Seksuaalikäyttäytymisen monimuotoisuutta esittävä taideteos Pompeiin raunioissa. Kuva: fil.feier / Wikimedia Commons

 

Luonnontieteet perustuvat siihen, että mittaamme asioita. Kuten Galileo Galilei pistämättömästi totesikin, luonnontieteilijöiden tehtävä on ensin tehdä asioista mitattavia ja sitten mitata ne.

Jussi Viitala kirjoitti eilisessä Ylen kolumnissaan homoudesta ja siitä minkälainen on homouden biologinen perusta. Hän astui siis kunniakkaasti Galileo Galilein jalanjäljille: käsitteli mittaustuloksia homojen ja heteroiden eroista. Suurin osa molekyylitasoa suuremman mittakaavan biologiasta tarkasteleekin juuri yksilöiden välisiä eroja. Tässä ollaan biologian kovassa ytimessä: yksilöt eroavat toisistaan, yksilöiden erot ovat usein perinöllisiä ja yksilöillä on lisääntymiseroja, joten luonnonvalinta hyrrää ja evoluutiota tapahtuu.

Mittaavaa biologia kiinnostaa siis ennen kaikkea yksilön ilmiasu, fenotyyppi. Kun vertailemme homojen ja heteroiden aivoja, tämä tarkoittaa, että jaamme ihmiset kahteen eri joukkoon, homoihin ja heteroihin, ja sitten mittaamme tiettyjä suureita aivojen rakenteista. Ne voivat olla osien kokoja, pituuksia tai tilavuuksia, tai sitten esimerkiksi eroja aktiivisuudessa, eli aivojen sähköisen toiminnan eroja: jännitteitä, magneettivoita ja sähkövirtoja.

Homojen ja heteroiden aivojen vertailussa on siis kaksi ilmiasullista keskeistä kysymystä: kuka on homo tai hetero ja minkälainen aivojen rakenne on. En ole neurobiologi, joten en osaa arvioida, mitä eri aivojen rakenteiden tai toiminnan mittaustulokset kertovat. (Wikipedian artikkelista voi saada käsityksen kuinka paljon näitä eroja onkaan tutkittu ja löydetty.) Sen sijaan olen homo, ja tiedän ettei homouden määrittely ole mikään yksinkertainen asia.

Myönnän, olen itse helppo homo: harrastan seksiä miesten kanssa, olen parisuhteessa miehen kanssa, jota voin sanoa rakastavani (mitä tahansa sekin sitten merkitsee!), en harrasta seksiä naisten kanssa, enkä voi sanoa kokevani samanlaista vetovoimaa saati rakkauden tunnetta naisia kuin miehiä kohtaan. Koen olevani homo, ja myös kulttuurisesti identifioidun homoksi. Tämä kaikki on pysynyt suhteellisen samana koko elämäni ajan. Olen siis jotain, jonka Jussi Viitala voisi luokitella olevan ehdoton homoseksuaali.

Tunnen monia ihmisiä, sekä heteroita että homoja, jotka pystyvät kuvailemaan seksuaalista suuntautumistaan samoin määrein. Tunnen myös monia ihmisiä, niin homoja, heteroita, jotain siltä väliltä kuin ei mitään näistä, jolle tämä määrittely ei ole yhtään niin suoraviivaista. Heidän määrittelynsä voi riippua päivästä, tilanteesta tai se voi muuttua elinkaaren aikana.

(Tässä kohtaan lienee paikallaan tehdä pieni määritelmällinen kommentti: Englannin kielen sexual kääntyy suomeksi niin sukupuoleen kuin seksiinkin liittyväksi. Selvyyden vuoksi mielelläni suomeksi erottelen nämä merkitykset: seksi ja seksuaalinen, sukupuoli ja sukupuolinen. Biologiassa puhutaan paljon parittelukumppanin valinnasta ja tästä käytän aina nimeä sukupuolivalinta, koska se liittyy ennen kaikkea koiraiden ja naaraiden eroon. Viitala iloisesti sekoittaa seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden.)

Tehdään ajatuskoe: haluat tutkia homouden syntymekanismeja ja pystyisit mittaamaan aivan mitä haluat. Voisit selvittää yksittäisen ihmisen perimän, muutokset hormonitasoissa koko raskauden ajalta ja vanhempien stressitasot milloin vain. Miten määrittelisit tutkimuksessasi, että kuka on hetero, kuka on homo ja kuka on joku muu, mikä?

Mikä tekee ihmisestä homon? Onko se jonkinlainen ”rakkauden” tunne samaa sukupuolta kohtaan? Vai onko se halu harrastaa seksiä saman sukupuolen edustajan kanssa? Onko homous piirre, jonka voi määrittää käytöksen perusteella? Mitä ihmisen tarttee tehdä, jotta hänet voi luokitella homoksi? Pitääkö ihmisen harrastaa seksiä samaa sukupuolta olevan kanssa, jotta hän on homo? Mikä lasketaan seksiksi? Onko homous piirre, joka syntyy vain ihmisen itsemäärittelyn kautta?

