Peloton rotta. Kuva: Losch / Wikimedia Commons

 

Lomailin vastikään Costa Ricassa. Huomasin, että uusi tutkimusprojekti muuttaa nopeasti miten havainnoin ympäristöä. Silmiin pisti kaksi asiaa. Ensinnäkään, en nähnyt juuri lainkaan kissoja, mutta keskikokoiset koirat olivat suhteellisen yleisiä. Toiseksi, en nähnyt jälkiäkään rotista, vaikka ruokaa oli saatavilla rutkasti.

Madagaskarilla työskennellessä opin, että mustarotta löytää ruuan nopeasti mistä vaan ja syö tiensä kaiken läpi. Costa Ricassa jouduin vain apinoiden ja supien ryöstöretkien kohteeksi.

Kysyin paikalliselta hotellinpitäjältä koirista, kissoista ja rotista. Hänen käsityksensä oli, että koiria pidetään juuri rottien ja muiden tunkeilijoiden takia ja että koirat olivat tehokkaita vartioimaan elinympäristöään. Lisäksi, paikallinen ympäristö on vaarallisempi laajemmalla alueella seikkaileville kissoille kuin omalla reviirillään pysyville koirille. Koirat myöskin ovat huomattavasti luontoystävällisempiä, sillä ne eivät juuri metsästä kotoperäisiä eläimiä. Kissat puolestaan ovat täystuhoja.

Kissat eivät myöskään ole erityisen hyviä rotan saalistajia, koska rotat ovat yksinkertaisesti liian isoja. Tutkimusten mukaan kissat pystyvät saalistamaan mustarottia tai isorottia, jotka ovat kooltaan alle 200-grammaisia. Suomalaisissa rotissa tämä tarkoittaa yleensä, että aikuiset rotat eivät joudu kissojen saaliiksi. Koirat puolestaan – koosta riippuen – pystyvät metsästämään isompiakin rottia, mutta ne eivät ole erityisen hyviä siinä.

 

Pelkästään saalistukseen keskittyminen antaa kuitenkin hyvin osittaisen, tai jopa väärän, kuvan kissojen ja koirien vaikutuksista. Viime vuosien aika yhä trendikkäämmäksi tutkimuskohteeksi ekologian alalla on noussut landscape of fear, suomeksi käännettynä pelon maisema.

Pelon maiseman käsitteen ajatuksena on, että saaliseläimet pyrkivät välttämään saalistuksen kohteeksi joutumista. Niiden käyttämä elinalue vaihtelee tietenkin sen mukaan kuinka suuri riski missäkin on joutua pedon saaliiksi. Esimerkiksi rotalle tunnelit ja ahtaat käytävät ovat hyvä suoja kissoja ja koiria vastaan, kun taas avoimet alueet altistavat ne saalistajille.

Pelon maisema määrittyy monin tavoin: osa siitä voi olla synnynnäistä käyttäytymistä, jossa saaliseläimet esimerkiksi välttelevät avoimia alueita tai kulkevat vain tiettyinä vuorokauden aikoina. Osa siitä on opittua, kuten muistijäljet missä on havaittu petojen jälkiä tai jätöksiä tai missä peto on napannut lajikumppanin. Saaliseläimet voivat muutella hyvin paljonkin käyttäytymistään: jos niiden peto on päiväaktiivinen, saaliista saattaa tulla hämärä- tai yöaktiivinen. 

Klassinen esimerkki pelon maisemasta on Yellowstonen kansallispuiston sudet ja hirvet. Sudet oli metsästetty sukupuuttoon puistosta 1920-luvulla ja 1990-luvulla ne päätettiin palauttaa siirtoistuttamalla. Susien paluun jälkeen hirvien määrä alkoi laskea. Tutkijoiden selvityksen perusteella syy ei ollut saalistus itsessään, vaan pelon maisema: hirvet alkoivat olla enemmän varuillaan susien takia, ne siirtyivät eri alueille, ne saivat vähemmän ravintoa ja niille syntyi vähemmän vasoja.

