Kirjoitukset avainsanalla tiedeuutisointi

Pilapiirros vuodelta 1910 kuvaamassa keltaisen lehddistön toimintalogiikkaa. Kuva: L.M. Glackens / Wikimedia Commons

Viime viikolla Long Play julkaisi pitkän artikkelin Turun yliopiston tutkijasta - ja tälläkin palstalla kuuluisasta - Markus J. Rantalasta, joka sisälsi uutisen: Turun yliopisto päätti kesäkuussa, että Rantala on toiminut vastuuttomasti tutkijana. Tapaus on mielenkiintoinen, koska se osuu suoraan tutkimusviestinnän etiikkaan: miten tutkijaa saa ammattietiikkansa puolesta viestiä julkisuudessa.

Tammikuussa Rantala kanssakirjoittajineen julkaisi tutkimusartikkelin, jonka perusteella Turun yliopisto julkaisi mediatiedote/uutisen. Mediatiedotteesta kanneltiin Turun yliopiston rehtorille, joka käynnisti asiasta esiselvityksen (pdf). Esiselvityksen perusteella mediatiedotteessa oli vastuuttomia väitteitä, ja koska Rantala ei vaatinut varsinaista tutkintaa, yliopiston rehtori päätti (pdf) Rantalan toimineen vastuuttomasti.

Hyvän tieteellisen käytännön loukkaukset jakautuvat vilppiin, piittaamattomuuteen ja muihin vastuuttomuuksiin. Vilppi on julkisuudessa ehkä kaikkein puhutuin: siihen liittyy havaintojen vääristely ja sepittäminen tai esimerkiksi plagiointi. Itse olen kirjoittanut esimerkiksi Sciencessä julkaistusta tutkimuksesta, joka oli kaikin puolin muuten hyvin järjestetty mutta tulokset olivat sepitettyjä, ja Laura Huhtasaaren gradun plagiointiepäselvyyksistä.

Piittaamattomuus hyvästä tieteellisestä käytännöstä puolestaan tarkoittaa esimerkiksi muiden tutkijoiden vähättelyä, tutkimusaineistojen puutteellista säilyttämistä tai huolimatonta raportointia. Muita vastuuttomia menettelyjä ovat esimerkiksi muiden tutkijoiden työn epäasiallinen vaikeuttaminen, omien ansioiden paisuttelu tai, Rantalan tapauksessa, ”yleisön harhauttaminen esittämällä julkisuudessa harhaanjohtavia tai vääristeleviä tietoja omasta tutkimuksesta, sen tuloksista, tulosten tieteellisestä merkityksestä tai niiden sovellettavuudesta”.

Long Playn jutun perusteella tämä on ensimmäinen tapaus, kun tutkijan on todettu syyllistyneen vastuuttomaan menettelyyn harhauttamalla yleisöä. (Tutkimuseettinen neuvottelukunta on vuodesta 1998 lähtien kerännyt tilastoja tutkimuseettisistä selvityksistä.) Sikäli on harmillista, että tapauksessa jäätiin esiselvityksen tasolle, koska ennakkotapauksen henkeä on aistittavissa.

Miksi tämän kaltaiset todetut loukkaukset ovat niin harvinaisia? Eivätkö tutkijat sitten koskaan johda yleisöä harhaan?

Jotta se olisi hyvän tieteellisen käytännön loukkaus, harhaanjohtamisen on oltava tahallista. Tutkijoillahan voi olla perustellusti hyvin erilaisia mielipiteitä. Tyypillisesti harhaanjohtaminen lienee yleensä tahatonta siinä mielessä, että tutkijat itse ihan oikeasti uskovat mielipiteisiinsä, joita lausuvat. Jos tutkija on väärässä, mutta uskoo asiaansa, niin silloin ei rikota hyvää tieteellistä käytäntöä. HTK-ohjeessa tämä on muotoiltu näin: ”Aidot tieteelliset tulkinta- ja arviointierimielisyydet sitä vastoin ovat osa tieteellistä keskustelua eivätkä loukkaa hyvää tieteellistä käytäntöä.”

Eli, jos Rantala on aidosti sitä mieltä, että hän on ratkaissut kaksisuuntaisen mielialahäiriön syntymekanismin, hän voi siitä ihan vapaasti kertoa kaikelle maailmalle ilman että se rikkoo hyvää tieteellistä käytäntöä.

Tässä tapauksessa ei kuitenkaan ollut kyse siitä, että oliko Rantala ratkaissut kaksisuuntaisen mielialahäiriön syntymekanismin vai ei. Kyse on siitä, että Turun yliopiston julkaisemassa uutinen/mediatiedotteessa viitattiin julkaistuun vertaisarvioituun artikkeliin, jossa – kuten vertaisarvioiduissa artikkeleissa yleensä – suhtaudutaan varovaisesti itse tutkimuksen merkitykseen ja puhutaan vankasti uudesta hypoteesista.

Kaikki tiivistyy yhteen virkkeeseen mediatiedotteessa: ”Turun yliopiston evoluutiopsykologian dosentti Markus J. Rantala on kansainvälisen tutkimusryhmänsä kanssa julkaissut tutkimusartikkelin, jossa he ovat ratkaisseet kaksisuuntaisen mielialahäiriön syntymekanismin.”

