Kirjoitukset avainsanalla ilmastonmuutos

Tiikerihyttynen työn touhussa

Lokakuussa havaittiin ensimmäiset zikaviruksen leviämistapahtumat Euroopassa. Tähän asti eurooppalaiset tapaukset ovat olleet tuontitavaraa, eli sairastuneet olivat saaneet viruksen Euroopan ulkopuolella ja sitten matkustaneet Eurooppaan.

Zika nousi kuuluisuuteen 2015-16, kun Brasiliasta leviämään lähtenyt epidemia aiheutti muun muassa sikiöiden kehityshäiriöitä, kuten mikrokefaliaa.

Nyt tilanne on muuttunut. Ensimmäisten kahden tapauksen tapahtumapaikkana oli Hyères, vanha lomakaupunki Ranskan Rivieralla, rannikolla Marseillen ja Nizzan välissä.

Ensimmäinen sairastunut sai oireensa 29. heinäkuuta ja hakeutui nivelkivun takia lääkäriin. Näytteistä varmistettiin zikatartunta 9. lokakuuta. Tartunnan saanut ei ollut matkannut ulkomailla, eikä muuta selitystä kuin tartunta hyttysen kautta, löytynyt, joten Ranskan terveysviranomaiset päättelivät tartunnan tapahtuneen Ranskassa.

Paikalliset terveysviranomaiset aloittivat heti zikan kartoitus- ja torjuntakampanjan: tartunnan saaneen asuinalueelta etsitään uusia tapauksia ja pyritään hävittämään tiikerihyttyset. Jo seuraavana päivänä ovelta-ovelle tehdyn kierroksen perusteella ensimmäisen tapauksen naapurustosta löytyi toinenkin tartunnan saanut. Hänen oireensa ilmaantuivat 6. elokuuta.

 

Mitä tilanteesta voidaan päätellä?

Ensinnäkin, toisen tapauksen havaitseminen kertoo siitä, että eurooppalainen terveydenhoitojärjestelmä on hyvin varautunut tartuntatautitapauksien selvittämiseen. Toinen tapaus löytyi heti, kun sitä lähdettiin tietoisesti etsimään.

Toiseksi, kaksi tapausta (ja mahdolliset vielä löytyvät tapaukset) viittaavat siihen, että zika on nyt ensimmäistä kerta leviämässä Euroopassa. Tartuntatapaukset näyttävät tosin maantieteellisesti hyvin rajatulta.

Kolmanneksi, zika tuli Eurooppaan yllättävän myöhään. Jo kesällä 2016 epäiltiin, että zika ilmaantuisi useampaan paikkaan Eurooppaan, koska sääolosuhteet olivat sopivat, tiikerihyttyset laajalle levinneitä ja matkustaminen zika-alueille yleistä. Tämä sopii yhteen viimeaikaisten havaintojen perusteella, että keltakuume- ja tiikerihyttynen eivät olekaan niin hyviä zikan levittäjiä kuin epäiltiin.

Neljänneksi, riski väestölle on pieni. Tapauksia on vähän ja aikaikkuna zikan leviämiseen on loppunut, koska lämpötilat ovat jo nyt laskeneet niin mataliksi, ettei virus pysty lisääntymään hyttysissä.

Viidenneksi, zika on yksi virus lisää joukossa hyttysten levittämiä taudinaiheuttajia, jotka ovat palaamassa tai leviämässä Eurooppaan. Tulokaslajien ja ilmaston lämpenemisen ansiosta Eurooppa on entistä alttiimpi hyttysten levittämien tautien osalta.

 

Trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla kaikkein tehokkain zikaviruksen levittäjä on keltakuumehyttynen (Aedes aegypti). Keltakuumehyttynen levittää nimensä perusteella keltakuumetta, mutta myös muita flaviviruksia, kuten zikaa, dengueta ja chikungunyaa. Keltakuumehyttynen oli paikalla eteläisessä Euroopassa 1700-luvulta 1900-luvun puoliväliin, mutta katosi tämän jälkeen. Syytä hyttysen katoamiseen ei tiedetä, mutta mitään ilmastollista ja ympäristöön liittyvää syytä hyttysen paluulle ei ole. Tällä hetkellä sitä esiintyy Euroopassa Madeiralla ja se vaikuttaa leviävän eteläisellä Venäjällä ja Georgiassa. Keltakuumehyttynen ei pysty talvehtimaan munana, mikä rajoittaa lajin leviämistä kylmemmille alueille.

