SIR-malli, joka koostuu kolmesta eri maantieteellisestä sijainnista. Kuva: Philippe Giabbanelli / Wikimedia Commons

Koronapandemian vauhdikkaimmat käänteet eivät vielä ole edes ohi, kun korona-ajan historiaa kirjoitetaan uusiksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimijat ovat olleet vauhdikkaimpia uudelleenkirjoittajia: Esimerkiksi Mika Salminen on vähän väliä sotkenut pohjamutia ja tulkinnut menneisyyttä uusiksi. Tänään Heikki Hiilamo haukkui Ylen kolumnissaan Eroon koronasta –verkoston.

Yleensä en ole jaksanut tämänkaltaisiin roiskaisuihin vastata, mutta Hiilamo nimeää minut, jollei nimellä, niin ainakin tittelilläni, joten koen jonkinlaista tarvetta puolustaa, jollei omaani, niin ainakin tieteenalani kunniaa.

Koronapandemia on ollut vuosisadan tapahtuma ja järisyttänyt monin ainutlaatuisin tavoin ihmisten elämää ja yhteiskuntia. Koronapandemian terveysvaikutukset ovat olleet suunnattomia ja tulevat olemaan vielä pitkälle tulevaisuuteenkin. Tämän takia onkin tärkeää pohtia miten pandemiassa on onnistuttu. Eri toimijoiden toimintaa on hyvä arvioida siitä näkökulmasta, että seuraava pandemiakin tulee ennemmin tai myöhemmin – nykyisellä ihmiskunnan toiminnalla ennemmin. Ainakaan vielä ei tunnu olevan syntynyt mitään konsensusta, että miten seuraavaan pandemiaan lähdetään.

Hyviä analyysejä pandemiasta on vielä vähän. Suomalaisen poliittisen päätöksenteon kokonaisteosta ei ole näkynyt – esimerkiksi Lauri Nurmen koronakirja kuuluisasti vedettiin pois julkaisuohjelmasta - ”Miten Suomi päätti voittaa koronan” ei ollut omikronmaailmassa enää kestävä kirjan nimi. Onnettomuustutkintakeskus teki omassa selvityksessään ammattimaista jälkeä, mutta tämänkin selvityksen ajanjakso oli vain heinäkuun 2020 loppuun.

Olenkin pettynyt, että Hiilamon analyysistä puuttuu analyysi. Hiilamo kierrättää vanhoja ja kuluneita sloganeita, joita on väsymiseen asti nähty. Hiilamon keskeinen kritiikki on, että tukahduttaminen oli toivoton koronastrategia, ja ”alan asiantuntijat” kertoivat jo aikaisin tämän.  

”Tukahduttaminen” on mielenkiintoinen sana, jonka syntyhistoriasta kirjoitin jo reilu pari vuotta sitten. Minun tulkintani sanan tarkoituksesta eroaa merkittävästi Hiilamon käsityksestä. Siinä missä Hiilamo nimeää sen koronapolitiikan ”ääripääksi”, minun mielestäni Suomi valitsi tietoisesti tukahduttamisen tien: tartuntatapaukset pidettiin minimissään, kunnes rokotteilla tautitaakasta tuli poliittisesti siedettävä.

On älyllisesti epärehellistä sanoa, että Suomen linja oli, etteivät kaikki sairastu samaan aikaan. Omikron-muunnoksen valtakautta ennen tartuntoja oli saanut vain muutama prosentti suomalaisista. Tämä on hyvin kaukana siitä, että kaikki olisivat saaneet tartunnan samaan aikaan. On myös älyllisesti epärehellistä sanoa, että tämä oli "tartuntatautiepidemiologian asiantuntemukseen perustuva linja". Tämä oli ennen kaikkea poliittinen päätös. Erilaisia linjoja voi perustella erilaisilla epidemiologisilla mallinnuksilla, mutta näiden välillä valinta on poliittinen.

Ei ole myöskään järkevää sanoa, että ”lähes koko maailma ja Suomi” valitsi saman linjan. Suomen linja selvästi erosi Ruotsin linjasta, mikä taas erosi esimerkiksi Yhdysvaltain linjasta. Näennäisesti pienetkin erot vaikuttivat paljon siihen, miten pandemiasta on selvitty, ja näiden ratkaisujen ja erojen tutkiminen tullee tuottamaan tieteellisiä julkaisuja runsaasti. Tutkimuksia tulee varmasti niin paljon, että on vaikeaa erotella laatua laaduttomasta ja kestää aikansa, että tutkimuksesta erottuu selkeät linjat.

