Kirjoitukset avainsanalla mutualismi

Kanadanluppoa. Kuva: millifolium / Wikimedia Commons

 

Otsikot, joissa julistetaan kuinka yksittäinen tutkimustulos on mullistanut käsityksemme, ovat tiedeuutisoinnin ärsyttävin piiire. "Oppikirjat uusiksi" on varma harhaanjohtavan uutisoinnin otsikko. Kyseessä on hype, jolla ei ole todellisuuspohjaa. Tiede ei etene mullistuksin, vaan vauvan askelin, hitaasti ja haparoivasti.

Paatuneen tutkijankin ihmeeksi joskus tieteen maailmassakin tapahtuu mullistus. Viime viikon torstai oli sellainen päivä. Ironiaa onkin, että tätä ei suomalaisesta tiedeuutisoinnista huomannut, vaikka mullistus perustuu vankasti suomalaiseenkin tutkimukseen.

Sinullekin on saatettu opettaa koulussa, että jäkälä koostuu kotelo- tai kantasieniin kuuluvasta sieniosakkaasta ja useimmiten viherleviin kuuluvasta leväosakkaasta. Tämä on vain osatotuus - viime torstaina paljastui, että mukana on usein kolmaskin osapuoli: kantasieniin kuuluva hiiva. (Tätä ei pidä sekoittaa meidän tuttuun leivinhiivamme, joka kuuluu täysin eri ryhmään, kotelosieniin.)

 

Kun käyskentelet riittävän puhtaassa kuusimetsässä, huomaat varmasti kuusien oksilla kasvavat jäkälät. Nämä kuuluvat kahteen ryhmään: naavoihin ja luppoihin. Ne pystyy erottamaan toisistaan helpolla muistisäännöllä: luppo lupsahtaa ja naava napsahtaa. Naavoissa on sisällä jännemäinen sisärakenne, joka naavaa vedettäessä jossain vaiheessa katkeaa. Naavat ovat myös selkeän haarovia, kun lupot ovat epämääräisen partamaisia.

Suomen lupoista kaksi, kanadanluppo (Bryoria fremontii) ja kierreluppo (Bryoria tortuosa), muistuttavat hyvin paljon toisiaan, niitä erottaa oikeastaan vain väri. Kierrelupon kellertävän värin tiedetään johtuvan vulpiinihaposta, jäkälän erittämästä myrkyllisestä aineenvaihduntatuotteesta. Kanadanlupossakin on vulpiinihappoa, mutta huomattavasti vähemmän. Eri jäkälät muodostavat suunnattoman määrän erilaisia jäkälähappoja, nähtävästi puolustustarkoituksiin, ja näitä käytetään myös lajien erottamiseen toisistaan.

Suomalaiset tutkijat päättivät selvittää, miten kanadanluppo ja kierreluppo eroavat geneettisesti. He selvittivät jäkälän sieniosapuolen useamman geenin DNA:n emäsjärjestyksen. Ulkonäöllisistä eroistaan huolimatta kaksi jäkälälajia eivät eronneet toisistaan, joten suomalaiset tutkijat päättivät, että kyseessä on oikeastaan vain yksi laji.

Tämä on tyypillinen ilmiö lähes joka lajiryhmässä -  kun lajeja on määritetty ulkonäön perusteella, myöhemmin havaitaan että erilaiset ulkonäöt ovatkin vain lajinsisäistä vaihtelua.

 

Yhdysvaltalaiset tutkijat kuitenkin päättivät jatkaa selvitystä siitä, mihin helsinkiläiset tutkijat jäivät. Heitä kiinnosti, miten lajille syntyy kaksi eri värimuotoa, eli miksi toiset jäkälät tuottavat vulpiinihappoa mutta toiset eivät. Hekään eivät löytäneet geneettisiä eroja, jotka selittäisivät hapon tuotannon. He löysivät kuitenkin kolmannenkin lajin, kantasienihiivan, kierrelupponäytteistään. Hiivaa löytyi kanadanlupostakin, mutta paljon vähemmän kuin kierreluposta.