Hyèresin zikatapausten taustalla vaikuttaa olevan tiikerihyttynen (Aedes albopictus), joka on alun perin kaakkoisaasialainen laji. Se on levinnyt viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana ympäri maailman, nähtävästi munina käytettyjen renkaiden ja ruokotraakkipuun (tai, kuten itse kutsun sitä, ikeabambun) kuljetuksen yhteydessä. Tiikerihyttynen saapui Ranskan Rivieralle vuonna 1999 ja on hitaasti, mutta varmasti levinnyt eteläisessä Euroopassa. Ainakin Ranskan Rivieralla, Pohjois-Italiassa, Keski-Italian rannikkoseuduilla ja Albaniassa on pysyvä kanta. Espanjassa, Kreikassa ja Balkanilla vaikuttavat olevan vakiintumassa ja Etelä-Saksassa asti on epäilty onnistunutta lisääntymiskiertoa. Alankomaissa tiikerihyttynen vaikuttaa elävän vain kasvihuoneissa.

Tiikerihyttysen leviämistä edistää lämpenevä ilmasto, mutta hyttynen vaikuttaa myös sopeutuvan nopeasti kylmempiin oloihin. Siinä missä trooppiset hyttysen munat kuolevat, jos lämpötila laskee alle kahden pakkasasteen, eurooppalaiset munat kestävät jopa kymmenen asteen pakkasen. Tiikerihyttysen levittämien virusten leviämistä lämpötila rajoittaa paljon voimakkaammin: zika, dengue ja chikungunya eivät mikään vaikuta pystyvän lisääntymään hyttysissä alle 18 asteen lämpötilassa.

Zikaviruksen (tai denguen tai chikungunyan) vaatima korkea lämpötila tarkoittaa, ettei se pysty selviämään Euroopassa vuoden ympäri. Niinpä tautiepidemiat tapahtuvat kesäisin, ja ne käynnistyvät siitä, kun tiikerihyttynen pistää taudin muualla – yleensä trooppisella alueella – saanutta matkaajaa. Lämpimän kauden aikana tauti ehtii sitten leviämään paikallisesti, kunnes syksyllä lämpötila laskee niin matalaksi, ettei virus pysty enää leviämään.

 

Nykymaailman kehityskulut tietenkin altistavat entistä enemmän Eurooppaa näille epidemioille: ihmiset matkustavat yhä enemmän, jolloin riski taudin saapumisesta Eurooppaan on suurempi. Ihmiset matkustavat Euroopan sisäisesti, jolloin tauti leviää helpommin Euroopan sisälläkin. Lisäksi ilmaston lämmetessä tartuntakausi on entistä pidempi ja tiikerihyttysiä on mahdollisesti enemmän levittämässä viruksia.

Nähtävästi kukin, zika, dengue ja chikungunya, aiheuttavat pitkäaikaisen tai ehkä koko elämän kestävän immuniteetin tautia kohtaan. Lisäksi on viitteitä siitä, että nämä taudinaiheuttajat voivat aiheuttaa risti-immuniteettia: jos on jonkun näistä taudeista sairastanut, ei välttämättä saa tartuntaa toisesta kahdesta taudinaiheuttajasta.

Zikan, denguen ja chikungunyan aiheuttama vaara Euroopassa tulee olemaan suhteellisen pieni, muttei olematon. Denguen ja chikungunyan kuolleisuus on promillen luokkaa. Zikatartunta raskaana olevalla naisella aiheuttaa lapsella mikrokefaliaa luultavasti muutaman promillen todennäköisyydellä.

