Kirjoitukset avainsanalla epidemiat

Minkki Ystadissa. Kuva: Jonn Loffman / Wikimedia Commons

Monetkaan eläimet eivät ole alttiita sars2-koronavirukselle. Lepakko oli alkuperäinen koronaviruksen lähde ja ihmisellä on toistaiseksi eniten havaittuja tartuntoja. Kokeellisesti koronavirus on saatu tarttumaan esimerkiksi kissalle, fretille ja kultahamsterille. Lisäksi muutamilla koirilla ja Bronxin eläintarhan tiikerillä ja leijonalla on havaittu ihmiseltä tulleita tartuntoja. Mikään näistä lajeista ihmistä lukuunottamatta ei kuitenkaan ole varsinainen koronaviruksen levittäjä.

Kotitalouksien kissat ovat yleensä sen verran tarkkoja fyysisen etäisyyden pitämisestä ihmisiin ja lajikumppaneihinsa, etteivät ne taida onnistua merkittävästi levittämään koronavirusta. Koirat ovat yleisesti ottaen parempia levittämään tauteja ihmisille, koska ne käyvät mielellään nuolemassa ihmisten naamaa, mutta ne eivät ole erityisen alttiita virukselle, joten niiden koronavirustartunnat ovat harvinaisempia. Eläintarhan tiikerit, noh, toivottavasti pidämme fyysisen etäisyyden niihin.

Mallinnuksen perusteella tiedämme, että valaat, lepakot ja kädelliset ovat hyviä koronaviruksen isäntiä. Näistä valaat ovat suhteellisen turvassa vaikutukseltamme. Lepakot ovat mahdollisia tartunnansaajia, mutta pääsääntöisesti ihmiset eivät käsittele lepakoita ja lepakkotutkijatkin ovat kirjanneet toimintasäännöt miten tartuntoja vältetään kenttätyön aikana. Kädelliset kohtaavat lähinnä ekoturisteja, ja nyt ekoturismikin on vähissä.

Yksi poikkeus kuitenkin on: minkki. Minkit saavat tartunnan suhteellisen helposti, minkit voivat tartuttaa koronaviruksen takaisin ihmiseen ja ihmiset kasvattavat minkkejä suurina tiheyksinä.

Näätäeläinten kyky saada ihmisten hengitystieviruksia on kauan tunnettu. Fretti, eli kesyhilleri, on yleinen mallieläin, jota laboratorioissa käytetään influenssavirusten ja muiden hengitystievirusten tutkimukseen. Fretti on mallieläimistä paras, sillä se sekä levittää tartunnan saatuaan viruksia eteenpäin että saa samankaltaisia kudosvaurioita kuin ihminen. Samojen virusten kyky tartuttaa sekä ihmisiä että frettejä liittyy keuhkojen epiteeli- eli pintasolujen rakenteen samankaltaisuuteen sekä siihen että ihmisen ja fretin hengitystiet ovat rakenteeltaan samanlaisia.

Ei olekaan yllättävää että, kuten lähisukulaisena fretti, myös minkki voi saada koronavirustartunnan ja tartuttaa sitä eteenpäin. Ensimmäiset todetut tartunnat tapahtuivat jo keväällä Espanjassa ja Alankomaissa. Minkin koronaoireisiin liittyvät hengitysvaikeudet ja silmän ympärille kerääntyvä rähmä. Ainakin fretillä tauti etenee hieman nopeammin kuin ihmisillä ja osa minkeistäkin kuolee jo päivän oireiden ilmaantumisen jälkeen.

Alankomaissa saatiin ensimmäisenä varmistettua, että koronavirus voi tarttua ihmiseltä minkille, minkiltä toiselle ja minkiltä takaisin ihmiselle. Alankomaissa koronaviruksen aiheuttama kuolleisuus minkkitiloilla on vaihdellut nollan ja kymmenen prosentin välillä – syytä kuolleisuuden vaihteluun ei tiedetä, mutta se on tietenkin mielenkiintoista.

