Kirjoitukset avainsanalla tutkijan työ

Puutiaisen suuosat. Kuva: Josef Reischig / Wikimedia Commons
 

Elämä on niin uskomattoman hienoa ja hämmentävää, että käytän mieluusti elämäni sen tutkimiseen.

Välillä kuitenkin motivaatio on hieman hukassa. Viimeisen kuukauden ajan olen työstänyt Sveitsissä tekemäni tutkimusprojektin ensimmäistä julkaisua: puutiaisten mikrobiotan rakenteeseen vaikuttavien tekijöiden vertailua. Kirjoittaminen on takkuillut. Tuloksia on paljon, mutta ne eivät ole mitenkään selkeitä. En ole ihan varma, mikä käsikirjoituksen tarkoitus on.

Motivaatio kuitenkin aina löytyy jostain. Jotenkin muistan, kuinka mielenkiintoisia asioita tutkinkaan. Tällä kertaa se nousi Helsingin Sanomien artikkelista.

”Tauteja levittävä puutiainen on luonnon kiertokulussa turha otus – ’Vaikea niille on keksiä mitään tarkoitusta’, sanoo tutkija”, otsikko sanoi. Kuin varmemman vakuudeksi ingressi jatkoi että ” Yhä laajemmalle alueelle levittäytyvä punkki lisääntyy Suomessa, mutta hyötyykö siitä kukaan?”

 

Artikkelin ajatus tuntui olevan se, että koska punkit eivät ole minkään eläinlajin tunnettu pääasiallinen ruoka, ne ovat turhia.

”Itse olet turha”, huusin ääneen Helsingin Sanomien nettisivulle.

 

Punkit ovat huikea eläinryhmä. Ne ovat kuin luotu levittämään tauteja: sama punkkiyksilö imee verta useasta eläinyksilöstä ja usein myös lajista. Siinä missä hyttyskoiras ei tarvitse verta lainkaan ja hyttysnaaraalle saattaa riittää yksittäinen veriateria, esimerkiksi puutiaiskoiras vaatii kaksi ja naaras kolme veriateriaa.

Punkkien levittämiä tauteja tunnetaankin paljon. Pari vuotta sitten löytämäni luku oli reilu kaksikymmentä eri ihmisten tautia. Tauteja aiheuttaa vielä laajempi bakteerijoukko, koska kutakin tautia voi aiheuttaa useampi lähisukuinen laji. Kun riviin laitetaan kaikki punkkilajit, joita on noin tuhat, puhutaan varmasti sadoista ellei tuhansista virus-, bakteeri- ja protistilajeista. Harvasta lajiryhmästä on riippuvainen näin suuri määrä tarttuvia taudinaiheuttajia ja loisia.

Punkkien mikrobiotasta, eli niiden kantamasta bakteeriyhteisöstä, on käynnissä tieteellinen debatti. Osa tutkijoista on sitä mieltä, että punkeilla on laaja oma suolistobakteeriyhteisö, toisten mielestä tällaista ei ole olemassakaan. Joka tapauksessa punkeilla on monia endosymbiontteja, eli bakteereita, jotka elävät niiden kehon tai solujen sisällä. Punkit eivät ole siis mitenkään olematon osa luontoa.

Punkkien tarpeellisuus luonnon kiertokululle on hyvin samanlainen kuin ihmisenkin: olemme molemmat hyvin merkittäviä seuralaisbakteerien ja loisten elinympäristöjä.

Kommentit (4)

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1634

Kasvibiologi (yliopisto-opettaja) Mikko Tikkanen kirjoittaa tiistain 22.5. Helsingin Sanomissa vastakirjoituksen 20.5. olleelle punkkien merkitystä väheksyvälle  kirjoitukselle.  Hän toteaa, että jo ammoisina aikoina puutiaiset imivät verta nisäkkäistä, linnuista ja matelijoista. Veren mukana kulkeutui mikrobeja (viruksia ja bakteereja) eliöstä toiseen. Punkkien imiessään siirtämät virukset ja monet bakteeritkin ovat alusta alkaen siirtäneet geneettistä materiaalia eliöryhmien välillä ja aiheuttaneet geenimutaatioita. Punkkien ja vastaavien toimintaan perustuu siis paljolti eliökunnan biodiversiteetti, geneettinen monimuotoisuus. Myös immuunijärjestelmä on kehittynyt vastaamaan mikrobi-isäntävuorovaikutuksiin. Lopuksi Tikkanen toteaa, että jos puutiaisia ei olisi ollut, niin tuskin olisi ihmistäkään.

