Villejä lupiineja Merikarvia Alakylällä. Kuva: Tuomas Aivelo

 

Harva asia saa minua niin vihaiseksi kuin lupiinit.

Matkasin juuri junalla Helsingistä Poriin ja matkan varrella tuijottelin radan pientareita. Koko pitkän matkan varrella lupiineja oli isompia tai pienempiä kasvustoja.

Lupiini on haitallinen vieraslaji. Vieraslaji, koska se on alunperin kotoisin Pohjois-Amerikasta ja päätynyt Suomeen puutarhan koristekasvina ja viljelylajina. Haitallinen, koska lupiini valtaa alaa kotoperäisiltä lajeilta.

Ongelma ei ole niinkään siinä, että lupiini rehottaa komeana ja peittää suomalaiset kasvit, vaan siinä, että lupiini muokkaa rajusti ympäristöään. Mihin lupiini sitten päätyykään, se rehevöittää maaperää. Kuten muillakin hernekasveilla, lupiinilla on juurissaan typensitojabakteereita: ne käyttävät hyödyksi ilmakehän typpeä ja muokkaavat siitä typpiyhdisteitä, joita lupiini voi käyttää hyödyksi.

Typensitojabakteerit mahdollistavat, että lupiinit pystyvät valtaamaan vähäravinteisia kasvuympäristöjä. Samalla kuin lupiinin yhteistyökumppanit sitovat typpeä maaperään, lupiinin kasvuympäristö muuttuu rajusti. Juuri avoimet vähäravinteiset elinympäristöt ovat Suomessa vähissä. Siinä missä aiemmin maatalous ja laiduntaminen mahdollisti ketojen ja niittyjen olemassaolon, nykyään niitä on huomattavan vähän. Teiden ja ratojen pientareet ovat olleet yksi niittyjä ja ketoja korvanneita elinympäristöjä, mutta lupiini muuttaa näitä vähä vähältä ravintteikkaammaksi.

Noidanlukot, ahosilmäruoho, hietaneilikka, ketonukki, liuskakurjenpolvi, pikkuhanhikki, hirvenkello... Uhanalaisia keto- ja niittykasveja, jotka voivat myös selvitä tienpientareilla, on paljon, ja lupiini uhkaa näiden selviytymistä Suomessa.

Keski-Euroopassa lupiinit ovat jo alkaneet vallata karuja kangasmetsiä. Ilmaston lämmetessä, suomalainenkin tulee yhä useammin törmäämään metsässä lupiiniin. Samaten niittyt ja lehdot tulevat myös olemaan lupiinin valloituslistalla.

Varmemman vakuudeksi lupiini on myrkyllinen, eikä se siis sovellu perhostoukkien tai muiden kasvinsyöjien ravintokasviksi. Välillisesti lupiini uhkaa siis myös keto- ja niittykasveista riippuvaisia muita lajeja.

Lupiinin poistaminen Suomen luonnosta on jo liian myöhäistä, mutta sen leviämistä voi rajoittaa. Niinpä: katkaise lupiinit kukkimisen jälkeen ennen kuin ne ehtivät tuottaa siemeniä. Lupiini on monivuotinen kasvi, joten tämä ei vielä riitä: yksittäiset kasvit voi kaivaa juurakkoineen ylös, mutta isompien esiintymien torjunta vaatii vuosien niittotyön.

 

Vieraslajeista voi lukea lisää Vieraslajiportaalista.

Kommentit (2)

JeremyH

Tuomakselta jäi mainitsematta että lupiini myös varjostaa, eli pitää kasvupaikkansa kosteampana kuin syrjäyttämänsä kasvit ja täten edistää esim. punkkien leviämistä.

Lupiinin juurastot ovat erinomaista ravinnetta myyrille.  Jos puutarhassasi ei muuten ole myyriä, niin lupiinien avulla niitä saa hankittua koko populaation. Lisäksi myyrien syömien juurastojen paikalle jää maahan koloja, eikä myyrä tarvitse niitä kaikkia itselleen, vaan osa jää pesäpaikaksi hiirille, käärmeille jne eläimille, joita ihmiset yleensä yrittävät häätää pihastaan.

Lupiini on huono ravintokasvi karjalle, vaikka sitä on siihenkin tarkoitukseen kasvatettu. Lupiini on toki ravinnepitoinen, mutta hitaasti sulava. Eli vaikka rehupaalin ravinnepitoisuus olisi lupiinin ansiosta hyvä, niin maidon tuotanto on sen avulla heikko. Runsaasti lupiinia syönyt eläin voi herkästi saada ähkyn tai jopa kuolla suolitukokseen.

Lupiinin varren sisällä oleva maiti, on eräänlaista aurinkorasvan vastakohtaa. Jos esim. hevonen laiduntaa lupiinia, niin sen turpaan voi maiti aiheuttaa aurinkoisena päivänä niin pahan auringon polttaman, ettei hevonen pysty syömään. Toki myös lehmille voi aiheuttaa saman, mutta lehmät viettävät enemmän aikaa varjossa kuin hevoset eivätkä täten ole niin herkkiä saamaan palovammoja lupiinista.

Lupiini houkuttelee kotiloita (ilmeisesti hajullaan), mutta ei ilmeisesti maistu kovin hyvälle, koska kotilot usein siirtyvät lupiinin lähellä kasvavien muiden kasvien kimppuun.

Lupiinista voi päästä eroon niittämällä kasvit juuri ennen kuin siemenet kehittyvät. (täydessä kukinto vaiheessa.) Eroon pääseminen voi kuitenkin kestää vuosia. Vaikka lupiinin niittäisi niin ettei se pääse kukkimaan koko kesänä ollenkaan, niin lupiini voi selviytyä juurensa ansiosta seuraavaan kesään.  Lupiinin siemen voi säilyä itämis kykyisenä jopa 100 vuotta, eli lopullisesti lupiinista on hyvin hankala päästä eroon. Niittäminen ennen siemenien kehittymistä on siis hyvin olennaista.

Tehokkaimmatkaan rikkaruohomyrkyt/kasvinsuojeluaineet (millä nimellä niitä kukakin kutsuu) eivät kunnolla tehoa lupiiniin. Esim. glyfosaatti jättää usein lupiinin juuren itämiskykyiseksi. Kasvin maanpäällinen osa toki glyfosaatilla kuolee, mutta seuraavana kesänä tai jopa saman kesän aikana voi sama lupiini taas kukkia.

Vierailija

Kiitos tuosta  lupiinien  levinnäisyydestä varsinkin teiden varsille kuuluu valtion yhtiöille TVH (=työtä vieroksuvat henkiöt) ja nyjyinnen Destia(Dementikot stimulantit). Nehän ovat oikein tarkoituksellisesti  kylväneet ja kai kylvävät edelleen  valtateidewn  luiskiin  lupiinia. Halpaa siementä ja näyttävää kukkaa!  ja hurjinta tässä kuviossa on se että  ainakin pari kertaa parturoitavat tien luiskat jätetään leikkaamatta näiden  lupiinien kohdalta (ilmeinen  käsky ylemmältä taholta). Herätys BERNER!

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
Heinäkuu
2016
2015
2014