Kirjoitukset avainsanalla ilmastonmuutos

Influenssa A -viruksia elektronimikroskopiassa. Kuva CDC/ Dr. Erskine Palmer / Wikimedia Commons

 

Kannattaako multaa syödä? Onko suomalaisilla enää loisia? Miltä tautien tulevaisuus näyttää? Pelastaako koira allergioilta? Mitä tiedämme, mitä emme tiedä ja mitä tutkitaan juuri nyt lois- ja mikrobiotamaailmassa?

Viime viikolla Loputtomat loiset -kirjani keskustelutilaisuudessa sain ilon keskustella muiden tutkijoiden kanssa loisten ja muiden ihmisten läheisten seuralaisten merkityksestä nykypäivän ihmiselle ja teidän iloksenne tämä nauhoitettiin ja tuotettiin podcastiksi. Näkökulmamme on vankasti suomalaisen ihmisen arkipäivässä: mitä vartalomme mikrobit merkitsevät kadun tallaajalle juuri nyt?

Mukanani keskustelemassa olivat virustutkija Tarja Sironen ja mikrobiotatutkija Jenni Lehtimäki. Keskustelumme veti Tiede-lehden päätoimittaja Jukka Ruukki.

Jos alla oleva upotus ei toimi, podcast löytyy myös Soundcloud-palvelusta tästä linkistä: https://soundcloud.com/tuomas-aivelo/loputtomat-loiset

Kommentit (0)

Aikuinen myyräekinokokki ja heisimadoille tyypillinen jaokkeinen vartalo. Kuva: Alan Walker / Wikimedia Commons. 

 

Mediassa vaikuttaa olevan tasan yksi näkökulma ekinokokkeihin ja se on, että kohta ei enää uskalla syödä marjoja metsästä. Eilisen Helsingin Sanomien otsikko ”Tuontikoira voi levittää loista, joka estää marjastuksen ja sienestyksen” oli jälleen yksi esimerkki tästä.

On harhaista lietsoa pelkoa marjastusta kohtaan, ekinokokki ei sitä uhkaa. Ei nyt, eikä tulevaisuudessakaan.

 

Ekinokokit ovat heisimatoihin kuuluvia loisia ja niiden aiheuttamaa tautia ihmisessä kutsutaan ekinokokkoosiksi. Ekinokokkien elinkiertoon kuuluu väli-isäntänisäkäs ja pääisäntänä tätä syövä petoeläin, yleensä koiraeläin. Suomalainen ekinokokkilaji on Echinococcus canadensis, jota kutsutaan väli-isäntänsä mukaan hirviekinokokiksi. Muita väli-isäntiä voivat olla metsäpeura tai poro. Pääisäntä on yleensä susi tai koira. Suomessa hirviekinokokkia elää lähinnä Itä-Suomessa ja se aiheuttaa harvoin tartuntoja ihmiselle. Euroopassa yleinen, mutta Suomesta puuttuva myyräekinokokki Echinococcus multilocularis puolestaaan käyttää väli-isäntänään piennisäkkäitä, kuten myyriä ja hiiriä, ja pääisäntänä pääosin kettua, joskin koira ja supikoirakin voivat saada tartunnan.

Ekinokokin munat kulkeutuvat väli-isäntänsä suun kautta suolistoon, jossa niistä kuoriutuu toukkia, jotka puolestaan matkaavat eri sisäelimiin ja muodostavat niissä nestetäyteisiä rakkuloita. Ajatuksena on, että kun pääisäntä syö väli-isännän, ekinokokin toukat päätyvät pääisäntänsä suolistoon, jossa ne aikuistuvat ja lisääntyvät. Pääisännässään ekinokokit asustelevat vain suolistossa ja munivat munia, jotka päätyvät ulosteiden mukana maastoon ja edelleen väli-isäntiin. Ekinokokin munat ovat kestäviä, ja ne kestävät kylmyyttä ja lämpöä. Kuivuminen on munien suurin riski.

Ihminen voi saada ekinokokkoosin pääisännän levittämistä munista. Koska ekinokokki silloin luulee ihmistä väli-isännäksi, tautiin kuuluu toukkarakkuloiden muodostumista sisäelimiin. Myyräekinokokki on vaarallisempi kuin hirviekinokokki, koska sen muodostamat rakkulat ovat monilokeroisia, suurempia ja vaikeampia hoitaa. Kummankin taudin itämisaika on useita vuosia.