Pine
Liittynyt5.3.2012
Viestejä248

On vaikea ymmärtää, miksi kyseinen tutkija on noin turhautunut omaan tutkimuskohteeseensa, että antaa tuollaisia lausuntoja. Sen sijaan ymmärrän hyvinkin, että punkkien välittämien taudinaiheuttajien merkitys eläinkantojen säätelijänä  täytyy olla erityisen suuri. Jos todella halutaan katsoa asiaa hyvin kapeakatseisesti ja väittää kaikkea turhaksi, josta ei ole ihmisille mitään hyötyä, niin kannattaa miettiä mitä ihminen silloin viljelisi ruoaksi, jos pikkujyrsijäkannat räjähtäisivät punkkien mukana kadonneiden taudinaiheuttajien puuttumisen vuoksi.

Minusta punkkien pitäminen pitäminen yhtä tarpeellisena kuin luonnon kiertokululle kuin ihminenkin, on suuri vääryys punkkeja kohtaan. Uskon, että moni eläinlaji häviäisi kilpailussa joidenkin, nyt punkkien ansiosta aisoissa pysyvien eläinlajien dominoinnin takia. Sen sijaan jos ihminen häviäisi, niin silloin luonnosta tuskin hävittäisi, kuin muutama ihmisspecifinen loislaji.

Vierailija

Eikö virukset ja bakteerit ole eläviä? Onko elämä arvokasta vain jos se hyödyttää suorasti tai epäsuorasti ihmistä ja ihmisen tarpeita? Mikään elämä ei ole tarpeettomasti olemassa

Laura Huhtasaaren vaaliteltta vuoden 2018 presidentinvaalissa. Kuva: Arto Alanenpää / Wikimedia Commons.
 

Jyväskylän yliopisto on saanut loppuun Laura Huhtasaaren gradun plagiointisyytösten tutkimuksen. Rehtorin päätöksellä todettiin, että Laura Huhtasaari on syyllistynyt hyvän tieteellisen käytännön loukkaukseen. Huhtasaari puolustautui sillä, että lainatut osuudet oli jätetty merkitsemättä huolimattomuuden takia, mutta rehtorin päätöksessä alleviivataan, että ohjeissa ei erotella tahallista tai tahatonta hyvän tieteellisen käytännön rikkomista.

Yleisesti ottaen Jyväskylän yliopiston rehtorin päätös on hyvin epämääräinen, sillä se ei varsinaisesti erittele miten Huhtasaari rikkoi hyvää tieteellistä käytäntöä. Hyvän tieteellisen käytännön rikkomukset jaetaan piittaamattomuuten hyvästä tieteellisestä käytännöstä ja vilppiin, joka puolestaan jaoitellaan sepittämiseen, vääristelyyn, luvattomaan lainaamiseen (eli plagiointiin) ja anastamiseen. Vuoden 2002 HTK-ohjeen mukaan vilppiepäilyt pitää aina käydä varsinaisen tutkinnan läpi, joten tämän pohjalta Huhtasaarin rikkomus ei ainakaan ollut plagiointia.

Päätös vaikuttaa kompromissilta: yliopiston saati Huhtasaaren etu ei ole, että prosessi jatkuu varsinaiseen tutkintaan, joten rehtorin päätös on jätetty tarkoituksella riittävän epämääräiseksi, eikä plagioinnista puhuta siinä suoraan. Jonkinlaisen torun Huhtasaari kuitenkin on ansainnut esiselvityksen perusteella. Niinpä yliopiston rehtori puhuu "viitteitä tehdyistä suorista lainauksista", joiden suhde plagiointiin jää ainakin minun mielessäni epäselväksi.