Tämä on ainoa kohta, johon Turun yliopiston esiselvityskin tarttuu. Se, kuinka pienestä loppujen lopuksi tässä on kyse, selviää kun katsoo kesäkuussa yliopiston nettisivuille korjattua kohtaan: ”Turun yliopiston evoluutiopsykologian dosentti Markus J. Rantala on kansainvälisen tutkimusryhmänsä kanssa julkaissut tutkimusartikkelin, jossa he ovat selvittäneet kaksisuuntaisen mielialahäiriön syntymekanismia.”

Oikeastaan: Rantala ei johtanut yleisöä harhaan siinä, että hän olisi ratkaissut kaksisuuntaisen mielialahäiriön syntymekanismin. Hän johti yleisöä harhaan sanomalla, että hänen uusi tutkimusartikkelinsa sanoisi hänen ratkaisseen sen.

Kantelun tehneet tutkijat alleviivaavat ilmoituksessaan, että heidän mielestään tästä suhteellisen pienestä erosta tutkimuksen ja tiedotteen välillä tekee HTK-loukkauksen se, että viestintä ja harhaanjohtaminen kohdistuu haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisiin. Yliopiston esiselvitys ei ottanut kantaa, että onko haavoittuvassa asemassa oleva potilasjoukko raskauttava tekijä.

Rantala ei itse vaikuta lähtevän mukaan näihin sanapeleihin. Vastineessaan hän sanoo, että artikkelin kirjoittajat voivat "hyvällä syyllä väittää [ratkaisseensa] kaksisuuntaisen mielialahäiriön syntymekanismin" ja "selitysmallin pääarkkitehtinä minulla on vankempi luottamus siihen, että selitysmallimme on oikeassa" . Vastineessa ei sen kummemmin tartuta eroon mediatiedotteen ja artikkelin muotoilujen välillä, vaan perustellaan, että selitysmalli on oikea ja "tulee aiheuttamaan paradigman muutoksen psykiatriassa".

Kantelun tekijät myös vastauksessaan Rantalan vastineeseen huomauttavat, että Rantalan toiminta on piittaamatonta muuta tutkimusryhmää kohtaan. Tiedotteessa väitettä "ratkaisusta" ei esitetä Rantalan nimissä, vaan koko tutkimusryhmän nimissä, vaikka muut jäsenet eivät nähtävästi olleet valmiita näin suoraan tulkintaan.

Long Playn mukaan Rantala sanoo lopullisesta päätöksestä, ettei "jaksa lähteä riitauttamaan. Mulle sillä ei ole mitään merkitystä. Mä olen itse sitä mieltä, että olen oikeassa.”

Tämän ymmärrän. Tieteellisesti kyseessä on tietenkin isommat asiat kuin se, miten muutama sana mediatiedotteessa menevät. Debattia kaksisuuntaisen mielialahäiriön syntymekanismeista jatketaan tieteen parissa.

 

Itse Rantalan tapaus on aika suoraviivainen – siinä on suhteellisen vähän kiinnostavaa sisältöä. Tiedotteessa on selkeä harhaanjohdattamisen aspekti, tutkija on syyllinen, piste.

Kun luin esiselvitysraportteja, katseeni kohdistui ehkä enemmän Turun yliopiston prosesseihin ja viestintäosastoon.

Tutkijat eivät pääsääntöisesti ole kovin hyviä viestijöitä: nekin, jotka ovat innokkaita, ovat yleensä hieman toistaitoisia viestinnän jaloissa taidoissa. Siksi yliopistoilla on viestintäosastoja, joissa on töissä ammattilaisia, jotka auttavat tutkijoita viestimään.

Yksi mahdollisuus tietenkin merkkimäärällä mitattuna suhteellisen pieneen virheeseen voisi olla, että yliopiston tiedottaja on muokannut tiedotteesta harhaanjohtavan.

Mikä on siis Turun yliopiston viestintäosaston rooli tässä tapauksessa? Todistettavasti olematon.

Kantelussa epäillään, että Rantala on yksin vastuussa tiedotteen sisällöstä (pohjautuen Turun yliopiston viestintäjohtajan ja vararehtorin mielipidekirjoitukseen) Esiselvityksessä käydään läpi yliopiston viestinnän roolia. Valitettavasti rooli on selvitetty suullisesti, eikä siitä ole jäljellä enää muuta dokumentaatiota kuin kahden kappaleen pituinen tiivistelmä keskusteluista. Tiivistelmässä Turun yliopiston viestintä korostaa tutkijan vastuuta tutkimuksensa tiedotteen sisällöstä.

Tämä kuvaus on lohduton näkymä makkaratehtaalle, että minkälaisesta putkesta yliopistojen mediatiedotteet tulevat ulos.