 

Myyräekinokokki tulee leviämään Suomeen. Se on levittäytynyt viime aikoina Euroopassa ja ensimmäinen havainto Ruotsissa tehtiin vuonna 2011. Ekinokokki voi tulla Suomeen joko tartuntaa kantavan koiran mukana tai maarajojen yli kettujen kyydillä. Leviämistä voidaan hidastaa pitämällä huolen, että maahantuodut koirat on madotettu. Kun loinen on saapunut Suomeen, siitä ei todennäköisesti päästä eroon.

Ekinokokin yleisyyteen vaikuttaa nähtävästi lähinnä riittävän tiheä kettu- ja jyrsijäkanta. Suomessa on onneksi harva kettukanta ja jyrsijöiden kannanvaihtelut vaikeuttavat ekinokokin leviämistä. Ilmastonmuutos oletettavasti lisää ekinokokin leviämisen riskiä, koska se voi lisätä kettukantoja ja vähentää myyrien kannanvaihteluita. Kylmyys sinänsä ei haittaa myyräekinokokkia: esimerkiksi Huippuvuorilla se menestyy rajatulla alueella, jolla myyräpopulaatio pysyy riittävän korkeana.

Marjastajat eivät kuitenkaan ole vaarassa yksinkertaisesta syystä: ekinokokin ei tiedetä leviävän marjojen kautta.

Ekinokokkoosin eteneminen on hidasta, joten on mahdotonta liittää ihmistapauksia tiettyihin marjansyöntitapahtumiin. Sen sijaan ekinokokkoosin riskiä kartoittavissa tutkimuksissa villien saati viljeltyjen marjojen syönnin ei ole osoitettu lisäävän riskiä saada tartunta. (”Ruohon syöminen” on riskitekijä. En ole aivan vakuuttunut onko kyseessä, että tartunta saadaan ruohon kautta, vai että ihmiset, jotka syövät ruohoa myös muuten tekevät hygienisesti epäilyttäviä valintoja elämässään.)

Sen sijaan koiran omistaminen ja etenkin koiran käyttö metsästyksessä tai koiran päästäminen vapaasti möyrimään myyrien ja kettujen suosimilla alueilla on riskitekijä. Jos ja kun, myyräekinokokki saapuu Suomeen, riskiryhmässä ovat ennen kaikkea koirien omistajat.

Ruotsissa myyräekinokokki vaikuttaa olevan levinnyt laajalle alueelle, mutta on suhteellisen harvinainen: yhtään ekinokokkoositapausta ei ole vielä ilmennyt ihmisillä. Nykyisillä ekinokokkimäärillä ruotsalaiset epäilivät, että ekinokokkoositapauksia ihmisissä esiintyy yksi viittä vuotta kohden. Ruotsalaiset eivät antaneet erityisiä ohjeita ravinnon käsittelyyn, paitsi muistuttivat, että normaali hygiena pätee ekinokokinkin tapauksessa. Vaikuttaa myös siltä, että myyräekinokokin esiintymät keskittyvät tietyille alueille. Nämä selvittämällä pystytään myös suunnittelemaan ehkäisymenetelmiä, esimerkiksi säännöllisesti madottamalla alueella kulkeneet metsästyskoirat.

 

Ekinokokin vaaroja ei ole syytä vähätellä: ekinokokkoosi voi olla pahimmillaan tappava tauti, joskaan se ei enää ole yhtä vaarallinen kuin aiemmin. Täällä Sveitsissä ihmistartuntoja on vuosittain parisenkymmentä, eli ekinokokkoosin ilmaantuvuus on noin 0,2 tapausta 100 000 ihmistä kohden vuodessa.

Sveitsin esimerkki osoittaa, että ekinokokin kissanpäivät ovat lähinnä ihmisten ansiota. Tutkimusten perusteella noin puolella Zürichin ketuista on myyräekinokokkitartunta. Erityisen yleinen ekinokokki on kaupungin ulkopuolisilla virkistysalueilla ja metsissä. Maaseudulle mennessä määrä kuitenkin vähenee ja monin paikoin ihmisympäristön ulkopuolella tautia ei esiinny lainkaan. Kaupungit ja ihmisen muokkaavat ympäristöt ovat luoneet loistavan ympäristön, jossa sekä ketut että myyrät viihtyvät hyvin.