 

Ulkopuolinen selvittäjä, kasvatustieteen emeritusprofessori Jarkko Hautamäki oli vastaavan epämääräinen. Hänen mielipiteensä on, että hyvää tieteellistä käytäntöä oli loukattu useissa kohdin jättämättä viittaamatta alkuperäiseen lähteeseen, mutta plagioinnista hänkään ei puhu. (Kumpikaan Hautamäki tai rehtori ei viittaa kertaakaan HTK-ohjeeseen!) Hautamäki lisäksi selvitti, että gradun tarkastajien ei ole voinut olettaa huomaavaan suoria lainauksia, joihin ei ollut viitattu.

Huhtasaaren vastine puolestaan oli huomattavasti varmemmin muotoiltu, nähtävästi koska sitä on ollut mukana valmistelemassa perussuomalaisten "hovijuristi" Kari Uotin lakiasiaintoimisto. Huhtasaari puolustautuu usein tavoin. Ensinnäkin, hänen mielestään asian esiselvitys on "poliittisen asemani perusteella minua syrjivä". Toisaalta, syypäänä on ollut Huhtasaaren ohjaajat, jotka eivät ohjeistaneet häntä oikeanlaiseen viittaustekniikkaan. Kolmanneksi, Huhtasaari sanoo viittausten puuttumisen johtuvan huolimattomuudestaan ja että se on jo huomioitu gradun arvioinnissa. Neljänneksi, epäillystä rikkeestä on viisitoista vuotta, eikä Huhtasaari voi enää tehokkaasti puolustautua syytöksiltä.

Huhtasaaren puolustautuminen vaikuttaa enemmänkin julkisuuteen kuin tiedeyhteisöön suunnatulta. Rehtorin päätöksessä todetaan, että hyvän tieteellisen käytännön rikkomukset ovat niitä riippumatta tarkoituksellisuudesta tai siitä miten hyvin tutkija on ollut perillä eettisistä vaatimuksista. Samaten Hyvän tieteellisen käytännön rikkomukset eivät vanhene.

 

Huhtasaaren gradukalabaliikki onj hyvä esimerkki opinnäytetöiden eettisestä suosta. Yliopistojen arkistoissa on varmasti monia enemmän tai vähemmän epämääräisiä graduja, jotka ovat sujahtaneet väsyneiden ohjaajien ja tarkastajien sormien läpi. Ne ovat kuitenkin nyt osa tieteellistä kirjallisuutta, joten niitä pitää voida epäillä, kritisoida ja jopa tutkia niiden eettisiä standardeja, kuten minkä tahansa muun tutkimuksen. Näiden gradujen todellinen merkitys tiedeyhteisölle on kuitenkin monesti marginaalinen, joten erityistä intoa vanhojen kaiveluun ei kenelläkään ole. Niinpä yliopistojen lakimiehet joutuvat keksimään luovia ratkaisuja, miten luovitaan ohjeiden, ideaalien ja asioiden yleisen mitättömyyden kanssa.

Mitä lohdullista tarinassa sitten on? Huhtasaari lupaa lausunnossaan, että "Vastaavat huolimattomuusvirheet eivät tulisi toistumaan, mikäli palaisin tiedeyhteisöön."

Kommentit (5)

Eusa
Liittynyt16.2.2011
Viestejä15171

Suorien lainausten käytön ilman lähdemerkintää kohtuullisuuden perusteluksi tuo osaamattomuus on kuitenkin varsin osuva silloin, kun ko seikka on huomiotu opinnäytteen arvioinnissa ja se on silti saanut sentään hyväksytyn arvosanan.

Hienorakennevakio suoraan vapausasteista: 1 / (1^0+2^1+3^2+5^3+1^0/2^1*3^2/5^3) = 1 / 137,036

Käyttäjä1200
Liittynyt2.1.2016
Viestejä140

Eusa kirjoitti:
Suorien lainausten käytön ilman lähdemerkintää kohtuullisuuden perusteluksi tuo osaamattomuus on kuitenkin varsin osuva silloin, kun ko seikka on huomiotu opinnäytteen arvioinnissa ja se on silti saanut sentään hyväksytyn arvosanan.