Kesällä tartunnat ovat lähteneet liikkeelle Yhdysvalloissa ja Tanskassa. Tanskassa ensimmäiset tartunnat tapahtuivat heinäkuussa ja siitä lähtien terveysviranomaiset ovat pyrkineet rajaamaan tartuntojen leviämistä minkkitarhoilla siinä onnistumatta. Loppujen lopuksi tanskalaiset viranomaiset antoivat kaksi viikkoa sitten määräyksen, että kaikki tarhaminkit pitää tappaa 7,8 kilometrin säteeltä lähimmästä todetusta tartunnasta. (Satunnaiselta vaikuttava luku tulee siitä, että 7,8 kilometriä on pisin matka, jonka virustartunta on levinnyt minkkitilojen välillä.) Tällä pyritään estämään pysyvän tartuntauhan syntymistä ihmisille sekä muille minkkitarhoille.

Avoin kysymys on se, että miten koronavirus leviää minkkitarhojen välillä. Mahdollinen levittäjä on tietenkin ihminen, mutta muitakin mahdollisuuksia on: esimerkiksi Alankomaissa on epäilty villikissoja. Minkkitarhojen tartuntatautivalvonta ei ole yhtä tiukkaa kuin eläimiä ruuaksi kasvattavilla tiloilla. Kaksirivisissä varjotaloissa minkkien häkit on aseteltu niin, että luonnonvaraiset eläimet pääsevät niiden viereen ja käsiksi minkkien ulosteeseen ja tippuneeseen rehuun.

On mahdollista, että villieläimet saavat tarhaminkeistä tartunnan ja levittävät sitä edelleen. Monet sopivat tartunnan saavat eläimet eivät kuitenkaan varmaan liiku useiden tarhojen alueella. Varmasti yksittäisen tarhan eri talojen välillä voivat paikalliset minkit tai kissat levittää virusta, mutta tarhojen välillä se on jo vaikeampaa. Monien kilometrien etäisyys tartunnan saaneiden tilojen välillä kuitenkin kuulostaa pitkältä luonnonvaraisen eläimen kulkemaksi. Esimerkiksi tarhaminkkien merkittävintä tautia, plasmolyysiä, aiheuttava Aleutian virus tuntuu Suomessa leviävän lähinnä minkkitarhojen välillä, koska luonnonvaraisilla eläimillä on pääsääntöisesti eri kannat kuin tarhaminkeillä.

Tarhan sisällä ongelmaksi muodostuu koronaviruksen jatkuva leviäminen. Koska koronavirus tarttuu todennäköisimmin vain naapurihäkissä asuviin minkkeihin, yhden varjotalon minkkien epidemia voi kestää viikkojakin aina muutaman minkin kerrallaan saadessa tartunnan. Tällöin minkkitarhoissa on jatkuva mahdollisuus, että koronavirus leviää minkeistä takaisin ihmiseen. Lisäksi minkeille ei kannata rutiininomaisesti tehdä kallista virustestausta, joten leviämisen rajoittaminen on vaikeaa.

Suomessa minkkitarhoilla tapauksia ei tiettävästi vielä ole ollut, mutta ne otetaan vakavasti. Esimerkiksi THL pyytää tartunnanjäljittäjiä selvittämään onko tartunnansaaneella ollut kontaktia minkkeihin. Suurin osa minkkitarhoista on Pohjanmaalla ja ennen syksyä tartuntojen määrä ihmisissä Pohjanmaalla on ollut vähäinen. Lisääntyneet tartuntamäärät ihmisissä tietenkin lisäävät mahdollisuutta, että virus pääsee livahtamaan minkkitarhallekin.

Erityisen riskialtis koronatartuntojen aika minkkitarhoilla on marraskuussa, kun minkkitarhoilla alkaa nahoitus. Tällöin tarhasta valitaan seuraavan vuoden siitosminkit, ja muut minkit lopetetaan ja niiltä otetaan turkit talteen. Tämä on hyvin työvoimaintensiivinen vaihe, jossa käytetään paljon ulkomaista työvoimaa. Tällöin ihmisiä sekä liikkuu rajojen yli Suomeen ja takaisin että turkistiloilla on paljon ihmisiä.