Entä kuinka suuri osa homoudesta on vain ympäristön määrittämää? Jos yhteiskunnassa homous on laitonta, ei ole vaikea ajatella, että sekä homouden itsemäärittäminen tai homouteen liitettävien käytöspiirteiden toteuttaminen on harvinaisempaa. Yhteiskunnallisesti ja sosiaaliset paineet voivat vähentää yksilöiden halua kokeilla seksuaalisuuttaan. Miten tämä vaikuttaa, kun mittaamme homoutta? Meidän pitää pystyä määrittelemään homouden jollain yleismaailmallisella tavalla, jos oletamme, että homouden takana on myös yleismaailmallisia biologisia tekijöitä.

Seksuaalitutkimuksen uranuurtajan Alfred Kinseyn ajatus oli asettaa seksuaalinen suuntautuminen janalle: täysin homosta täysin heteroksi. Olisiko järkevää vain kysyä tutkimusyksilöitä, että kuinka homo olet asteikolla nollasta kuuteen. Miksi tämä olisi millään tavalla järkevä jaoittelu? Kuinka monella ihmisellä on niin monta seksikumpppania, että hän voi määritellä olevansa ennemmin nelosen kuin vitosen homo? Entä jos on melkoisen homo, mutta ei kohtaa samansukupuolisia ihmisiä joiden kanssa harrastaa seksiä, joten harrastaa seksiä lähinnä eri sukupuolta olevien kanssa? Kohtaavatko ihmiset seksikumppaninsa sukupuolina, yksilöinä vai jonain siitä välistä? Onko ihminen joka kokee olevansa hetero, mutta on harrastanut seksiä sadan miehen ja sadan naisen kanssa enemmän vai vähemmän homo kuin mies, joka ei ole harrastanut seksiä yhdenkään miehen kanssa, mutta kokee olevansa homo?

Kaikesta päätellen seksuaalisuus ei määrity janalle, vaan siihen liittyy monimuotoisuus, joka ei helposti taivu luvuiksi tai mittareiksi.

Samalla kirkasotsainen galileogalilei on ajanut itsensä nurkkaan. Oikeaa vastausta homouden määrittelyyn ei olekaan. On vain enemmän tai vähemmän väkivaltaisia määrittelyjä, jotka loukkaavat ainakin jonkun ihmisen ihmisarvoa. Yksilön identiteettiä pitäisi arvostaa, mutta se ei välttämättä liity erityisen läheisesti ihmisen käytökseen. Käytöksen ja identiteetin irrottaminen toisistaan johtaa omituisiin johtopäätöksiin. Esimerkiksi Suomen Punainen Risti voi todeta, ettei se syrji homoja verenluovutuksessa, koska säännöissä puhutaan vain miehistä, jotka harrastavat seksiä miesten kanssa.

 

Onneksi homouden ja heterouden määrittelyn umpikujasta pääsee pois yhtä helposti kuin miten sinne on päädyttykin. Se vaatii asian ajattelua uudesta näkökulmasta – tai itse asiassa sitä, että homouteen suhtaudutaan sinä mitä se tarkoittaakin: seksuaalisena kiinnostuksena miehiä tai naisia kohtaan.

Nykyinen biologinen tutkimus vihjaa siihen suuntaan, että naisten ja miesten homoseksuaalisuus pohjautuvat erilaisiin biologisiin ilmiöihin. Jos miespuolisista kaksosista toinen on homo, tämä tarkoitaa että toisellakin on keskimääräistä suurempi todennäköisyys olla homo. Sama pätee myös naispuolisten kaksosten suhteen (joskin todennäköisyys ei ole ihan yhtä suuri). Sen sijaan, jos kaksoset ovat eri sukupuolta, todennäköisyys ei ole yhtään keskimääräistä suurempi. Naisten ja miesten homoseksuaalisuus siis johtuu todennäköisesti eri geeneistä.

Naisten ja miesten homoudessa on tukuittain eroja. Yksi esimerkki on raskauden aikaisen testosteronin vaikutus. Varmin tapa selvittää sikiöaikaisen testosteronimäärän on mitata oikean käden etusormen pituuden suhde nimettömän pituuteen. Matala suhde korreloi korkeamman testosteronimäärän kanssa ja korkea suhde taas matalan testosteronimäärän suhteen: naisilla suhde siis on keskimäärin suurempi kuin miehillä. Meta-analyysissä selvisi, että homoseksuaalisilla naisilla on merkittävästi pienempi suhde kuin heteroseksuaalisilla naisilla. Sikiöaikaisella testosteronitasolla on siis vaikutus tähän. Miehillä vastaavaa eroa ei kuitenkaan löytynyt hetero- tai homoseksuaalisten välillä.

