Lapsia. Kuva: daveparker / Wikimedia Commons
 

Omituisin argumentti sille, ettei kouluissa pitäisi puhua sukupuolen moninaisuudesta, on hämmentymisargumentti. Sen mukaan sukupuolen moninaisuudesta puhuminen sekoittaa lasten päät, eivätkä lapset enää tiedä mitä sukupuolta ovat! Tämän logiikan mukaan transsukupuolisuudesta puhuminen houkuttelee viattomat pojat ja tytöt sukupuolettomaan limboon, jossa lapsen psyykkinen kasvu häirintyy ja ties mitä ongelmia ratkotaan terapiassa pitkälle aikuisuuteen.

Tämä on tietenkin puhdasta soopaa.

Harmillista on, että asiasta on kuitenkin hyvin vähän tutkimusta. Lasten sukupuoli-identiteetin kehityksen pitkäaikainen seuraaminen on vaikeaa, etenkin koska transsukupuolisuuden tai edes sukupuoliepätyypillisyyden hyväksyminen lapsissa on ollut viime vuosikymmeninä melko vähäistä.

Sanaston selvityksenä: Transsukupuolinen tarkoittaa sitä, että yksilö identifioituu kokonaan tai osittain eri sukupuoleen kuin mihin hänet on syntymässä määritelty. Cissukupuolinen on tämän vastakohta: syntymässä määritelty sukupuoli vastaa yksilön identiteettiä. Muunsukupuolinen on henkilö, jonka sukupuoli-identiteetti on jotain muuta kuin yksiselitteisesti mies tai nainen. Sukupuoliepätyyllinen puolestaan tarkoittaa käyttäytymistä tai sukupuolen ilmaisua tavalla, jota ei pidetä syntymässä määritellylle sukupuolelle tyypillisenä. Jos henkilön käytös tai sukupuolen ilmaisu on sukupuoliepätyypilllinen, tämä ei kuitenkaan tarkoita, että henkilö olisi välttämättä trans- tai muunsukupuolinen.

Washingtonin yliopisto professori Kristina Olson on kuitenkin viisi vuotta sitten käynnistänyt pitkittäisen tutkimuksen, jossa on tarkoitus seurata yli 350 sukupuoliepätyypillistä lasta jopa kahdenkymmenen vuoden ajan aikuisuuteen.

Tutkimushanke on jo viiden vuoden aikana tuottanut paljon tietoa, joka on tarkemmin ajateltuna melko itsestään selvää, mutta silti hyvinkin tarpeellista. Tutkimusryhmä on selvittänyt 5-12-vuotiaiden translasten sukupuoli-identiteettiä erilaisten testien kautta, ja lopputuloksena translapset eivät eronneet mitenkään cislapsista. He identifioituivat aivan yhtä selkeästi sukupuoleensa kuin cislapsetkin. Transsukupuolisuus ei siis johdu ”hämmennyksestä”, vaan selkeästä ja melko pysyvästä identifikaatiosta.

Ryhmä on myös selvittänyt, että translapset eivät ole sen masentuneempia kuin cislapset, mutta kärsivät hieman enemmän ahdistuneisuudesta.

 

Uusimmassa tutkimuksessaan ryhmä on vertaillut sukupuoliepätyypillisesti käyttäytyviä tai sukupuoltaan ilmaisevia lapsia ja tarkastellut kuinka monet heistä ovat sosiaalisesti korjannut sukupuoltaan eli tehnyt sosiaalisen transition. (Suomeksi käytetään molempia termejä, valitsin tässä tekstissä transition.)

Lapset eivät voi korjata sukupuoltaan juridisesti saati kirurgisesti, mutta he voivat siirtyä elämään kokemaansa sukupuolta ulkoisin merkein, kuten muuttamalla nimeään, ulkonäköään tai esimerkiksi vaatetusta. Tutkimuksessa tutkijat käyttivät kriteerinä sosiaalisesta transitiosta sitä, että lapset olivat vaihtaneet pronominia, joilla heihin viitataan. Englannin kielessä tämä tietenkin on merkittävä muutos, kun esimerkiksi aiemmin maskuliinilla he-pronominilla viitattu lapsi toivoo itsestään käytettävän ennemmin feminiiniä, she-pronominia.

Tutkimuksen tulokset olivat suhteellisen selviä: mitä sukupuoliepätyypillisemmät tulokset testeistä lapsi sai, sitä todennäköisemmin hän kävi läpi sosiaalisen transition. Transition läpi käyneet eivät eronneet cissukupuolisista, eivätkä jo tutkimuksen alussa transsukupuolisina eläneistä transsukupuolisista sukupuolensa edustajista. Vaikuttaa siltä, että mitä nuorempana transitio tehdään, sitä todennäköisemmin lapsi tulee aikuisenakin identifioitumaan transsukupuoliseksi.