Kettujen määrä Zürichin alueella on myös häkellyttävä. Näen kaupunkikettuja, jollen päivittäin, niin ainakin viikottain.

Lisäksi kettujen suuri nykyinen määrä Sveitsissä on toistakin kautta ihmisten syytä. Aiemmin merkittävin kettujen kuolinsyy oli täällä rabies, mutta vuodesta 1977 sveitsiläiset ketut rokotettiin rabiesta vastaan, kunnes viimeinen tapaus havaittiin 1996. Tämä aiheutti kettujen kuolleisuuden romahduksen,  kettukantojen räjähdysmäisen kasvun ja ekinokokkoositapausten lisääntymisen.

Sveitsissä kaikkein tehokkain keino ihmisen tartuntariskin pienentämiseksi vaikuttaa olevan riskiryhmän koirien kuukausittainen madottaminen. On epätodennäköistä, että myyräekinokokki koskaan lisääntyisi Suomessa niin yleiseksi, että tämä olisi tarpeen. Sen sijaan on mahdollista, että alueellisesti Suomeenkin voi syntyä myyrä- ja kettupopulaatioita, joissa ekinokokki pysyy yleisenä. 

Ekinokokki onkin oiva esimerkki siitä, miten ihmisen muokkaama ympäristö muuttaa myös tartuntatautien esiintyvyyttä. Taajama-alueet estävät toisten tautien esiintymistä, kuten monien hyttys- ja punkkilevitteisten tautien leviämistä, mutta uusina riskeinä esille nousee esimerkiksi myyräekinokokki.

Siinä missä kaupunkisuunnittelussa on jo pitkään  huomioitu ihmisten ulostevälitteisten tautien leviäminen, emme varsinaisesti vielä ota huomioon eläimiltä ihmisille tarttuvia tauteja.

Kommentit (7)

Mustatorvi

Päteekö sieniin sama kuin marjoihin, eli ei leviäisi sienten kautta niin helposti?

Vierailija

En todellakaan sanoisi, että myyräekinokokki ei aiheuttaisi tautiriskiä marjastajille. Tiedämme kuitenkin, että tartunnan voi saada pääisäntien ulosteen kautta eli tässä tapauksessa myyrien, hiirien, kettujen ja koirien uloste on potentiaalinen tartunnanlähde. Jos infektiivinen uloste pääsee kontaminoimaan marjoja metsässä, on riski, että kuumentamattomana nautitut marjat aiheuttavat tartunnan. Tarvitaan vielä lisää tietoa siitä, kykenevätkö marjat todella toimimaan loistartunnan välittäjänä. Puolassa kuitenkin julkaistiin vuonna 2015 artikkeli, jonka tutkimustulokset viittaavat siihen, että Ecinococcus multilocularis -loisen DNA:ta löydetään muun muassa metsissä kasvatetuista sienistä (https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4577536/). Älä siis mene sanomaan, että tartunta ei ole mahdollinen eikä aiheuta vaaraa marjastajille. Tarvitaan vielä lisää tutkimusta asian selvittämiseksi, ja on hyvin mahdollista, että tartuntariski on olemassa.

Tuomas Aivelo
Liittynyt3.1.2014
Viestejä206

Mustatorvi kirjoitti:
Päteekö sieniin sama kuin marjoihin, eli ei leviäisi sienten kautta niin helposti?

Ranskalaistutkimuksessa sienestäjien riski saada ekinokokki oli pienempi kuin ei-sienestäjien.