Tutkija kirjoittaa luonnostekstin, tiedottaja toimittaa siitä tekstin, joka on ”yleistajuista ja selkeää” ja tutkijaa hyväksyy muokatun version. ”Tiedottajat eivät lue tutkimusten alkuperäisartikkeleita”, viestintäjohtaja korostaa. Liukuhihnalta tulee siis nätisti paketoitua pötköä, mutta makkaran sisältö on kysymysmerkki.

Ymmärrän, että yliopistojen tiedotuksessa on töissä yleensä vähänlaisesti väkeä. Yliopistojen tiedeviestinnän painopiste on siinä, että tutkijat saadaan itse tekemään mahdollisimman paljon viestintää. On myös ongelmallista, jos maailmassa, jossa tieteellä ja tiedolla on yhä enemmän merkitystä, yliopistojen viestinnästä tulee ulos hieman mitä sattuu.

Viestintä on niin paljon muutakin kuin selkeää ja yleistajuista tekstiä. Tieteelliselle yhteisölle tarkoitetun tutkimusjulkaisun sisällön viestiminen suomalaiselle yleisölle on kaikkea muuta kuin helppoa. Tutkija on tietenkin ammattietiikkansa asiantuntija, mutta ansaitsisi viestimisensä eettisyyden pohdintaan myös tukea ammattilaisviestijöiltä.

Esiselvityksen perusteella viestintäosaston tuki on siis lähinnä oikolukemista, eikä siinä tartuta tiedotteiden sisältöihin. ”Esiselvityksen perusteella vastuu tiedotteen sisällöstä kuuluu yksin tutkijalle.”

Tämän mediatiedotteiden kuvauksen jälkeen jää kahtalainen olo: joko yliopisto tässä nyt pesee käsiään urakalla institutionaalisen tason ongelmasta, jonka ansiosta viestinnästä tuli ulos hyvää tieteellistä käytäntöä loukannut mediatiedote tai sitten yliopisto ihan aidosti kuvasi institutionaalisen tason ongelman, jonka ansiosta viestinnästä tuli ulos hyvä tieteellistä käytäntöä loukannut mediatiedote.

Tiedottaja, joka päästää eteenpäin mediatiedotteen, jossa Rantala väittää ratkaisseensa kaksisuuntaisen mielialahäiriön, on vähän kuten se Huoltovarmuuskeskuksen työntekijä, jonka mielestä oli hyvä idea tilata maskeja Tiina Jylhältä.

Tieteelliseen menetelmään kuuluu tietenkin epäilys. Kaikkiin tutkimustuloksiin pitää suhtautua enemmän tai vähemmän epäillen. Tilanne alkaa kuitenkin muotoutua raskaaksi, jos kansalaisten ja esimerkiksi journalistien pitää myös erikseen epäillä sitä, että kuinka hyvin mediatiedote ylipäänsä vastaa alkuperäistä tutkimusta.

 

Rehellisesti pitänee kuitenkin huomauttaa, ettei aikaisemmin ole ollut suurta riskiä – tai ainakaan riski ei ole koskaan realisoitunut – että mediatiedote todetaan virallisesti epäeettiseksi. Ehkä ajatus tieteen etiikan ja yliopiston virallisen viestinnän välisestä suhteesta ei ole kovin syvällisesti käyty läpi suomalaisissa yliopistoissa. On ihan mahdollista, ettei tarvetta tälle olekaan ja että järkevä tulkinta on, että tutkija on mediatiedotteesta yksin ja ainoastaan vastuussa.

Oskari Onninen pohtii Long Play –juttunsa Sivuäänessä, että taustalla ovat myös rakenteet: ”Median toimintalogiikka ja yliopistojen rimpuilu vaikuttavuusmittareiden ja näkyvyyden kanssa vääristävät tutkijoiden insentiivejä puhua tuloksistaan, mikä voi johtaa ylilyönteihin.”

Tutkijat ja viestintäosastot tietenkin toimivat näissä rakenteissa. Viestintäosastot mittaavat miten yliopisto ja yliopiston tutkijat näkyvät mediassa, tutkijat listaavat CV:ensa mediakokemuksiaan. Se, että Helsingin Sanomat kirjoittaa, on hyvä yliopistolle ja tutkijalle. Se ei välttämättä ole hyvä tieteelle tai kansalaisten ymmärrykselle tieteestä.

Onninen tarjoaa yhtenä ratkaisuna, että ”ehkä tutkijat miettivät, mihin sävyyn tutkimuksistaan puhuvat”. Oma kokemukseni on, että tutkijat kyllä miettivät tätä: joskus melkein liikaakin. Sinänsä on hyvä, että tutkijan vastuu on sangen ehdoton: hän kantaa eettisen vastuunsa siitä, mitä on tehnyt ja miten on viestinyt tutkimuksestaan tiedeyhteisölle ja toisaalta laajalle yleisölle. Kolikon kääntöpuolena on, että tämä vastuu pelottaa monia tutkijoita.

En tiedä, kuinka paljon Rantalan-tapauksesta kannattaa päätellä sitä, että miten toimittajien, yliopiston tiedottajien tai tutkijoiden kannattaa toimia. Joskus varmasti virhe on puhtaasti tutkijan tai toimittajan. Isoin ongelma tutkijan näkökulmasta on kuitenkin tuessa: kuinka paljon viestinnässä autetaan, tuetaan, prepataan, suunnitellaan ja sparrataan.

