Kuvassa mäyrä. Kuva: James Lindsey / Wikimedia Commons

 

Olin pari viikkoa sitten Yle Radio 1:n Tiedeykkösessä keskustelemassa punkeista. Oma osuuteni keskittyi punkkien aiheuttamaan liha-allergiaan, josta olen kirjoittanut aiemmin blogissani, mutta keskustelimme myös metsästyksen vaikutuksesta borrelioositapauksiin.

Hirvieläimet ovat punkkien tärkeitä isäntiä ja mitä enemmän hirvieläimiä on, sitä enemmän punkkejakin on. Koska punkit levittävät borrelioosia aiheuttavaa Borrelia-bakteeria, hirvien määrän vähentäminen vähentäisi punkkien määrä. Vähemmän punkkeja puolestaan tarkoittaa, että Borrelia tarttuisi harvemmin ihmiseen. Tai näin ainakin metsästyksen perustelu menee.

Metsästyslogiikassa on kaksi ongelmaa: Borrelialle kaikki isännät eivät ole tasaveroisia - bakteeri kun tykkää toisista isäntälajeista enemmän kuin toisista - ja metsästyksen vaikutukset ovat usein arvaamattomia. Kumpikin näistä on oman blogikirjoituksensa arvoinen ongelma, joten tartutaan nyt vain tuohon jälkimmäiseen osaan.

 

Tautien tarttuminen villieläinten ja kotieläinten tai ihmisen välillä on aina monimutkainen ekologinen vuorovaikutus. Mukaan kuuluu vähintään kolme eri lajia, villieläinisäntä, kotieläinisäntä ja itse loinen, joilla kaikilla on omat elintapansa ja populaation kokoa säätelevät tekijänsä. Metsästys on puolestaan luonteeltaan tylppä ase: sillä on vaikea tehdä hienovaraista muokkausta villieläinisäntäpopulaatioon.

Otetaan esimerkki, Briteissä poliittisesti kiistanalainen mäyrien metsästys. 

Brittimäyrät kantavat nautatuberkuloosia (Mycobacterium bovis). Tauti leviää nopeasti ja tehokkaasti mäyrästä toiseen, etenkin mäyrien pesäverkostoissa ja se voi edelleen tarttua liha- ja maitokarjaan. Tartunnan saaneet naudat pitää EU-lainsäädännön perusteella teurastaa. Nautatuberkuloosi voi tarttua ihmisille, esimerkiksi maidon kautta, mutta nämä tapaukset ovat harvinaisia. Yhdistyneen kuningaskunnan kokonaiskulut taudista, eli maanviljelijöille maksettavat korvaukset lopetetuista eläimistä, ovat noin sadan miljoonan euron luokkaa.

Koska sata miljoonaa euroa on paljon rahaa, nautatuberkuloosin leviämistä mäyristä nautoihin on yritetty vähentää, muun muassa metsästämällä mäyriä. 

Biologin onneksi britit ovat ainakin yrittäneet lähestyä asiaa tieteen kannalta ja ovat selvittäneet kattavasti miten hyvin mäyränmetsästys auttaa nautatuberkuloosin ehkäisyssä. 90-luvulla aloitettu viidenkymmenen miljoonan punnan tutkimusprojekti kesti kymmenen vuotta ja lopputulos oli, että metsästys ei varsinaisesti auta.

Tutkimuksen päätulokset julkaistiin Nature-lehdessä: Alueilta, joilta mäyriä metsästettiin, nautatuberkuloosin esiintyvyys naudoissa väheni noin viidenneksen, mutta metsästysalueen ulkopuolella esiintyvyys kasvoi neljänneksen. Jos alueella oli meneillään nautatuberkuloosiepidemia, mäyrien metsästys vahvisti entisestään epidemiaa.

Tutkijat epäilivät, että ratkaiseva tekijä on mäyrien liikkuminen. Jos mäyrätiheys on matalampi, mäyrät liikkuvat enemmän. Mitä tahansa hyötyä mäyrien tiheyden väheneminen tuokin, lisääntynyt yksilöiden liikkuminen vie sen mennessään. Erityisen vaikea tilanne on juuri metsästyksen alkaessa: tällöin sosiaalinen verkosto romuttuu nopeasti, vaikka yksilötiheydet olisivat vielä korkeita.

Mäyrät ja naudat eivät luonnossa varsinaisesti kohtaa toisiaan. Kun laitumilla olleiden lehmien ja mäyrien liikkeitä seurattiin GPS-pannoilla, huomattiin etteivät mäyrät koskaan tulleet lähelle lehmiä. Todennäköisin tapa, miten tuberkuloosi tarttuu mäyriltä naudalle onkin ulosteiden mukana: mäyrät liikkuvat laitumilla öisin ja lehmät laiduntavat tismalleen samoilla alueilla päivisin.

Tutkimus ei aina käänny helposti politiikkatoimiksi, kuten ei tässäkään tapauksessa. Metsästyksen tehon kyseenalaistaneen tutkimuksen jälkeen hallituksen tiedeneuvonantaja kuitenkin suositti mäyrien metsästystä. Labour-hallitus ei mäyriä juuri metsästänyt, mutta konservatiivihallitus jatkoi metsästystä 2010-luvulla. Tämä siitä huolimatta, että metsästys voi pahentaa nautatuberkuloositilannetta.

Oma kysymyksensä tietenkin on kuinka helppoa mäyrien metsästäminen on. Brittihallituksen viimeiset tavoitteet vähentää mäyräkantaa ovat epäonnistuneet pahasti

Mäyränmetsästyksen vastustajien mielestä tärkeämpää olisi panostaa mäyrien rokottamiseen tuberkuloosin varalta ja laiduntavien nautojen liikkumisen rajoittamiseen niin, että naudat kohtaavat harvemmin mäyrien ulostetta, josta voivat saada tartunnan.

Kolmas näkökulma on olla välittämättä koko nautatuberkuloosista: maidon pastörointi käytännössä poistaa mahdollisuuden, että ihmiset saavat tartunnan lehmänmaidosta. EU:n tavoitteena kuitenkin on nautatuberkuloosin hävittäminen Euroopasta, joten EU:n säännökset vaativat nautojen lopettamista. Kuinka toteutettavissa oleva koko tavoite sitten on? Brittien esimerkki näyttää, että helppoa se ei ole. 

Kommentit (0)

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2017
Heinäkuu
2016
2015
2014