 

Toinen yleinen kritiikki Eroon koronasta –verkostoa kohtaan on tartuntatautiepidemiologian asiantuntemuksen puute. Tämän purkamiseen lienee hyvä vähän pohtia, mitä tartuntatautiepidemiologia tarkoittaa.

Oman fiilikseni mukaan ”epidemiologia” tarkoittaa hyvin montaa eri asiaa – lähinnä se kuvaa joukkoa tieteenaloja, joilla on jonkinlaista tekemistä terveyden tai jonkun terveyteen vaikuttavan asian kanssa. Pelkästään tartuntatautien puolelta pystyn hahmottamaan kolme eri lähestymistapaa, jotka perustuvat eri tieteenaloihin: Ensinnäkin on olemassa kansanterveystieteeseen liittyvä epidemiologia, jossa pohditaan mitkä tekijät vaikuttavat väestön terveyteen ja miten eri toimet vaikuttavat terveyteen. Pääsääntöisesti THL:n kontekstissa epidemiologia tarkoittaa tätä. Toiseksi puhutaan molekyyliepidemiologiasta, joka on taas virologiaan tai mikrobiologiaan limittynyt ala, jossa pyritään tunnistamaan molekyylimenetelmin taudinaiheuttajia ja tutkimaan taudinaiheuttajan toimintaa ja evoluutiota. Koronakommentoijista esimerkiksi Olli Vapalahti ryhmineen toimii tämänkaltaisen epidemiologian kanssa. Kolmanneksi on olemassa "meidän ekologien" epidemiologia: matemaattinen epidemiologia, eli tautidynamiikan mallinnus. Tässä mallinnuksessa pyritään hahmottamaan taudinaiheuttajien ja niiden isäntien välisiä vuorovaikutussuhteita ja taudinaiheuttajien tai loisten leviämistä.

Ekologinen käänne” taudinaiheuttajien mallinnukselle tapahtui 1980-luvulla, ja tässä merkittävästi toimivat Roy Anderson, joka oli taustaltaan eläintieteilijä ja ekologi, ja Robert May, joka teoreettinen fyysikko ja ekologi. Vuonna 1991 he julkaisivat merkkiteoksensa Infectious Diseases of Humans: Dynamics and Control. Tästä syntyi nopeasti laajentuva ja kukoistava matemaattisen ekologian, tautiekologian ja laskennallisen epidemiologian kokonaisuus.

Andersonin ja Mayn käänteen takia yliopistossamme ekologian luennoilla on mukana omana osioina tautiekologia ja  biologian opiskelijoille puhutaan SEIR-malleista. Tämän takia ekologi voi tietää jotain taudinaiheuttajien leviämisestä.

Myönnän: tautiekologia on heikosti tunnettu tieteenala. Lisäksi monet alan tutkijat kutsuvat itseään epidemiologeiksi tai esimerkiksi matemaattisiksi epidemiologeiksi - eivätkä monet ole kovin tarkkoja näistä termeistä, nehän ovat vain sanoja. En siten ihmettelekään, ettei Hiilamo ihan tajua mitä epidemiologia tarkoittaa.

Pandemia on kyllä ollut oppimiskokemus: itsekin aidosti luulin ennen luulin, että infektiolääkärit tuntisivat paremmin taudinaiheuttajien leviämisen dynamiikkaa. Ensimmäisissä ulostuloissa keväältä 2020 kuitenkin paljastui, että ainakin jotkut infektiolääkärit lähestyivät epidemia-aaltoa enemmän mystisenä kokemuksena kuin nykytiedettä vastaavilla malleilla.

Yksi poikkitieteellinen kokemus, jonka olen oppinut urani aikana: toisen alan tutkijan asiantuntemusta on vaikea arvioida ennen kuin hänen kanssaan puhuu.

 

Asiantuntijuus on vaikea kenttä, jonka arvioinnissa toisen puolesta päätyy usein ongelmiin. Järkevämpää on siksi puhua asioista, ei henkilöistä.

Mieleeni on jäänyt mielenkiintoisena tapauksena eräs tapahtumasarja vuosi sitten. Deltavariantti oli lähtenyt kesällä leviämään – suhteellisen rauhallisesti, mutta tapausmäärät olivat kasvussa. THL:n sekä muiden tahojen asiantuntijat olivat jo taputelleet tilanteen sikäli, että pandemia alkaa olla ohi, mitään erityistä ei enää tapahdu.