Tuomas Aivelo
Liittynyt3.1.2014
Viestejä206

Vierailija kirjoitti:
En todellakaan sanoisi, että myyräekinokokki ei aiheuttaisi tautiriskiä marjastajille. Tiedämme kuitenkin, että tartunnan voi saada pääisäntien ulosteen kautta eli tässä tapauksessa myyrien, hiirien, kettujen ja koirien uloste on potentiaalinen tartunnanlähde. Jos infektiivinen uloste pääsee kontaminoimaan marjoja metsässä, on riski, että kuumentamattomana nautitut marjat aiheuttavat tartunnan. Tarvitaan vielä lisää tietoa siitä, kykenevätkö marjat todella toimimaan loistartunnan välittäjänä. Puolassa kuitenkin julkaistiin vuonna 2015 artikkeli, jonka tutkimustulokset viittaavat siihen, että Ecinococcus multilocularis -loisen DNA:ta löydetään muun muassa metsissä kasvatetuista sienistä (https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4577536/). Älä siis mene sanomaan, että tartunta ei ole mahdollinen eikä aiheuta vaaraa marjastajille. Tarvitaan vielä lisää tutkimusta asian selvittämiseksi, ja on hyvin mahdollista, että tartuntariski on olemassa.

En minäkään sanoisi niin. Sanon vain, että tuo riski on korkeintaan hyvin pieni, eikä millään muodolla se keskeisin uhka, jonka myyräekinokokki tuo.

Puolalaistutkimukseen suhtaudun skeptisesti  ja sitä onkin kritisoitu, esim. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4863902/. Nuo tulokset eivät vain yksinkertaisesti näytä järkeviltä.

Toinen vierailija

Vierailija kirjoitti, että tartunnan voi saada pääisäntien ulosteen kautta eli tässä tapauksessa myyrien, hiirien, kettujen ja koirien uloste on potentiaalinen tartunnanlähde. Tähän vierailijan pääisäntäluetteloon oli jostakin syystä eksynyt myyrä ja hiiri, jotka ovat väli-isäntiä. Myyrien ja hiirien ulosteet ovat myyräekinokokkimielessä täysin turvallisia.

Sanna Malkamäki

Heisimadon munien tarttumisesta marjojen pintaan ei tosiaan vielä ole julkaistua tietoa. Mainitsemassasi keskieurooppalaisessa tutkimuksessa on todettu yhteys alveolaarisen ekinokokkoosin ja pesemättömien mansikoiden syömisen (ja heinän pureskelun) välille, kun taas raakojen metsämarjojen syönnin ja ekinokokkoosin välillä tilastollisesti merkitsevää yhteyttä ei todettu. Ekinokokkoosin epidemiologisia tutkimuksia vaikeuttaa pitkä, vuosien mittainen, inkubaatioaika, jonka vuoksi tartuntalähteen osoittaminen on vaikeaa, tiettyihin marjansyöntitapahtumiin liittäminen mahdotonta. Väitöskirjatutkimukseeni liittyvässä hankkeessa selvitetään kokeellisen mallin avulla, voivatko ekinokokin lähisukulaisen, Taenia laticollis -heisimadon, munat ylipäätään kiinnittyä marjojen pintaan ja levitä tätä reittiä ihmisiin. Tutkimuksen kohteina ovat puolukat ja mustikat. Nämä marjat kasvavat matalissa varvuissa, jolloin munat voivat mahdollisesti päätyä niihin esimerkiksi kettujen ja koirien ulosteesta. Tutkimusnäytteiden analysointi on parhaillaan käynnissä. Tulosten valmistuttua olemme valmiimpia ottamaan oikeasti kantaa siihen, millaisen riskin myyräekinokokki Suomeen rantauduttuaan marjastajalle aiheuttaisi tai kuinka todennäköistä on, että kotoperäisenä harvinaisena esiintyvän hirviekinokokin munat tarttuisivat marjojen pintaan.

Eläinlääketieen lisensiaatti, tohtorikoulutettava Sanna Malkamäki, Helsingin yliopisto, Eläinlääketieteellisten biotieteiden osasto, Eläinlääketieteellinen patologia ja parasitologia (FINPAR)

Kiinnostunut

Loiskantojen esiintyvyyttä tutkitaan ilmeisesti lähinnä ulostetutkimuksen avulla. Kiinnostaisi tietää onko tutkittu sitä, että antaako suolistossa muhiva kanta merkkejä itsestään lainkaan munimissyklin ulkopuolella. Olen jostakin lukenut, että nisäkkäiden lisääntyminen tapahtuu lähinnä täyden kuun aikaan: Eli tiedetäänkö minkälainen prosentuaalinen mahdollisuus on löytää munia ulosteesta silloin, kun ei ole muninnan aika ja miten tämä vaikuttaa arvioihin kantojen esiintyvyyksistä?