Mielenkiintoinen havainto oli myös, että sosiaalisen korjauksen läpi käyneet olivat yhtä sukupuoliepätyypillisiä ennen ja jälkeen transition. Nimen, sukupuolipronominin, vaatetyylin tai hiusten leikkauksen muuttaminen ei siis vaikuta lapsen sukupuoli-identiteettiin.

Transsukupuoliset lapset eivät siis ole hämmentyneitä, vaan heidän päätöksensä vaikuttaa olevan vakaan, pitkäaikaisen harkinnan tulos, joka ei muuta heidän sukupuoli-identiteettiään. Aikaisemmasta tutkimuksesta tiedetään, että jo 3-5 –vuotiailla voi olla johdonmukainen transsukupuolisuuden suuntaan kehittyvä identiteetti. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö sukupuoli-identiteetti voi muuttua myöhemminkin, mutta merkittävä osa transsukupuolisista tuntuu olevan transsukupuolisia koko elämänsä.

Vanhemmat ovat tietenkin keskeisiä portinvartijoita ja toisaalta lapsen sosiaalisen transition mahdollistajia. Yhteiskunnassamme on helpompaa olla cissukupuolinen kuin transsukupuolinen ja lasten pitää usein ensimmäisenä vakuuttaa omat vanhempansa transsukupuolisuudestaan. Joskus tämä on helpompaa ja joskus vaikeampaa.  

Tutkimus kuitenkin viittaa siihen, että vanhempien huoli voi olla turhaa: koska lapsen sosiaalinen transitio ei muuta lasta, sitä ei ole myöskään syytä pelätä. Se ei aseta lasta millekään tietylle kehityskululle. Se ei hämmennä lasta. Se ei sanele lapsen tulevaisuutta. Sosiaalinen transitio vaikuttaa olevan vahvasti lapsen oma päätös.

Kannattaa huomata, että tutkimukseen mukaan tulleet perheet ovat tulleet mukaan omasta aloitteestaan. Voinee siis olettaa, että näissä perheissä lapsen transsukupuolisuuteen ei todennäköisesti suhtauduta negatiivisesti, vaikkakin kokemus voi tietenkin olla joissain perheissä hämmentävä. Perheissä on siis annettu lasten ilmaista sukupuoltaan suhteellisesti vapaammin kuin keskimäärin kaikissa perheissä.

Tutkimus myös mittaa sukupuolisuutta janalla maskuliinisesta feminiiniseen, mikä tietenkin herättää kysymyksen, että miten muunsukupuoliset lapset sopivat tähän joukkoon. Osa heistä varmasti istuu janan keskivaiheille, mutta kaksiulotteinen tarkastelu tapa varmasti menettää osan sukupuolisesta moninaisuudesta. Tässä tutkimuksen pitkäaikaisuus on varmasti hyöydyksi: aikuiset osaavat varmasti sanoittaa omaa sukupuolisuuttaan monipuolisemmin kuin lapset ja muunsukupuolisuus saadaan helpommin näkyviin tutkimusaineistossa.

 

Kokonaisuutena tulokset vaikuttavat vihjaavan hyvin vahvasti, että sukupuolisuuden tunne on synnynnäinen samassa mielessä kuin seksuaalinen suuntautuminenkin on. Lapsi ei opi sukupuoltaan siinä mielessä, että lapsi katsoo jalkojensa välissä olevaa elintä ja totea sen perusteella olevan poika tai tyttö, vaan sukupuoli-identiteetti on tästä erillinen kehittyvä kokonaisuus. Se mikä vaikuttaa sukupuoli-identiteettiin on vielä heikosti tunnettu, mutta ainakin monimutkaiset geneettiset ja kehitysbiologiset mekanismit ovat mukana.

Jari Sinkkonen on haastatteluissaan sanonut, että kasvatus ei pysty tekemään ihmeitä: "Ylipäätään puhe siitä, että kasvatus olisi jokin kaikkivoipa keino ohjata lasta haluttuun suuntaan ei ole totta. Ei edes kaikkein hyvää tarkoittavinkaan kasvatus voi hallita lasta, sillä lapsi kasvaa niin kuin kasvaa."

Sinkkonen on tässä oikeassa: kasvatuksella tuskin pystytään vaikuttamaan lapsen sukupuoleen, ja tutkimuksen perusteella näyttää, että lapsi kasvaa niin kuin kasvaa. Aikuisilla on kuitenkin mahdollisuus antaa lapselle rauha kasvaa siinä sukupuolessa, jossa lapsi kokee olevansa. Se vaikuttaa olevan lasten mielenterveyden kannaltakin paras vaihtoehto.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (14)

Ida

Anteeksi pari kohtaa jäi epäselväksi.