Elokuun 2021 rauhaa kuitenkin häiritsi Krista Kiuru, joka iski Hesarin haastattelussa ja sanoi, että epidemia tilanne on veitsen terällä ja rajoitteiden purkamisen kanssa pitää olla varovainen. Tähän asiantuntijat niin THL:stä kuin HUS:sista reagoivat, että ei ole hätää, tilanne on kontrollissa. Paria viikkoa myöhemmin selvisi, että Kiurun ”veitsenterä” perustui THL:n asiantuntijoiden omiin mallinnuksiin – tarina ei kerro tiesivätkö Kiurun sanomisia kommentoivat asiantuntijat sitä, mitä nämä muut asiantuntijat olivat tehneet! Pari kuukautta myöhemmin selvisi, että syksyn delta-aallon kiihtyminen meni, kuten THL mallinsikin.

Koko kuvion täydellisti politiikan tutkija Johanna Vuorelma, joka twiittasi elokuussa, kun asiantuntijat olivat haukkuneet Kiurun tilannearvion, että ”onneksi koronakeskustelussa kuuluu vahvasti asiantuntijoiden ääni, joka perustuu faktoihin ja tilastoihin värikkään uhkaretoriikan sijaan.” Tämä meni pieleen vain sen osalta, että Kiuru oli oikeassa, asiantuntijat eivät. Kiurun näkemys nimittäin perustui asiantuntijoiden mallinnukseen, kun taas asiantuntijoiden näkemyksen perusteista on vaikea sanoa mitään.

Koronapandemian yksi toistuvista teemoista taitaakin olla asiantuntemuksen hybris, kun uskoo enemmän omaan näppituntumaan kuin todellisen maailman dataan ja harkittuihin mallinnuksiin. Todellinen maailma voittaa aina.

 

Hiilamo nostaa esille kuitenkin hyvän pointin. Viranomaisten arvostelu herättää epäluottamusta viranomaisia kohtaan. Tämä on aihe, jota olen pohtinut paljon. Voivatko kommentointini herättää epäluottamusta THL:ää tai muita viranomaisia kohtaan? Milloin on tutkijana oikeutus tai jopa velvollisuus todeta, että viranomainen puhuu nyt omiaan? Milloin kriitikki on niin pienistä asioista nillittämistä, että on hyödyllisempää olla hiljaa?

Koronapandemian osalta tällaista ongelmaa ei oikein ollut. THL lähti liikenteeseen keväällä 2020 ajatuksella, ettei niitä koronavirustestejä tarvitse niin paljon tehdä ja toisaalta arvioi koronaviruksen aiheuttaman kuolleisuuden kertaluokalla liian pieneksi. Nämä ovat niin valtavia virheitä, että niiden korjaamatta jättäminen aiheuttaisi suuremman loven THL:n uskottavuuteen kuin vaikeneminen.

Olen osittain kasvatustieteilijä ja opettajankouluttaja, joten minun on vaikea väistää ajatusta, että ihmiset ansaitsevat tiedon, ja he osaavat sitten toimia tiedolla järkevästi.

Loppujen lopuksi THL on eniten vastuussa omasta luottamuksestaan. Mahdollinen epäluottamus ei ole mikään vapaudu vankilasta -kortti. THL:n työntekijät, kuten Hiilamo, ovat vastuussa laitoksen synnyttämästä luottamuksen tunteesta.

Oma roolini on selkeä, sillä olen yksittäinen, itsenäinen tutkija. Minun ulostuloistani voi syyttää vain minua. Instituutioilla, kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella, tilanne on erilainen, kun voi olla vaikea erotella mikä on instituution kanta ja mikä on tutkijan omaa yksityisajattelua.

Yksittäisten ihmisten kritiikki helposti johtaa maalittamiseen tai epäreiluun asetelmaan, jossa ihmistä henkilökohtaisesti syytetään kannasta, jota vain virkamiehenä joutuu edustamaan. Asiat henkilöityvät helposti. Siksi monesti olen välttänyt yksittäisten toimijoiden nimeämistä, kun olen koennut tarvetta kriitikille. Tämä vaatii tietenkin vähän tasapainoilua: jos instituution yksittäinen tutkija sanoo jotain tyhmää, onko se hänen vai instituution vika?

Itse olen toistuvasti pohtinut, että miksi minusta tuli suosittu haastateltava koronapandemian aikana. Ainoa syy minkä keksin, on se, että infektioepidemiologian osaaminen on Suomessa aika ohutta ja merkittävä osa ihmisistä on THL:n listoilla. Yrittäkääpä nimetä infektioepidemiologi, joka ei työskentele THL:ssä!

