitterissä, blogeissa ja iltapäivälehdissä Saarisen torstaisen väitöstilaisuudenkin yli.

Keskustelun sävy oli voittopuolisesti kriittinen. Ryöpytys vaikuttaa kohtuuttomalta aloittelevalle tutkijalle, mutta toisaalta Saarinen ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä – kyseinen väitöskirja on hänelle kolmas.

Julkisesta keskustelusta haastaa, että väitöskirjaan liittyvä kritiikki kohdistuu moniin erilaisiin asioihin: esimerkiksi väitöskirjan johdannon johtopäätöksiin, väitöskirjan osa-artikkeleiden tieteelliseen laatuun, väitöskirjan tarkastusprosessiin ja väittelijän ulostuloihin mediassa. Lisäksi väitöskirjan sisällössä nousee esille kolme melko erilaista oppimistutkimuksen kohdetta: varhaiskasvatuksen, digitaalisten oppimistapojen ja avoimen opetuksen vaikutus oppimistuloksiin.

Tieteellinen prosessi tuntuu kuitenkin toimivan nykyaikana turboahdetulla vauhdilla. Tutkimustulokset on julkaistu ja julkaisun jälkeistä vertaisarviointia on tehty näyttävästi niin Twitterissä kuin lehtien palstoilla.

Haluan kuitenkin kiinnittää huomion mielestäni yhteen julkisessa keskustelussa vähemmälle huomiolle jääneeseen olennaiseen seikkaan: väitöskirjan tarkastusprosessiin. Väitöskirjan hyväksymisprosessissa Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa on ollut niin monia omituisuuksia, että se herättää aitoja kysymyksiä siitä, kuinka luotettava tämä prosessi on. (Tässä vaiheessa lienee hyvä kertoa omat sidonnaisuuteni: olen opiskellut, opettanut ja toiminut vierailevana tutkijana HY:n kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. En myöskään päässyt seuraamaan väitöstilaisuutta, koska olin opettamassa tohtorikoulutettaville tiedeviestintää, joten käsitykseni väitöstilaisuudesta pohjautuvat toisen käden havaintoihin.)

Alleviivaan: Aino Saarisen väitös keräsi paljon huomiota ja sitä oli kuuntelemassa merkittävä määrä vanhempia tutkijoita, joilla on rutkasti kasvatustieteellistä osaamista, eikä vastalauseita väitöksen suhteen esitetty. Tämä tarkoittaa, että vaikka väitöskirjan laadusta olisi mitä mieltä, se eittämättä on hyväksyttävä väitöskirja.

 

Helsingin yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta on omien sanojensa mukaan ”Suomen johtava ja kansainvälisesti arvostettu kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen tutkimus- ja koulutusyksikkö”. Tiedekunnan missio kuuluu puolestaan: ”Teemme vahvaa ja vaikuttavaa kasvatusalan tutkimusta ja koulutamme parhaita opettajia ja asiantuntijoita”. Kasvatustieteellinen tiedekunta selvästikin tähtää kansainväliselle "huipulle".

Kasvatustieteellisen tiedekunnan tavoitteena silloin lienee, että tiedekunnassa suoritetut väitöskirjat ovat korkealaatuisia ja tiedekunnan nimi tutkintotodistuksessa on laadun tae. Väitöskirjaa ei tietenkään kannata arvottaa suorituspaikan mukaan vaan omilla ansioillaan. Tiedekunnan valta on tietenkin rajallinen: Välttävilläkin väitöskirjoilla voi tietenkin väitellä ja hankkia hyväksyttävästi tohtorin tutkinnon. Vastaavasti tutkijat voivat painella pitkin mediaa sanomassa lähes mitä vain ilman, että tiedekunta voi siihen vaikuttaa.

Väitöskirjan tarkastusprosessissa on kuitenkin monia seikkoja, jotka herättävät epäilystä siitä, kuinka hyvin tarkastus toimii laadunvarmistuksena.

Ensimmäinen varoittava merkki nousee esille, kun katsoo Saarisen väitöskirjan julkaisulistaa. Saarisen väitöskirja koostui kolmesta artikkelista, joista yksi oli julkaistu niin sanotussa saalistajajulkaisussa (predatory journal). Saalistajajulkaisut ovat tieteellisiä julkaisuja, jotka perivät tutkijoilta julkaisumaksun, mutta laiminlyövät laaduntarkkailun. Ne ovat käytännössä rahastusautomaatteja, joissa julkaisija hyväksyy kaikki tai suurimman osan lähetetyistä julkaisuista niiden laadusta välittämättä. Yksi Saarisen artikkeleista on julkaistu Psychology-lehdessä, joka SCIRP-kustantantamon huonomaineinen lehti.