Uuden, yllättävän lajin löytäminen on yleensä kohta, jossa tutkijat luovuttavat. Näytteiden saastuminen vieraalla DNA:lla on yleistä ja tilanne vaikutti hyvin vahvasti siltä, että näytteet olivat saastuneet jostain syystä  vieraalla DNA:lla. Jäkälien rakenne, kahden osapuolen läsnäolo, on tiedetty 1860-luvulta lähtien. 150 vuoden aikana kukaan ei ollut koskaan löytänyt kolmatta osapuolta jäkälistä. Näytteiden saastuminen on huomattavasti todennäköisempää.

Tutkijat jatkoivat kuitenkin metsästystään ja löysivät kolmatta lajia lähes kaikista tutkimistaan muista jäkälälajeista, ympäri maailman. Hiiva oli selkeästi yleinen jäkälänäytteissä. Löytö on kuitenkin puutteellinen, elleivät tutkijat löydä uutta lajia mikroskoopillaan jäkälien sisältä. Jäkäliä on mikroskopoitu puolentoista vuosisadan ajan ja mitään ei ole aiemmin löydetty.

Hiivan löytyminen jäkälästä kestikin viisi vuotta. Hiivan ympärille kerääntynyt sokerirakenne piti purkaa varovasti pyykinpesuaineella ennen kuin se oli nähtävissä.Tutkijat kiinnittivät jäkälän kumpaankin sieniosapuoleen sekä levään hohtavaa väriainetta ja mikroskoopin avulla huomasivat, että jäkälissä todellakin on kolmea eri osapuolta. Lopulta kokoon saatiinkin jäkälätutkimuksen, ja samalla peruskoulun biologian kirjat, mullistava tutkimustulos.

Tutkimus ei suoranaisesti todistanut hiivan ja vulpiinihapon yhteyttä, mutta todistusaineisto viittaa siihen suuntaan. Tämä tarkoittaa, että jäkälän kolmas osapuoli olisi tullut kyytiin tuottaakseen puolustusainetta. Saattaakin olla, että jäkälähapot ovat pitkälti kolmannen osapuolen aikaansaamia. Jäkälä-hiiva-artikkelin julkaisu olikin monille jäkälätutkijoille heureka-hetki. Uusi löytö mahdollisesti selittää monta jäkäläryhmää, jotka on aiemmin jaettu eri lajeihin ulkomuodon perusteella, mutta on myöhemmin geneettisissä tutkimuksissa paljastunut samaksi lajiksi.

Ensi viikolla Helsinkiin kokoontuu kolmesataa jäkälätutkijaa. Keskusteluita tulee varmasti dominoimaan tämä mullistus.

 

The Atlanticin jutusta voi lukea myös tutkimuksen vetäjän Toby Spribillen elämäntarinan montanalaisesta kultista saksalaiseen yliopistoon opiskelemaan. Tutkimus on epäilemättä vahva argumentti maksuttoman yliopistokoulutuksen puolesta.

Kiitokset Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon tohtorikoulutettava Annina Launiille tiedoista jäkälien systematiikasta.

Korjaus 26.7.2016, 10.13: Kanadanlupossa on sekä vulpiinihappoa että hiivaa, mutta huomattavasti vähemmän kuin kierrelupossa. Kiitokset Veera Tuoviselle huomiosta!

Kommentit (4)

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1640

Todella kiintoisa tarina, aiheutti kiihtymyksestä johtuvaa tärinää suorastan! Saman tien katsoin tietoja jäkälien kylmänkestävyydestä; nehän kestävät elossa vaikka miten kylmän ja kuivan talven. Sitten halusin katsoa jäkälien genomia ja huomasin, että Turussa alkuvuodesta ilmestyneeseen väikkäriin ei vielä ollut ehtinyt tieto hiivan osuudesta siinä. Muuten siinä kerrottiin kiinnostavia asioita jäkälän geenien ilmentymisestä ympäristöolojen muuttuessa

https://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/mediatiedotteet/vaitostiedotteet/Siv...

https://www.google.fi/#q=j%C3%A4k%C3%A4li%C3%A4+pictures

https://peda.net/oppimateriaalit/e-oppi/lukio/n%C3%A4yteluvut/Symbioosi1...

http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/torvia-turpeella/

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1640

Sciece: The structurally important lichen cortex, long treated as a zone of differentiated ascomycete cells, appears to consistently contain two unrelated fungi.

https://www.google.fi/search?q=Basidiomycete+yeasts+in+the+cortex+of+asc...