Entä onko ulostetesti aukoton? Jos etsii vaikka suuren lapamadon munia, tulevatko echinokokkus multilocularis, tai  tai vaikkapa hakamato munineen esiin? Vai löytyykö kerralla kaikki? 

Metsän hiilinielu matkalla Kaukaan paperi- ja sellutehtaalle. Kuva: Petritap / Wikimedia Commons

 

Biotalous on alun hypetyksen jälkeen törmännyt karuun todellisuuteen. Hallituksen tavoitteet metsien hakkuiden lisäämiseksi ovat saaneet vastaansa tiedeyhteisön täyslaidallisen. Ensin kymmenien tutkijoiden julkinen kirje (ns. biotalous-julkilausuma) huomautti, että hakkuiden lisäys ei auta ilmastonmuutoksen torjuntaan. Viime viikolla Ilmastopaneeli totesi, että lisähakkuut pienentävät metsiin sitoutuvan hiilen määrää.

Kaksi tutkijaa kuitenkin tuntuvat olevan eri mieltä suomalaisten tutkijoiden enemmistön kanssa. Luonnonvarakeskuksen tutkimusylijohtaja Johanna Buchert ja asiantuntijapalveluiden johtaja Taneli Kolström kirjoittivat toissa päivänä Helsingin Sanomien mielipideosastolla, että "oikein toteutetut hakkuut lisäävät puuston kasvua ja kokonaispuuston määrää".

Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Jari Liski kysyi Buchertilta ja Kolströmiltä hienovaraisesti Twitterissä, että "miten ja millaisessa" tilanteessa hakkuut "todella" lisäävät metsien puuston määrää. (Keskustelu ei koskaan edennyt pisteeseen, jossa Liski ja Kolström olisivat puhuneet samasta asiasta.)

Mielipidekirjoituksessa on totta toinen puoli: nuori metsä kasvaa nopeammin kuin vanha metsä. Täyttä hölynpölyä on sen sijaan, että puun poistaminen metsästä lisäisi puun määrää metsässä. 

Tämän sietää oikein alleviivata: Luonnonvarakeskuksen johtajat kirjoittavat, että hakkuut lisäävät kokonaispuuston määrää.

Tietenkin on teoriassa mahdollista, että ikääntyneestä metsästä alkaisi kadota hiiltä nopeammin kuin sinne kertyisi. Näin ei kuitenkaan yksinkertaisesti käy suomalaisessa metsässä: metsään kertyy jatkuvasti lisää hiiltä. Niinpä sellaista tilannetta ei pääse syntymään, että hakkuut olisivat hyväksi metsien hiilivaraston kannalta.

Sen sijaan pääsi syntymään tilanne, jossa sektoritutkimuslaitoksen johtoporras tuntuu elävän aivan eri todellisuudessa kuin laitoksensa tutkijat.

Kommentit (9)

Ikuisuus

Erikoista puheta tiedemiehiltä... Suomen vuotuinen kasvu on noin 100 miljoonaa kuutiometriä... Siitä käytetään vajaat 60 miljoonaa kuutiometriä... Vuotuinen säästö on 40 miljoonaa kuutimetriä... Tätä säästöä on jatkunut todella kauan ja osa lahoaa ja mätänee metsiin... Eikö tämä valtava lahoamismäärä vuosittain tuota ilmakehään hiiltä?????? Jos kerran puu on hiilivarasto, niin miksi se lahotessaan muuttuu jääkö se hiili nyt jotenkin sinne maaperään???? Kyllä se taitaa ajan kanssa sinne ilmakehään päätyä... On ihmeellistä, että kukaan ei näistä nykyisistä kerro, miten se hiili muka jäis varastoon!!!!... Työhöni kuuluu metsienhoito ja inventointi... Tiedän mikä merkitys kasvuun on taimikon hoidoilla, harvennushakkuilla ja päätehakkuiden jälkeisellä uudistamisella... Suomessa metsiä hoidetaan todella hyvin ja hakkuissa ei päästä edes tulevien lisähakkuiden jälkeenkään lähellekkään vuotuista kasvua... Kun otetaan huomioon metsien kasvun voimakas kiihtyminen, niin on todennäköisempää, että tuonne metsiin jää enemmän tulevaisuudessa mätänemään ja lahoamaan puuta... Tämä nykyisten tutkijoiden perusfilosofia näyttää olevan se, että Suomen metsät tulisi museoida ja jättää koskemattomiksi aarnimetsiksi... Millähän Suomi sitten eläisi, pelejäkö suunnittelemalla... 

