Naaraspuolinen guineamato poistetaan ihmisestä kierittämällä sitä päivien tai viikkojen ajan pienen tikun ympärille. Kuva: National Museum of Health & Medicine / Wikimedia Commons

 

Ihmiset ovat olleet taitavia rajoittamaan loisten elämää ja vähentämään ihmiskunnan loistaakkaa. Olemme sen sijaan olleet surkeita tuhoamaan loislajeja kokonaan. Isorokko on ainut ihmisen tauti, jonka olemme onnistuneet tuhoamaan sukupuuttoon (joskin laboratorioissa on vielä jäljellä näytteitä). Karjarutto, märehtijöiden vaarallinen tartuntatauti, on toinen virus, jonka olemme onnistuneet tuhoamaan.

Olen aiemminkin kirjoittanut ja puhunut guineamadosta (muun muassa Suomen Luonto -lehden numeroon 9/2013 tai tässä haastattelussa Helsingin Sanomien Tiede-sivuilla pari vuotta sitten). Guineamato vaikuttaa seuraavalta loiselta, josta pääsemme eroon. Siinä missä 1980-luvulla vielä reilu kolme miljoonaa ihmistä kärsi vuosittain guineamadosta, viime vuosina on tapauksia havaittu vain kymmeniä.

Guineamadon sukupuuttoon ajaminen vaikutti suoraviivaiselta toimenpiteeltä: madon toukat tulevat ihmisiin hankajalkaisäyriäisten sisällä, joten juomaveden suodattaminen pystyy estämään guineamatotartunnan. Guineamadot pystyvät elämään toukka-asteessaan vain muutaman kuukauden, joten ihmistartunnan estäminen tappaa ne nopeasti pois. Lisäksi guineamato tartuttaa vain ihmisiä, joten tartunnan estäminen on helppoa.

Tšadissa guineamato ei ollut esiintynyt kymmeneen vuoteen, kun vuonna 2011 guineamatotapauksia alkoi taas ilmaantua. Ne olivat kuitenkin epätyypillisen yksittäisiä: yleensä tapaukset ovat keskittyneet tietylle alueelle, koska tartunnan saanut tartuttaa loista eteenpäin. Yksittäiset tapaukset ovat mahdottomia, koska loisen on tultava jostakin ja jollakulla on pitänyt olla tartunta aiemmin.

Samaan aikaan alettiin kuitenkin havaita koiria, joilla oli guineamatotartuntoja. Nopeiden tutkimusten jälkeen selvisi, että koirilla oli tismalleen sama guineamato, joka tartuttaa ihmisiäkin. Guineamatojen tarttuminen koirilta ihmisille myös selittää hyvin Tšadin guineamatotartuntojen omintakeisen epidemiologian.

Koirien guineamatotartuntojen aiheuttama suurin huoli tietenkin on, että ne tekevät guineamatojen sukupuuttoon ajamisen paljon vaikeammaksi. Afrikkalaiset koirat ovat usein puolivillejä, ihmisasutuksen ympärillä eläviä vapaasti liikkuvia ja lisääntyviä eläimiä. Ihmiset pitävät niitä suojanaan ja vartijoina, jolloin ne ovat juuri sopivan läheisesti tekemisissä ihmisten kanssa, että tartunnat ovat helppoja, mutta kuitenkin niin vapaita, että koirien hoitaminen tai matotartuntojen estäminen on mahdotonta.

 

Koirien guineamadot herättävät myös monia tieteellisesti merkittäviä kysymyksiä. Mistä koirat ovat saaneet tartunnan? Miksi guineamato pystyy tartuttamaan koiria? Ovatko koirat aina kantaneet guineamatoja ja se huomattiin vasta nyt?

Tämänhetkinen teoria esittää, että koirat ovat saaneet guineamadot kalanperkeistä tai sammakoista, joihin on jäänyt matoa kantavia hankajalkaisia. Koirien tapa juoda vettä joesta nähtävästi säikyttää hankajalkaiset tiehensä niin, että ne eivät päädy suoraan koiriin. Mitään vankkaa todistusaineistoa leviämisreiteistä ei kuitenkaan ole.

Guineamadolla ei vaikuta olevan ongelmia elää koirassa. Yhdestä koirasta laskettiin 79 guineamatoa (pdf). Tämä on suurin yksittäisessä yksilössä koskaan havaittu matomäärä - ihmisessä on harvoin enemmän kuin yksi tai kaksi matoa. Guineamadon pituus voi olla toista metriä, joten tämä on ollut myös kooltaan iso kasa matoja.

Koirahavaintoja guineamadosta on kuitenkin havaittu vain Tsadissa, Etiopiassa ja Malissa. Ne eivät vaikuta siis levinneen erityisen laajalle. Jos guineamato yleisesti tartuttaisi koiria missä vain, madon hävittäminen olisi ollut tähän mennessä todennäköisesti vaikeampaa. Geneettisestä tutkimuksesta tiedetään, että maantieteellinen geneettinen vaihtelu on guineamadolla melko suurta. On siis mahdollista – ja todennäköistä – että tiettyjen alueiden madot ovat sopeutuneet tarttumaan koiriinkin.

Kokonaiskuva näyttää vielä hämärältä, mutta todennäköinen kehitys vaikuttaa siltä, että koirat ovat aina saaneet guineamatotartuntoja, mutta vasta ihmistapausten vähentyminen on tehnyt koirista epidemiologisesti merkittäviä isäntiä guineamadolle. Samalla guineamato on erityisesti tietyillä alueilla sopeutunut leviämään ja elämään paremmin koirissa. Onneksi guineamadon sopeutuminen vaikuttaa hitaalta, koska erityisen tehokas leviäjä koirissa se ei ole vieläkään – verrattuna siihen kuinka tehokkaasti loiset voivat levitä puolivilleissä koirissa.

Joka tapauksessa koirat ja guineamato tarjoavat kaksi oivaa opetusta. Ensinnäkin: loisten evoluutio kannattaa ottaa vakavasti, sillä se vaikuttaa keinoihimme ja kykyymme pitää loisia kurissa. Toiseksi: yleisesti tiedetty totuus ei aina pidä paikkansa, joten silmät kannattaa pitää avoinna ja etsiä loisia sieltä, mistä niitä ei olettaisi löytävän.

Kommentit (1)

Tieteellistä tarkkuutta?

"Koirahavaintoja guineamadosta on kuitenkin havaittu vain Tsadissa." Miten tämä on mahdollista - havaittujen koirien on pakko olla tosi pieniä, jotta ne mahtuvat matoihin.

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkija Helsingin ja Zürichin yliopistoissa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2017
Heinäkuu
2016
2015
2014