Eikö tällaiset epäilyttävät julkaisut jää sitten kiinni väitöskirjan esitarkastusprosessissa? No, eivät välttämättä. Väitöskirjan kriteereissä ei erikseen mainita epäilyttäviä julkaisukanavia. Lisäksi kasvatustieteellisen tiedekunnan ohjeissa lukee, että ”Artikkeliväitöskirjakäsikirjoitusta arvioitaessa tulee huomioida, että artikkelit ovat jo julkaistuja tutkimuksia. Arviointi keskittyy tällöin tutkimuksen koontiosaan sekä eheään kokonaisuuteen.”

Tätä ohjetta hämmästelen painokkaasti: väittelijä voi julkaista mitä tahansa kuraa missä tahansa epämääräisessä julkaisusarjassa ja esitarkastajat eivät saa keskittyä arvioimaan sitä. Vaikka tutkimuksen julkaisu saalistajajulkaisussa ei tarkoita, että julkaisu on välttämättä huonolaatuinen, se herättää kysymyksiä.

Noh, eivät Saarisen väitöskirjan esitarkastajat kuivin jaloin tehtävästään selviäkään. Eettiseen tutkimuksen arviointiin kuuluu, ettei arvioida julkaisusarjan laatua, vaan tutkimuksen laatua. Se, missä tutkimus on julkaistu, ei ole merkittävä asia. ”Artikkelit on julkaistu kansainvälisissä (kasvatus)psykologian alan lehdissä, joiden tieteellistä tasoa ei kuitenkaan kaikilta osin voi pitää kovin korkeana, kun kriteerinä käytetään suomalaisen tiedeyhteisön toteuttamaa, tutkimuksen laadunarviointia tukevaa julkaisukanavien tasoluokitusta (JUFO)”, esitarkastajat kuitenkin kirjoittavat.

Helsingin yliopisto on sitoutunut DORA-julistukseen, jonka yleinen ohje kuuluu: ”Älä käytä lehtiperustaista metriikkaa, kuten lehtien vaikuttavuuskertoimia, yksittäisen tutkimusartikkelin laadun mittaamisen korvikkeena arvioidaksesi yksittäisen tutkijan tieteellisiä ansioita, tai rekrytointi-, ylennys- ja rahoituspäätöksissä.” Väitöskirjan esitarkastajat siis rikkovat heti alkuun Helsingin yliopiston omia sitoumuksia vastuulliseen tutkimuksen arviointiin ottamalla JUFO-luokitukset esille.

Esitarkastuslausunto on pitkä. Esitarkastajat esittivät lausunnossaan useita kriittisiä kommentteja sekä huomion, että jos väitöskirjan tekijä ottaa kommentit huomioon väitöskirjassaan, väitöskirjan tieteellinen taso nousee huomattavasti. Tässä tapauksessa kuitenkin tieteellisen tason ja kiirehtimisen välillä valittiin kiirehtiminen. (Huomionarvoista on, että Saarinen mainitsi väitöstilaisuudessa tehneensä väitöskirjan noin kahdessa vuodessa. Tavoiteaika väitöskirjan tekemiselle on neljä vuotta kokopäiväistä työtä.)

Esitarkastuksen loppusilaus oli Helsingin Sanomien mielipidepalstalla julkaistu esitarkastajien kirjoitus, jossa he kritisoivat Helsingin Sanomien väitöskirjasta julkaisemaa pääkirjoitusta sekä epäsuoremmin Saarisen väitöskirjaa päivää ennen väitöstä. Ennen muista aiemmin tapausta, jossa esitarkastajat olisivat julkisesti kritisoineet väitöstä ennen väitöstilaisuutta. Tämä on erityisen omituinen veto sikäli, että esitarkastuslausunnossa ei puututa esimerkiksi itseohjautuvuuden määrittelyn problematiikkaan. Lisäksi esitarkastajat olivat lausunnossaan kirjoittaneet, että Saarisen väitöskirjan konkreettiset ja yksityiskohtaiset suositukset ovat "ilahduttava poikkeus" tyypillisiin kasvatustieteen väitöskirjoihin.

 

Väitösprosessiin omituisuudet eivät jää tähän: vastaväittäjän valinta myös nosti tiedeyhteisössä kulmakarvoja. Vastaväittäjänä toimi Emden/Leerin ammattikorkeakoulun informatiikan professori Juho Mäkiö. Mäkiön kasvatustieteelliset tutkimustuotokset ovat vähäisiä ja koostuvat lähinnä informatiikan konferenssiesityksistä. Tätä ansiolistan ohuutta heijastelee se, että väitöstilaisuudesta saamien tietojeni mukaan vastaväittäjä ei erityisemmin kasvatustieteellisiin teemoihin ollut perehtynyt.