Tuomas Aivelo
Liittynyt3.1.2014
Viestejä206

Ikuisuus kirjoitti:
Erikoista puheta tiedemiehiltä... Suomen vuotuinen kasvu on noin 100 miljoonaa kuutiometriä... Siitä käytetään vajaat 60 miljoonaa kuutiometriä... Vuotuinen säästö on 40 miljoonaa kuutimetriä... Tätä säästöä on jatkunut todella kauan ja osa lahoaa ja mätänee metsiin... Eikö tämä valtava lahoamismäärä vuosittain tuota ilmakehään hiiltä?????? Jos kerran puu on hiilivarasto, niin miksi se lahotessaan muuttuu jääkö se hiili nyt jotenkin sinne maaperään???? Kyllä se taitaa ajan kanssa sinne ilmakehään päätyä... On ihmeellistä, että kukaan ei näistä nykyisistä kerro, miten se hiili muka jäis varastoon!!!!... Työhöni kuuluu metsienhoito ja inventointi... Tiedän mikä merkitys kasvuun on taimikon hoidoilla, harvennushakkuilla ja päätehakkuiden jälkeisellä uudistamisella... Suomessa metsiä hoidetaan todella hyvin ja hakkuissa ei päästä edes tulevien lisähakkuiden jälkeenkään lähellekkään vuotuista kasvua... Kun otetaan huomioon metsien kasvun voimakas kiihtyminen, niin on todennäköisempää, että tuonne metsiin jää enemmän tulevaisuudessa mätänemään ja lahoamaan puuta... Tämä nykyisten tutkijoiden perusfilosofia näyttää olevan se, että Suomen metsät tulisi museoida ja jättää koskemattomiksi aarnimetsiksi... Millähän Suomi sitten eläisi, pelejäkö suunnittelemalla... 

Suomalaisessa talousmetsässä ei ole lahopuuta juuri lainkaan. Nopeasti löysin luvut, että talousmetsässä on keskimäärin 4,7 kuutiota hehtaarilla yli 10 cm paksuista lahopuuta, kun taas luonnontilaisessa metsässä lahopuuta on 60-120 kuutiota hehtaarilla. Eli kyllä sinne metsään lahopuuta vielä mahtuu paljon lisää.

Taneli Kolström

Metsävarojen (määrä, laatu) kehitys 1970-luvulta lähtien kertoo osaltaan oikein kohdennettujen hakkuiden vaikutuksesta puustoon määrää.

Suomen metsävarat

Pine
Liittynyt5.3.2012
Viestejä249

Kolme tärkeintä Suomen metsien kasvuun viimeisen 60 vuoden aikana vaikuttanutta tekijää ovat: ojitus, ojitus ja ojitus. Nykyisin Suomen metsätalousmaasta kolmannes on suota. Ojitukset ovat muuttaneet kitu- ja joutomaan soita metsämaaksi ja parantaneet puuston kasvuolosuhteita huonosti kasvaneilla metsämaan soilla. Metsien vuotuisen kasvun lisääntyminen 55 milj. m3 (1970) 104 milj. m3 (2014) johtuu pääosin 1960-luvulla alkaneista soiden laajamittaisista ojituksista.
Hakkuumenetelmien muutosten vaikutuksia puuston kasvuun liioitellaan vahvasti.
Hiilinieluista puhuttaessa vain puuston määrällä on merkitystä. Puiden kasvun merkitys on suhteessa puuston määrään on hiilinielujen toimintaa ajatellen hyvin vähäinen. Hakkuut tarkoittavat aina metsien ikärakenteen nuorentumista. Sanomattakin on selvää, että nuoret metsät sisältävät vähemmän puuta kuin vanhat. Toisin sanoen metsien hiilivarat kiistatta aina pienenevät kun hakkuita lisätään.