Koronaviruspandemia on aiheuttanut jo ongelmia turkisten huutokaupoille, joissa merkittävä osa turkiksista on jäänyt myymättä. Nyt pandemia uhkaa myös itse turkistuotantoa.

Kommentit (1)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
SARS-CoV-2 -viruksen rakennekuva. Kuva: Alissa Eckert ja Dan Higgins / CDC

Pidin tällä viikolla yliopistolla luennon sekä loisten ekologiasta että loisten evoluutiosta. Molempien luentojen aikana mainitsin, että jos jonkin asian voisi luennoltani oppia, niin sen, että tauti ja taudinaiheuttaja ovat eri asia.

Harvoin perusbiologian luennolla olen yhtä ajankohtainen, mutta nyt taudin ja taudinaiheuttajan sekoittaminen tuli vastaan saman tien mediassa. Sekä Maailman terveysjärjestö WHO että Virustaksonomian järjestön ICTV:n koronavirusryhmä nimesivät uuden koronaviruksen ja sen aiheuttaman taudin eri nimin. Sekaannus oli valmis.

WHO nimesi koronaviruksen aiheuttaman taudin nimellä koronavirustauti 2019, eli lyhennettynä covid-19. (WHO itse käyttää tästä muotoa ’COVID-19’ tai astetta villimpää ’CoViD-19’. Minä käytän suomenkielisissä versiossa virus- ja tautilyhenteistä pääosin pienellä kirjoitettuja muotoja.)

Covid-19 –lyhenteestä on tärkeätä huomata, että se on taudin nimi. Se ei ole viruksen nimi. Tämä oli huomattu esimerkiksi Ylen uutisissa, kun ensimmäinen uutinen on korjattu, Helsingin Sanomissa sitä ei ole vielä huomattu. (Terveyskirjaston artikkelissa oli virus innovatiivisesti nimetty nimellä COVID-19-virus.)

Tismalleen samaan aikaan kuin WHO piti tiedotustilaisuutta, jossa ilmoitettiin taudin nimi, ICTV:n koronavirusryhmä julkaisi lausunnon, jossa he suosittavat viruksen nimeksi SARS-CoV-2. Ei ole tietenkään tavatonta, että taudilla ja sen aiheuttajalla on eri nimet: esimerkiksi hiv aiheuttaa aidsin ja Puumala-virus aiheuttaa myyräkuumetta. Joskus se voi olla perusteltua, mutta tällä kertaa se voi sekoittaa.

 

Sekä tautien että virusten nimillä on oltava perustelunsa. Ohjeiden mukaan tautien tai taudinaiheuttajien nimissä ei saa olla maantieteellistä paikkaa, jotta kaupunkeja tai maita ei leimata. Tämä poissulkee kaikki viittaukset Wuhaniin tai Kiinaan. WHO:n päätös nimetä tauti koronavirustauti 2019:ta ratkoo ongelman, että millä nimillä tulevat taudit nimetään: ne tulevat olemaan samaa muotoa, vuosi vain vaihtuu.

Yleensä viruksen ja taudin nimeäjät ovat koordinoineet keskenään taudin ja viruksen nimen. Esimerkiksi mersiä, joka on lyhenne Middle Eastern respiratory syndromesta, aiheuttaa mers-koronavirus eli MERS-CoV. (Tällöin Saudi-Arabialle ja muille osallisille oli hyväksyttävää, että nimessä mainitaan Lähi-Itä, koska se oli riittävän laaja maantieteellinen alue.)

Nimien taustalla on myöskin politiikkaa. Kiina on nähtävästi painokkaasti halunnut, ettei nykyistä epidemiaa liitetä nimen perusteella sarsiin, joka on yhä Kiinan hallinnolle kipeä paikka. Viruksen nimeämistyöryhmän jäsen mainitsikin haastattelussa, että WHO:lta on kerrottu, ettei Kiina ole arvostanut viruksen uutta nimeä. WHO ei ole vielä nettisivuillaan siirtynyt käyttämään uutta virallista nimeä.

