Ebolavirusta tutkitaan BSL4-tason turvallisuuslaboratoriossa. Kuva: Yhdysvaltain armeijan tartuntatautien tutkimuskeskus.

Kongossa yhä leviävä ebolaepidemia on historian toiseksi laajin ebolaviruksen leviämistapahtuma. Sen edellä on vain vuosien 2013-16 ebolaepidemia läntisessä Afrikassa. Kuolonuhreja on toistaiseksi 2 188. Viime kuukausien aikana tartuntanopeus on vähentynyt merkittävästi, mutta uusia tartuntoja tulee vieläkin lähes päivittäin. Kirjoitin epidemiasta edellisen kerran huhtikuussa.

Tartunta-alue on pitkäaikaista konfliktialuetta, jossa on sodittu vaihtelevalla voimakkuudella sisällissotaa viimeisen viidentoista vuoden ajan. Tämä tarkoittaa, että terveydenhuolto on heikoissa kantimissa ja luottamus terveydenhoitohenkilökuntaan on vähäistä. Kymmenet lääkärit ja sairaanhoitajat ovat kuolleet hyökkäyksissä. Ongelmia kasvattaa se, että kansainvälinen yhteisö rahoittaa Maailman terveysjärjestöä liian kitsaasti, jotta epidemia saataisiin kuriin. 

Ebolaa vastaan on käytössä rokote, joka ei ole täysin toimiva, mutta jonka käyttö on suitsinut epidemian leviämistä. Rokotetta käytetään uusien havaittujen tapauksien rajoittamisessa: tartunnan saaneen läheiset rokotetaan. Lisäksi terveydenhoitohenkilökunta rokotetaan leviämisen ennalta ehkäisemiseksi.

Kun ensimmäinen ebolatapaus havaittiin Goman suurkaupungissa heinäkuussa, Maailman terveysjärjestö julisti ebolaepidemian kansainväliseksi kansanterveysuhaksi. Naapurimaissa on kuitenkin ollut tapauksia hämmentävän vähän: ainoastaan Ugandassa on havaittu neljä ebolatapausta. Tämä on yllättävää, koska Kongon epidemia-alue on aivan Ugandan rajalla. Lisäksi Maailman terveysjärjestö epäili, että Tansaniassa on havaittu tautitapauksia, joista ei ole ilmoitettu.

Afrikkalaisten valtioiden perusongelmiin kuuluu se, että maiden rajat ovat monin paikoin valvomattomia. Tämä tarkoittaa, että taudinaiheuttajat voivat liikkua ihmisten kyydissä helpostikin maasta toiseen huomaamatta. Valtioiden väleillä on raja-asemia, joiden kautta rajan voi ylittää virallisesti, mutta yön aikana monet ihmiset kulkevat maasta toiseen. Liikenne voi olla vilkastakin, koska monet suvut elävät kahta puolen rajaa.

Ugandan ebolatapaukset vaikuttavatkin tapahtuneen juuri rajan ylittäjien takia. Ugandan puolella asuvat ihmiset olivat tulleet hoitamaan vanhempaa sukulaistaan Ugandasta Kongon puolelle ja palasivat takaisin kantaen ebolavirusta. Tartunnan etenemisen Ugandan puolella on estänyt Ugandan tehokas terveydenhuolto, joka on pystynyt tarttumaan jokaiseen tapaukseen tehokkaasti. Nähtävästi yhtään ebolan tartuntatapausta ei ole vielä tapahtunut Ugandan puolella. 28 ebolatapausta on saatu kiinni Kongon ja Ugandan välisellä rajalla.Kongon ja Ruandan välillä on Petit Barrièren raja-asema, joka on maailman toiseksi vilkkain rajanylityspaikka: vuodessa ylittäjiä on arviolta noin 64 000. Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö on järjestänyt rajalle kaaosta lähentelevän, mutta tehokkaan tarkkailuaseman, jossa jokaiselta rajan ylittäjältä mitataan ruumiinlämpö. Lisäksi jokaiselta rajanylittäjältä kysytään kulkureitti: mistä on tullut ja minne on menossa. Tämän avulla mahdollisissa tartuntatapauksissa voidaan selvittää tartunnalle altistuneet.

Kongon rajoilla tämä tarkkailu tapahtuu myös monin paikoin epävirallisesti: rajalla sijaitsevien kylien johtajat pitävät kirjaa rajan ylittäjistä. Terveysviranomaiset voivat muun muassa antaa paikallisille nuorille käyttöön mobiiliapplikaatioita, joiden avulla voidaan pitää kirjaa rajan ylittäjistä. Maailman siirtolaisuusjärjestö tukeekin rajakyliä niiden epävirallisessa kirjanpidossa, jonka avulla voidaan mahdollisesti pysäyttää epidemian leviäminen laajemmalle.

Rajan sulkeminen ei estä ebolan leviämistä Kongosta muualle, koska rajaa ei yksinkertaisesti voi sulkea. Rajaa on pitkälti ja jos rajapisteet suljettaisiin, rajan laittomasti ylittävien salakuljettajien määrä todennäköisesti vain lisääntyisi. Epäintuitiivisesti, paras tapa hillitä ebolaa voisi olla rajanylityspaikkojen lisääminen ja rajan ylittämisen helpottaminen.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
Heinäkuu
2016
2015
2014