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tietenkin iso toimija tartuntatautien toimintakentällä. Monet ulkopuoliset tutkijatkin varovat THL:n suoranaista kritisoimista, koska laitos on monella tapaa välttämätön yhteistyökumppani esimerkiksi viranomaisasemansa takia. Tämä tietenkin aiheuttaa epäterveen tilanteen tieteen kentällä. Minulla ei ole mitään yhteistyötä – ainakaan vielä – THL:n kanssa, joten olin vapaa puhumaan ajattelematta, miten tämä vaikuttaa tieteellisiin yhteistöihin. THL:n kriitikon aseman otin vastaan ehkä vähän liian innokkaasti, ja se osittain harmitti pandemian myöhemmissä vaiheissa.

Pandemia-ajan tärkein oppi minulle tiedeviestijänä lieneekin, että valtaa siihen, minkä roolin tämänkaltaisissa kriiseissä saa, ei ole kovinkaan pitkälle omissa käsissä.

 

Heikki Hiilamo nostaa kolumnissaan tikun nokkaan joulukuun 2021 Eroon koronasta –ulostulon, jossa vaadimme tiukkoja toimia omikron-aallon hillitsemiseksi. Tässä Hiilamolta unohtuu konteksti: Tanskassa ja Norjassa oli mallinnuksessa saatu ulos ”hirmuluvut” päivätartunnoissa ja THL:n Mika Salminen – oletettavasti infektioepidemiologi - oli jo Helsingin Sanomien haastattelussa kommentoinut mallinnuksia niihin perehtymättä. Salminen muun muassa totesi, että nämä mallinnukset eivät olisi perustuneet epidemiologiseen malliin, vaikka ne perustuivatkin. THL oli niukka ottamaan kantaa, kun omikron oli vauhdilla leviämässä. Sen sijaan tehohoidon koordinoivan keskuksen toimijat olivat jo vaatineet niin sanotun hätäjarrun vetämistä tehohoitokapasiteetin turvaamiseksi.

Suomessa ei päivittäisten tartuntojen määrä tarkemmin pystytty jälkikäteen arvioimaan, mutta Englannissa satunnaisotokseen perustuva valvonta paljasti, että ensimmäisessä omikronaallossa noin prosentti kansalaisista sai tartunnan päivässä. Suomessa tämä tarkoittaisi 50 000 tartunnan määrää. Englannissakin oli tuolloin käytössä monenlaisia koronarajoituksia ja kolmannet rokotukset olivat edenneet nopeammin kuin Suomessa, joten jälkikäteenkin 100 000 tartuntaa päivässä kuulostaa ihan relevantilta ennusteelta rajoittamattomalla leviämisellä.

Hallitus veti seuraavana päivänä hätäjarrusta.

 

Eniten pidin Eroon koronasta –verkoston toiminnassa sen poikkitieteellisestä luonteesta. Siinä missä osaan oman asiantuntemukseni perusteella arvioida epidemian hallinnan vaikutuksia itse taudinaiheuttajille, keskustelu muiden tutkijoiden kanssa auttoi hahmottamaan asioiden välisiä yhteyksiä. Mielenkiintoista oli muun muassa keskustella ekonomistien kanssa siitä, mitkä ovat oikeasti taloudellisesti kannattavampia kehityskulkuja. Tukahduttaminen esimerkiksi oli taloudellisesti kannattavampaa kuin päästää virus leviämään valtoimenaan tai korkealla tartuntatasolla. Siinä missä muuten olin melko pitkälle riippuvainen ennen pandemiaa luoduista verkostoista, Eroon koronasta monipuolisti tätä merkittävällä tavalla. 

Hiilamo kirjoittaa, että ”viruksen käytöksen ennustaminen vaatii kapeaa erityisasiantuntemusta.” Tämä on tavallaan totta: selvästikään monilla viruksen kanssa toimineilla ei ollut sellaista erityisasiaintuntemusta, jonka esimerkiksi matemaattisesta ekologiasta saa. Virus on kuitenkin vain pieni osa pandemiaa: pandemia on lähtökohtaisesti yhteiskunnallinen ongelma. Ihminen on pandemian aiheuttanut ja ihminen pandemiasta kärsii. Tämän takia toimiva monitieteinen lähestymistapa on välttämätön.