Tulevaisuudessa flavivirusten aiheuttamat epidemiat aiheuttavat riesaa yhä laajemmilla alueilla yhä pidemmän ajan. Koska eurooppalaisilla ei ole immuniteettia näitä tauteja vastaan (ellei ole trooppisilla matkoilla sairastanut jotakuta niistä), koko leviämisalueen väestö ja siellä vierailevat ihmiset ovat tartuntavaarassa.

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Thank you so much for this. I was into this issu https://tracktrace.one/usps/ e and tired to tinker around to check if its possible but couldnt get it done. Now that i have seen the way you did it, thanks guys
with
regards

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Unkarissa ketusta eristetty myyräekinokokki. Kuva: Yhdysvaltain tartuntatautivirasto

Kesän uutisiin kuuluu luonnolla pelottelu. Punkit ovat vaarallisia, ampiaiset ovat vaarallisia ja kyyt ovat vaarallisia. Lisäksi metsämarjojen syöminen on vaarallista, koska Suomeen saattaa hetkenä minä hyvänsä levitä vaarallinen loinen, myyräekinokokki.

Myyräekinokokkia ei Suomessa vielä esiinny. Koska suomalaisia jyrsijöitä seurataan varsin intensiivisesti, ekinokokin leviäminen Suomeen luultavasti huomattaisiin melko nopeasti. Lieneekin vain ajan kysymys, että myyräekinokokki tänne leviää.

 

Marjatartuntatarina menee niin, että myyräekinokokin pääisäntänä toimiva koiraeläin, yleensä kettu, käy metsässä kakkaamassa marjojen päälle. Kun ihminen sitten syö kypsentämättömiä marjoja, myyräekinokokin munat päätyvät ihmisen suolistoon, kuoriutuvat ja luulevat ihmistä myyräksi. Tämän jälkeen ne toimivat, kuten myyräekinokokki toimisi myyrässä: ne siirtyvät ihmisen verenkiertoon ja etsiytyvät maksaan, jossa ne alkavat muodostaa kystia. Nämä kystat sitten kasvavat ja tuhoavat maksakudosta. Hoitamattomana tauti johtaa usein kuolemaan, hoitokin on yleensä vaivalloistas ja vaatii laajaa kirurgista maksanpoistoa.

Olen aikaisemmin tuonut esille epäilykseni siitä, että myyräekinokokki leviäisi erityisen tehokkaasti metsämarjojen välityksellä. Lyhyesti: suoraa osoitusta siitä, että myyräekinokkki leviäisi marjojen kautta, ei ole, eikä laajoissa keskieurooppalaisissa kansanterveystutkimuksissa ole löydetty yhteyttä marjojen syönnin ja ekinokokin esiintymisen välillä. Keski-Euroopassa, jossa myyräekinokokki esiintyy kotoperäisenä, merkittävin riskitekijä vaikuttaa olevan koira lemmikkinä.

Sitä, leviääkö myyräekinokokki saastuneiden marjojen avulla, ei tietenkään saa selville muuta kuin tutkimalla. Ja suomalaiset loistutkijathan tutkivat. Ensimmäiset tulokset julkaistiin alkuvuodesta – ja vaikka ne eivät mitään mullistavia olekaan, tutkimus antaa hyvän kuvan kuinka haastavaa loisten tartuntareittien selvittäminen on.

Ensimmäinen kysymys ekinokokin leviämisen suhteen tietenkin on se, että onko marjojen pinnalla ekinokokin munia ja voivatko munat tarttua ylipäänsä marjoihin. Tätä selvittääkseen tutkijat suihkuttivat neliömetrin aloille, joilla oli mustikkaa ja puolukkaa, 30 000 tai 60 000 Taenia laticollis –madon munaa. T. laticollis on Suomessa ilveksen yleinen heisimato, joka ei voi tartuttaa ihmistä, ja jonka munat ovat samankaltaisia kuin myyräekinokokin. Tutkijat merkitsivät koealat vielä suomen-, englannin- ja thainkielisellä varoituksella.

Aikaisemmissa tutkimuksissa puolestaan on selvitetty, että runsaan ekinokokkitartunnan saaneet supikoirat ja ketut erittävät vuorokaudessa keskimäärin 20 000 munaa, mutta voivat erittää yli 100 000 munaakin.