Ikuisuus

Niin, minnehän se hakkuista säästynyt puusto katoaa, jos hakataan noin 40 miljoonaa kuutiota vähenmmän kuin kasvaa... Vuosittain puuta kasvaa 100 miljoonaa, hakataan 60 miljoonaa... Miten puun määrä voisi tälläisillä hakkuilla pienentyä, miten hiilivarastot muka vähenevät... Miten olis matikan opinnot...

Varma

Ärsyttää kovasti kirjoituksen lyttäävä ja ivallinen sävy. Jos ei jo lähtökohtaisesti voi olla eri mieltä ja esittää eriävää mielipidettään, niin ollaan jo täysin väärällä polulla.

Suomessa metsänhoito hyvällä mallilla ja säädöksiä noudatetaan. Mutta monissa maissa metsä vain tuikataan tuleen, kun halutaan lisää maata muuhun tarkoitukseen, välittämättä sen muista asukkaista ja eliöistä.

Varma

Ärsyttää kovasti kirjoituksen lyttäävä ja ivallinen sävy. Jos ei jo lähtökohtaisesti voi olla eri mieltä ja esittää eriävää mielipidettään, niin ollaan jo täysin väärällä polulla.

Suomessa metsänhoito hyvällä mallilla ja säädöksiä noudatetaan. Mutta monissa maissa metsä vain tuikataan tuleen, kun halutaan lisää maata muuhun tarkoitukseen, välittämättä sen muista asukkaista ja eliöistä.

Vierailija

Kukahan tuossa aiheessa oikein sekoilee. LUKE:n pomoja en ainakaan epäile.

Lahopuukin kommenteissa mainittu (Tuomas Aivelo). Se onkin  perinteinen klisee, jolla metsäväkeä rangaistaan. En muista nähneeni edes arviota kuinka paljon lahoa metsissä pitäisi olla. Tietysti sellainenkin jostain löytyy. Pökkelöitä saisi tietysti olla enemmän. Se on kuitenkin vain järjästelykysymys, jos niitä halutaan lisää.

Kehtaan väittää, että lahoa Suomen metsissä on ihan tarpeeksi.

Taimikoita hoidetaan ja nuorta metsää kunnostetaan vuosittain noin 210 000 ha.  Sinne jäävät poistetut lahoamaan. Puuston poistuma v. 2013 oli 79 milj.m3. Oksat ja latvus ovat kasvavasta puusta n. 25 % eli niistä kertyy metsään n. 19,5 mil.m3 lahoamaan. Luvut ovat peräisin Metsätilastollisesta vuosikirjasta 2014, paitsi tuo prosenttiluku 25 %.

Joku sanoonyt, että nuohan kerätään energiapuuksi. No pieneksi sen keruun osuus jää kokonaispotista.

Ehdotankin lahopulasta kärsiville ratkaisua. Reipas kansalaiskeräys pystyyn ja ostetaan lahopuuta ulkomailta. Siinäpä viherväelle loistava ja tärkeä tehtävä. Työllistävä vaikutuskin on melkoinen.

Valeproffa

Tämä CO2 sitoutuminen ajatteluttaa.Onkohan kunnolla tutkittu paljonko maapallon lämpeneminen aiheuttaa uutta kasvillisuutta , joka sitoo enemmän CO2 ilmasta ja toisaalta aiheutuva aavikoituminen, joka on kolikon kääntöpuoli.

Muutoinkin olisi hyvä saada vastauksia jos niitä on  Paljonko aktiivista vulkaanista toimintaa on maapallolla , myös meren pinnan alla . Voidaanko näitä selvittää avaruudesta käsin ? Tiedetään että niitä on valtava määrä , mutta niiden tarkaa lukumäärää ei eikä siten myös todellisia vaikutuksia ?

Aurinko, joka on se pääasiallinen lämmön lähde ei ole mikään stabiili energian tuotto yksikkö. Muutaman vuoden päästä ilmeisesti meillä on enemmän tietoa alkavan tutkimuksen johdosta tästä kysymyksestä. Nykyään ei vielä tiedetä kaikkea.

On vaikeaa nähdä nykyisten "vakuuttavien" puheenvuorojen todellisuus pohja syy-yhteyksistä . Osa on selvästi arvailujen varassa. Puhutaan jostakin yksittäisestä asiasta , kuten hakkuista. Eihän koko ongelmasta saa nöin mitään käsitystä.

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2017
Heinäkuu
2016
2015
2014