Guineamato poistetaan jalasta kiertämällä sitä varovasti puutikun ympärille. Kuva: National Museum of Health and Medicine / Wikimedia Commons

Angolassa saa noin 400 euron palkkion, jos löytää koiran tai ihmisen, jolla on guineamatotartunta. Etelä-Sudanissa guineamato on jo paljon yleisempi, joten palkkiot ovat 80 euroa ihmistartunnasta ja 15 euroa koiran tartunnasta.

Palkkioiden tarkoitus on selkeä: guineamadosta pitää päästä eroon. Se yritetään tappaa sukupuuttoon.

Guineamato on mielikuvitusta kutkuttavan kauhea mato. Se pääsee ihmisen sisään, kun ihminen juo vettä, jossa on hankajalkaisäyriäisiä, joiden sisälle guineamadon toukka on pesiytynyt. Suolistossa toukat tunkeutuvat suolenseinämän läpi ruumiinonteloon, jossa ne löytävät parittelukumppanin. Tämän jälkeen koirasmadot kuolevat ja naarasmaadot etsityvät ihonalaiskudokseen valmistautumaan lisääntymiseen.

Noin vuoden kuluttua mato on valmis munimaan ja alkaa työntymään ulos ihosta. Kohta, josta mato yrittää ulos, muodostaa usein kutiavan ja kuumottavan patin. Tavoite on simppeli: kipua lievittävä ihminen toivottavasti laittaa kivuliaan kohdan veden alle, jolloin naaraan munat pääsevät suoraan veteen.

Madosta pääsee eroon vain kerimällä se hitaasti tikun ympäri, kun se on tulossa ulos ihosta.

Muutama vuosi näytti jo siltä, että guineamadosta päästään ihan pian eroon. Tapausmäärät ovat laskeneet miljoonista kymmeniin. Viime vuosina kuitenkin matkaan tuli uusi ongelma: myös koirissa alettiin havaita yhä suurempia matoja määriä. Koirien merkitystä madon levittäjänä ei vieläkään tarkkaan tunneta.

Viime vuonna guineamatotapauksia havaittiin ihmisillä 27 tapausta – lähes kaikki Tsadissa ja Etiopiassa – ja koirissa tapauksia oli reilu 1600 – näistä lähes kaikki Tsadissa. Tilanne siis vaikuttaa siis toistaiseksi paranevan vastoinkäymisistä huolimatta.

 

Aiemmin tässä kuussa julkaistussa tieteellisessä artikkelissa kuvattiin pelottava tilanne: ”In July 2020, the Vietnamese public health surveillance system detected a hanging worm in a 23-year-old male patient”. Eli viime heinäkuussa vietnamilaiseen sairaalaan päätyi potilas, josta roikkui mato.

”Potilas josta roikkuu mato” on tietenkin sangen selkeä merkki guineamadosta. Tilanteesta teki omituisen, että Vietnamissa ei ole koskaan havaittu ihmisillä guineamatojen tai sen lähisukulaisten tartuntoja. Potilas ei ollut matkustanut ulkomailla. Merkit ovat niin sanotusti pelottavia.

Kun matoa alettiin tutkia tarkemmin, sen selvästi havaittiin kuuluvan Dracunculus -sukuun, mutta se ei näyttänyt guineamadolta. Sen ensi vaiheen toukat esimerkiksi olivat huomattavasti pienempiä kuin guineamadolla. Madosta lähetettiin näytteet Atlantaan Yhdysvaltoihin tartuntatautiviraston tutkittavaksi. Lopputulos: ei guineamato, mutta joku sen lähisukulainen, aiemmin tuntematon Dracunculus-laji.

Vietnamissa ei guineamadon löytäjä saa rahapalkkiota. Varmaankin madon löytäjä olisi voinut iloita uuden lajin löytämisestä ja maailman lajikirjon tuntemuksen täydentämisestä, mutta haittapuolena tietenkin oli vuoden kestävä kipu.

 

Ei hätää siis, että guineamato olisi lähtenyt leviämään ympäri maailmaa - mutta mikä mato vietnamilaisesta nuorukaisesta roikkui?

Dracunculus-sukuun kuuluu yhteensä 14 lajia. Niistä neljä tarttuu nisäkkäisiin. D. medinensis on ihmisten guineamato vanhasta maailmasta, kun taas muut lajit ovat pohjoisamerikkalaisten näätäeläinten ja opossumien loisia - näistä ei tunneta ihmistartuntoja. Loput kymmenen Dracunculus-lajit ovat käärmeiden ja kilpikonnien loisia ja niistä on muutamia veikkauksia, että ehkä osa vanhoista aasialaisista guineamatotartunnoista on ollut näitä tapauksia.

Satunnaiset guineamatotartunnat eivät ole uusi tuttavuus. Vaikka niitä ei ole Vietnamissa aiemmin ollut, 80-luvulla Japanissa löytyi yksittäinen guineamatotartunta ja 20-luvulla sellainen oli Koreassa. Näiden tartuntojen syyksi epäiltiin raakojen imukarppien syömistä.

Tutkimusartikkeliin liittyvässä kommentaarissa spekuloidaan sillä, mistä tuo yksittäinen tartunta vietnamilaiseen potilaaseen olisi voinut päätyä. Yksi vaihtoehto on niin sanotut parateeniset isännät: isännät, joiden sisälle loinen voi päätyä, jossa ne eivät lisäänny, mutta jonka syötyä voi toinen eläin saada loistartunnan. Raaka imukarppi, esimerkiksi. "Unfortunately, the case report does not delve into the patient’s dietary habits" - valitettavasti tapauskuvaus ei tongi tarkemmin mitä potilaalla on ollut tapana syödä.

Havaitun madon lähimmät sukulaiset ovat käärmeissä - mutta käärme on niiden pääisäntä. Käärmettä syömällä ei siis voi saada Dracunculus-tartuntaa. Sen sijaan todennäköisin tapahtuman kulku on ollut se, että käärme, jolla on ollut Dracunculus-tartunta, on uiskennellut vedessä. Tällöin aikuinen mato on muninut veteen, toukat ovat hakeutuneet hankajalkaisäyriäiseen ja vietnamilainen mies on tullut juomaan tätä vettä.

Ehkä kyseessä on siis omituinen kuriositeetti loisen luonnonhistoriassa, eikä merkki uudesta uhasta. Kun yhä enemmän ja paremmin diagnosoimme vaivojamme, samalla myös löydämme yhä enemmän tuntemattomien muiden eläinten loisten aiheuttamia yksittäistapauksia. 

 

Kommentit (1)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
Heinäkuu
2016
2015
2014
Sisältö jatkuu mainoksen alla