Koska naisten kiinnostus naisiin ja miesten kiinnostus miehiin perustuu eri geeneihin, kyseessä on siis eri biologinen ilmiö. Selitettäväksi ei siis jää homous tai heterous, vaan kiinnostuksen kohdistuminen miehiin tai naisiin.  Kinseyn jana ei ole biologisesti järkeenkäypä, koska kyse on kahdesta eri janasta: kiinnostuksesta miehiä ja kiinnostuksesta naisia kohtaan. Tämä lähestymistapa tarjoaakin järkevämmän teoreettisen lähestymistavan, jolla voidaan selittää niin biseksuaalisuutta kuin aseksuaalisuuttakin.

Ojasta noussut biologi kuitenkin aavistelee jo joutuvansa saman tien allikkoon. Jos ihmisellä on mekanismit kohdistaa seksuaalinen kiinnostus miehiin ja naisiin, miten sitten vaihtelu näissä ryhmissä, puhumattakaan sukupuolten moninaisuudesta, vaikuttaa seksuaaliseen kiinnostukseen. Sormien pituussuhteiden mittaajat ovat havainneet, että matalampi testosteronitaso raskauden aikana lisää sekä heteronaisten että homomiesten mieltymystä maskuliinisiin miehiin.

Biologia voi hyvinkin selittää merkittävästi seksuaalista suuntautumista. Sen sijaan biologilla on vielä matkaa, että hän saa tehtyä seksuaalisuudesta mitattavan. Se ei onnistu ilman muidenkin alojen asiantuntijoiden apua.

Kommentit (6)

Vierailija

Korjatkaa tonne kuvatekstiin Pompeiji niin se olis oikein käännetty. Jookoskookos?

Vierailija

Olemme siis pitkälle samaa mieltä. Jos käytin vanhentunutta termiä, se johtuu siitä, että olen lukenut aiheesta vain englanninkielisiä tekstejä.  Homo - hetero-akselilla on tosiaankin kysymys kiinnostuksesta. Siinä suhteessa on kysymys hyvin samanlaisesta asiasta kuin vaistoissa yleensäkin. Ne eivät pääsääntöisesti ole ole mekaanisia toimintamalleja, jotka laukeavat tietyn avainärsykkeen laukaisemana, kuten Konrad Lorenz aikoinaan opetti, vaan nimenomaan toimintayllykkeitä. Eläimen aikaisempi kokemus ja tilanne ratkaisevat, noudatetaanko yllykettä ja miten, vai eikö noudateta.

Viime vuonna Naturessa julkaistun tutkimuksen mukaan sukupuolisuuteen liittyvien toimintaylllykkeiden takaa ei toistaiseksi ole löydetty muita tekijöitä kuin tuo sikiökauden androgeenipiikin voimakkuus. Odotan kiinnostuksella, mitä tuleva tutkimus paljastaa.

Vierailija

Sikiön aikaisen testosteronin määrä on myös linkitetty älykkyyteen, palkitsemisjärjestelmään, riskinottoon ja uhkien tunnistamiseen. Lisäksi alkoholin käyttö lisää testosteronin määrää naisilla. Näistä johtaen homot olisivat keskimäärin sokeampia uhkille (joka tukee SPR:N kantaa), ottaisivat vähemmän tietoisia riskejä ja olisivat muita herkempiä emotionaaliselle tuelle, josta saakin kuulla SJW:den suusta jatkuvasti. Eli siis kuinka kokemuksien kyseenalaistaminen rangaitsee asianomistajaa. Itse rangaistus rikoksesta jääkin sitten taka-alalle mikroaggressioiden noustessa keskipisteeseen. Mutta nyt pilaan taas päiväni feminismillä.

Viracocha

Minun mielestä tämä homoseksuaalisuuden ylikorostaminen alkaa jo muistuttaa uskontoa...

Vierailija

Homoseksuaalisuuden korostaminen nykyään (esimerkiksi erilaisten pride-marssien yms. kautta) saattaa olla seurausta yhteiskunnassa pitkään vallinneesta homovastaisesta tilanteesta, jossa homo on kohdannut sosiaalisen hyljeksinnän, helvettituomion, ja mahdollisesti jopa vankilan tai mielisairaalan. Kun tilanne on vapautunut, homoutta on mahdollisesti haluttu tuoda julkisesti esiin vastareaktiona aikasemmalle syrjinnälle.

Itse en ole homo, joten tämä oli vain omaa teoreettista pohdintaani asiasta.

Raspu
Liittynyt12.7.2010
Viestejä13878

Mun mielestä hieno ulostulo. Mitäpä näistä käkäilemään.
Ite olen jyystellyt joskus "leidareita" eli naisen näköisiä miehiä joilla kuitenkin on kulli.
Joku perverssia ajatuksen tasolla oleva idea siinä on. En pidä itseäni homona enkä edes bi-seksuaalina, koska en tunne minkäänlaista vetoa raavaisiin miehiin vaan noihin naisen näköisiin miehiin.
Silloin tällöin vietynä se tuntuu virikkeelliseltä "ruokalajilta", mutta ei ole mikään normi "illallinen".

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2017
Heinäkuu
2016
2015
2014