Tuntuu, että hiivan mahdollisesti tärkeätkin tehtävät "kolmantena pyöränä" jäkälissä eivät ole vielä täysin selvillä. Ehkä tuo geenien ilmeneminenkin johtuu osin hiivan vaikutuksista. Tulee mieleen, että yksi vaikutus voisi olla katalyyttinen..

P.S.Varis

Hiivalla voi olla jokin erityisalue, jonka se tunnistaa ja tämän jälkeen suuntaa jäkälän käyttäytymistä, jotta hyvä olo säilyisi..

Olli Pasaen

Onhan jäkälissä sini-"leviäkin"... No eurostopropagandan tuottaminen lienee toimittajille tiede uutisointi merkittävämpi tavoite.

Koira tuijottaa. Kuva: Karruption / Wikimedia Commons
Koira tuijottaa. Kuva: Karruption / Wikimedia Commons

Koiran ja ihmisen symbioosin läheisyys näkyy silmistä.

Helsingin Sanomissa oli viime vuonna hieno juttu eläinkunnan silmistä. Jos vertaa jutun eläimiä ihmiseen, huomaa heti selkeän eron. Ihmiset ovat harvinainen eläinkunnan edustaja sikäli, että meidän silmämme kovakalvo on valkoinen, joten suurin osa silmästämme näyttää ulospäin valkoiselta.

Valkoinen tausta pupillille ja värikalvolle tarkoittaa sitä, että silmästä näkee helposti mihin suuntaan sillä katsotaan.  Tämän ansiosta ihmisten kommunikaatio perustuu hyvin paljon toisen silmien seuraamiseen. Omien ajatusten ja toiveiden piilotteleminen on vaikeaa, kun keskustelukumppani tietää jatkuvasti mihin silmäsi on suunnattu.

Valkoisesta silmästä on muutakin haittaa kuin juoniemme paljastuminen. Väijyminen ja piilottelu on vaikeampaa,  kun silmämuna mahdollisesti hohtaa pimeässä.

Yksi selitys ihmisen silmien valkoisuudelle voisi olla yhteistyöhypoteesi: silmät, joista näkee katseen suunnan, auttavat yhteistyössä, on se sitten marjojen poimintaa tai metsästystä. Sanojen oppiminen on helpompaa kun vauvat pystyvät katseesta päättelemään mihin vanhempi katsoo. Silmillä voidaan myös esittää tunteita sanattomasti: silmien pyörittelyyn eivät muut eläimet pysty.

Tämä on suhteellisen suoraviivaista ja mielenkiintoista, joskaan ei maata järisyttävää. Ihmisellä on monia sosiaalisen elämän sopeutumia, ja silmät voivat olla yksi niistä. Koira tekee silmistä oikeasti jännän. Toisin kuin monet muut eläimet, koirat pystyvät seuraamaan ihmisen katsetta. Koira näkee mihin katsomme.

Koira onkin ollut evoluutiokumppanimme. Kumppanuus on muuttanut koiraa monin tavoin: koirat esimerkiksi pystyvät tarkkailemaan mihin ihminen katsoo, mutta sudet eivät tätä tee. Koirien jalostumisen aikana ihminen on suosinut lyhytnokkaisia koiria, joiden katseen näkee helpommin. Ihminen siis seuraa myös koirien silmiä.

Kuinka pitkälle koira sitten tietää mitä ihminen katsoo? Koirien toimintaa voidaan tutkia antamalla niille pieni kiusaus, kuten herkkupala, ja sitten kieltää koiria syömästä sitä. Koirat rikkovat käskyä useammin, jos tutkija pitää silmiään kiinni tai on kääntynyt poispäin. Viimeisimmässä saksalaisten tutkijoiden kokeessa (pdf) koiraa kiellettiin syömästä ruokaa ja kokeiltiin miten tutkijan ja ruuan valaiseminen vaikuttaa tutkimukseen. Sillä ei ollut väliä, oliko tutkija valaistu vai ei, mutta koirat varastivat harvemmin ruokaa, kun se on valaistu. Koirilla vaikuttaa olevan siis erittäin hyvä käsitys paitsi siitä, mihin katsomme, myös siitä mitä näemme.

