Cold Spring Harborin tutkimuslaitos joutui kohun keskelle. Kuva: AdmOxalate / Wikimedia Commons.
 

Viime perjantaina Biology of Genomes –konferenssi oli päättymässä. Kokouksen päätteeksi MIT-yliopiston biologian professori, ja eräs maailman johtavia geneetikkoja, Eric Lander nousi lavalle ja nosti maljan 90-vuotiaalle James Watsonille.

James Watson, lukiobiologiasta tuttu nimi, on yksi keskeisimmistä geneetikoista. Hän oli toinen osa Watson ja Crick –parivaljakkoa, joka sai nimiinsä DNA:n rakenteen selvittämisen ja hän sai vuonna 1962 Nobelin palkinnon tästä löydöstään. Suurimman osan tutkimusurastaan hän johti Cold Spring Harborin tutkimuslaitosta.

Maljan nostosta nousi hienoisesti muotoillen kohu geneetikkojen keskuudessa.

Ensimmäisenä maljan nostoa kritisoi Caltechin laskennallisen biologian professori Lior Pachter. Hänen kritiikkinsä kohdistui siihen, että nostamalla maljan Watsonille geneetikot normalisoivat seksismin ja rasismin.

Tämän jälkeen geneetikot – hämmentävän yksimielisesti – tuomitsivat tapahtuneen. Paikalla olevat tutkijat pahoittelivat sitä, että olivat osallistuneet maljan nostoon. Lopulta Eric Landerkin pyysi anteeksi maljan nostamista.

 

Miksi James Watsonin syntymäpäivän muistaminen sitten johti tällaiseen palauteryöppyyn ja tuomitsemiseen? Siitä yksinkertaisesta syystä, että James Watson on rasisti ja seksisti. Hänen historiastaan löytyy niin yleisiä kommentteja naisten pätevyydestä tieteen tekoon (”Naiset työpaikalla ovat kyllä iloksi miehille, mutta työskentely on varmaan tehottomampaa”) kuin yksittäisten tutkijoidenkin haukkumisia (”Oli helppo kuvitella [Rosalind Franklin] tyydyttämättömän äidin tuotteena, joka kohtuuttomasti painotti sitä, että työelämä voi pelastaa fiksut tytöt avioliitolta tylsämielisten miesten kanssa.”).

Watson joutui jättämään paikkansa Cold Spring Harborin kanslerina, kun vuonna 2007 hän sanoi haastattelussa olevansa lähtökohtaisesti epäileväinen Afrikan tilanteen kannalta, koska ”sosiaalipolitiikkamme perustuu oletukseen, että heidän älykkyytensä on sama kuin meidänkin – vaikka testitulokset osoittavatkin muuta. -- Ihmiset, jotka joutuvat tekemisiin mustaihoisten työntekijöiden kanssa tietävät tämän.”

Watson on onnistunut myös loukkaamaan irlantilaisia (”Vaikutatte todella tyhmiltä, koska ette tiedä mitään”), ylipainoisia (”Kun haastattelet lihavia ihmisiä, tuntuu pahalta, koska tiedät, ettet tule kuitenkaan palkkaamaan heitä”) ja homoja (”Jos löytyy homousgeeni ja nainen päättää ettei halua synnyttää homoseksuaalia lasta, antakaa naisen tehdä abortti.”)

Lisäksi useilla tutkijoilla vaikuttaa olevan henkilökohtaisia tarinoita siitä, miten he olivat kohdanneet Watsonin ja todistaneet miehen yleistä epämiellyttävyyttä. Tarinoissa toistuu into kohdata yksi johtavista geneetikoista – todellinen nero – ja toisaalta kyvyttömyys reagoida neron huonoon käytökseen. Watson on saanut jatkaa vihamielisten mielipiteidensä kertomista, koska hänen on annettu tehdä se.