Hyvän maun mukaan jokaisesta suomen kielen sanasta vosi jatkossa olla lähdeviiuttaus Kielitoimiston sanakirjaan, muutenhan voisi vaikka luulla että tämä plagioi luvatta toisen käyttämiä sanoja. Vaikka sarkasmikin on yhtä naurettavaa.

Käyttäjä1200
Liittynyt2.1.2016
Viestejä140

Olisiko niin että hyvä gradu ei sisällä sitä ainuttakaan sanaa jota onjo käytetty jonkun toisen gradussa. Näin voisi välttyä sana blagioinnilta. Itse yläasteella sain omaan niskaan syytteet kopioinnista, kun olin kirjoittanuut esseeseen kohdan joka oli sanasta sanaan identtinen Wikipedia artikkelin kanssa. Joskus siis voi käydä tosi huono säkä. Huhtasaaren gradussa kuitenkin lienee kysempi isommasta tapauksessta ja ihan aidosta blagionnista?

Petri Sakkinen

Onko Huhtasaari joskus ollut tiedeyhteisön jäsen? Hän puhuu palaamisesta. 

Eusa
Liittynyt16.2.2011
Viestejä15171

Petri Sakkinen kirjoitti:
Onko Huhtasaari joskus ollut tiedeyhteisön jäsen? Hän puhuu palaamisesta. 

Kai pitäisi ensin pystyä määrittelemään käsite "tiedeyhteisö". Pystytäänkö? Ellei, kukin käyttää sitä tarkoitusperiensä mukaan...

Hienorakennevakio suoraan vapausasteista: 1 / (1^0+2^1+3^2+5^3+1^0/2^1*3^2/5^3) = 1 / 137,036

Joukkohaudasta Haltern-am-Seen läheltä löydettyjä luita. Kuva: Arnoldius / Wikimedia Commons

 

Viime perjantaina Helsingin Sanomissa uutisoitiin näyttävästi ensimmäisistä tuloksista suomalaisten muinais-dna:sta. Tutkijat olivat eristäneet kolmesta Levänluhdasta löytyneestä yksilöstä, jotka olivat eläneet noin 400-800 jälkeen ajanlaskun alun sekä kahdeksasta Kuolan niemimaalta löytyneestä yksilöstä jotka olivat kuolleet 1600-1400 ennen ajanlaskun alkua tai 1700-1800-luvuilla. He olivat julkaisseet tuloksensa biorxiv-julkaisuarkistossa.

Lyhyesti: leväluhtalaiset sekä tuoreimmat kuolalaiset vaikuttavat samankaltaisilta nykytsuvassien tai –saamelaisten kanssa, kun taas vanhemmat kuolalaiset puolestaan ovat samankaltaisimpia nykymansien kanssa. Yksi leväluhtalaisista oli kuitenkin samankaltaisin nykyliettulaisten, -norjalaisten tai islantilaisten kanssa.

Tulokset ovat mielenkiintoisia, joten olisikin mukava kuulla työryhmän jäsenten vähän selittävän tuloksia ja että mitä niistä voi päätellä. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista.

Helsingin Sanomien jutussa tätä selitettiin näin: ”ryhmän jäsenet eivät voi kommentoida tuloksia, ennen kuin ne on vertaisarvioitu ja julkaistu kokonaisuudessaan.”

Tiedeviestinnän ja -julkaisemisen hömelöys törmäsi tässä näyttävästi nykyaikaan.

 

Ikiaikaisten sääntöjen mukaan Merkittävissä Lehdissä julkaistavista tutkimuksesta ei saa hiiskua ennen jutun julkaisua. Tämän syynä on perinteisesti ollut, että tutkijoiden on rumaa ja epäeettistä puhua julkaisemattomista tuloksista. Ilkeämielisempi tulkinta tästä on ollut, että Merkittävät Lehdet haluavat ottaa kaiken julkisuuden irti, kun ne saavat julkaistavakseen tutkimuksen, joka kiinnostaa laajalti. Tiedelehdelle on hyödyksi, että kaikki mediat saavat tietoonsa uudet tutkimustulokset samaan aikaan. Uutisarvo vanhenee nopeasti ja jos joku media on ollut asialla aiemmin kuin muut, tutkimuksen uutisarvo on matalampi.