Yhteys sarsiin onkin viruksen nimessä looginen ja ongelmallinen. SARS-CoV-2 on järkevä nimi virukselle, koska kyse on samasta viruslajista kuin sarsin aiheuttanut koronavirus. Toisaalta tauti, jonka SARS-CoV-2 aiheuttaa, eroaa merkittävillä tavoilla sarsista. Julkaisussaan tutkijat alleviivasivatkin, että SARS-CoV-2 ei nimellään viittaa sarsiin, vaan virusryhmään, jonka nimi puolestaan on tullut sarsilta. Artikkelissa oli alla oleva kuva, jolla pyritään selvittämään nimeämisen perusteita (? tilalle on nyt siis ilmaantunut covid-19).

Kuvaaja ihmisillä vakavaa tautia aiheuttajien koronavirusten ja niiden tautien välisestä suhteesta.
Kuvaaja ihmisillä vakavaa tautia aiheuttajien koronavirusten ja niiden tautien välisestä suhteesta.

Kirjoitin aiemmin ebolaviruksen yhteydessä virusten luokittelusta ja nimeämisestä ja ehkäpä nyt koronavirusten tapauksessa on aika uudestaan lähestyä asiaa.

Siinä missä muut biologit luokittelevat yksilöitä lajeihin, virustutkijat ovat hieman omalaatuisia. He nimeävät jokaisen viruksen. Kuten ihmisillä tai lemmikeillä, jokaisella viruksella on oma nimensä. (Taustalla on historialliset syyt, ei niinkään se että virologit suhtautuisivat tutkimuskohteisiinsa erityisellä kiintymyksellä.) Nämä nimetyt virukset sitten jaotellaan ylempiin ryhmiin, kuten kantoihin tai lajeihin.

Nykyinen jylläävä koronavirus on samanlainen kuin sarsin aiheuttaneet koronavirukset, mutta sen lähimpiä sukulaisia ovat lepakoista eristetyt koronavirukset. Kaikkinensa tämä ryhmä viruksia on keskenään niin samanlaisia, että ne kuuluvat samaan lajiin, jonka virallinen nimi on Severe acute respiratory syndrome-related coronavirus. Viruslajit kirjoitetaan kursiivilla ja isolla alkukirjaimella.

Koronavirusten heimoon kuuluu yhteensä 39 lajia, jotka kuuluvat viiteen eri sukuun. Severe acute respiratory syndrome-related coronavirus –lajin kanssa samaan sukuun kuuluu muun muassa Middle East respiratory syndrome-related coronavirus –laji, jonka edustaja mersiä aiheuttanut koronavirus (MERS-CoV) oli. Samassa suvussa on myös haitattomampia ihmisen taudinaiheuttajia, kuten Betacoronavirus 1, jonka alalaji Human coronavirus OC43 aiheuttaa flunssaa. Koronavirukset yleisesti ovat nisäkkäiden ja lintujen viruksia. Merkittävä osa viruslajeista esiintyy lepakoissa, mutta mukana on niin jyrsijöiden viruksia kuin esimerkiksi ensimmäisen kerran liejukanasta ja maitovalaasta eristettyjä viruslajeja.

Wuhanista leviämään lähtenyt koronavirus on siis samaa lajia kuin sarsin aiheuttanut virus, mutta eri kantaa. Kun kanta nimettiin SARS-CoV-2:ksi, se tarkoittaa, että alkuperäinen sarsin aiheuttanut kanta on nyt nimeltään SARS-CoV-1.

Virusten kantojen nimeäminen tapahtuu virusten perimän mukaan. Melko pienetkin muutokset perimässä voivat aiheuttaa isoja eroja virusten toiminnassa ja ennen kaikkea siinä, minkälaisia tauteja ne aiheuttavat. Siksi vaikka virukset kuuluisivat samaan lajiin, ne voivat aiheuttaa erilaisen taudin.

 

Tuoreimman ja luotettavimman tiedon uudesta koronaviruksesta ja sen vaikutuksesta Suomeen saa THL:n sivuilta.