"Vaikuttaa siltä, että mitä nuorempana transitio tehdään, sitä todennäköisemmin lapsi tulee aikuisenakin identifioitumaan transsukupuoliseksi" -> tarkoitatko tällä sukupuoliepätyuppilliseksi vai muuttuvatko sukupuoliepätyypilliset lapset transukupuolisiksi aikuisuudessa?

Toinen kohta: "Mielenkiintoinen havainto oli myös, että sosiaalisen korjauksen läpi käyneet olivat yhtä sukupuoliepätyypillisiä ennen ja jälkeen transition. Nimen, sukupuolipronominin, vaatetyylin tai hiusten leikkauksen muuttaminen ei siis vaikuta lapsen sukupuoli-identiteettiin." -> tarkoittaako tämä sitä että jos syntymässä pojaksi määritelty lapsi käyttäytyy kuin tyttö ja käyttää itsestään tyttö sanaa hän silti käyttäytyy epätyypillisesti tytöksi vai sitä että hän edelleen itse määrittää itsensä sukupuoliepätyypilliseksi? Vai mitä?

Tuomas Aivelo
Liittynyt3.1.2014
Viestejä210

Ida kirjoitti:

"Vaikuttaa siltä, että mitä nuorempana transitio tehdään, sitä todennäköisemmin lapsi tulee aikuisenakin identifioitumaan transsukupuoliseksi" -> tarkoitatko tällä sukupuoliepätyuppilliseksi vai muuttuvatko sukupuoliepätyypilliset lapset transukupuolisiksi aikuisuudessa?

Mitä sukupuoliepätyypillisempi lapsi, sitä todennäköisemmin tulee identifioitumaan transsukupuoliseksi. Samaten mitä sukupuoliepätyypillisempi, niin sitä aiemmin sosiaalinen transitio vaikuttaa tapahtuvan. Sukupuoliepätyypillisyys ei sinänsä ole identiteetti.

Ida kirjoitti:
Toinen kohta: "Mielenkiintoinen havainto oli myös, että sosiaalisen korjauksen läpi käyneet olivat yhtä sukupuoliepätyypillisiä ennen ja jälkeen transition. Nimen, sukupuolipronominin, vaatetyylin tai hiusten leikkauksen muuttaminen ei siis vaikuta lapsen sukupuoli-identiteettiin." -> tarkoittaako tämä sitä että jos syntymässä pojaksi määritelty lapsi käyttäytyy kuin tyttö ja käyttää itsestään tyttö sanaa hän silti käyttäytyy epätyypillisesti tytöksi vai sitä että hän edelleen itse määrittää itsensä sukupuoliepätyypilliseksi? Vai mitä?

Aah, tästä suunnittelin lauseen lisäämistä, mutta epäilin, että se olisi vielä sotkenut enemmän: transtytöt ja cistytöt eivät tilastollisesti eroa toisistaan sukupuoliepätyypillisyyden suhteen (- siis ovat yhtä tyypillisiä), eivätkä transition läpi käyneet ennen transitiotakaan eronneet näistä.

Pertti_S

Tuskin ne lapset mitään seksuaalisuussukupuolia miettii. Kattovat vaan että toisilla on pippelit ja toisilla pimpit. Pippelityyppejä kutsutaan pojiksi ja pimppityyppejä tytöiksi. Jos on jotai muuta ni sit kutsutaan muuksi. Seksuaalisuus opitaan sitten myöhemmin ja tuskin edes olisi outoa, että Pekka tykkää Penasta, jos ei sitä lapselle erikseen kerrottaisi.

Mona

Tää sun kommentti ei liity mitenkään aiheeseen. Luitko edes juttua?

nikokristiina

Älyttömän mukavaa transihmisenä lukea kerrankin asiallisesti ja positiivisesti transsukupuolisuutta käsittelevä kirjoitus.

Jussi 23

350 seurattavan otanta ei riitä lähellekään tieteelluseksi titkinutkimukseksi. Siis tehtyjen johtopäätösten lähteeksi. Kolminkertaisen tulisi olla

Vierailija

Kiitos asiallisesta ja hyvästä artikkelista. Oma lapseni on alkuaikojen päättäväisestä vastustuksestamme) huolimatta ollut aina päättäväisesti trans.

hämmentynyt

Hei,

tämä hämmentymisargumentti on kyllä köykäinen, mutta ei se täysin hakoteillä ole. Nähdäkseni ongelma kun on siinä, että aina ei ole selvää, mitä sukupuolella oikeastaan tarkoitetaan. Nyt menee iloisesti sekaisin biologinen sukupuoli, sosiaaliset sukupuoliroolit ja sukupuoli-identiteetti. Sukupuoli-identiteetti toki liittyy sekä biologiaan (suhde kehoon) että siihen, miten näkee ja kokee nuo sosiaaliset roolit.

