Kirjoitukset avainsanalla epidemiat

Lenkko syö Brisbanessa, Australiassa, palmua. Kuva: Andrew Mercer / Wikimedia Commons.

Tämän vuoden virus voisi olla Nipah: kuukausi sitten Intian Keralan osavaltiossa raportoitiin kolmen ihmisen kuolemisesta nipahtartuntaan ja tämän jälkeen nähtävästi 18 ihmistä saanut tartunnan. Heistä 16 on kuollut tartuntaan. Aikaisempina vuosina blogissani on vuoden viruksena esiintynyt niin Länsi-Afrikan ebolaepidemia, Etelä-Amerikan zikaepidemia kuin Arabian niemimaan MERS-virukset.

Nipahin nosti maailmankartalle se, että se esiintyi Intian länsirannikolla Keralassa, jossa sitä aiemmin ei ollut ollut lainkaan. Tautia oli esiintynyt aiemmin Bangladeshissa ja itäisimmässä Intiassa, Bengalissa, noin 2 000 kilometrin päässä.

 

Nipah-virus aiheuttaa aivotulehdusta, joka on usein tappava. Sairaalahoitoon päätyneistä potilaista noin puolet kuolee. Taudin itäminen kestää viikosta kahteen ja taudin alettua kooma voi seurata jopa vuorokaudessa.

Nipah on pitkään ollut pelottavan vaarallinen, mutta lohdullisen pienelle alueelle rajoittunut taudinaiheuttaja. Virus tunnistettiin ensimmäisen kerran vuonna 1998 Malesiassa ja suuri osa tautitapauksista on rajoittunut Malesiaan tai Bangladeshiin. Virusta kuitenkin kantavat lenkot, eli vanhalta nimeltään lentävätkoirat, alueella yleiset hedelmälepakot, jotka asuvat laajalla alueella Australiasta Madagaskarille. Pohjoisessa niiden esiintymisraja menee Intiassa ja Kiinassa.

Tartunta on tultava suoraan toiselta ihmiseltä tai tautia kantavalta eläimeltä. Tartunta-elokuvan maailmanlaajuisen pandemian mallina oli juuri nipah. Tauti lähti elokuvassa kulkemaan, kun hedelmälepakon puoliksi syömä hedelmä tippui maahan. Metsässä laiduntanut sika sitten söi tämän hedelmän ja sika puolestaan päätyi ruuaksi macaolaisen kasinon ravintolaan. Tämä on paitsi kuviteltavissa oleva, myös realistinen tapa viruksen leviämiseen.

Ensimmäisen nipahepidemian aikana Malesiassa ainakin 257 ihmistä sai tartunnan, 105 ihmistä kuoli ja yli miljoona sikaa tapettiin, koska virus oli päässyt leviämään sikatiloilla. Tautia ei ole esiintynyt Malesiassa tuon jälkeen.

Nipahin läheinen sukulainen, Hendra-virus, on vastaavanlainen vaarallinen, mutta samalla tavoin harvinainen. Molemmat virukset kuuluvat heikosti tunnettuun henipavirusten ryhmään. Pitkään ajateltiin, että henipavirukset esiintyvät vain Australiassa ja Aasiassa, mutta afrikkalaisista lepakoistakin on viime aikoina löydetty henipaviruksia.


Hendra-virus tunnistettiin ensimmäisen kerran vuonna 1994 Hendrassa, Brisbanen esikaupungissa Australiassa. Taudin ensimmäiset uhrit olivat 22 ravihevosta, ohjastaja ja hevosten omistaja. Tämän jälkeen hendravirus on aiheuttanut silloin tällöin tartuntoja hevostiloilla Queenslandissa ja New South Walesissa. Vuodesta 2010 lähtien tartunnan hevosissa ovat olleet vuosittaisia.

Hendratartunnan taudinkuva on samanlainen kuin nipahtartunnallakin, joskin keuhkotulehdukset ja –verenvuoto vaikuttaa yleisemmältä.

Hevoset ovat hendran uhreja nähtävästi siksi, että laiduntaessaan ne välillä syövät ruohoa puiden alta. Lenkot elävät yhdyskunnissa usein juuri puissa ja näin lenkkojen ulosteet päätyvät hevosen suuhun. Hevosesta toiseen ja ihmisiin tauti leviää pisaratartuntana.