Kommentit (1)

ÄO 172
1/1 | 

Enää ei tarvitse epäillä tuleeko siitä pandemia, se on jo. Siinä vaiheessa, kun ei enää tiedetä kuka/ketkä levittää virusta maassa menee 8-12 viikkoa viruksen maksimisairastuneiden määrään. Toiset 8-12 viikkoa, virus on siltä erää poissa
Eli lähinnä kysymys on siinä, että kannattaako koronavirus ottaa tarkoituksella, tällä hetkellä maailmalla liikkuvat viruksen eri muodot eivät ole tappavia kuin yli 60-vuotiaille. Virushan tulee myöhemmin toisen, kolmannen ja ylipäätään niin monta aaltoa ennenkuin sen eteneminen pysähtyy kehitetyn rokotteen tai sen etenemisen pysäyttävän immuniteettisuojan perusteella. Onko se sitten yli puolet kaikista alueen kansalaista vai influessaan yleensä sairastabien n. 70 prossaa. Saattaa nimittäin olla, että coronavirus on muuntautunut todella tappavaksi seuraavassa aallossa ja mikäli et sairastanut ja saanut immuniteettia ensimmäisellä kierroksella menehdyt niinkuin espanjan taudissa monelle kävi.

Tiikerihyttynen työn touhussa

Lokakuussa havaittiin ensimmäiset zikaviruksen leviämistapahtumat Euroopassa. Tähän asti eurooppalaiset tapaukset ovat olleet tuontitavaraa, eli sairastuneet olivat saaneet viruksen Euroopan ulkopuolella ja sitten matkustaneet Eurooppaan.

Zika nousi kuuluisuuteen 2015-16, kun Brasiliasta leviämään lähtenyt epidemia aiheutti muun muassa sikiöiden kehityshäiriöitä, kuten mikrokefaliaa.

Nyt tilanne on muuttunut. Ensimmäisten kahden tapauksen tapahtumapaikkana oli Hyères, vanha lomakaupunki Ranskan Rivieralla, rannikolla Marseillen ja Nizzan välissä.

Ensimmäinen sairastunut sai oireensa 29. heinäkuuta ja hakeutui nivelkivun takia lääkäriin. Näytteistä varmistettiin zikatartunta 9. lokakuuta. Tartunnan saanut ei ollut matkannut ulkomailla, eikä muuta selitystä kuin tartunta hyttysen kautta, löytynyt, joten Ranskan terveysviranomaiset päättelivät tartunnan tapahtuneen Ranskassa.

Paikalliset terveysviranomaiset aloittivat heti zikan kartoitus- ja torjuntakampanjan: tartunnan saaneen asuinalueelta etsitään uusia tapauksia ja pyritään hävittämään tiikerihyttyset. Jo seuraavana päivänä ovelta-ovelle tehdyn kierroksen perusteella ensimmäisen tapauksen naapurustosta löytyi toinenkin tartunnan saanut. Hänen oireensa ilmaantuivat 6. elokuuta.

 

Mitä tilanteesta voidaan päätellä?

Ensinnäkin, toisen tapauksen havaitseminen kertoo siitä, että eurooppalainen terveydenhoitojärjestelmä on hyvin varautunut tartuntatautitapauksien selvittämiseen. Toinen tapaus löytyi heti, kun sitä lähdettiin tietoisesti etsimään.

Toiseksi, kaksi tapausta (ja mahdolliset vielä löytyvät tapaukset) viittaavat siihen, että zika on nyt ensimmäistä kerta leviämässä Euroopassa. Tartuntatapaukset näyttävät tosin maantieteellisesti hyvin rajatulta.

Kolmanneksi, zika tuli Eurooppaan yllättävän myöhään. Jo kesällä 2016 epäiltiin, että zika ilmaantuisi useampaan paikkaan Eurooppaan, koska sääolosuhteet olivat sopivat, tiikerihyttyset laajalle levinneitä ja matkustaminen zika-alueille yleistä. Tämä sopii yhteen viimeaikaisten havaintojen perusteella, että keltakuume- ja tiikerihyttynen eivät olekaan niin hyviä zikan levittäjiä kuin epäiltiin.

Neljänneksi, riski väestölle on pieni. Tapauksia on vähän ja aikaikkuna zikan leviämiseen on loppunut, koska lämpötilat ovat jo nyt laskeneet niin mataliksi, ettei virus pysty lisääntymään hyttysissä.