Jos sitten lapsille aletaan puhua sukupuolen moninaisuudesta, niin mistä oikeastaan puhutaan?

Puhutaanko intersukupuolisista, eli siitä, että biologisessakin sukupuolessa on variaatioita? Tämä lienee kaikille ok? Ei se uhkaa tai muuta sitä, että ihminen on suvullisesti lisääntyvä eläin, eli siinä mielessä binaarinen. Mutta tämä on vain biologiaa, ja sillä pitäisi olla sosiaalisesti vain tietyissä asioissa merkitystä! (Kuukautiset ym, lisääntymiseen liittyvät asiat, kehojen erilaisuus: urheilussa jako miehiin ja naisiin biologian perusteella on järkevää, vaikka intersukupuolisten asema onkin hankala.)

Tai puhutaanko siitä, että tytöille tyypilliset tai pojille tyypilliset jutut ovat sosiaalisia rooleja, niitä ei tarvitse noudattaa, niitä voi rikkoa ja tehdä toisin, eikä niiden perusteella saa kiusata, niin tässä ei liene kenellekään ongelmaa?

Mutta jos sen perusteella, kuinka tyypillinen suhteessa sukupuolirooleihin on, aletaan puhua niin, että "Mikko kun tykkää tyttöjen jutuista, niin Mikko voikin itse asiassa olla tyttö" - niin tämähän on hämmentävää. Miksi leikit, vaatteet ym. täytyy yleensäkään sukupuolittaa? Miksi Mikko ei vain voi tehdä tyypillisesti ns. tyttöjen juttuja?

Tällainen ajattelu (että Mikko onkin ehkä tyttö) ylläpitää ajatusta biologisesta essentialismista (että biologia määrää persoonan/kiinnostuksen kohteet ja tässä Mikon kohdalla on vain joku ikään kuin biologinen variaatio..). 

Miksi emme voisi vain vähentää asioiden kategorisointia tyttöjen ja poikien jutuiksi? Miten puhut lapselle sukupuoli-identiteetistä ilman, että samalla tulet vahvistaneeksi sukupuolirooleja? Eikö sukupuoliroolit tulisi purkaa?

Mitä yleensäkin tarkoittaa "ilmaista sukupuoltaan"?

Kyllähän tässä on hämmentävää puhetapaa kerrakseen..

Nainen joka tekee mitä haluaa

Samaa mieltä: biologinen sukupuoli, sosiaaliset sukupuoliroolit ja sukupuoli-identiteetti ovat osin eri asioita. Miksi niin kovasti pitää sukupuolistaa asioita?Biologisesti nainen joka tykkää rassata autoja ja käydä metsästämässä, pukeutua miesten(kin) vaatteisiin tai tekee jotain muuta maskuliiniseksi määriteltyä asiaa, voi olla sukupuoli-ideniteetiltään täysin nainen, joka on tehnyt elämänsä valinnat omista intresseistään käsin. Sukupuoliroolin rikkominen on vapautta ja voi olla täysin tietoista, jos ahtaat kulttuuriset ja yhteiskunnalliset roolit ärsyttävät. Ja tämä on hyvin tavallista että näin käy.
Lapselle samaa sukupuolta oleva kaveri on tärkeä, ja hän hämmentyy jos aikuinen tulee saarnaamaan että on ok että Matti tykkää Pekasta.
On ehdottoman tärkeää että lapsi ja aikuinen saa itse määritellä oman identiteettinsä oman kehittymisen sä mukaan.ilman että joka asiaa, harrastusta ja väriä sukupuolistetaan.
Transitio? Kuulostaa siltä että jollekulle tehdään " transitio". Mitäs jos annettaisiin kunkin yksilön kasvaa omaksi itsekseen omaa polkuaan. Jokainen itse tuntee mitä on, ja tämäkin saattaa vaihdella.

Tieto on taitoa

Soopaa koko juttu. Geneettinen perimä ja perimätieto pohjautuu ainoastaan selvinneiltä ihmisiltä. Viisaus on opittua ja sen pitäminen on selviytymisen edellytys. Sairaudet pyrkivät myös leviämään sillä se on sairauden edellytys. Tästä syystä sairaat pitää eristää silloin kun he yrittävät levittää sairautta tavalla tai toisella. Jos yhteiskunta alkaa sairastelemaan se tuhoutuu sisältäpäin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
Heinäkuu
2016
2015
2014