Viestintäihmisten palkkaaminen yliopistoihin on sitä paljon parjattua hallinnon paisumista. Tutkija ansaitsee paneutuvan ja asiantuntevan tuen, kun kerrankin saa selville jotain, mikä pitää jakaa koko maailman kanssa.

Kommentit (11)

darren wyatt
5/11 | 

High authority people on which the citizens of any country trust are those special people who have the power to gain and let down the ambitions and spirit of their fellow citizens. So authorities must be very careful of what they are saying, showing and giving to their people. One blunder mistake and they will let down the people. In the same way, queens towing service new york takes your problem seriously and is on full responsibility so that anything could not go wrong that will let down your trust in them.
https://cheaptowingnyc.com/queens-towing/

Vierailija
6/11 | 

Viestintä ja tiedonkeruu polarisoituu jatkuvasti. Hakukoneet antavat yksilölliset tulokset riippuen aikaisemmasta hakuhistoriastasi.  On hyvä tietää miten hakukoneet toimivat. Tässä artikkelissa on vertailtu 10 suurinta hakukonetta.

https://www.arvomedia.fi/hakukonevertailu/

Toinen tapa in käyttää VPN:ää. 

https://www.arvomedia.fi/mika-on-vpn/ 

Tässä artikkelissa on vertailtu yli 200 VPN palvelua.

https://www.arvomedia.fi/paras-vpn-yhteys-suomeen/

Wille Virtanen
11/11 | 

Eiköhän tässä ole kyse siitä, että naistutkimuksen ym. politisoituneiden feminististen tieteenalojen ihmisillä on hampaankolot täynnä sitä, että Rantala uskaltaa kyseenalaistaa heidän touhunsa ja paradigmansa? Siksi Rantalaa päin hyökätään millä tahansa syyllä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Wuhan Institute of Virologyn etuovi. Kuva: Ureem2805 / Wikimedia Commons

Toukokuun lopun kuplivin koronavirusaihe on ollut – jälleen – pandemian aiheuttaneen koronaviruksen alkuperä. Emme ole sen lähempänä tietoa siitä, miten pandemia käynnistyi kuin vuosikaan sitten, mutta keskustelu on muuttunut paljon.

Viime vuoden alussa syntyi suhteellisen nopeasti konsensus siitä, että koronavirus on alun perin siirtynyt lepakosta ihmiseen, ehkä jonkun kolmannen eläimen kautta. Aluksi tapahtumapaikkana epäiltiin Wuhanin eläintoria, mutta myöhemmin käsitykseksi vakiintui, että tori oli yksi ensimmäisistä superleviämiskohteista.

WHO teki tutkimusmatkan Kiinaan, jossa se pyrki selvittämään pandemian alkuaskeleita. Todistusaineistoa ei oikeastaan kertynyt lisää, mutta tutkijaryhmä totesi, että tartunta lepakosta jonkun kolmannen eläimen kautta on todennäköisin vaihtoehto.

Raportin jälkeen kevään mittaan on kuitenkin yhä enemmän alettu pohtia mahdollisuutta, että koronavirus karkasi Wuhanin viruslaboratoriosta. Yhdysvaltalaisessa mediassa keskustelu räjähti toukokuun puolivälistä ja suomalaisessakin mediassa keskustelu on noteerattu. Eräänlaisena vedenjakana voidaan pitää eturivin tutkijoiden mielipidekirjoitusta Science-lehdessä, jossa he vaativat uutta ja parempaa tutkimusta pandemian alusta.

Perusasiat eivät kuitenkaan ole muuttuneet viime vuodesta. Esimerkiksi sars-cov-2 –virusta ei ole löydetty luonnosta lepakoista tai kolmannesta eläimestä, jonka kautta se olisi päässyt ihmiseen. Viruksessa ei näy myöskään jälkiä siitä, että sitä olisi tietoisesti manipuloitu laboratoriossa. Wuhanin viruslaboratoriosta kiistetään, että sars-cov-2 –virus on peräisin heidän laboratoriostaan.

 

Tämän aamupäivän katselin videoita, joissa koululaiset tutkivat jälkilevyillä asuuko heidän lähiympäristössään rottia. Koululaiset asettavat jälkilevyjä erilaisiin paikkoihin ilman opettajan ohjausta ja pohtivat mihin levyjä kannattaisi laittaa. Koululaiset käyvät sitten seuraavina päivinä katsomassa löytyykö jälkilevyistä rottien jälkiä.

Koululaiset rakentavat tutkimuksen alussa erilaisia tarinoita rottien elämästä: tuolla on hyvä paikka rotalle liikkua ja tuota paikkaa ne luultavasti taas välttävät. Kappas, täällä onkin paljon roskia, varmaankin hyvää ruokaa rotille.