Viidenneksi, zika on yksi virus lisää joukossa hyttysten levittämiä taudinaiheuttajia, jotka ovat palaamassa tai leviämässä Eurooppaan. Tulokaslajien ja ilmaston lämpenemisen ansiosta Eurooppa on entistä alttiimpi hyttysten levittämien tautien osalta.

 

Trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla kaikkein tehokkain zikaviruksen levittäjä on keltakuumehyttynen (Aedes aegypti). Keltakuumehyttynen levittää nimensä perusteella keltakuumetta, mutta myös muita flaviviruksia, kuten zikaa, dengueta ja chikungunyaa. Keltakuumehyttynen oli paikalla eteläisessä Euroopassa 1700-luvulta 1900-luvun puoliväliin, mutta katosi tämän jälkeen. Syytä hyttysen katoamiseen ei tiedetä, mutta mitään ilmastollista ja ympäristöön liittyvää syytä hyttysen paluulle ei ole. Tällä hetkellä sitä esiintyy Euroopassa Madeiralla ja se vaikuttaa leviävän eteläisellä Venäjällä ja Georgiassa. Keltakuumehyttynen ei pysty talvehtimaan munana, mikä rajoittaa lajin leviämistä kylmemmille alueille.

Hyèresin zikatapausten taustalla vaikuttaa olevan tiikerihyttynen (Aedes albopictus), joka on alun perin kaakkoisaasialainen laji. Se on levinnyt viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana ympäri maailman, nähtävästi munina käytettyjen renkaiden ja ruokotraakkipuun (tai, kuten itse kutsun sitä, ikeabambun) kuljetuksen yhteydessä. Tiikerihyttynen saapui Ranskan Rivieralle vuonna 1999 ja on hitaasti, mutta varmasti levinnyt eteläisessä Euroopassa. Ainakin Ranskan Rivieralla, Pohjois-Italiassa, Keski-Italian rannikkoseuduilla ja Albaniassa on pysyvä kanta. Espanjassa, Kreikassa ja Balkanilla vaikuttavat olevan vakiintumassa ja Etelä-Saksassa asti on epäilty onnistunutta lisääntymiskiertoa. Alankomaissa tiikerihyttynen vaikuttaa elävän vain kasvihuoneissa.

Tiikerihyttysen leviämistä edistää lämpenevä ilmasto, mutta hyttynen vaikuttaa myös sopeutuvan nopeasti kylmempiin oloihin. Siinä missä trooppiset hyttysen munat kuolevat, jos lämpötila laskee alle kahden pakkasasteen, eurooppalaiset munat kestävät jopa kymmenen asteen pakkasen. Tiikerihyttysen levittämien virusten leviämistä lämpötila rajoittaa paljon voimakkaammin: zika, dengue ja chikungunya eivät mikään vaikuta pystyvän lisääntymään hyttysissä alle 18 asteen lämpötilassa.

Zikaviruksen (tai denguen tai chikungunyan) vaatima korkea lämpötila tarkoittaa, ettei se pysty selviämään Euroopassa vuoden ympäri. Niinpä tautiepidemiat tapahtuvat kesäisin, ja ne käynnistyvät siitä, kun tiikerihyttynen pistää taudin muualla – yleensä trooppisella alueella – saanutta matkaajaa. Lämpimän kauden aikana tauti ehtii sitten leviämään paikallisesti, kunnes syksyllä lämpötila laskee niin matalaksi, ettei virus pysty enää leviämään.

 

Nykymaailman kehityskulut tietenkin altistavat entistä enemmän Eurooppaa näille epidemioille: ihmiset matkustavat yhä enemmän, jolloin riski taudin saapumisesta Eurooppaan on suurempi. Ihmiset matkustavat Euroopan sisäisesti, jolloin tauti leviää helpommin Euroopan sisälläkin. Lisäksi ilmaston lämmetessä tartuntakausi on entistä pidempi ja tiikerihyttysiä on mahdollisesti enemmän levittämässä viruksia.