 

Surullista on, että Watson on asemansa turvin pystynyt tekemään tuhoa tiedeyhteisölle. Neron on annettu kertoa mielipiteitään, ajattelematta mitä kaikkea siitä seuraa kasvaville tutkijapolville. Emme ehkä koskaan tiedä, kuinka monta lahjakasta naistutkijaa on lähtenyt tiedemaailmasta toiselle uralle kohdattuaan Watsonin seksismin.

Lohdullinen puoli Watsonin tarinassa on, että nyt muut tutkijat vihdoinkin ääneen myöntävät, että Watson on rasisti ja seksisti ja kaikin puolin huono esikuva tutkijaksi. Sosiaalisen median avulla voidaan jakaa tarinoita siitä, kuinka kyseessä ei ole yksittäiset vanhuudenhöperön tutkijan kommentit, vaan pitkään jatkunut käytösmalli. Vastaavasti Watsonin kohteeksi joutuneet löytävät vertaista tukea.

Neromyytti on tieteessä hyvin ongelmallinen.  Koko tieteen historialliseen tarinaan kuuluu yksittäisten nerojen korostaminen. Tieteen järjestelmä korostaa joka tasolla yksilöitä: yksittäisten tutkijan ansioluettelo koostuu ansaitusta rahoituksesta ja tehdystä julkaisuista. 

Tiede on kuitenkin suurissa määrin yhteisöllinen projekti. Kukaan ei pysty tekemään tiedettään yksin ilman muiden apua, ja toisaalta tieteen uudet oivallukset rakentuvat vanhojen löytöjen päälle.

Mielestäni on oikein ja kohtuullista tiputtaa tiedettä nakertavat nerot pois jalustoiltaan. Tieteen todellisia sankareita ovat ne, jotka kannustavat, auttavat ja edistävät tieteellisten yhteisöjen kasvua ja hyvinvointia.

Kommentit (6)

Geenikasa

No nero on nero, ihan riippumatta siitä, mitä mieltä hänen ajatuksistaan ollaan. Joten taidanpa nostaa maljan, jota nuo mainitut luultavasti vähäpätöisemmät tiedemiehet eivät uskaltaneet tehdä.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1761

Luonnontieteiden alalla ei liene monta poikkeavan luovaa mutta James Watsonin kaltaista ärsyttävää tutkijaa. Sivumennen sanottuna DNA:n keksijäryhmän jäsenten maailmankatsomukset poikkesivat jännittävästi toisistaan:  Watson oli (ja on) julistava ateisti, Crick muuten vain ateisti, Franklin agnostikko ja Wilkins aktiivinen uskovainen. Vaikka Franklinin osuus jäi varjoon, kun miehet ottivat mitään puhumatta (?) hänen keskeisen tärkeät DNA:sta ottamansa röntgenkuvat. 

Hänen pyhyytensä
Liittynyt13.5.2005
Viestejä28076

Hyvä kirjoitus Aivelolta. Tästä pitäisi pitää meteliä enempikin. Yhteistyön merkitystä yhä monimutkaisempien tai isompien asiakonokonaisuuksien tieteellisessä selittämistä ei voi liiaksi alleviivata.

Jos argumentista ei voi johtaa yleistä sääntöä, sillä ei ole sisältöä.

Vierailija

Ainoa tapa ajatella on toisinajattelu. Olemalla yhtä mieltä muiden kanssa saa aikaan vain perinteitä. Vain ajattelemalla eri lailla voi saada jotain uutta aikaan. 

Vierailija

 Sekä todistaa ettei  kyseiseen mafian kuulumattomia hyväksytä vaan heitä pyritään kauhistelemaan kaikin mahdollisin teoin kuten tässäkin hesarin sivujulkaisun toimittaja ala-arvoisesti tekee. Kyllä oli noissakin lainatuissa lauseissa niin kamalaa tekstiä, että ihan tulee kyynel silmään ja pitää alaa ja kansalaisuutta ainakin abortti-irkkujen vaihtaa. Helsingin sanomien kulttuuritoimitus jatkaa tästä.

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
Heinäkuu
2016
2015
2014