Koiran katse myös lisää kiintymystä. Kun omistaja ja koira tuijottavat toisiaan, molempien oksitosiinin eritys lisääntyy. Oksitosiini on keskeinen sosiaaliseen kiintymykseen liittyvä hormoni, jonka toiminta on keskeisessä asemassa esimerkiksi äidin ja vauvan välisen kiintymyksen luomisessa.

Ihmisen ja koiran katseen läheistä yhteyttä on spekuloitu esimerkiksi syyksi, miksi nykyihminen voitti kilpailussa neandertalilaisen – tästä lisää esimerkiksi Tiina Raevaaran blogissa. Tulevaisuudessa pystymme ehkä neandertalin genomista päättelemään oliko neandertalilaiselle silmänvalkuaista. Jos ei ollut, koiran apu saattoi hyvinkin olla yksi monista syistä miksi lajimme voitti rotevamman lähisukulaisensa. Toistaiseksi teoriassa on kuitenkin yksi suuri aukko: nykytietämyksen mukaan kesykoira on  15 000 - 30 000 vuotta vanha, kun taas neandertalilaiset kuolivat sukupuuttoon noin 40 000 – 30 000 vuotta sitten.

Kommentit (5)

Raspu
Liittynyt12.7.2010
Viestejä13878

Veikkaan että koira on ollut apuna paljon kauemmin kuin 15000-30000 vuotta. Ei ne mitään lemmikkejä ole ollut vaan eläneet sybioosissa mistä molemmat hyötyy.

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

kasvisruoka
Liittynyt8.5.2015
Viestejä453

Ainakin meillä näyttäisi tosiaan olevan niin, että koira tietää koska katson ja koska ei. Aavistellut olen tätä jo aikaisemminkin...

 

Koira on jotenkin samantyyppinen kuin simpanssikin. Siinä on jotenkin mystisellä tavalla jotain samaa kuin ihmisissäkin, mutta ei sitten ihan kuitenkaan, erilaisuus tulee äkkiarvaamatta esille.

Tiedätte kyllä kuka.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1640

Koiran katse myös lisää kiintymystä. Kun omistaja ja koira tuijottavat toisiaan, molempien oksitosiinin eritys lisääntyy. Oksitosiini on keskeinen sosiaaliseen kiintymykseen liittyvä hormoni, jonka toiminta on keskeisessä asemassa esimerkiksi äidin ja vauvan välisen kiintymyksen luomisessa.

Tosiaan! Tästä sain harvinaisen kokemuksen ollessani viime kesänä kävelyllä pikku tiellä, jolla usein talutetaan koiria. Jotkut koirat suorastaan kerjäävät katsetta, ja niitä on melkein pakko myös vilkaista. Jos koirassa on vihaisuuden merkkejä, suuntaan aina katseeni pois koirasta.

Kun kuljin hiljalleen, ohitseni meni kävelyttäjä kahden villakoiran kanssa. Toinen koirista katsoi ohittaessaan minua silmiin ja tunsin, miten oksitosiiniryöppy tuli. Ilmeisesti koiralle kävi samoin, koska se suorastaan käveli takaperin - taluttaja ei huomannut tapausta. Koiran olisi todella tehnyt mieli tulla hyväiltäväksi.

Normaalisti koira ei kovin kauan vilkuile ohi mentyään, mutta tämä kääntyi aina kymmenen metriä kuljettuaan. Vielä paljon yli sadan metrin päästä saatoin erottaa kaihoisan katseen sen tuon tuostakin kääntyessä minuun päin.

Vaikka minulla on ollut lämmin koirasuhde hyvin moneen koiraan ja olen tehnyt mm. vihaisista koirista ystäviä, edellä kuvatun kaltaisesta en ole osannut uneksiakaan.

Paul M
Liittynyt16.3.2005
Viestejä8626

Kannattaa muistaa että koira tulkitsee kohdetta lähinnä hajun mukaan. Ilmeisesti ne haistavat myös kovan stressitason, pelon ja sairauksia.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

taucalm
Liittynyt3.9.2009
Viestejä7047

Eiköhän jokainen eläin, jonka kanssa muodostaa symbioosin varasta paljon vähemmän, kun ensin kielletään ja sitten tuijotetaan eläintä, että totteleeko se. Aika nollatutkimus.

