Pieter Brueghel vanhemman maalaus Baabelin tornista / Wikimedia Commons

 

Suomi tieteen kielenä näivettyy, kuulemma, koska yliopistoissa painotetaan kansainvälisyyttä.

Näen yliopistolaitoksella kahtalaisen roolin tutkimustiedon tuottamisessa ja jakamisessa: yliopistojen pitää tuottaa kansainvälisesti korkealaatuista tietoa ja toisaalta edistää tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Tämä ei ole pelkästään subjektiivinen näkemykseni, vaan osa yliopistolain muotoilua yliopistojen tehtävistä.

Ihmiskunnan ongelmat, kiinnostuksen kohteet ja ajatukset ympäri maailman eivät kuitenkaan ole kovin erilaisia. Miksei suomalainen tutkimus voisi kiinnostaa ympäri maailman? Tieteen tehtävänä on juuri tuottaa tietoa jolla on yleistettävyyttä tutkitun aineiston ulkopuolella.

Sanotaan se nyt suoraan: minusta Helsingin yliopistossa ei kannata tehdä tutkimusta, joka kiinnostaa vain suomalaisia. Toisaalta: Helsingin yliopistossa ei kannata myöskään tehdä tutkimusta, joka ei kiinnosta ketään suomalaista.

En ole koskaan erityisen vakuuttunut, kun joku tieteenala asemoi itseään erityiseksi. Hannu Heikkinen nostaa Helsingin Sanomien vieraskynässä kasvatustieteelle tällaisen roolin, erityisen kansallisen merkityksen. Tämä on hassua, koska samaan aikaan suomalaisesta koulutuksesta ollaan tekemässä vientituotetta, johon kohdistuu maailmanlaajuinen kiinnostus.

En kiellä, etteikö kielen merkitys olisi erilainen eri aloilla: jossain todellisuutta luodaan enemmän suomen kielen pohjalta, toisaalla taas jaetun huonon englannin pohjalta. Eikö siksi olisikin tärkeää, että niillä aloilla, joilla on kieli on erityisen merkittävä tekijä, myös tutkijoiden kielellinen monimuotoisuus olisi mahdollisimman laaja?

 

Ongelma on tietenkin kahtalainen: millä kielellä tutkimusta kannattaa tehdä ja millä kielellä tutkimustulokset kannattaa julkaista? Ensimmäiseen ei tietenkään yksittäinen tutkija voi sen liiemmin puuttua, sillä tutkimus tapahtuu lähes poikkeuksetta äidinkielellä. Tämän osalta kysymys on lähinnä siinä minkä kielisiä ihmisiä yliopiston pitäisi palkata. Minun on jotenkin vaikea nähdä, miten yliopisto voisi olla palkkaamatta ihmisiä, jotka äidinkieleltään eivät ole suomenkielisiä, jos nämä ovat muuten lupaavimpia tutkijoita.

(Oman ongelmansa tuottaa tietenkin yliopiston koulutustarpeet. Yliopistolain perusteella Helsingin yliopiston opetus- ja tutkintokieli on suomi ja ruotsi, ja lisäksi yliopisto saa päättää muun kielen käytöstä. Se, miten laajalti opetusta tarvitsee olla esimerkiksi suomeksi, on avoin kysymys. Kun yliopiston niin opiskelija- kuin professorirekrytoinnit suuntautuvat yhä kansainvälisemmin, jotenkin pitää myös yhteensovittaa useammat kielet yliopiston opetuksessa.)

Tutkimustulosten julkaisu on puolestaan puhtaasti tutkijan käsissä. Maailma on täynnä julkaisusarjoja eri kielillä ja mikään ei estä laittamasta tekstejään ulos internetiin ihan vapaasti valitsemallaan kielellä ja muodolla.

Akateeminen yhteisö tietenkin haluaa suosia tiettyjä sovinnaisia kanavia. Tieteellisillä artikkeleilla on tietty yleinen formaatti ja suurin osa niistä julkaistaan englannin kielellä. Tämä tekee artikkeleiden lukemisesta mahdollisimman helppoa ja mahdollistaa niiden laajan levityksen.

Alasta riippuen tässä on tietenkin eri perinteitä: joillain aloilla arvostetaan lyhyempää muotoa, joillain aloilla on tapana kirjoittaa kirja. Kielen, julkaisusarjan ja muodon valitseminen rajoittaa lukijakuntaa. Julkaisussa kannattaa yksinkertaisesti pitää mielessään kohderyhmä. Tuotokset kannattaa suunnitella sen mukaan, kenen haluaa lukevan ne.