Valtioneuvosto pyrki osaltaan luomaan monitieteistä tilannekuvaa. Jotenkin minulle kuitenkin jäi kuitenkin olo, että tämä jäi puolitiehen. Esimerkiksi exit-työryhmien raporteissa viruksen leviäminen oli annettuna pohjana ja eri asiantuntijoiden rooli vaikuttivat enemmän erilliseltä toiminnalta. Tiedepaneeli onnistui vähän paremmin tuottamaan tätä tilannekuvaa, sillä eri tieteenalat keskustelivat siinä huomattavasti paremmin. Harmi, että tämä jäi kertapuristukseksi.

En tiedä myöskään mikään Eroon koronasta -ryhmän vaikutus oli suomalaiseen pandemianhoitoon - ehkäpä historiankirjoitus kertoo tästäkin enemmän. Monesti ryhmälle on tuntunut sovitellun merkittävänkin toimijan asemaa. Tiedeviestintää tekevänä tutkijana olen jo aika lailla tottunut siihen, että toiminnan todellinen vaikutus on vaikea arvioida, etenkin spontaaneissa hankkeissa, joissa ei ole erikseen pohdittu, miten vaikuttavuutta arvioidaan.

Poikkitieteellinen keskustelu tulee olemaan tulevaisuudessakin tärkeä niin pandemioiden kuin muiden ympäristökriisien ratkaisussa. Lisäksi tärkeää tulee olemaan se, että erimielisetkin mielipiteet pääsevät esille, eivätkä valtion virastoista riippumattomat tutkijat epäile arvostella hallintokoneiston toimintaa.

Kommentit (5)

Vierailija
6/5 | 

Kiitos tästä jutusta. Pandemian alkuvaiheessa, jolloin täällä kotimaassa todettiin, ettei maskeista ole mitään hyötyä, olin hyvin epäuskoinen ja hölmistynyt, koska minulla on ystäviä ja sukulaisia maissa, joissa maskit otettiin ensimmäisten suojatoimien joukossa käyttöön. Heille oli varhaisessa vaiheessa myös kerrottu aerosolileviämisestä. Tämä ristiriita kotimaan ja muiden tuntemieni maiden välillä ajoi minut etsimään tutkimuksia ja lisätietoja. Kv-tutkimusten ja -kokemusten seurannasta tuli osa päivärutiiniani ja huomasin, kuinka kuilu Suomessa kerrotun ja kv-ohjeistuksen välillä kasvoi kasvamistaan. Tässä vaiheessa törmäsin Eroon koronasta -ryhmään. Tuota ryhmää saa kiittää siitä, että he ovat jakaneet meillä ajantasaista kv-tutkimustietoa ja kertoneet epidemian tilanteesta rehellisesti silloinkin, kun THL:n suulla on kerta toisensa jälkeen kerrottu, että pandemia on ohi eikä koronasta tarvitse välittää. Minä ja perheeni kiitämme Eroon koronasta -ryhmää siitä, että heidän ohjeistuksellaan olemme säilyneet tartunnoitta ja terveinä, emmekä silti ole eristäytyneet elämästä. Heille kuuluisi tekemästään työstä tiedonjulkistamispalkinto. He ovat hoitaneet sen työn, joka olisi kuulunut THL:n vastuulle ihmisten terveyden ja hengen turvaajina. THL ei ole ainoastaan jättänyt päätehtäväänsä tekemättä, vaan he ovat myös nostaneet esille näkemyksen, jonka mukaan vanhat ihmiset joutavatkin jo kuolla, koska ovat perussairaita ja iäkkäitä. Tuota ajatusta meille on hoettu liki viikoittain ja se on vastoin kaikkia ihmisarvoisen elämän ja hyvinvointivaltion arvoja. THL on näin ollen aivan omin teoin onnistunut rapauttamaan luottamuksen toimintaansa. Mikäli näin aiotaan jatkaa, THL:llä ei ole enää olemassaolon oikeutusta. Meillä on perustuslain suoja hengen ja terveyden osalta sekä myös oikeus tuntea, että elämämme on arvokas. Yhdenkään ihmisryhmän ei kuulu enää koskaan kuulla kotimaassamme viranomaiselta, että he joutavat kuolla. 

Vierailija
7/5 | 

Luin Hiilamon kolumnin ja jäin odottamaan, milloin hän antaa saman täyslaidallisen ECDC:lle. Kyseinen laitos kun on tuonut esiin täsmälleen samoja huolia ja  varoituksia kuin @eroonkoronasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
Heinäkuu
2016
2015
2014
Sisältö jatkuu mainoksen alla