Let's face it - kyllähän tämän väitöskirjan vaikuttavuudesta voi olla kateellinen. Tämänhetkisen tiedon mukaan väitöskirjaa on ladattu 4 516 kertaa, joka enemmän kuin yhtäkään minun julkaisuani. Jos jokin väitöstilaisuus olisi ansainnut kunnollisen tieteellisen keskustelun, niin tälle väitöskirjalle sen olisi toivonut. Väitöskirjan tuloksista on jo puhuttu parin vuoden ajan toistuvasti julkisuudessa ja Saarinen on painottanut useassa yhteydessä omien tulostensa eroavaisuutta suomalaisesta tutkimuksesta mutta toisaalta yhteneväisyyttä kansainvälisen tutkimuksen suhteen. Tämä keskustelu olisi ollut hyvä saada luontevasti käytyä, jotta paremmin saadaan käsitys siitä, mistä on yksimielisyyttä ja missä aihepiireissä konsensus taas on kauempana. Helsingin yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta olisi tälle keskustelulle ollut looginen paikka, mutta nyt tilaisuus missattiin.

Yhtä väitöskirjaa tärkeämmäksi nousee Helsingin yliopiston väitöskirjaprosessin uskottavuus. Tässä tapauksessa uhkaa ei sinänsä ollut, koska laaja julkinen keskustelu ennen väitöstilaisuutta varmasti lisäsi kiinnostusta väitöstä kohtaan. Jos väitöskirja olisi ollut ala-arvoinen, se olisi herättänyt virallisiakin vastalauseita.

Väitöskirjan tarkastusprosessia on syytä kasvatustieteellisessä tutkailla kriittisesti. Nykyisellä prosessilla pystyttäisiin ajamaan läpi ala-arvoisiakin väitöskirjoja, kunhan ne eivät vain herätä julkista huomiota.

Kommentit (15)

Mielenkiinnolla asiaa seuraava
1/15 | 

Sekä väitöskirja että siihen (ja mediaan) kohdistuva kritiikki herättävät valtavasti kysymyksiä. Yksi kiistanalaisuus näyttää liittyvän mm. siihen, kenen mielestä tutkimuksen kohteena olivat avoimen opetuksen yhteydet (vai vaikutukset?) ja kenen mielestä puolestaan avoimen opetuksen sijaan puheena ovat erityyppiset menetelmät/työskentelytavat, joita väitöskirjailija tutkimuksessaan ryhmittelee itseohjautuvuutta edellyttäviksi. Koulukontekstissa itseohjautuvuuden yhteydessä tosiaan ilmeisesti käytetään käsitettä avoin opetus. Kuinkahan kauan tämä käsite tietyssä merkityksessään on ollut vakiintuneena suomenkielisessä tutkimuskirjallisuudessa? Toisen tieteenalan perspektiivistä taas voinee tuntua luontevalta ryhmitellä tiettyjä menetelmiä itseohjautuvuutta edellyttäviksi, eivätkä nämä menetelmät ole välttämättä samoja, joita avoin opetus hyödyntää. Tämä käsitteellinen sekaannus vaikuttaa osaltaan siihen, miten loogisina erilaiset viime päivinä vastaan tulleet tekstit näyttäytyvät.

Onerva73
2/15 | 

Jälleen kerran yksi osoitus siitä, miten arvovallan oikeuttamaan viedään väitösprosessi hyväksyen läpi, vaikka siihen ei ole aihetta. HY on ennenkin näin toiminut, esimerkiksi ohittamalla väärässä olleen esitarkastajan lausunnot.

Eniten tällaiset riman alitukset tuntuvat vääriltä niiden puolesta, joiden väitöskirjan esitarkastuslausunnoissa on esitetty työn hylkäämistä. Työn tekijän useiden vuosien työ on voitu pyyhkäistä olemattomiin pikemminkin raportoinnin kuin aidosti tutkimusmenetelmien tai -tulosten takia. Näin yksi väittelee huonolla väitöskirjalla ja toinen ei. Tieteen arvioinnin subjektiivisuus konkretisoituu näissä tapauksissa karuilla tavoilla, joissa yksilö kärsii.

Vierailija
3/15 | 

Jos väitöskirja ei täytä sille asetettuja kriteerejä, niin esitarkastuksen ei missään tapauksessa saa hyväksyä sitä. Tällöin tekijä ehkä voi korjata työtään palautteen perusteella ja yrittää uudelleen. Asia on siis esitarkastuksen, niin yksinkertaista se on. Esitarkastus ei voi myöskään edellyttää mahdottomia korjauksia , jos niitä ei voi enää tehdä. Jos esitarkastus on myöntänyt väittelyluvan, niin sitten se on sen myöntänyt: väitöskirja täyttää vaatimukset. Väitöskirjoja on monen tasoisia. Miksi siis tämä väitöskirja on nyt suuren huomion kohteena? Sitä paitsi, onko se edes tasoltaan niin huono... Miten se että tekee nopeasti väitöskirjan , useita, on sinällään dismeriitti? Keskustelu väitöskirjasta on erikoisempaa kuin väitöskirja konsanaan. Onko väittelijä nyt ylipäätään mennyt sanomaan jotain, mistä ei pidetä? Ja kuka saa tutkia PISA aineistoja?