Heikkisen mielestä kasvatuksen tutkimus pitää olla saatavilla suomeksi, koska se on tärkeää koulutuksen ammattilaisille, poliitikoille, hallintohenkilöille ja vanhemmille. Tästä olen hieman eri mieltä. Tieteellinen julkaisu on julkaisumuoto, joka on suunniteltu toimimaan tutkijoiden kesken. Harvalla vanhemmalla tai edes opettajalla on mielenkiintoa kahlata läpi kasvatustieteellisiä artikkeleita. Jos tutkija haluaa tavoittaa nämä kohderyhmät, tutkimuksen voi pukea toiseen muotoon. Mites olisi vaikkapa blogikirjoitus!

Tieteellinen sanasto on tietenkin yksi osa monipuolista viestintää. Jos tutkijoiden käyttämät käsitteet vaativat käännöksiä, näiden pohtiminen on osa tutkijoiden tai vaikkapa opettajien tehtävää. Näiden osalta olen laissez-faire -henkinen: jos peruskoululaiselle, lukiolaiselle tai yliopisto-opiskelijalle käsite pitää opettaa suomeksi, eiköhän se käsite myös suomeksi käänny.

 

Olen sitä mieltä, että tutkijoita on syytä innostaa viestimään monipuolisesti monille erilaisille yleisöille. Tällöin tietenkin kaikki rakenteet, jotka ohjaavat tutkijoita toimimaan typerästi, ovat ongelmallisia.

Erilaisten viestimistapojen opettaminen yleistyy jatkuvasti tutkijakoulutuksessa. Tämä on kannatettavaa. Tutkimuksen vaikuttavuudesta puhutaan yhä enemmän, ja tämä on myös tervetullut keskustelun aihe. Vaikuttavuuden mittaaminen ei ole ongelmatonta, mutta jo pelkästään se, että tutkijat pakotetaan pohtimaan vaikuttavuuden eri puolia, on hyvä asia.

Sen sijaan en ole erityisen vakuuttunut siitä, että opetus- ja kulttuuriministeriön yliopistojen rahoitusmalli olisi erityisen ongelmallinen. Tutkijoiden kannustaminen monipuoliseen viestintään on yliopistojen ja tutkimusryhmien tehtävä. Ministeriön tason nippelien pyörittäminen ei yksittäistä tutkijaa innosta mihinkään suuntaan. Julkaisufoorumia ohjauskeinona olen nyt haukkunut jo niin monesti, että sitä kritiikkiä en enää toista.

Sen sijaan eri kielten asema yliopistoissa vaatii sisäistä keskustelua ja pohtimista: Mikä on suomalaisen yliopistojärjestelmän velvollisuus suomen kielen käyttöä kohtaan? Jos yhä useampi väitöskirjan tekijä ei ole äidinkieleltään suomenkielinen, miten heidän viestintäkoulutuksensa järjestetään? Onko se jotenkin huonompi asia, että äidinkielenään ranskaa puhuva ei osallistu suomalaiseen julkiseen keskusteluun, mutta osallistuu aktiivisesti ranskankieliseen julkiseen keskusteluun?

Tärkeintä on se, että yliopistojen monimuotoistumisen pitäisi johtaa parempaa ja monipuolisempaan viestintään ja julkaisemiseen. Tästä on hyötyä sekä tieteelle kansainvälisesti että suomalaiselle yhteiskunnalle.

Kommentit (1)

Zogg

Jos joku tekee suomalaisin verorahoihin väitöskirjan, niin miksi hänen ei tulisi tehdä tuotostaan myös maksajien käyttämällä kielellä? Jos hän ei sitä osaa, niin käännättäminen on aina mahdollista. Jos suomalaiset eivät puolusta suomea, niin kukas sitä sitten puolustaisi?

Tämä englannin lähes kritiikitön fanitus, mikä on ollut vallalla jo pari vuosikymmentä, on tekemässä suomesta taas kyökkikieltä, eikä se ole hyvä suuntaus. Englanti on tärkeä kieli, mutta se ei ole Suomen kieli. Moni kuvittelee englantinsa olevan erityisen hyvää, niin se ei silti ole äidinkielen veroista. Äidinkieli on ajattelun kieli ja jos korkeakouluissa oppimateriaalia ei ole saatavilla äidinkielellä, niin ajattelun taso laskee. Ja mikä muu korkeakoulujen oppimateriaalia tuottaisi suomeksi kuin korkeakouluissa tehtävä tutkimus- ja väitöstyö?

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
Heinäkuu
2016
2015
2014