Vuorokautta myöhemmin näytealojen marjat kerättiin, huuhdeltiin ja suodatettiin, ja suodoksesta tunnistettiin mahdolliset marjoihin kiinnittyneet munat. Tutkijat myös selvittivät, että tunnistuksen alaraja oli geneettisellä tunnistuksella 5 munaa 100 grammassa marjaa, eli melko vähän. (Sitä ei tiedetä, kuinka monta munaa on tartuttava annos ihmiselle.) Kaikilla käsitellyillä koealoilla marjoista tunnistettiinkin T. laticolliksen munia.

Tutkimus siis osoitti kätevästi, kuinka heisimatojen munat voivat tarttua sileäpintaisiin marjoihin ja että ne ovat suhteellisen helposti tunnistettavissa pienelläkin munien määrällä marjojen joukosta.

 

Mitä tutkimus sitten kertoo siitä, miten suuri mahdollisuus on saada ekinokokkitartunta marjojen kautta? Suhteellisen vähän: emme tiedä päätyykö kettujen ulosteista oikeasti munia marjojen päälle, emmekä tiedä montako munaa ihmisen pitää saada suuhunsa jotta tartunta onnistuu. Tutkimus kertoo paljonkin siitä, miten tätä mahdollisuutta kannattaa tutkia tarkemmin: mitata suoraan marjoista ja vihanneksista munien määriä.

Suoria loisten tunnistamisia elintarvikkeista on jo tehtykin, mutta ne törmäävät nopeasti ongelmiin. Puolalaiset tutkijat selvittivät loisten määriä vihanneksissa ja marjoissa ja löysivätkin niitä niin hämmentävän paljon, että heidän menetelmänsä saivat heti kritiikkiä osakseen.

Baselin eläintarha voi olla hyvä malli tässä tutkimuksessa: eläintarhassa todettiin useita ekinokokkitartuntoja gorilloissa ja tutkijat epäilivät, että syynä voisi olla gorilloille annettava ruoka (koska muutakaan vaihtoehtoa ei varsinaisesti ole). Tutkijat selvittivätkin eläintarhaan toimitettujen ruokien sisältämiä loisia. Salaatissa oli useita eri loislajeja, mutta ekinokokkia ei joukosta löydetty.

Toisaalta, jos lemmikkikoirat vaikuttavat suuremmalta riskitekijältä kuin vihannekset tai marjat, niin kantavatko koirat turkissaan loisten munia? Tätä asiaa on tutkittu yllättävän paljon ja näyttää siltä, että, kyllä, koirat kantavat mukanaan kaikenlaisia loisten munia, mutta ekinokokkia ei ole koirien turkista löydetty.

Emme siis oikeastaan vieläkään tiedä, miten kettujen, supikoirien ja koirienkin ulosteiden välityksellä leviävät ekinokokin munat oikein päätyvät ihmiseen. Myyräekinokokissa riittää vielä paljon tutkittavaa.

Kommentit (0)

Influenssa A -viruksia elektronimikroskopiassa. Kuva CDC/ Dr. Erskine Palmer / Wikimedia Commons

 

Kannattaako multaa syödä? Onko suomalaisilla enää loisia? Miltä tautien tulevaisuus näyttää? Pelastaako koira allergioilta? Mitä tiedämme, mitä emme tiedä ja mitä tutkitaan juuri nyt lois- ja mikrobiotamaailmassa?

Viime viikolla Loputtomat loiset -kirjani keskustelutilaisuudessa sain ilon keskustella muiden tutkijoiden kanssa loisten ja muiden ihmisten läheisten seuralaisten merkityksestä nykypäivän ihmiselle ja teidän iloksenne tämä nauhoitettiin ja tuotettiin podcastiksi. Näkökulmamme on vankasti suomalaisen ihmisen arkipäivässä: mitä vartalomme mikrobit merkitsevät kadun tallaajalle juuri nyt?

Mukanani keskustelemassa olivat virustutkija Tarja Sironen ja mikrobiotatutkija Jenni Lehtimäki. Keskustelumme veti Tiede-lehden päätoimittaja Jukka Ruukki.

