Koirankakkakeruuastia Australiassa. Kuva: Tiia Monto / Wikimedia Commons

Ihmisten vaikutus lähiympäristöön tunkee kaiken läpi ja tulee esille yllättävissä yhteyksissä. Joskus itsekin oikein hämmentyy, miten arkiset asiat paljastuvat merkittäviksi tekijöiksi luonnon kiertokulussa.

Muistan, että taannoin pääaineeni graduohjeissa mainittiin, että pro gradu ei ole dekkari ”joskin ohjaajien mielipiteet tästä vaihtelevat, joten kannattaa varmistaa omalta ohjaajalta”. Myönnän, että itselläni on viehtymys who-dunnit-muotoiseen tieteelliseen tutkimukseen, mysteerien tunnistamiseen ja ratkaisemiseen.

Tieteelliset artikkelit, kuten gradutkin, ovat harvoin dekkareita, joten viehtymystäni hiveltiin suuresti, kun pääsin käymään pitkästä aikaa ensimmäistä kertaa ekologian alan tieteellisessä konferenssissa viime joulukuussa. Tieteellisten artikkelien muotovaatimukset ovat yleensä sangen tiukkoja, mutta saavutetut tulokset on niistä helppo löytää. Harvempi tutkija kuitenkaan tekee tutkimusta tulosten takia: todellinen tutkimuksen riemu syntyy tieteen tekemisen ilosta ja tätä on vaikeampi muotoilla tieteellisen artikkeliin. Siksi konferenssien hyvät suulliset esitykset tutkimuksesta ovat virkistäviä, suorastaan murhamysteerimäisiä.  

 

Viime aikoina on tutkittu suhteellisen paljon koirien ympäristövaikutuksia – ja ympäristövaikutuksilla tarkoitan nyt ennen kaikkea koirien suoraa vaikutusta lähiympäristöönsä, enkä esimerkiksi abstraktimpia ilmastovaikutuksia.

Koirat kuitenkin yllättivät skottitutkijoiden esityksessä. Tutkijat olivat lähteneet tutkimaan esikaupunkialueiden petoeläimiä ja selvittämään, mitä pedot syövät. Lähestymistapa oli suoraviivainen: tutkijat keräsivät petojen ulosteita ja tunnistivat geneettisesti mitä lajeja ulosteesta löytyy. Tämän pitäisi periaatteessa antaa hyvän kuvan ruokavaliosta, sillä kaikesta syödystä lajistosta pitäisi jäädä jäljelle geneettistä materiaalia vielä ulosteisiinkin.

Suurin osa ulostemassasta on bakteerikasvustoa, mutta nykymenetelmin voidaan keskittyä kopiomaan ulosteen aitotumallisten eliöiden perimän niitä geenejä, joista laji voidaan tunnistaa tarkasti. Siinä pisteessä ei vielä olla, että ulosteen geenijakaumasta voitaisiin arvioida tarkkaan, kuinka paljon kettu on syönyt mitäkin lajia. Suhteelliset yleisyydet ulosteessa kuitenkin kertovat siitä mitä syödään paljon ja mitä syödään vähän.

Tutkijat hämmentyivätkin, kun kettujen ulosteista löytyi paljon koiran tunnistegeenejä. Tämähän on mysteeri, sillä ketut eivät syö koiraa. Skotlannissa ei ole susia, joten sitäkään kautta koiranlihaa ei ole voinut päätyä petojen ruokalistalle. Mistä siis voi olla kyse?

Syy on yksinkertainen: koprofagia eli ulosteiden syöminen. Ketut syövät koirien kakkaa ja tämä näkyy sitten kettujen ulosteessa. Koirien nykyruoka on niin valtavan energiapitoista, että koirien ulosteetkin ovat varsinaisia kaloripommeja. Monet petoeläimet siis metsästävät koirien jätöksiä, koska ne ovat kelpo ruokaa ja niitä on helposti saatavilla. Kirjoitinkin uusimpaan Tiede Luonto -lehteen kolumnin koirien roolista ihmisen ja luonnon välissä olevana lähettinä, joka vie ihmistä luontoon ja luontoa ihmiseen.

 

Koirien kaloripommitus ei tietenkään rajoitu pelkästään muiden petoeläinten ruokkimiseen: jos kukaan ei ole paikalla syömässä kakkaa, koirat lannoittavat ympäristöä. Alankomaalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että koirien lannoitusteho kaupunkia ympäröivissä metsissä ja suojelualueissa voi olla samaa luokkaa kuin laskeumana ilmasta tulevan typen määrä ja samaa luokkaa kuin mitä luonnonhoitotoimin (kuten niitolla) alueelta saadaan poistettua.

Kaunpunkialueilla koirien ulosteet kerätään talteen, koska ne ovat esteettinen ja mahdollisesti myös terveyshaitta. Haja-asutusalueella ihmisten on oletettavasti suhteellisen helppoa ajatella, että koiran ulosteen voi jättää luontoon, koska metsään ne muidenkin eläinten ulosteet maatuvat. Koira vain on tavattoman luonnoton eläin: koirien yksilötiheys on valtavan paljon suurempi kuin minkään vastaavan petoeläimen, eli suden, olisi vaikka sudet saisivat vapaasti Suomessa elellä. Kaupunkeja ympäröivillä koiranulkoilutusalueillakin koiria liikkuu valtavasti. Kaiken lisäksi koirien ulosteet ovat kaukana luonnonmukaisesta. Ne ovat huomattavasti tiukempaa tavaraa kuin minkään luonnonvaraisen pedon, koska ihmiset ruokkivat koiria luonnottoman energiapitoisella ruualla.

 

Koiran ulosteiden rehevöittävä ja ravitseva vaikutus on iskevä esimerkki siitä, kuinka kiertotalous on vielä lapsenkengissä: Koiraseuralaistemme populaation ylläpito vaatii merkittävät määrät peltopinta-alaa, koska ruoka sisältää merkittäviä määriä lihaa. Samalla olemme huolissamme geopoliittisen tilanteen takia siitä, miten hyvin näille pelloille riittää lannoitteita. Koiriemme ulosteet sen sijaan päätyvät rehevöittämään luonnon ympäristöjä. Tämä on todellista tehottomuutta alusta loppuun.

Kettu paljasti yhden kiertotalouden porsaanreiän. Kuinkahan monta niitä on vielä löytymättä?

Kommentit (9)

Silajay
10/9 | 

Not only will you get to share in the excitement of trying to outdo each other's scores, but you'll also get to enjoy some good-natured banter and laughter along the way. So next time you're looking for a fun way to spend some time with your friend, why not give Cookie clicker a try?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
Heinäkuu
2016
2015
2014
Sisältö jatkuu mainoksen alla