Nuoren tutkijan mieli on valmistautunut kahdelle eri vaihtoehdolle: joko levyllä näkyy rotan jälkiä tai sillä ei näy rotan jälkiä. Todellisuus kuitenkin sotkee tarinat melko pian, kun levyille on tapahtunut kaikkea omituista. Yhdelle levylle tallentui pienen ihmisen jalanjälki – varmaankin päiväkodissa on leikitty piilosta. Toinen levy on siirtynyt hieman ja siinä näkyy linnun jälkiä - onkohan varis potkaissut levyä ja se liukunut märässä nurmikossa.

Yksi aineistosta nouseva mielenkiintoinen teema on epävarmuus. Voisiko tutkimusalueella olla kuitenkin rottia, mutta ne kulkevat jälkilevyjen ohi? Minkälaista tarinaa nokeen jääneet jäljet oikein kertovat? Mitkä keksityistä selityksistä ovat todennäköisempiä ja mitkä pelkkää fabulointia?

 

Iltapäivällä katselen lehtijuttuja ja kommentteja, joita koronaviruksen karkulaisteoriasta on kirjoitettu. Näiden juttujen pohjalta löytää saman epävarmuuden kuin jonka kanssa koululaiset ovat painineet. Tiedämme muutamia harvoja yksityiskohtia sars-cov-2 –viruksen vaiheista ja väliin jääneet aukot pitää täyttää jollain narratiivilla viruksen liikkeistä.

Omituisista todistusaineiston osista kerätään kasaan tarina: sars-cov-2 –viruksessa on furiinin pilkkomiskohta, mikä kertoo että virus on tietoisesti rakennettu (oikeasti kyse on 12 emäksen kohdasta, joka on kehittynyt koronaviruksille useasti itsenäisesti), sars-cov-2 –viruksen isäntäeläintä luonnossa ei tunneta vielä (siinä että isäntäeläimen löytäminen kestää ei ole ihme – ebolavirus tunnistettiin vuonna 1976, mutta sen isäntälajeja ei vieläkään tunneta), Wuhan on kaukana Yunnanista, jossa sars-cov-1 ja muut sars-cov-1:n lähimmät sukulaiset on löydetty (Itä-Aasiassa on laajasti sopivia lepakkoisäntiä ja lähinnä Yunnanin alueen lajistoa on tutkittu, koska siellä sars-1 ilmaantui), Wuhanin viruslaboratoriossa kolme tutkijaa sairastui influenssankaltaiseen tautiin juuri ennen pandemian alkua (kolme influenssatapausta satojen ihmisen tutkimusyksikössä ei varsinaisesti ole ihmeellinen asia) ja niin edelleen.

Tämähän on ihan normaalia: epävarmuudesta halutaan eroon. Ero koululaisten rottatutkimukseenkin on kuitenkin selvä: virusselvitystyötä ei tehdä yhtä puhtain mielin ja tässä tarinoiden punomisessa panokset ovat huomattavasti kovemmat.

Laboratoriokarkuteorian juuret ovat syvällä amerikkalaisen oikeiston median maaperässä ja presidentti Trumpin hallinto toisti niitä väsymiseen asti viime vuonna. Tämä varmasti osaltaan selittää, miksi tiedeyhteisö suhtautui ajatukseen hyvin kielteisesti: pandemianhallinnan möhlinyt hallinto yritti etsiä syntipukkeja ja samalla vielä haastaa riittaa Kiinan kanssa.

Uusi kierros Kiina-syytöksiä onkin nyt lähtenyt demokraattipresidentti Bidenin hallinnosta ja tutkijoiden sävy on ollut toinen. Tultuaan presidentiksi Biden lopetti ensi töikseen Trumpin aikanaan käynnistämän operaation, jolla pyrittiin selvittämään kiinalaisten osuutta pandemian alusta, mutta käynnisti sen nyt uudestaan. Wuhanin viruslaboratoriosta on tullut Yhdysvalloissa osa sisäpolitiikkaa.

Geopoliittiset riskit ovat nyt suuria: tartuntatautiturvallisen tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että tutkijoiden välinen kansainvälinen yhteistyö toimii ja että toisaalta suurvallat pystyvät toimimaan yhdessä.

On edelleen tärkeää, että nykyisen pandemian alkujuurille päästään, jotta tulevat pandemiat voidaan paremmin estää ja hallita. Tämä on mahdollista parhaiten, jos tiedetään miten nykyinen pandemia olisi voitu välttää. Ennenaikainen syyttely entisestään vaikeuttaa tätä selvitystyötä.

 

Todistusaineistoa sars-cov-2:n liikkeistä ennen pandemiaa on käsillä hyvin vähän. Sitä on niin vähän, ettei se myöskään sulje pois mahdollisuutta, että virus on karannut laboratoriosta. Laboratoriokarkuruus on mahdollinen, mutta huomattavasti epätodennäköisempi kehityskulku, koska mikään todiste ei tue sitä.

Perusteettomat syytökset voivat entisestään vaikeuttaa maailmanlaajuista tartuntatautien hallintaa. Niissä ei ole kyse totuuden selvittämisestä vaan epävarmuuden hyväksikäytöstä. 

Kommentit (17)

Vierailija
7/17 | 

vai että perusteetonta syyttää Kiinaa? Vaikka sieltä lähti covid-1 ja covid-2.