Tiedejulkaiseminen on kuitenkin viime vuosina siirtynyt pois vanhasta julkaisumallista, jossa tutkija lähetti tutkimuksensa johonkin lehteen ja odotti sen jälkeen kuukausia vertaisarvioita, julkaisupäätöstä ja lopulta itse julkaisua.

Fyysikkojen ja tietojenkäsittelytieteen tutkijoiden johdolla on viime aikoina siirrytty yhä enemmän malliin, jossa tutkijat laittavat julkaisunsa verkkoon avoimesti näytille ennen kuin sitä on vertaisarvioitu. Niin sanottuja preprinttejä käytetään jo yleisesti biologiankin puolella ja malli on suhteellisen nopeasti valumassa muillekin aloille.

Preprinteissä on monia etuja, joista päällimmäinen on tietenkin se, että tutkimustulokset saadaan mahdollisimman nopeasti julkisuuteen.

Itsekin olen laittanut yhden artikkeleistani julki preprinttinä ja lähitulevaisuudessa niitä tulee muutama lisää. Tutkimuksen teossa on arvokasta olla ensimmäinen, joka on julkaissut uuden ajatuksen, joten preprint kannattaa, jos kilpailu on kovaa. Lisäksi laajemmissa tutkimushankkeissa, joissa on monia tutkimuksia valmisteilla samaan aikaan, voi olla kätevää julkaista preprintejä, jotta muissa artikkeleissa voidaan viitata jo saatavilla olevaan tietoon. Preprintit ovat myös avoimia, joten näin mahdollisesti maksullisessa lehdessä oleva tutkimukseni pääsee ainakin jossain muodossaan julki koko maailmalle.

 

Preprintit tietenkin syövät varsinaisten tiedelehtien uutuusarvoa. Monen vuoden ajan lehtien suhtautuminen preprintteihin oli nihkeää, mutta niiden oli pakko nöyrtyä ja hyväksyä julkaistavaksi tutkimuksia, jotka aikaisemmin ovat olleet jo julki ennen vertaisarviointia.

Jäänteenä vanhasta julkaisupolitiikasta on vielä kuitenkin Merkittävien Lehtien julkisuudenhallinnan keinot. Esimerkiksi Naturessa julkaistavan artikkelin on saanut julkaista preprinttinä, mutta tutkijan pitää kieltäytyä puhumasta siitä toimittajille. Kollegoille preprinteistä saa puhua ja jopa lähettää linkin näihin, mutta toimittajalle linkkiä ei saa lähettää! Jos toimittaja on sattunut olemaan paikalla tieteellisessä kokouksessa ja kirjoittanut sen pohjalta jutun, Merkittävä Lehti arvioi onko tutkija ja toimittajan välillä tapahtunut yhteistyötä ja voivatko he enää huolia tutkimusta omille sivuilleen.

Niinpä tutkija, toimittaja ja tiedeuutisista kiinnostunut yleisö on tilanteessa, että tutkimus on julkaistu ja saatavilla kaikille internetissä, mutta tutkijat eivät saa puhua siitä toimittajille. Helsingin Sanomat ratkaisi muinais-dna-tilanteen elegantisti kysymällä mielipidettä alan tutkijoilta, jotka eivät olleet osallisina julkaisussa.

Kenen etu on, että tutkijat eivät voi puhua julkisesti tutkimuksestaan? On vaikea nähdä miten se olisi kenenkään muun etu kuin Merkittävän Lehden, joka voi kontrolloida ja käyttää hyödykseen julkisuutta, kun tutkimus on vertaisarvioitu ja julkaista Merkittävässä Lehdessä.

Tutkijat seuraavat lampaina hömelöä julkaisupolitiikkaa, sillä he saavat etua omalleen uralleen, on se sitten tutkimusrahoitusta tai työpaikan, koska Merkittävissä Lehdissä julkaisemisesta palkitaan.