"Everything is backwards; everything is upside down. Doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the major media destroy information and religions destroy spirituality."

Loisimista voi hahmottaa kuvaajassa jossa vaakasuunnassa kuvataan kahden lajin läheisyyttä ja pystysuunnassa kuvataan lajien keskinäistä hyötyä.
Loisimista voi hahmottaa kuvaajassa jossa vaakasuunnassa kuvataan kahden lajin läheisyyttä ja pystysuunnassa kuvataan lajien keskinäistä hyötyä.

Loisimisen ymmärtämiseen tarvitaan kahta ekologista ulottuvuutta.

Edellisen blogimerkinnän  kommenteissa todettiin, etten missään vaiheessa määritellyt mitä loinen tarkoittaa. Avataan siis hieman loisten monimuotoisuutta ja loisimisen luonnetta. Jos pidät pulmatehtävistä, voit muotoilla mielessäsi (tai voit myös etsiä sanakirjasta) loisen määritelmän. Kokeillaan miten hyvin määritelmäsi toimii.

Ensimmäiseksi voidaan heittää roskiin kaikki taksonomiset määritelmät.  Lajiryhmien perusteella loisia on turha luokitella, koska lähes mihin tahansa laajempaan ryhmään kuuluu loisia ja lajeja jotka eivät loisi. Niin bakteereista, sukkulamadoista, hyönteisistä kuin kanervakasveista on helppo nimetä loisivia lajeja tai vapaana eläviä lajeja.

Niinpä, käännytään toiminnalliseen määritelmään. Yleensä se koostuu kahdesta osasta: loisimiseen liittyy kahden lajin läheinen suhde ja se että toinen lajeista (’loinen’) hyötyy, kun toinen (’isäntä’) kärsii.

Mitä tarkoittaa läheinen suhde? Ainakin veressä kiertävät loiset, kuten malarialoisio, tai suolistossa elävät loiset, kuten lapamato (ammattislangilla: leveä heisimato), ovat läheisiä ihmisen kanssa. Ongelmat löytyvät laajalta harmaalta vyöhykkeeltä: Eikö loisintaa ole myös se, kun käki munii muiden lajien pesiin tai kun perhostoukka varastaa ruokaa muurahaisilta. Onko kyse kuitenkaan läheisestä suhteesta? Kirvaa on varmaan helppo ajatella kasvin loisena, mutta onko hyttynen samalla tavoin ihmisen loinen? Mutta miten ruohoa syövä lehmä eroaa kirvasta tai hyönteisestä? Entä perhosen toukka joka elää vain yhdellä kasvilla koko elämänsä? Sairaaloissa käytetyt kärpästen toukat, jotka syövät pois kuollutta kudosta? Mihin tahansa määritelmään tarttuu, se johtaa enemmän tai vähemmän ongelmiin.

Entä sitten lajien välinen hyötyjen ja haittojen suhde? Kahden lajin läheisessä suhteessa voidaan myös huojua molemmille hyödyllisen suhteen (mutualismin) ja loisinnan välillä. Wolbachia on bakteeri joka joillain lajeilla tekee hyönteiskoiraista hedelmättömiä, mutta toisilla lajeilla taas on isännän lisääntymiselle välttämätön.  Tiehytmato Podocotyloides stenometra ei aiheuta varsinaisesti haittaa pääisännälleen perhokalalle, mutta vaatii kehittyäkseen elinvaiheen korallipolyypissä. Korallipolyyppi normaalisti karkaa turvaan suojakuoreensa, mutta madon tartunnan saanut polyyppi kasvaa niin isoksi, ettei mahdu turvaan. Perhokalat saavat näin syötyä polyypin ja mato pääsee pääisäntäänsä. Onko kyse kuitenkaan loisimisesta, jos kaloille ei aiheudu loisesta liiemmin haittaa, mutta ne saavat loisten takia helpommin ravintoa?

Myös parasitoidismi on hankala tapaus. Parasitoidismissa eläin, usein pistiäishyönteinen, munii saaliseläimensä sisälle. Kun toukka on kasvanut riittävän isoksi, se koteloituu ja lopulta kuoriutuessaan tappaa isäntänsä.  Loisiminen ei yleensä ole kohtalokasta isäntälajille, mutta parasitoidismi on. Mikä erottaa sitten parasitoidismin saalistuksesta?