Otis Anderson
12/17 | 

One of the complex tasks to be performed by almost every student of the university is to write an essay. Such a task provides for a statement of one's own opinion on a particular issue, however, the scientific part of the work should be completely preserved. This is a kind of balancing between the artistic and scientific form of writing. The complexity of the essay is also the fact that the work should have a large percentage of uniqueness, so it will not be possible to write off the task of books or the Internet resource. At first glance, it may seem that such a small work, and in terms of the volume of the essay is approximately 3-5 pages, not very complicated, but its writing causes students no less problems than the graduation, verification or course. That is why order an essay in the online assistant "Paper Writing Service" Many students are striving.

SARS-CoV-2 -viruksen rakennekuva. Kuva: Alissa Eckert ja Dan Higgins / CDC

Pidin tällä viikolla yliopistolla luennon sekä loisten ekologiasta että loisten evoluutiosta. Molempien luentojen aikana mainitsin, että jos jonkin asian voisi luennoltani oppia, niin sen, että tauti ja taudinaiheuttaja ovat eri asia.

Harvoin perusbiologian luennolla olen yhtä ajankohtainen, mutta nyt taudin ja taudinaiheuttajan sekoittaminen tuli vastaan saman tien mediassa. Sekä Maailman terveysjärjestö WHO että Virustaksonomian järjestön ICTV:n koronavirusryhmä nimesivät uuden koronaviruksen ja sen aiheuttaman taudin eri nimin. Sekaannus oli valmis.

WHO nimesi koronaviruksen aiheuttaman taudin nimellä koronavirustauti 2019, eli lyhennettynä covid-19. (WHO itse käyttää tästä muotoa ’COVID-19’ tai astetta villimpää ’CoViD-19’. Minä käytän suomenkielisissä versiossa virus- ja tautilyhenteistä pääosin pienellä kirjoitettuja muotoja.)

Covid-19 –lyhenteestä on tärkeätä huomata, että se on taudin nimi. Se ei ole viruksen nimi. Tämä oli huomattu esimerkiksi Ylen uutisissa, kun ensimmäinen uutinen on korjattu, Helsingin Sanomissa sitä ei ole vielä huomattu. (Terveyskirjaston artikkelissa oli virus innovatiivisesti nimetty nimellä COVID-19-virus.)

Tismalleen samaan aikaan kuin WHO piti tiedotustilaisuutta, jossa ilmoitettiin taudin nimi, ICTV:n koronavirusryhmä julkaisi lausunnon, jossa he suosittavat viruksen nimeksi SARS-CoV-2. Ei ole tietenkään tavatonta, että taudilla ja sen aiheuttajalla on eri nimet: esimerkiksi hiv aiheuttaa aidsin ja Puumala-virus aiheuttaa myyräkuumetta. Joskus se voi olla perusteltua, mutta tällä kertaa se voi sekoittaa.

 

Sekä tautien että virusten nimillä on oltava perustelunsa. Ohjeiden mukaan tautien tai taudinaiheuttajien nimissä ei saa olla maantieteellistä paikkaa, jotta kaupunkeja tai maita ei leimata. Tämä poissulkee kaikki viittaukset Wuhaniin tai Kiinaan. WHO:n päätös nimetä tauti koronavirustauti 2019:ta ratkoo ongelman, että millä nimillä tulevat taudit nimetään: ne tulevat olemaan samaa muotoa, vuosi vain vaihtuu.

Yleensä viruksen ja taudin nimeäjät ovat koordinoineet keskenään taudin ja viruksen nimen. Esimerkiksi mersiä, joka on lyhenne Middle Eastern respiratory syndromesta, aiheuttaa mers-koronavirus eli MERS-CoV. (Tällöin Saudi-Arabialle ja muille osallisille oli hyväksyttävää, että nimessä mainitaan Lähi-Itä, koska se oli riittävän laaja maantieteellinen alue.)

Nimien taustalla on myöskin politiikkaa. Kiina on nähtävästi painokkaasti halunnut, ettei nykyistä epidemiaa liitetä nimen perusteella sarsiin, joka on yhä Kiinan hallinnolle kipeä paikka. Viruksen nimeämistyöryhmän jäsen mainitsikin haastattelussa, että WHO:lta on kerrottu, ettei Kiina ole arvostanut viruksen uutta nimeä. WHO ei ole vielä nettisivuillaan siirtynyt käyttämään uutta virallista nimeä.

Yhteys sarsiin onkin viruksen nimessä looginen ja ongelmallinen. SARS-CoV-2 on järkevä nimi virukselle, koska kyse on samasta viruslajista kuin sarsin aiheuttanut koronavirus. Toisaalta tauti, jonka SARS-CoV-2 aiheuttaa, eroaa merkittävillä tavoilla sarsista. Julkaisussaan tutkijat alleviivasivatkin, että SARS-CoV-2 ei nimellään viittaa sarsiin, vaan virusryhmään, jonka nimi puolestaan on tullut sarsilta. Artikkelissa oli alla oleva kuva, jolla pyritään selvittämään nimeämisen perusteita (? tilalle on nyt siis ilmaantunut covid-19).