Kumpikin virus on harvinainen: taudinaiheuttajien tunnistamisen jälkeen nipahtartunnan on saanut noin 700 ihmistä ja hendratartunnan seitsemän ihmistä. Kuolleisuus on kuitenkin huomattava: kummassakin taudissa yli puolet tartunnan saaneista ja diagnosoiduista ihmisistä kuolee.

 

Henipavirukset tulevat valitettavasti olemaan yhä yleisempiä. Kuten ebolan osalta, myös henipavirusten leviämistä edistää lepakkojen elinympäristöjen pirstoutuminen ja tuhoutuminen. Kun lepakot joutuvat yhä useammin tekemisiin ihmisten ja kotieläinten kanssa, mahdollisuuksia tautien leviämiselle on yhä enemmän.

Kommentit (0)

Vasemmalla olevalla pihapunavarpusella on Mycoplasma gallisepticum -tartunnan oireita. Kuva: Paul Hurtado / Flickr.

Pihapunavarpuset ovat Pohjois-Amerikan yleisimpiä pikkulintuja. 1900-luvun aikana ne levisiviät Meksikosta ja Lounais-Yhdysvalloista yli koko maan aina Kanadaan asti. 90-luvulla itäisten populaatioiden kannat kuitenkin romahtivat tartuntataudin takia.  

Pihapunavarpusille tarttui Mycoplasma gallisepticum, kanalintujen yleinen taudinaiheuttaja, joka aiheuttaa tartuntoja myös kanaloissa ja kalkkunatiloilla. M. gallisepticum on suomalaisessa siipikarjassa harvinainen, mutta Euroopassa yleisempi.

Tauti ei tapa suoraan pihapunavarpusia: jos laboratoriossa lintuja tartutetaan viruksella, ne saavat sidekalvontulehduksen, joka kuitenkin paranee. Luonnossa tilanne on toisin: sidekalvontulehduksen saaneilta linnuilta käytännössä katoaa näkökyky, jolloin ne joutuvat helposti saalistajien uhreiksi tai eivät pysty löytämään ruokaa.

Taudista kiertää erilaisia kantoja, jotka ovat eri tavoin vaarallisia. Jos suhteellisen lievä kanta aiheuttaa taudin, linnut selviävät siitä hengissä. Tauti voi kuitenkin aina tarttua uudestaan linnuille. Moniin tauteihin syntyy pysyvä vastustuskyky – kuten ihmisillä tuhkarokkoon. Mycoplasma gallisepticumin tapauksessa vastustuskyky on osittainen: taudit kyllä tarttuvat, mutta niiden oireet ovat vähemmän vahingollisia. Linnut pystyvät siis selviämään lievän kannan sairastamisen jälkeen vahvemmistakin kannoista.

Lopputuloksena on, että evoluution ansiosta taudinaiheuttajasta tulee jatkuvasti virulentimpi, eli vakavamman taudin aiheuttava. Lievät kannat kiertävät, koska populaatiossa syntyy aina uusia yksilöitä. Samalla kuitenkin kehittyy yhä pahempia kantoja. Koska osittainen vastutuskyky mahdollistaa sen, että linnut pystyvät kärsimään virulentimman kannan, taudinaiheuttaja myös kehittyy tähän suuntaan.

Mutta entä sitten? Miten pihapunavarpusen tauti olisi kiinnostava? Koska pihapunavarpunen antaa tärkeän oppitunnin lääketieteelle.

2000-luvun alussa matemaattiset biologit pohtivat kysymystä, että mitä käy, jos ihmisille annettava rokote antaa epätäydellisen suojan taudilta. Epätäydellinen rokote on rokote, joka ei täysin estä tautia, mutta tekee siitä vähemmän haitallisen ja mahdollistaa taudin leviämisen eteenpäin – se siis toimii kuten heikko Mycoplasma–kanta pihapunavarpusilla. Tällöin simulaatiot osoittivat, että epätäydellinen rokote johtaisi ihmisen taudinaiheuttajan virulenssin kasvuun.

Tämä tulos oli aikanaan hyvin kiistelty. Käytännössä tulos tarkoittaisi, että joissain tapauksissa ihmisten rokotteet voivat johtaa entistä vaarallisempien tautien kehittymiseen.