Nähtävästi kukin, zika, dengue ja chikungunya, aiheuttavat pitkäaikaisen tai ehkä koko elämän kestävän immuniteetin tautia kohtaan. Lisäksi on viitteitä siitä, että nämä taudinaiheuttajat voivat aiheuttaa risti-immuniteettia: jos on jonkun näistä taudeista sairastanut, ei välttämättä saa tartuntaa toisesta kahdesta taudinaiheuttajasta.

Zikan, denguen ja chikungunyan aiheuttama vaara Euroopassa tulee olemaan suhteellisen pieni, muttei olematon. Denguen ja chikungunyan kuolleisuus on promillen luokkaa. Zikatartunta raskaana olevalla naisella aiheuttaa lapsella mikrokefaliaa luultavasti muutaman promillen todennäköisyydellä.

Tulevaisuudessa flavivirusten aiheuttamat epidemiat aiheuttavat riesaa yhä laajemmilla alueilla yhä pidemmän ajan. Koska eurooppalaisilla ei ole immuniteettia näitä tauteja vastaan (ellei ole trooppisilla matkoilla sairastanut jotakuta niistä), koko leviämisalueen väestö ja siellä vierailevat ihmiset ovat tartuntavaarassa.

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 | 

Thank you so much for this. I was into this issu https://tracktrace.one/usps/ e and tired to tinker around to check if its possible but couldnt get it done. Now that i have seen the way you did it, thanks guys
with
regards

Musta surma oli 1300-luvulla Euraasiaa koetellut ruttopandemia, jonka aiheutti Yersinia pestis -bakteeri. Tämä tiedetään. Rutto levisi Eurooppaan ja Euroopassa mustarotan ja rotan kirppujen mukana. Tämä on puolestaan puhdas arvaus.

Rottien rooli ruton levittäjänä on pitkään tunnettu ja kerrottu tarina. Rotat nykyäänkin, esimerkiksi Madagaskarilla, kantavat kirppuja, jotka silloin tällöin käynnistävät ruttoepidemian ihmisissä. Maailmanlaajuisesti 1800-luvun ruttoepidemioiden yhteydessä huomattiin, että niihin liittyi aina rottien joukkokuolema – kuten ihmiset, myös rotatkin kuolivat nopeasti ruttoon.

Hienon tarinan ainoa ongelma on se, että ajalta ennen 1800-lukua on olemassa hyvin vähän todistusaineistoa siitä, että rotat olisivat olleet tehokkaita ruton levittäjiä. Uusien geenitutkimusmenetelmien ja perinteisen arkeologian ansiosta kertynyt tieto päinvastoin tuntuu vihjaavan, etteivät rotat olleet merkittäviä Mustan surman kannalta.

 

Viime vuonna norjalaiset tutkijat mallinsivat laskennallisesti Mustan surman leviämistä kolmessa eri tapauksessa: rotan ja rotan kirppujen avulla, ihmisten kirppujen avulla ja pisaratartuntana ihmisten välillä. Musta surma on sikäli kätevä mallinnuksen kohde, että Musta surman leviäminen yli Euroopan tunnetaan suhteellisen tarkkaan historiallisista asiakirjoista.

Ruttobakteeri voi aiheuttaa erilaisia tautimuotoja: tyypillisin ruttotartunta on paiserutto, joka näkyy imusolmukkeissa syntyvinä paiseina. Paiserutto syntyy yleensä ruttobakteeria kantavan kirpun pureman seurauksena. Joskus paiserutto voi kuitenkin kehittyä keuhkorutoksi, jolloin ruttobakteeri pääsee lisääntymään keuhkoihin. Tällöin ihminen alkaa uloshengitysilmassaan levittää ruttobakteeria, jolloin rutto alkaa leviämään huomattavasti tehokkaammin ihmisten välillä. Pisaratartuntana leviävä rutto nimittäin aiheuttaa tartunnan saajassakin keuhkoruton.