Jos keksimäsi määritelmä selviää kaikista muista haasteista, eiköhän Cymothoa exigua aiheuta lopullisen tyrmäyksen. Tämä siirojen sukulainen asettuu kalan kielelle, syö kielen ja muuntuu sitten itse kieleksi. Huikeinta on, että äyriäinen on tämän jälkeen täysin toiminnallinen kalan kieli. Tämä vaikuttaa loisinnalta ällöttävimmillään, mutta voiko siiraa sanoa loiseksi, jos se kuitenkin korvaa tekemänsä vahingon?

Näissä ongelmissa palaan kehityshistoriaan. Jos isännän ja loisen välillä on pitkä yhteinen evoluutio, jossa ne ovat kehittäneet tapoja välttää toisiaan ja selvitä toistensa kanssa, olen valmis kutsumaan ilmiötä loisimiseksi. Tällöin ilmenevät ainakin mielenkiintoisimmat ilmiöt: miten loinen löytää itselleen isännän, miten loinen saa käytettyä hyödyksi isäntäänsä ja miten isäntä pystyy estämään tämän.

Yhteinen kehityshistoria vaikuttaa myös yksilöiden kehitykseen. Loisilla ovat monet elimistöt surkastuneet ilman tarvetta – esimerkiksi lapamadolta ei löydy monimutkaista hermostoa, ruuansulatusjärjestelmää tai tuki- ja liikuntaelimistöä. Toiset elimistöt taas ovat hyvinkin monimutkaisia, kuten erityselimistöt, jotta loiset voivat huijata isäntäänsä.

Ehkäpä siis: jos se näyttää loiselta, se on loinen.

Kommentit (7)

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

https://www.google.fi/#q=loinen+vaikuttaa+is%C3%A4nt%C3%A4ns%C3%A4+geeneihin

Arvelisin, että loisen pitää vaikuttaa isäntänsä geeneihin aiheuttaen isännässä jonkun muutoksen, että kyseessä olisi aito loinen.

Näin ollen joku monta isäntää läpi käyvä eliö ei toimisi jokaiselle isännälleen välttämättä loisena.

Jos isäntä vastavuoroisesti vaikuttaa loisensa geeneihin, niin isäntä on loisensa loinen.

Lentotaidoton
Liittynyt26.3.2005
Viestejä5649

Mikä sitten on loinen? Fysiikan näkökulmasta sanoisin, että ei mikään tai sitten kaikki. Loisiminen on osa evoluutiota. Biologinen elämä on osa evoluutiota. Meemien elämä on osa kulttuurievoluutiota. Evoluutiolla ei ole tarkoituksia eikä päämääriä. On vain sopeutumista. Ei ole evoluution tai kulttuurievoluution ID:tä.

Biologia/kemia ovat emergenttejä tieteenaloja fysiikasta. Biologia loisii fysiikasta/fysiikassa, viime kädessä kvanttifysiikasta (tai päinvastoin). Negentropian varastaminen auringosta on biosfäärin loisimista.

 

MrKAT sanoi hyvin: ihminen on yksi vaarallisimmista loisista. 

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

Voitaisiinko genomia pitää isäntäeliönsä loisena? Käypä biologiatiede tätä tuskin mahdollistaa, silä mitäpä hyötyä genomille olisi solujen sisässä loisimisesta. Nyt kuitenkin on alkanut kertyä merkkejä, jotka voitaisiin tulkita genomin ja isäntänsä (varsinkin ihmisen) molemminpuoliseksi hyötymiseksi kaskinäisessä suhteessaan.

 

http://www.ernestrossi.com/ernestrossi/keypapers/ABT%20ART%20BEAUTY.pdf

Psychosocial genomics focuses on how the highly personal and subjective states of human consciousness can modulate gene expression in the brain and body for illness or health (Rossi,2002, 2004a).

 

http://eng.wavegenetic.ru/index.php?option=com_content&task=view&id=2&Itemid=1

 

In that bio-system, as the carriers of a field epi-gene-matrix - wave fronts are being used, which are assigned by gene-holograms and so-called solitons on DNA – distinct type of acoustic and electromagnetic fields, produced by biogenetic apparatus of the organism/bio-system under consideration and being a medium of strategic regulatory data/information exchange between cells, tissues and organs of the bio-system.