Kommentit (0)

Camp Funstonin hätäsotilassairaala Kansaissa, Yhdysvalloissa 1918 tai 1919. Kuva: National Museum of Health and Medicine.

 

Sata vuotta sitten maailma oli mullistusten kourissa. Vanha maatalouteen ja maaseutuun perustuva elämäntapa oli muuttumassa, kun koneellinen apu muutti perustavalla tavalla työn luonnetta. Tämän ansiosta yhteiskunnat muuttuivat: maaseudulla vaadittiin vähemmän työvoimaa, ihmiset muuttivat kaupunkeihin ja yhteiskuntajärjestys järkkyi.

Kuten millä tahansa yhteiskunnallisella muutoksella, tälläkin oli tietenkin yllättävät sivuvaikutuksensa, joiden ansiosta 1918 jäi historiaan merkittävänä vuotena. Jälkiviisaana voimme tietenkin helposti selittää miten näin pääsi käymään, mutta osallisille se oli varmasti pelottava kokemus.

Tänä vuonna on kulunut sata vuotta espanjantaudista, historian tappavimmasta tautiepidemiasta.

Espanjantaudin merkityksestä kertoo sekin, että isoäitini kertoi tarinaa siitä, kuinka hänen isosiskonsa kuoli espanjantautiin. Isoäitini muisteli, kuinka oli käynyt hoivaamassa taudin kourissa riutuvaa siskoaan.

Isovanhemmillani oli tapana olla muistelematta menneisyyttä, ja muistellessaankin keskittyä enemmän niihin asioihin, jotka eivät minua niin kiinnostaneet. Tämä tarina kuitenkin osui lähelle, etenkin kun olin juuri kirjoittanut kirjaani espanjantaudista. Isoäitini on jo aikaa sitten kuollut, joten tarinan todenperäisyyden selvittäminen vaati hieman salapoliisityötä.

Turun kirkkoherranvirastosta tiedettiin kuitenkin kertoa, että isotätini kuolinvuosi oli 1925, joten kyseessä ei voinut olla espanjantauti – tauti kun riehui Suomessa 1918-20. Tuohon aikaan ihmiset kuolivat moniin muihinkin hengityselinsairauksiin, esimerkiksi tuberkuloosi on yksi mahdollisuus.

Espanjantauti oli selvästi jäänyt isoäitini mieleen, vaikka yksityiskohdissa oli pientä haparoimista. Eikä ihme, Suomessa kuoli arviolta 25 000 ihmistä espanjantautiin. Senhetkinen tilanne entisestään pahensi tautitilannetta; pelkästään vankileireillä kuoli noin 8 000 punaista espanjantautiin.

 

Espanjantauti ei ole loiskirjani pääosassa, mutta sillä on merkittävä sivuosa. Nostan espanjantaudin tässä esille, ei pelkästään koska sen aiheuttamasta tuhosta on nyt kulunut sata vuotta, vaan koska se on myös oiva esimerkki, miten ihmisen historia vaikuttaa tauteihimme.

Espanjantaudin alkuperää ei tiedetä. Sen tiedämme, että se ei ole peräisin ainakaan Espanjasta. Tauti sai nimensä, koska Espanja ei ollut osallisena ensimmäiseen maailmansotaan ja espanjalaiset tiedotusvälineet pystyivät suhteellisen vapaasti uutisoimaan taudista. Lisäksi Espanjan kuningas Alfonso XIII:n tauti oli laajalti uutisoitu.

Ensimmäiset varmat tautitapaukset ovat peräisin Kansasista, Yhdysvalloista, armeijan koulutusleiriltä. Taudin alkuperäksi on myös epäilty läntistä rintamaa, esimerkiksi Étaples’n leiri on ollut oivallinen kohde. Leirin läpi kulki päivittäin 100 000 sotilasta ja sen sairaaloissa oli tuhansia kaasuiskujen uhreja. Leirin ruokkimiseksi kasvatettiin vastaavasti kymmeniä tuhansia sikoja ja kanoja.