Jos alla oleva upotus ei toimi, podcast löytyy myös Soundcloud-palvelusta tästä linkistä: https://soundcloud.com/tuomas-aivelo/loputtomat-loiset

Kommentit (1)

Aikuinen myyräekinokokki ja heisimadoille tyypillinen jaokkeinen vartalo. Kuva: Alan Walker / Wikimedia Commons. 

 

Mediassa vaikuttaa olevan tasan yksi näkökulma ekinokokkeihin ja se on, että kohta ei enää uskalla syödä marjoja metsästä. Eilisen Helsingin Sanomien otsikko ”Tuontikoira voi levittää loista, joka estää marjastuksen ja sienestyksen” oli jälleen yksi esimerkki tästä.

On harhaista lietsoa pelkoa marjastusta kohtaan, ekinokokki ei sitä uhkaa. Ei nyt, eikä tulevaisuudessakaan.

 

Ekinokokit ovat heisimatoihin kuuluvia loisia ja niiden aiheuttamaa tautia ihmisessä kutsutaan ekinokokkoosiksi. Ekinokokkien elinkiertoon kuuluu väli-isäntänisäkäs ja pääisäntänä tätä syövä petoeläin, yleensä koiraeläin. Suomalainen ekinokokkilaji on Echinococcus canadensis, jota kutsutaan väli-isäntänsä mukaan hirviekinokokiksi. Muita väli-isäntiä voivat olla metsäpeura tai poro. Pääisäntä on yleensä susi tai koira. Suomessa hirviekinokokkia elää lähinnä Itä-Suomessa ja se aiheuttaa harvoin tartuntoja ihmiselle. Euroopassa yleinen, mutta Suomesta puuttuva myyräekinokokki Echinococcus multilocularis puolestaaan käyttää väli-isäntänään piennisäkkäitä, kuten myyriä ja hiiriä, ja pääisäntänä pääosin kettua, joskin koira ja supikoirakin voivat saada tartunnan.

Ekinokokin munat kulkeutuvat väli-isäntänsä suun kautta suolistoon, jossa niistä kuoriutuu toukkia, jotka puolestaan matkaavat eri sisäelimiin ja muodostavat niissä nestetäyteisiä rakkuloita. Ajatuksena on, että kun pääisäntä syö väli-isännän, ekinokokin toukat päätyvät pääisäntänsä suolistoon, jossa ne aikuistuvat ja lisääntyvät. Pääisännässään ekinokokit asustelevat vain suolistossa ja munivat munia, jotka päätyvät ulosteiden mukana maastoon ja edelleen väli-isäntiin. Ekinokokin munat ovat kestäviä, ja ne kestävät kylmyyttä ja lämpöä. Kuivuminen on munien suurin riski.

Ihminen voi saada ekinokokkoosin pääisännän levittämistä munista. Koska ekinokokki silloin luulee ihmistä väli-isännäksi, tautiin kuuluu toukkarakkuloiden muodostumista sisäelimiin. Myyräekinokokki on vaarallisempi kuin hirviekinokokki, koska sen muodostamat rakkulat ovat monilokeroisia, suurempia ja vaikeampia hoitaa. Kummankin taudin itämisaika on useita vuosia.

 

Myyräekinokokki tulee leviämään Suomeen. Se on levittäytynyt viime aikoina Euroopassa ja ensimmäinen havainto Ruotsissa tehtiin vuonna 2011. Ekinokokki voi tulla Suomeen joko tartuntaa kantavan koiran mukana tai maarajojen yli kettujen kyydillä. Leviämistä voidaan hidastaa pitämällä huolen, että maahantuodut koirat on madotettu. Kun loinen on saapunut Suomeen, siitä ei todennäköisesti päästä eroon.