Javier McLaughlin
6/15 | 

They can help you with domestic repairs, minor renovations or even with plumbing or plastering. For someone who is busy, injured or simply does not have the skills required to complete a job, hiring help can be a godsend. This article will explore some of the substantial benefits of handyman services.

Blogisi lupaa muuta...
8/15 | 

Mutta miten tämä aihe liittyy blogiin nimeltä 'Kaiken takana on loinen'? Kirjoituksesi perusteella voisi tulkita, että vertailet joko Helsingin yliopistoa - sen kasvatustieteellistä tiedekuntaa - tai arvioimaasi tutkijaa loiseen. Toisaalta voin tulkita kirjoitustasi myös niin, että olet itse loisimassa - hankkimassa besserwisser-julkisuutta omaa urakehitystäsi ajatellen - toisten kustannuksella. On teillä Helsingin yliopistossa kova kilpailu tutkimusrahoituksesta...

Nyt lienee peiliin katsomisen paikka kaikilla meillä, jotka sorruimme halpahintaiseen otsikkopopulismiin ja lukemaan 'kasvatustieteellisen asiantuntijan' julkaisun blogista, josta ainakin minä odotin ennen kaikkea omaa asiantuntemustasi - toivottavasti sitä oikeastikin on - vastaavaa kirjoitusta biologisista ilmiöistä - ennen kaikkea loisimisesta - enkä suinkaan kasvatuspoliittista ideologiaa. Tämän kirjoituksesi jälkeen en enää voi luottaa siihen, että blogisi käsittelee niitä aiheita, joita sen nimi mainostaa. Siksi katsonkin, että on aika siirtyä huonomaineiseksi viha-arviointipalstaksi muodostuneelta blogisivustoltasi laadukkaampien julkaisujen pariin. Toivotan kuitenkin sinulle parempaa tulevaisuutta.

On toki mahdollista, että myös arvostetussa Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa on tapahtunut jonkinlainen kömmähdys. En kuitenkaan ota kantaa siihen, koska en ole tarkemmin perehtynyt aiheeseen ja koska mielestäni loisblogipalsta ei ole oikea foorumi aiheesta keskusteluun. Suosittelen sinullekin oikean foorumin valitsemista arvostelukirjoitteluillesi. Jos et millään ehtinyt perehtymään väitökseen ajoissa ja jakaa mielipiteitäsi itse väitöstilaisuudessa, olet nyt auttamatta kommentteinesi myöhässä. Tavallaan edesautit mielestäsi huonon tutkimuksen julkaisua, koska haudoit ajatuksiasi vain omassa päässäsi, etkä tieteen periaatteiden mukaan tuonut niitä julkisuuteen, paitsi nyt liian myöhään. Sen vuoksi olet itsekin osallistunut omasta mielestäsi 'huonon' tai jopa 'laaduttoman' julkaisun julkistamiseen, koska pimitit parannusehdotukset, joilla työn laatua olisi ehkä voinut kohentaa.

Siksi jälkikäteiset kommenttisi voi tulkita vaikkapa julkisuushakuiseksi elvistelyksi, epäeettiseksi lukijaklikkausten kalasteluksi tai väärälle kohderyhmälle suunnatuksi apuraha-anomukseksi tutkimuskäytäntöjen eettisyyttä selvittävälle tutkimuksellesi. Suuntaa mieluummin arviointikommenttisi suoraan Helsingin yliopiston kasvatustieteelliseen tiedekuntaan, ko. yliopiston rehtorille, tutkimuskäytäntöjen eettisyyttä pohdiskeleviin instituutioihin tai vaikkapa vastaavanlaisia populistisia kannanottoja ja selkään ampumisia harjoittaville 'kansanmiesten' webbifoorumeille. Luulenpa, että kirjoituksesi takaa itsellesi ihailijapiirin, joka ottaa elämäntehtäväkseen tutkia juuri Sinun väitöstyösi mikroskoopilla läpi. Eipä siinä mitään - vapaa maa, vapaa sana ja kaikilla oikeus kammata tiheällä kammalla muiden väitökset ja tutkimukset. Onnea blogillesi ja blogisi julkaisijalle - yksi lukija vähemmän.

Kaylee Brown
13/15 | 

You shared very crucial information in this very unique article; I care for your effort and hard work. Hope you will keep sharing more posts, all the best. java assignment help

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
Heinäkuu
2016
2015
2014