Espanjantaudin aiheuttaa influenssavirus, tarkemmin ottaen A-viruksen alatyyppi H1N1. Kuten muutkin influenssa A-kannat, se on zoonoosi, eli eläimistä ihmiseen tarttunut virus. Emme tiedä mistä eläimestä espanjantaudin aiheuttanut virus päätyi ihmiseen, mutta nykyisistä H1N1-kannoista osa kiertää sioissa ja osa linnuissa. Sotaleirin heikkokuntoiset ihmiset, valtava ihmisrunsaus ja sikojen ja kanojen läsnäolo oli oivallinen paikka käynnistää maailman tuhoisin pandemia.

Espanjantauti tappoi arviolta 50 miljoonaa ihmistä noin kahden vuoden aikana. Se ei ole tuhovoimaltaan omaa luokkaansa – HI-virus on arviolta tappanut 39 miljoonaa ihmistä – mutta se oli nopea pandemia, jolle ei voitu juuri mitään.

 

Miten espanjantauti sitten liittyy yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin muutoksiin? Millä tavoin se oli uuden maailman airut?

Influenssat ovat moderni tauti. Metsästäjä-keräilijät eivät sairastaneet vuosittain influenssaa, koska tauti leviää nopeasti ja ihmiselle muodostuu sitä vastaan vastustuskyky. Ihmisryhmien koot olivat aivan liian pieniä, että influenssat olisivat voineet kiertää ihmisissä.

Influenssa on kuin luotu kaupunkiympäristöön: pärskivät ihmiset levittävät virusta tiheissä ihmispopulaatioissa eteenpäin. Kaupunkien kasvu lopulta mahdollisti kausi-influenssan synnyn. Nopeat liikenneyhteydet tehostivat influenssan leviämistä. Influenssat muuttuivat pandemioiksi vasta 1800-luvun lopulla.

Ihmiset osaavat jo melko hyvin hoitaa ja ehkäistä tartuntatauteja ja loisia, jotka kiertävät vain ihmisissä. Influenssat ovat kuitenkin zoonooseja, muista eläimistä meihin tarttuvia tauteja. Zoonoosit ovat 1900-luvun ja 2000-luvun tauteja: teollisen mittakaavan eläinten tuotanto ravinnoksi ja villieläinten kontaktit ihmisten kanssa elinympäristöjen tuhoutuessa ovat aikamme tautitehtaita. Espanjantauti oli ensimmäinen todellinen varoitus uuden, modernin yhteiskunnan haavoittuvuudesta.

Sadan vuoden aikana Aurajoessa on virrannut paljon vettä, mutta maailma on vielä yllättävän samanlainen. Monet tartuntataudit ovat kurissa ja olemme onnistuneet tuhoamaan isorokon. Silti, kausi-influenssa tappaa noin puoli miljoonaa ihmistä vuosittain ja uusi pandeminen influenssa on suurimpia tartuntatautipelkojamme.

 

Tämä kirjoitus on muokattu versio kolme viikkoa sitten Loputtomat loiset –kirjani julkistustilaisuudessa pitämästäni esipuheesta. Lisää puhetta tulevaisuuden pandemiauhista on julkistustilaisuudesta nauhoitetussa podcastissa.

Kommentit (2)

Tapani

DNA-testi ei ole luotettava. Siksi sitä ei hyväksytä todisteeksi oikeudessa Suomessa.

Tobi

Ei ole väliä, lääke saa paljon paremmin joka päivä. Emme olisi koskaan voineet kuvitella, että taistelemme syöpään esimerkiksi. Tämä on vain yksi tapa parantaa lääketieteen parissa. Toki se ei ole täydellinen. Se on kaukana täydellisestä. Mutta se on liikkeellä ja kuka tietää, ehkä jonain päivänä pääsemme siihen pisteeseen, jossa voimme parannella hetken. Lääketiede ei ole vain kapea, joka pyrkii parannuksiin. Uhkapeleillä on parannuksia ja kasvava suosio näiden parannusten pohjalta. Tutustu esimerkiksi casinoscroll.com - hauska ja rentouttava!

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2017
Heinäkuu
2016
2015
2014