Ekinokokin yleisyyteen vaikuttaa nähtävästi lähinnä riittävän tiheä kettu- ja jyrsijäkanta. Suomessa on onneksi harva kettukanta ja jyrsijöiden kannanvaihtelut vaikeuttavat ekinokokin leviämistä. Ilmastonmuutos oletettavasti lisää ekinokokin leviämisen riskiä, koska se voi lisätä kettukantoja ja vähentää myyrien kannanvaihteluita. Kylmyys sinänsä ei haittaa myyräekinokokkia: esimerkiksi Huippuvuorilla se menestyy rajatulla alueella, jolla myyräpopulaatio pysyy riittävän korkeana.

Marjastajat eivät kuitenkaan ole vaarassa yksinkertaisesta syystä: ekinokokin ei tiedetä leviävän marjojen kautta.

Ekinokokkoosin eteneminen on hidasta, joten on mahdotonta liittää ihmistapauksia tiettyihin marjansyöntitapahtumiin. Sen sijaan ekinokokkoosin riskiä kartoittavissa tutkimuksissa villien saati viljeltyjen marjojen syönnin ei ole osoitettu lisäävän riskiä saada tartunta. (”Ruohon syöminen” on riskitekijä. En ole aivan vakuuttunut onko kyseessä, että tartunta saadaan ruohon kautta, vai että ihmiset, jotka syövät ruohoa myös muuten tekevät hygienisesti epäilyttäviä valintoja elämässään.)

Sen sijaan koiran omistaminen ja etenkin koiran käyttö metsästyksessä tai koiran päästäminen vapaasti möyrimään myyrien ja kettujen suosimilla alueilla on riskitekijä. Jos ja kun, myyräekinokokki saapuu Suomeen, riskiryhmässä ovat ennen kaikkea koirien omistajat.

Ruotsissa myyräekinokokki vaikuttaa olevan levinnyt laajalle alueelle, mutta on suhteellisen harvinainen: yhtään ekinokokkoositapausta ei ole vielä ilmennyt ihmisillä. Nykyisillä ekinokokkimäärillä ruotsalaiset epäilivät, että ekinokokkoositapauksia ihmisissä esiintyy yksi viittä vuotta kohden. Ruotsalaiset eivät antaneet erityisiä ohjeita ravinnon käsittelyyn, paitsi muistuttivat, että normaali hygiena pätee ekinokokinkin tapauksessa. Vaikuttaa myös siltä, että myyräekinokokin esiintymät keskittyvät tietyille alueille. Nämä selvittämällä pystytään myös suunnittelemaan ehkäisymenetelmiä, esimerkiksi säännöllisesti madottamalla alueella kulkeneet metsästyskoirat.

 

Ekinokokin vaaroja ei ole syytä vähätellä: ekinokokkoosi voi olla pahimmillaan tappava tauti, joskaan se ei enää ole yhtä vaarallinen kuin aiemmin. Täällä Sveitsissä ihmistartuntoja on vuosittain parisenkymmentä, eli ekinokokkoosin ilmaantuvuus on noin 0,2 tapausta 100 000 ihmistä kohden vuodessa.

Sveitsin esimerkki osoittaa, että ekinokokin kissanpäivät ovat lähinnä ihmisten ansiota. Tutkimusten perusteella noin puolella Zürichin ketuista on myyräekinokokkitartunta. Erityisen yleinen ekinokokki on kaupungin ulkopuolisilla virkistysalueilla ja metsissä. Maaseudulle mennessä määrä kuitenkin vähenee ja monin paikoin ihmisympäristön ulkopuolella tautia ei esiinny lainkaan. Kaupungit ja ihmisen muokkaavat ympäristöt ovat luoneet loistavan ympäristön, jossa sekä ketut että myyrät viihtyvät hyvin.

Kettujen määrä Zürichin alueella on myös häkellyttävä. Näen kaupunkikettuja, jollen päivittäin, niin ainakin viikottain.

Lisäksi kettujen suuri nykyinen määrä Sveitsissä on toistakin kautta ihmisten syytä. Aiemmin merkittävin kettujen kuolinsyy oli täällä rabies, mutta vuodesta 1977 sveitsiläiset ketut rokotettiin rabiesta vastaan, kunnes viimeinen tapaus havaittiin 1996. Tämä aiheutti kettujen kuolleisuuden romahduksen,  kettukantojen räjähdysmäisen kasvun ja ekinokokkoositapausten lisääntymisen.