Genomi joka tapauksessa säätelee isäntäänsä monipuolisesti aiheuttaen tälle milloin hyvää, milloin pahaa. Mutta tuottaako isäntä mitään genomilleen? Jospa genomi käyttää isäntäänsä saavuttaakseen korkeamman tietoisuuden tilan. Jospa genomin tällä hetkellä saavuttama tietoisuuden taso sisältyy ihmisaivojen genomikollektiivin osajoukkoihin.

Paul M
Liittynyt16.3.2005
Viestejä8626

Heräsin aamulla siihen kun vanhempi mäyräkoiristamme tuli varovasti jalkoihin peiton alle. Mietin sitten että koirien kanssa olemme symbioosissa. Sosiaalisessa symbioosissa. Joilla ei ole kokemusta koirista ei voi tajuta.

Ihan vain siksi toin tämän symbioosinkin tähän, kun alkuperäisessä kirjoituksessa se on mukana.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

MikkoKolkkala
Liittynyt23.12.2010
Viestejä10

Hieno kirjoitus! Olenkin kaipaillut tällaista juttua, missä kunnolla pohdittaisiin loisen määrittelemisen pulmia.

Taksonomiset rajoitukset sille, mikä voi olla loinen ovat tosiaan turhia ja jotenkin keinotekoisia (lääketiede: bakteerit eivät voi olla loisia, mutta yksisoluiset eukaryootit voivat  - paitsi silloin, kun ne sattuvat olemaan sieniä).

Loisen määritteleminen menee entistä kimurantimmaksi, jos sen ei tarvitse olla edes elävä. Edellisessä kirjoituksessasi mainitsit virukset. Jos virukset voivat olla loisia, joudutaan pohtimaan, että voivatko myös retrotransposonit ja muut perimän sisällä monistuvat ja hyppivät dna:n palaset olla loisia – entä tietokonevirukset?

Parasitoidin ja pedon ero tuntuu käytännössä olevan selkeä,  eiainakaan tule mieleen mitään harmaan vyöhykkeen välimuotoa. (Alien olisi sellainen.) Kasvien sisältä jäytäviä otuksia ei kai lasketa parasitoideiksi, koska sitten kasvin kokonaisena haukkaava lehmä pitäisi laskea pedoksi?  Petoloinen voisi olla hyvä suomennos parasitoidille

”Jos se näyttää loiselta, se on loinen” on aika toimiva ”määritelmä” :-) Ongelmia senkin kanssa tulee esimerkiksi krottikalojen suhteen.  En haluaisi luokitella kääpiökoiraita loisiksi - siinä ollaan äkkiä sillä tiellä, että kaikkien lajien koiraat pitäisi luokitella loisiksi.

Olen aikanaan tutkinut muurahaisten sosiaalisia loisia (orjuuttajia ja inkviliinejä) mutta mielellään kutsuisin niitäkin jollain muulla nimellä (vaikka sitten huijarimuurahaisiksi), loinen on niin arvolatautunut sana (”yhteiskunnan loinen”).

-Mikko

Tuomas Aivelo
Liittynyt3.1.2014
Viestejä206

Tämä perimä/itsekäs geeni/transposonit/virus-DNA perimässä ansainnee ainakin yhden (tai useamman) postauksen myöhemmässä vaiheessa. Vaikea kokonaisuus - en ole vielä muodostanut niistä mielipidettä :)

Pistiäisissä on kyllä potentiaalisia parasitoidin ja pedon välimuotoja. Siellähän on lajeja jotka kaivaa kuopan ja sitten muuraa sinne sisälle elävän toukan ja munii perään. Toisaalta on lajeja jotka kaivaa kuopan ja sitten muuraa sinne sisälle kuolleen toukan ja munii perään.

Ja koiraat on tavallaan loisia. Mutta sitten on amatsoninmollinaaraat, jotka tarvitsevat hedelmöitykseen toisen mollilajin koiraan, mutta eivät ota näiden geenejä.

Monimutkaista ja siksi niin kiehtovaa!

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2017
Heinäkuu
2016
2015
2014