Pelko tällä hetkellä lienee turha: Ihmisille annettavat rokotteet käytännössä aina estävät taudin leviämisen eteenpäin. Näin ollen ne eivät johda taudinaiheuttajien evoluutioon kohti voimakkaampaa tautia. Sen sijaan eläimille annetaan joskus epätäydellisiä rokotteita. Marekin tauti on broileritilojen tauti, jota aiheuttaa herpesvirus, joka on kehittynyt jatkuvasti tuhoisammaksi. On ehkä mahdodonta selvittää, onko tautikantojen ärhäköityminen rokotteiden syytä, mutta tutkimuksen perusteella rokote ainakin mahdollistaa taudin pidemmän leviämisajan. Kahden muunkin eläinten taudinaiheuttajan, kissan kalikiviruksen ja gumborotautia aiheuttavan birnaviruksen, uskotaan tulleen virulentimmiksi epätäydellisen rokotteen takia.

Luonnossa lisäksi kanien myksoomavirus on esimerkki samantyyppisestä evoluutiosta. Taudin epäillään tulleen yhä vaarallisemmaksi, koska kaniinit ovat omasta puolestaan kehittyneet paremmin vastustuskykyisiksi tautia kohtaan. Koska kaniinien parempi vastustuskyky mahdollistaa taudin kehittymisen vaarallisemmaksi, tämä myös tekee niin.

Mitä epätäydellinen suoja sitten tarkoittaa käytännössä? Pitäisikö rokotteet lopettaa, jos ne aiheuttavat taudinaiheuttajien kehittymistä vaarallisemmiksi?

Ei tietenkään. Marekin tautia vastaan rokottaminen on vähentänyt rutkasti kanankasvattajien tappioita ja taudin esiintyminen on vähentynyt huomattavasti. Kun lasketaan hyödyt ja haitat yhteen, Marekin tautia vastaan rokottaminen kannattaa.

Tautien ärhäköityminen muistuttaa, että evoluutio pitää ottaa huomioon aina, kun suunnitellaan ihmisten tai eläinten terveyteen liittyviä ehkäisy- ja hoitotoimenpiteitä.

Kommentit (1)

Pine
Liittynyt5.3.2012
Viestejä248

Kun puhutaan mikrobitaudinaiheuttajien evoluutiosta, olisi hyvä muistaa, että ei ole ollenkaan itsestäänselvää mihin suuntaan kulloinkin mikrobin virulenssi kehittyy. Korkea virulenssi ei ole välttämättä edullista mikrobille itselleen. Vakavan taudin heikentämä isäntä tai jopa isännän kuolema estävät tehokkaasti mikrobin leviämistä ja ohjaavat mikrobin evoluutiota kohti lievempää virulenssia. Jos ympäröivät kuitenkin olosuhteet muuttuvat sellaisiksi, että esimerkiksi saman lajin yksilöitä on pakkautuneena paljon pieneen tilaan, missä taudinaiheuttajan tarttuminen on huomattavasti todennäköisempää eikä taudin ärhäköityminen enää estä taudinaiheuttajan leviämistä, on korkeamman virulenssin kehittyminen mahdollista.   

Isännän tehostunut immuunipuolustus pakottaa taudinaiheuttajan muuttumaan, mutta se ei ohjaa sitä mihin suuntaan taudinaiheuttajan virulenssi kehittyy.

Sinitiaisia talviruokinnalla. Kuva Darren Bradnick / Wikimedia Commons.

 

Lintujen talviruokinta on yleinen tapa niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Nähtävästi talviruokinta auttaa lintukantoja paremmin selviytymään yli talven sekä ruokinta myös mahdollistaa ihmisille helpon ikkunan lintujen elämään. (Jännää onkin, että tutkimus sekä siitä miten ruokinta vaikuttaa lintukantoihin että miksi ihmiset mielellään ruokkivat lintuja, on yllättävän vähäistä.)

Tiedämme hyvin vähän siitä, miten talviruokinta vaikuttaa lintujen tautitaakkaan. Ennuste on suoraviivainen: runsaat ravintolähteet houkuttelevat luokseen paljon yksilöitä, jolloin näiden välillä taudit leviävät helpommin. Talviruokinta voisi näin ollen lisätä lintujen loistaakkaa.