Laskennallisen mallintamisen perusteella keuhkoruttona ihmisten välillä tarttuva rutto leviää hyvin nopeasti, nopeammin ja tehokkaammin kuin Musta surma levisi. Keuhkorutto tarttuu niin tehokkaasti ihmisten välillä, että se oikeastaan heikentää ruton leviämistä suuremmilla etäisyyksillä. Jos ihminen kuolee aiemmin kuin ehtii kävelemään viereiseen kaupunkiin, niin rutto ei pääse leviämään kaupungista toiseen, karkeasti muotoiltuna.

Rottien ja rottien kirppujen kautta tarttuva rutto puolestaan leviää hitaammin kuin Musta surma aikanaan levisi. Tässä tartuntatavassa ruton pitää levitä ensin rottapopulaatioiden välillä ennen kuin se voi laajemmin levitä ihmiseen. Taudit leviävät rottien välillä hitaasti, sillä rotat ovat kuuluisan huonoja leviämään alueille, joissa rottia jo aiemmin asustaa.

Malli ihmisten kirppujen levittämästä rutosta oli paras: se leviää suhteellisen nopeasti, mutta säilyy tyypillisesti hitaammin leviävänä paiseruttona. Laskennallisesti näyttää siis siltä, että rotat eivät olleet olennaisia Mustan surman kannalta.

 

Toissapäivänä puolestaan julkaistiin tutkimus, jossa oltiin selvitty ensimmäisen ruttopandemian aiheuttaneiden bakteereiden perimää. (Rutto on levinnyt ympäri maailmaa pandemioina, joista ensimmäinen, jota kutsutaan myös Justinianuksen rutoksi, käynnistyi vuonna 541 ja jatkui lähes kaksisataa vuotta. Toinen ruttopandemia käynnistyi Mustasta surmasta vuonna 1346 ja jatkui aina 1800-luvulle asti. Kolmas pandemia käynnistyi vuonna 1855 Yunnanin paiseruttoepidemiana ja loppui vuonna 1960. Suomi oli niin syrjässä, että Musta surmakaan ei levinnyt tänne. Ensimmäinen oletettu ruttoepidemia Suomessa oli vuonna 1504 ja ensimmäinen varma epidemia vuonna 1710.)

Tutkimus oli ensimmäinen varsinainen todiste, että Länsi-Euroopassa, mukaan lukien Brittein saarilla, oli 500- ja 600-luvuilla ruttoa. Se voi olla samalla viimeinen naula rotta-kirppu-rutto -tarinalle, sillä rotilla on alibi: ne eivät olleet paikalla. Eläinarkeologi David Orton Yorkin yliopistosta sanookin, että juuri tähän aikaan Pohjois- ja Länsi-Euroopan alueelta on vähiten todistusaineistoa rottien läsnäolosta.

Rotat ovat olleet ihmisten riesa jo pitkään. Mustarotta saapui Eurooppaan viimeistään Rooman valtakunnan aikaan ja nykyinen valtalaji, isorotta, saapui 1700-luvulla. Rotat ovat kuitenkin mitä suurimmissa määrin ihmisistä riippuvaisia. Rottakannan ylläpitoon vaaditaan paljon ravintoa ja vaikuttaa siltä, että keskiaikaisessa Pohjois-Euroopassa ei sitä juurikaan ollut tarjolla.

Monet eurooppalaiset kaupungit ja kylät olivat liian pieniä ylläpitämään rottakantoja ja saattaakin olla, että Rooman valtakunnan kaatumisen jälkeen pysyvä rottakanta oli ainoastaan Välimeren rannikkoalueilla, ja muutamissa riittävän isoissa kaupungeissa, kuten Pariisissa.

Näyttää yhä vahvemmin siis siltä, että keskiajan ruttopandemioista on turha syyttää rotta – ihmiset itse kirppuineen ovat pitäneet huolen tautien leviämisestä. Tietenkin rotat ovat voineet myös levittää tautia kaupungeissa ja kylissä, joissa ne olivat läsnä. Silloin kysymys onkin, että saivatko eurooppalaiset rotat ruttotartuntansa ihmiseltä ja ihmisen kirpuilta.

 

Korjaus 7.6.2019, klo 8.30: Korjattu kirjoitusvirhe.

Kommentit (0)

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
Heinäkuu
2016
2015
2014