Deratisaatio on sana, jonka vain ranskalainen siirtomaa-ajan virkamies voi keksiä. Sen kehitettiin kuvaamaan operaatiota, jossa vietnamilainen suurkaupunki yritetään iskeä kertarysäyksellä nykyaikaan tappamalla kaikki rotat.
1800-luvun lopussa Vietnamin – tai silloisen Ranskan Indokiinan – pääkaupunki Hanoi oli kuin mikä tahansa isohko trooppisen alueen kaupunki: siellä asui paljon rottia. Rotat olivat osa kaupunkielämisen todellisuutta. Suhtautuminen rottiin kuitenkin muuttui vuonna 1894, kun ranskalaisten oma Alexandre Yersin selvitti Hong Kongissa, että rutto leviää rottien kirppujen kautta.
Rotista tuli heti paljon merkittävämpi ja pelottavampi tuholaislaji: ensinnäkin ruton kulttuurinen painolasti on valtava eurooppalaisessa kulttuuripiirissä ja rutto olikin erityisen vaarallinen taudinaiheuttaja ennen antibioottien käyttöönottoa. Hanoissa oli paljon rottia ja kyseessä oli myös ranskalaisen imperiumin kunnia, sillä rotan ja ruton yhteyden selvittäjä oli ranskalainen tutkija, joka oli toiminut Indokiinassakin.
Ranskan siirtomaaprojekteihin kuului uuden Hanoin rakentaminen ranskalaisten arvoiseksi hallintokaupungiksi. Ranskan Indokiinan kenraalikuvernööri Paul Doumer oli päättänyt, että pahaisesta paikallisten kylien yhteenliittymästä tehdään komea eurooppalaistyylinen kaupunki.
Kaupunkina Hanoi oli jaettu selkeästi valkoisen ja vietnamilaisen väestön osiin. Valkoisten siirtomaaherrojen alueelle rakennettiin leveät boulevardit, komeat villat ja – tämä on tarinan kannalta keskeinen yksityiskohta – moderni ja tilava viemäröinti. Siinä missä vietnamilaisen väestön viemärit olivat lähes avoimia ja monsuunikauden aikaan jäte saattoi virrata viemäreissä väärään suuntaan, eurooppalaisen alueen viemärit olivat tilavia ja tehokkaita. Niitä oli rakennettu viisitoista kilometriä, jotta ulosteista päästäisiin tehokkaasti eroon.
Tässä kohtaa lukija arvanneekin jutun jujun: Rottien maine oli romahtanut entistä heikompaan tilaan samalla kun ranskalaiset olivat rakentaneet niillä suorastaan täydellisen elin- ja liikkumisalueen, jossa ne pystyivät lisääntymään ja liikkumaan pedoilta suojattuna. Niinpä Hanoin rottamäärä räjähti ja rotat tulivat eurooppalaisen alueen asuntoihin, mistäpä muualta kuin viemärin kautta.
Rottaongelma tietenkin ratkeaa tappamalla rotat ja Hanoin siirtomaahallinto palkkasi paikallisia työläisiä rotantappajaksi. Yhden sentin palkkio kuolleesta rotasta tuottikin tulosta. Eräänä kesäkuun päivänä vuonna 1902 vietnamilaiset työläiset saalistivat 20 114 rottaa valkoisen kaupunginosan viemäreistä. Rotanmetsästäjiä käy sääliksi, koska heillä ei ollut käytössä mitään moderneja loukkuja tai syöttejä, vaan he kulkivat ahtaissa viemäreissä ulosteiden keskellä käyttäen keihäitä ja veitsiä aseinaan.
Jollette ole koskaan kohdanneet nurkkaan ajettua rottaa, niin uskokaa, jos kerron, että se vaatii jonkinlaista mielenlujuutta. Tilanne ahtaassa tunnelissa oli varmasti vielä epämiellyttävämpi ja vaarallinen.
Melko pian rotanmetsästäjät lakkoilivat huonojen työolosuhteiden ja matalan palkan takia. Lisäksi eurooppalaiset asukkaat valittivat siitä, kuinka heidän asuinalueensa viihtyvyys kärsi siitä, että rotanmetsästäjät kärräsivät yötä päivää viemäreistä kasoittain rotan raatoja. Tappaminen selvästi tuotti tulosta, mutta palkattu henkilökunta ei riittänyt saamaan rottapopulaatiota kuriin, joten Hanoin siirtomaahallinto lupasi yhden sentin jokaisesta tapetusta rotasta kenelle tahansa kansalaiselle. Koska ranskalaiset virkamiehet eivät halunneet, käsitellä valtavaa määrää rottien ruhoja, todisteeksi kuolleesta rotasta piti tuoda sen häntä.
Tässä kohtaa lukija arvanneekin jutun jujun: pian kaupungilla alettiin havaita suhteellisen paljon hännättömiä rottia. Paikalliset olivat tietenkin päätyneet ajatukseen, ettei kannata tappaa rottaa, joka tuo tuloja, vaan ottaa vain häntä ja päästää rotta vapaaksi ja jatkamaan lisääntymistään. Vielä yrittäjähenkisemmät vietnamilaiset alkoivat kasvattaa rottia: kaupunkilaitamailta alkoi löytyä latoja ja navettoja, joissa kasvatettiin satoja tai tuhansia rottia.
Deratisaatiosuunnitelma jouduttiin romuttamaan. Kun rotan hännistä ei enää saanut tuloja, kaupungin laitamilla rottia kasvattaneet kansalaiset yksinkertaisesti päästivät rottatarhansa asukit vapauteen. Rottajahdin lopputulos olikin päinvastainen kuin tavoiteltiin.
Minkälainen tarinan opetus sitten olisi? Vuonna 1903 Hanoihin iski rutto. Paul Doumerista tuli 1931 Ranskan presidentti.
Alexandre Yersin asettui Nha Trangiin, jossa hän teki tutkimusta ja hoiti paikallisia asukkaita ilmaiseksi. Hän kuuluu siihen ryhmään ulkomaalaisia, joiden mukaan nimettyjen katujen ja maamerkkien nimiä ei muutettu Vietnamin itsenäisyyden jälkeen.
Ranskalaiset poistuivat Vietnamista, mutta rotat jäivät. Nykyään Hanoin rotantorjuntaohjelmat tappavat arviolta 10 miljoonaa rotta vuodessa.
Hanoin rottasota on dokumentoitu Michael Vannin kirjassa The Great Hanoi Rat Hunt: Empire, Disease, and Modernity in French Colonial Vietnam.
Briteille kävi tismalleen sama juttu Delhissä, siellä vain rottien sijasta kobrilla. Siteeraan Wikipediaa: "The British government, concerned about the number of venomous cobras in Delhi, offered a bounty for every dead cobra. Initially, this was a successful strategy; large numbers of snakes were killed for the reward. Eventually, however, enterprising people began to breed cobras for the income. When the government became aware of this, the reward program was scrapped. When cobra breeders set their now-worthless snakes free, the wild cobra population further increased."