Toisaalta ruokinta parantaa lintujen kuntoa ja paremmassa kunnossa olevat linnut selviytyvät paremmin taudeista ja loisista. Parempi ruumiinkunto voi puolestaan joko vähentää loistaakkaa, koska lintujen immuunipuolustus on tehokkaampi, tai kasvattaa loistaakkaa, koska parempikuntoisesta eläimestä riittää elinympäristöksi useammalle loiselle.

Järkevänä odotuksena voisi siis pitää sitä, että talviruokinta lisää tautien leviämistä, mutta saattaa samalla parantaa lintukantojen selviytymistä talvesta ja parantaa yksittäisten lintujen ruumiinkuntoa.

 

Linturuokintapaikkojen tiedetään levittävän erityisesti salmonellaa ja lintutrikomonaasia. Molemmat ovat ulosteiden kautta leviäviä tauteja, joten ruokintapaikan hygieniasta huolehtimalla näiden leviämistä voi estää. Linnuilla on tietenkin muitakin tauteja, kuten kosketus- tai pisaratartunnalla leviävät lintuinfluenssa, mykoplasman aiheuttama sidekalvotulehdus tai linturokko. Näiden leviämistä ei pystytä ruokintapaikan hygienialla hoitamaan.

Tutkimuksen mukaan käytännössä kaikki taudit yleistyvät ruokintojen ansiosta, joskin vaihtelua on riippuen loisesta ja isännästä. Kannattaa tosin huomioida, että nämä tutkimukset on yleensä tehty vertailemalla lintuja, jotka on otettu kiinni ruokintapaikoilta ja lintuja, jotka on otettu kiinni alueilta, joilla ei ole ruokintapaikkoja. Nämä eivät välttämättä ole suoraan verrattavissa.

Ruokintapaikan rakenne tietenkin vaikuttaa siihen, minkälaiset taudit leviävät parhaiten. Ulosteen tai oksennuksen kautta leviävät taudit leviävät parhaiten tasaisilla ruokinta-alustoilla tai maassa, jossa ruoka ja ulosteet voivat sotkeentua. Ruokinta-automaatit taas saattavat johtaa lähempiin kontakteihin lintujen välillä, jolloin pisaratartuntana leviävät taudit voivat yleistyä.

Erityisen vaarallisen talviruokinnasta tekee sen, että monet eri lajit ovat siinä vuorovaikutuksessa tavalla, jota ei luonnossa tyypillisesti tapahtuisi. Tämä mahdollistaa tautien ja loisten siirtymisen lajilta toiselle. Erityisenä riskinä voidaan pitää lisäksi, että lintujen loiset voivat tarttua vielä talviruokintaa ylläpitävään ihmiseen. Tätä näyttää tapahtuvan, mutta suhteellisen harvoin: Iso-Britanniassa villilintusalmonellat ovat noin prosentin verran kaikista salmonelloista. Suomessa on tiettyinä vuosina ihmisissä suhteellisen yleisesti villilinnuissa ja siileissä esiintyviä salmonellakantoja, mutta on vaikea tietää kuinka suuri osa tartunnoista tapahtuu linturuokinnoilla.

Mielenkiintoinen lisäongelma muodostuu siitä, jos talviruokinta vähentää lintujen muuttoa. Isäntälajien muutto yleisesti ottaen levittää loisia, mutta se voi helpottaa yksilöiden loistaakkaa, jos se vie isäntäyksilöt alueille, joissa loisia ei ole niin paljon. Muutto voi siis toimia tavallaan pakona loisista. Jos ruokinta kuitenkin saa linnut jättämään muuton väliin, se voi johtaa loistaakan kasvuun populaatiossa.

 

Tutkimukset tuntuvatkin viittaavan siihen, että alkuperäiset odotukset olivat oikeassa: talviruokinta lisää lintujen tautitaakkaa ja helpottaa loisten leviämistä, mutta ruokinnan hyödyt ovat suuremmat kuin tautien aiheuttamat haitat.