Kuvaaja ihmisillä vakavaa tautia aiheuttajien koronavirusten ja niiden tautien välisestä suhteesta.
Kuvaaja ihmisillä vakavaa tautia aiheuttajien koronavirusten ja niiden tautien välisestä suhteesta.

Kirjoitin aiemmin ebolaviruksen yhteydessä virusten luokittelusta ja nimeämisestä ja ehkäpä nyt koronavirusten tapauksessa on aika uudestaan lähestyä asiaa.

Siinä missä muut biologit luokittelevat yksilöitä lajeihin, virustutkijat ovat hieman omalaatuisia. He nimeävät jokaisen viruksen. Kuten ihmisillä tai lemmikeillä, jokaisella viruksella on oma nimensä. (Taustalla on historialliset syyt, ei niinkään se että virologit suhtautuisivat tutkimuskohteisiinsa erityisellä kiintymyksellä.) Nämä nimetyt virukset sitten jaotellaan ylempiin ryhmiin, kuten kantoihin tai lajeihin.

Nykyinen jylläävä koronavirus on samanlainen kuin sarsin aiheuttaneet koronavirukset, mutta sen lähimpiä sukulaisia ovat lepakoista eristetyt koronavirukset. Kaikkinensa tämä ryhmä viruksia on keskenään niin samanlaisia, että ne kuuluvat samaan lajiin, jonka virallinen nimi on Severe acute respiratory syndrome-related coronavirus. Viruslajit kirjoitetaan kursiivilla ja isolla alkukirjaimella.

Koronavirusten heimoon kuuluu yhteensä 39 lajia, jotka kuuluvat viiteen eri sukuun. Severe acute respiratory syndrome-related coronavirus –lajin kanssa samaan sukuun kuuluu muun muassa Middle East respiratory syndrome-related coronavirus –laji, jonka edustaja mersiä aiheuttanut koronavirus (MERS-CoV) oli. Samassa suvussa on myös haitattomampia ihmisen taudinaiheuttajia, kuten Betacoronavirus 1, jonka alalaji Human coronavirus OC43 aiheuttaa flunssaa. Koronavirukset yleisesti ovat nisäkkäiden ja lintujen viruksia. Merkittävä osa viruslajeista esiintyy lepakoissa, mutta mukana on niin jyrsijöiden viruksia kuin esimerkiksi ensimmäisen kerran liejukanasta ja maitovalaasta eristettyjä viruslajeja.

Wuhanista leviämään lähtenyt koronavirus on siis samaa lajia kuin sarsin aiheuttanut virus, mutta eri kantaa. Kun kanta nimettiin SARS-CoV-2:ksi, se tarkoittaa, että alkuperäinen sarsin aiheuttanut kanta on nyt nimeltään SARS-CoV-1.

Virusten kantojen nimeäminen tapahtuu virusten perimän mukaan. Melko pienetkin muutokset perimässä voivat aiheuttaa isoja eroja virusten toiminnassa ja ennen kaikkea siinä, minkälaisia tauteja ne aiheuttavat. Siksi vaikka virukset kuuluisivat samaan lajiin, ne voivat aiheuttaa erilaisen taudin.

 

Tuoreimman ja luotettavimman tiedon uudesta koronaviruksesta ja sen vaikutuksesta Suomeen saa THL:n sivuilta.

Kommentit (2)

ÄO 172
1/2 | 

Enää ei tarvitse epäillä tuleeko siitä pandemia, se on jo. Siinä vaiheessa, kun ei enää tiedetä kuka/ketkä levittää virusta maassa menee 8-12 viikkoa viruksen maksimisairastuneiden määrään. Toiset 8-12 viikkoa, virus on siltä erää poissa
Eli lähinnä kysymys on siinä, että kannattaako koronavirus ottaa tarkoituksella, tällä hetkellä maailmalla liikkuvat viruksen eri muodot eivät ole tappavia kuin yli 60-vuotiaille. Virushan tulee myöhemmin toisen, kolmannen ja ylipäätään niin monta aaltoa ennenkuin sen eteneminen pysähtyy kehitetyn rokotteen tai sen etenemisen pysäyttävän immuniteettisuojan perusteella. Onko se sitten yli puolet kaikista alueen kansalaista vai influessaan yleensä sairastabien n. 70 prossaa. Saattaa nimittäin olla, että coronavirus on muuntautunut todella tappavaksi seuraavassa aallossa ja mikäli et sairastanut ja saanut immuniteettia ensimmäisellä kierroksella menehdyt niinkuin espanjan taudissa monelle kävi.

Mikroskooppikuva Leptospira-bakteereista. Kuva: Rob Weyant / Yhdysvaltain tartuntatautivirasto

Kuukausi sitten eläinlääkäriasemaketju Evidensia tiedotti, että syksyllä on havaittu kaksi leptospiroositapausta koirissa.

Leptospiroosi on Leptospira-suvun spirokeettibakteerien aiheuttama tauti, joka voi olla vaarallinen eläimelle tai ihmiselle. Suurin osa tartunnoista on lieviä ja parantuu itsestään. Arviolta kymmenen prosenttia tapauksista kuitenkin johtaa vakavampiin oireisiin, joihin voi liittyä munuaisoireita, aivokalvontulehdus ja verenvuotokuume.