Sveitsissä kaikkein tehokkain keino ihmisen tartuntariskin pienentämiseksi vaikuttaa olevan riskiryhmän koirien kuukausittainen madottaminen. On epätodennäköistä, että myyräekinokokki koskaan lisääntyisi Suomessa niin yleiseksi, että tämä olisi tarpeen. Sen sijaan on mahdollista, että alueellisesti Suomeenkin voi syntyä myyrä- ja kettupopulaatioita, joissa ekinokokki pysyy yleisenä. 

Ekinokokki onkin oiva esimerkki siitä, miten ihmisen muokkaama ympäristö muuttaa myös tartuntatautien esiintyvyyttä. Taajama-alueet estävät toisten tautien esiintymistä, kuten monien hyttys- ja punkkilevitteisten tautien leviämistä, mutta uusina riskeinä esille nousee esimerkiksi myyräekinokokki.

Siinä missä kaupunkisuunnittelussa on jo pitkään  huomioitu ihmisten ulostevälitteisten tautien leviäminen, emme varsinaisesti vielä ota huomioon eläimiltä ihmisille tarttuvia tauteja.

Kommentit (8)

Mustatorvi
1/8 | 

Päteekö sieniin sama kuin marjoihin, eli ei leviäisi sienten kautta niin helposti?

Vierailija
2/8 | 

En todellakaan sanoisi, että myyräekinokokki ei aiheuttaisi tautiriskiä marjastajille. Tiedämme kuitenkin, että tartunnan voi saada pääisäntien ulosteen kautta eli tässä tapauksessa myyrien, hiirien, kettujen ja koirien uloste on potentiaalinen tartunnanlähde. Jos infektiivinen uloste pääsee kontaminoimaan marjoja metsässä, on riski, että kuumentamattomana nautitut marjat aiheuttavat tartunnan. Tarvitaan vielä lisää tietoa siitä, kykenevätkö marjat todella toimimaan loistartunnan välittäjänä. Puolassa kuitenkin julkaistiin vuonna 2015 artikkeli, jonka tutkimustulokset viittaavat siihen, että Ecinococcus multilocularis -loisen DNA:ta löydetään muun muassa metsissä kasvatetuista sienistä (https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4577536/). Älä siis mene sanomaan, että tartunta ei ole mahdollinen eikä aiheuta vaaraa marjastajille. Tarvitaan vielä lisää tutkimusta asian selvittämiseksi, ja on hyvin mahdollista, että tartuntariski on olemassa.

Tuomas Aivelo
Liittynyt3.1.2014
Viestejä211
3/8 | 

Mustatorvi kirjoitti:
Päteekö sieniin sama kuin marjoihin, eli ei leviäisi sienten kautta niin helposti?

Ranskalaistutkimuksessa sienestäjien riski saada ekinokokki oli pienempi kuin ei-sienestäjien.

Tuomas Aivelo
Liittynyt3.1.2014
Viestejä211
4/8 | 

Vierailija kirjoitti:
En todellakaan sanoisi, että myyräekinokokki ei aiheuttaisi tautiriskiä marjastajille. Tiedämme kuitenkin, että tartunnan voi saada pääisäntien ulosteen kautta eli tässä tapauksessa myyrien, hiirien, kettujen ja koirien uloste on potentiaalinen tartunnanlähde. Jos infektiivinen uloste pääsee kontaminoimaan marjoja metsässä, on riski, että kuumentamattomana nautitut marjat aiheuttavat tartunnan. Tarvitaan vielä lisää tietoa siitä, kykenevätkö marjat todella toimimaan loistartunnan välittäjänä. Puolassa kuitenkin julkaistiin vuonna 2015 artikkeli, jonka tutkimustulokset viittaavat siihen, että Ecinococcus multilocularis -loisen DNA:ta löydetään muun muassa metsissä kasvatetuista sienistä (https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4577536/). Älä siis mene sanomaan, että tartunta ei ole mahdollinen eikä aiheuta vaaraa marjastajille. Tarvitaan vielä lisää tutkimusta asian selvittämiseksi, ja on hyvin mahdollista, että tartuntariski on olemassa.