Joka tapauksessa talviruokkijan kannattaa pyrkiä vähentämään tautien leviämistä. Bird Life Suomen ohjeet linturuokinnan hygienasta ovat hyvät ja suositeltavat: on tärkeä pitää ruokintapaikka puhtaana ja muistaa pestä omat kädet aina ruokintapaikalla käytyä. Lisäksi ruokinta pitää lopettaa, jossa sillä käy sairaan näköisiä lintuja.

Kommentit (0)

Camp Funstonin hätäsotilassairaala Kansaissa, Yhdysvalloissa 1918 tai 1919. Kuva: National Museum of Health and Medicine.

 

Sata vuotta sitten maailma oli mullistusten kourissa. Vanha maatalouteen ja maaseutuun perustuva elämäntapa oli muuttumassa, kun koneellinen apu muutti perustavalla tavalla työn luonnetta. Tämän ansiosta yhteiskunnat muuttuivat: maaseudulla vaadittiin vähemmän työvoimaa, ihmiset muuttivat kaupunkeihin ja yhteiskuntajärjestys järkkyi.

Kuten millä tahansa yhteiskunnallisella muutoksella, tälläkin oli tietenkin yllättävät sivuvaikutuksensa, joiden ansiosta 1918 jäi historiaan merkittävänä vuotena. Jälkiviisaana voimme tietenkin helposti selittää miten näin pääsi käymään, mutta osallisille se oli varmasti pelottava kokemus.

Tänä vuonna on kulunut sata vuotta espanjantaudista, historian tappavimmasta tautiepidemiasta.

Espanjantaudin merkityksestä kertoo sekin, että isoäitini kertoi tarinaa siitä, kuinka hänen isosiskonsa kuoli espanjantautiin. Isoäitini muisteli, kuinka oli käynyt hoivaamassa taudin kourissa riutuvaa siskoaan.

Isovanhemmillani oli tapana olla muistelematta menneisyyttä, ja muistellessaankin keskittyä enemmän niihin asioihin, jotka eivät minua niin kiinnostaneet. Tämä tarina kuitenkin osui lähelle, etenkin kun olin juuri kirjoittanut kirjaani espanjantaudista. Isoäitini on jo aikaa sitten kuollut, joten tarinan todenperäisyyden selvittäminen vaati hieman salapoliisityötä.

Turun kirkkoherranvirastosta tiedettiin kuitenkin kertoa, että isotätini kuolinvuosi oli 1925, joten kyseessä ei voinut olla espanjantauti – tauti kun riehui Suomessa 1918-20. Tuohon aikaan ihmiset kuolivat moniin muihinkin hengityselinsairauksiin, esimerkiksi tuberkuloosi on yksi mahdollisuus.

Espanjantauti oli selvästi jäänyt isoäitini mieleen, vaikka yksityiskohdissa oli pientä haparoimista. Eikä ihme, Suomessa kuoli arviolta 25 000 ihmistä espanjantautiin. Senhetkinen tilanne entisestään pahensi tautitilannetta; pelkästään vankileireillä kuoli noin 8 000 punaista espanjantautiin.

 

Espanjantauti ei ole loiskirjani pääosassa, mutta sillä on merkittävä sivuosa. Nostan espanjantaudin tässä esille, ei pelkästään koska sen aiheuttamasta tuhosta on nyt kulunut sata vuotta, vaan koska se on myös oiva esimerkki, miten ihmisen historia vaikuttaa tauteihimme.

Espanjantaudin alkuperää ei tiedetä. Sen tiedämme, että se ei ole peräisin ainakaan Espanjasta. Tauti sai nimensä, koska Espanja ei ollut osallisena ensimmäiseen maailmansotaan ja espanjalaiset tiedotusvälineet pystyivät suhteellisen vapaasti uutisoimaan taudista. Lisäksi Espanjan kuningas Alfonso XIII:n tauti oli laajalti uutisoitu.

Ensimmäiset varmat tautitapaukset ovat peräisin Kansasista, Yhdysvalloista, armeijan koulutusleiriltä. Taudin alkuperäksi on myös epäilty läntistä rintamaa, esimerkiksi Étaples’n leiri on ollut oivallinen kohde. Leirin läpi kulki päivittäin 100 000 sotilasta ja sen sairaaloissa oli tuhansia kaasuiskujen uhreja. Leirin ruokkimiseksi kasvatettiin vastaavasti kymmeniä tuhansia sikoja ja kanoja.