Leptospiroositartuntoja on ihmisillä maailmassa vuosittain noin viidestä kymmenen miljoonaa, joka johtaa kymmeniin tuhansiin kuolintapauksiin. Leptospiroosin tautitaakka on ennen kaikkea tropiikissa ja Suomessa tauti on harvinainen. Ihmisillä esiintyy yksittäisiä tapauksia, todennäköisesti tropiikista saatuina tartuntoina. Samaten eläintartunnat ovat harvinaisia: hevosissa ja sioissa on löydetty muutamia vasta-ainepositiivisia yksilöitä, eli eläimillä on mahdollisesti jossain vaiheessa elämäänsä ollut tartunta. Koirilla tartuntoja on silloin tällöin, jälleen mahdollisesti ulkomailta saatuina tartuntoina.

Ihmisille tartunnat tuntuvat tulevan joko ammattitartuntana, jos ihminen käsittelee tartunnan saaneita eläimiä, tai vesiharrastuksista. Tietyillä alueilla esimerkiksi surffaajat ja melojat voivat saada tartunnan vedestä, jos he samalla saavat esimerkiksi haavan.

Leptospiroosia vastaan voi saada rokotuksen, mutta se antaa suojan vain osaan tartuntaa aiheuttavista Leptospira-lajeista. Lisäksi rokotteiden vaikutusaika on suhteellisen lyhyt.

 

Leptospiroositapaus herätti kiinnostukseni, koska ympäri maailmaa Leptospiran varastoisäntä, eli laji joka ylläpitää loista tai taudinaiheuttajaa, on yleensä jyrsijä, erityisesti rotta. Tropiikin tautitapaukset vaikuttavat liittyvän erityisesti ihmisten lähellä asuviin rottiin ja mustarottiin.

Leptospiroosia on useita eri lajeja ja kantoja ja osa niistä aiheuttaa vakavamman taudin, osa lievemmän. Nähtävästi lajien välillä on eroa kuinka helposti ne leviävät eri isäntälajeihin, mutta tätä ei tunneta hyvin.

Leptospira-bakteeri tuntuu liittyvän erityisesti kosteuteen. Se selviytyy ympäristössä kosteissa ympäristöissä ja tautitapaukset ihmisille liittyvät etenkin sateiden runsauteen. Tropiikissa Leptospira onkin kausittain esiintyvä siten, että se on yleisempi sadekauden aikana.

Ihmisen kasvattamista eläimistä koirat ovat hyviä saamaan leptospiroosin, koska bakteeri leviää muun muassa virtsan ja ulosteiden välityksellä. Koirat mielellään nuoleskelevat jyrsijöiden virtsajälkiä, mikä altistaa koirat tartunnoille. Siksi etenkin koirille suositellaan leptospiroosirokotusta.

Mielenkiintoista on, että Leptospira on suhteellisen yleinen rotilla ympäri maailman. Helsingin rottia on tutkittu ennen omaa tutkimushankettamme hyvin vähän, mutta Leptospira-prevalenssi on selvitetty vuosina 1951-52. Aimo Salmisen ja Veikko Rislakin tutkimuksessa Helsingin rotista noin 40 prosenttia kantoi Leptospiraa. Tämä luku vastaa Leptospiran yleisyyttä muuallakin maailmassa.

Yleisyydestään huolimatta Leptospira tarttuu melko harvoin pohjoisemmilla leveyksillä ihmiseen. New Yorkissa, joka on rottaisimpia kaupunkeja teollisuusmaissa, tapauksia on muutamia vuosittain. Vuonna 2017 rotista tarttui todennäköisesti kolme tapausta, joista yksi kuoli. Suomen lähialueilla tapauksia on enemmän kuin meillä: esimerkiksi Virossa ja Venäjällä leptospiroosi on paljon yleisempi ihmisissä ja kotieläimissä, vaikka rotissa Leptospira on yhtä yleinen.

Mikä sitten on syynä leptospiroositapausten määrän vaihteluun? Sitä on vaikea tietää, mutta se on luultavasti yhdistelmä sitä, että Suomessa ihmiset eivät juuri altistu rotille ja että täällä on riittävän kylmä bakteerin leviämiseen. Tosiasia on, että tiedämme hyvin vähän Leptospiran leviämistavoista.

Tutkimme juuri Helsingin rottanäytteistä Leptospiran yleisyyttä ja yritämme päästä vielä tarkemmin käsiksi siihen, mitä Leptospira-kantaa suomalaisilla rotilla esiintyy. Olemme saaneet tuholaistorjuntayhtiöiltä rotan raatoja, olemme irrottaneet näiden munuaiset ja nyt selvitämme kuinka monella rotalla löytyy munuaisista bakteeria. Tämän avulla pystymme arviomaan tarkemmin aiheutuuko niistä riskiä ihmisille tai eläimille Helsingissä.

Kommentit (0)

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
Heinäkuu
2016
2015
2014