En minäkään sanoisi niin. Sanon vain, että tuo riski on korkeintaan hyvin pieni, eikä millään muodolla se keskeisin uhka, jonka myyräekinokokki tuo.

Puolalaistutkimukseen suhtaudun skeptisesti  ja sitä onkin kritisoitu, esim. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4863902/. Nuo tulokset eivät vain yksinkertaisesti näytä järkeviltä.

Toinen vierailija
5/8 | 

Vierailija kirjoitti, että tartunnan voi saada pääisäntien ulosteen kautta eli tässä tapauksessa myyrien, hiirien, kettujen ja koirien uloste on potentiaalinen tartunnanlähde. Tähän vierailijan pääisäntäluetteloon oli jostakin syystä eksynyt myyrä ja hiiri, jotka ovat väli-isäntiä. Myyrien ja hiirien ulosteet ovat myyräekinokokkimielessä täysin turvallisia.

Sanna Malkamäki
6/8 | 

Heisimadon munien tarttumisesta marjojen pintaan ei tosiaan vielä ole julkaistua tietoa. Mainitsemassasi keskieurooppalaisessa tutkimuksessa on todettu yhteys alveolaarisen ekinokokkoosin ja pesemättömien mansikoiden syömisen (ja heinän pureskelun) välille, kun taas raakojen metsämarjojen syönnin ja ekinokokkoosin välillä tilastollisesti merkitsevää yhteyttä ei todettu. Ekinokokkoosin epidemiologisia tutkimuksia vaikeuttaa pitkä, vuosien mittainen, inkubaatioaika, jonka vuoksi tartuntalähteen osoittaminen on vaikeaa, tiettyihin marjansyöntitapahtumiin liittäminen mahdotonta. Väitöskirjatutkimukseeni liittyvässä hankkeessa selvitetään kokeellisen mallin avulla, voivatko ekinokokin lähisukulaisen, Taenia laticollis -heisimadon, munat ylipäätään kiinnittyä marjojen pintaan ja levitä tätä reittiä ihmisiin. Tutkimuksen kohteina ovat puolukat ja mustikat. Nämä marjat kasvavat matalissa varvuissa, jolloin munat voivat mahdollisesti päätyä niihin esimerkiksi kettujen ja koirien ulosteesta. Tutkimusnäytteiden analysointi on parhaillaan käynnissä. Tulosten valmistuttua olemme valmiimpia ottamaan oikeasti kantaa siihen, millaisen riskin myyräekinokokki Suomeen rantauduttuaan marjastajalle aiheuttaisi tai kuinka todennäköistä on, että kotoperäisenä harvinaisena esiintyvän hirviekinokokin munat tarttuisivat marjojen pintaan.

Eläinlääketieen lisensiaatti, tohtorikoulutettava Sanna Malkamäki, Helsingin yliopisto, Eläinlääketieteellisten biotieteiden osasto, Eläinlääketieteellinen patologia ja parasitologia (FINPAR)

Kiinnostunut
7/8 | 

Loiskantojen esiintyvyyttä tutkitaan ilmeisesti lähinnä ulostetutkimuksen avulla. Kiinnostaisi tietää onko tutkittu sitä, että antaako suolistossa muhiva kanta merkkejä itsestään lainkaan munimissyklin ulkopuolella. Olen jostakin lukenut, että nisäkkäiden lisääntyminen tapahtuu lähinnä täyden kuun aikaan: Eli tiedetäänkö minkälainen prosentuaalinen mahdollisuus on löytää munia ulosteesta silloin, kun ei ole muninnan aika ja miten tämä vaikuttaa arvioihin kantojen esiintyvyyksistä?

Entä onko ulostetesti aukoton? Jos etsii vaikka suuren lapamadon munia, tulevatko echinokokkus multilocularis, tai  tai vaikkapa hakamato munineen esiin? Vai löytyykö kerralla kaikki? 

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
Heinäkuu
2016
2015
2014