Espanjantaudin aiheuttaa influenssavirus, tarkemmin ottaen A-viruksen alatyyppi H1N1. Kuten muutkin influenssa A-kannat, se on zoonoosi, eli eläimistä ihmiseen tarttunut virus. Emme tiedä mistä eläimestä espanjantaudin aiheuttanut virus päätyi ihmiseen, mutta nykyisistä H1N1-kannoista osa kiertää sioissa ja osa linnuissa. Sotaleirin heikkokuntoiset ihmiset, valtava ihmisrunsaus ja sikojen ja kanojen läsnäolo oli oivallinen paikka käynnistää maailman tuhoisin pandemia.

Espanjantauti tappoi arviolta 50 miljoonaa ihmistä noin kahden vuoden aikana. Se ei ole tuhovoimaltaan omaa luokkaansa – HI-virus on arviolta tappanut 39 miljoonaa ihmistä – mutta se oli nopea pandemia, jolle ei voitu juuri mitään.

 

Miten espanjantauti sitten liittyy yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin muutoksiin? Millä tavoin se oli uuden maailman airut?

Influenssat ovat moderni tauti. Metsästäjä-keräilijät eivät sairastaneet vuosittain influenssaa, koska tauti leviää nopeasti ja ihmiselle muodostuu sitä vastaan vastustuskyky. Ihmisryhmien koot olivat aivan liian pieniä, että influenssat olisivat voineet kiertää ihmisissä.

Influenssa on kuin luotu kaupunkiympäristöön: pärskivät ihmiset levittävät virusta tiheissä ihmispopulaatioissa eteenpäin. Kaupunkien kasvu lopulta mahdollisti kausi-influenssan synnyn. Nopeat liikenneyhteydet tehostivat influenssan leviämistä. Influenssat muuttuivat pandemioiksi vasta 1800-luvun lopulla.

Ihmiset osaavat jo melko hyvin hoitaa ja ehkäistä tartuntatauteja ja loisia, jotka kiertävät vain ihmisissä. Influenssat ovat kuitenkin zoonooseja, muista eläimistä meihin tarttuvia tauteja. Zoonoosit ovat 1900-luvun ja 2000-luvun tauteja: teollisen mittakaavan eläinten tuotanto ravinnoksi ja villieläinten kontaktit ihmisten kanssa elinympäristöjen tuhoutuessa ovat aikamme tautitehtaita. Espanjantauti oli ensimmäinen todellinen varoitus uuden, modernin yhteiskunnan haavoittuvuudesta.

Sadan vuoden aikana Aurajoessa on virrannut paljon vettä, mutta maailma on vielä yllättävän samanlainen. Monet tartuntataudit ovat kurissa ja olemme onnistuneet tuhoamaan isorokon. Silti, kausi-influenssa tappaa noin puoli miljoonaa ihmistä vuosittain ja uusi pandeminen influenssa on suurimpia tartuntatautipelkojamme.

 

Tämä kirjoitus on muokattu versio kolme viikkoa sitten Loputtomat loiset –kirjani julkistustilaisuudessa pitämästäni esipuheesta. Lisää puhetta tulevaisuuden pandemiauhista on julkistustilaisuudesta nauhoitetussa podcastissa.

Kommentit (2)

Tapani

DNA-testi ei ole luotettava. Siksi sitä ei hyväksytä todisteeksi oikeudessa Suomessa.

Tobi

Ei ole väliä, lääke saa paljon paremmin joka päivä. Emme olisi koskaan voineet kuvitella, että taistelemme syöpään esimerkiksi. Tämä on vain yksi tapa parantaa lääketieteen parissa. Toki se ei ole täydellinen. Se on kaukana täydellisestä. Mutta se on liikkeellä ja kuka tietää, ehkä jonain päivänä pääsemme siihen pisteeseen, jossa voimme parannella hetken. Lääketiede ei ole vain kapea, joka pyrkii parannuksiin. Uhkapeleillä on parannuksia ja kasvava suosio näiden parannusten pohjalta. Tutustu esimerkiksi casinoscroll.com - hauska ja rentouttava!

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2017
Heinäkuu
2016
2015
2014