Kuten suurin osa hyvistä tarinoista, susien aiheuttama pelon maisema Yellowstonessa ei välttämättä pidä paikkansa, sillä myöhemmät tutkimukset ovat kiistäneet, että susien vaikutus olisi niin merkittävä kuin alun perin ajateltiin. Debatti on käynnissä, enkä uskalla tällä hetkellä asettua kummankaan kannan puolelle.

Sen sijaan parin vuoden takainen supitutkimus Vancouverin läheisellä alueella osoitti kauniisti miten pelon maisema ainakin tuossa ympäristössä toimii: saarilla ei ole lainkaan supia metsästäviä koiria, joten supit keräävät ravintoa pelottomasti mistä parhaiten sitä saavat. Tutkijat soittivat saarten rannoilla kovaäänisistä kuukauden ajan koirien (petojen) ja hylkeiden (ei-petojen) haukuntaa. Alueilla, joissa soitettiin koirien haukuntaa, supit vähensivät suuresti ravinnon etsintää rannoilta. Tästä syntyi uskomaton, oman tarinansa arvoinen, muutos, joka johti rapujen lisääntymisen takia vesiekosysteemin muutokseen.

 

Miten sitten rottien pelon maisema muotoutuu? Vuosi sitten Swazimaassa selvitettiin koirien ja kissojen vaikutusta rottien ravinnonhankintaa nerokkaalla asetelmalla. Tutkijat valitsivat kymmenen maatilaa joissa oli koiria ja kissoja, kymmenen maatilaa joissa oli vain koiria, kymmenen maatilaa joissa oli vain kissoja ja kymmenen maatilaa joissa ei ollut kumpiakaan. Rottien määrä arvioitiin näillä käyttämällä jälkilevyjä ja pyytämällä rottia elävänä ansoihin. Lisäksi kullekin maatilalle asetettiin muovisia eväsastioita, joissa oli hiekkaan piilotettu viisikymmentä maapähkinää.

Eväsastiat mittaavat kätevästi sitä miten peloissaan rotat ovat, sillä rottien pitää nähdä vaivaa löytääkseen hiekasta maapähkinöitä. Ensimmäinen maapähkinä löytyy astiasta helposti, mutta sitä mukaa kuin pähkinät vähenevät, sitä enemmän aikaa rottien pitää käyttää seuraavan löytämiseen. Jossain vaiheessa ennen kuin kaikki pähkinät on löydetty, rotat luovuttavat.

Ei niin yllättäen, rottien määrä oli pienempi maatiloilla joissa oli kissoja tai koiria. Sen sijaan pelkästään kissan tai koiran läsnäolo ei vaikuttanut rottien ruokailuun: rotat etsivät noin kolmekymmentä pähkinää laatikkoa kohden maatiloilla joissa ei ollut kissoja tai koiria tai oli vain toinen pedoista. Maatiloilla, joissa oli sekä kissoja että koiria, rotat etsivät keskimäärin vain kahdeksan pähkinää astiaa kohden.

Kissat tai koirat yksinään eivät siis vaikuta erityisesti pelottavan rottia, mutta niiden yhteisvaikutus pelottaa. Sitä ei tiedetä mistä vaikutus johtuu, mutta tutkijoiden spekulaatio oli, että rotat pystyvät muuttamaan helposti käyttäytymistään niin, että yksi peto voidaan huomioida, mutta kahden erilaisen pedon vältteleminen vaatii jo merkittävämpää käyttäytymisen muutosta.

 

Pelko on selkeästi merkittävä eläinten käyttäytymistä muokkaava tekijä, mutta sen mittaaminen on hyvin vaikeaa. Tiedämme tämän ihmisistäkin: pelko vaikuttaa käytökseen ja muun muassa siihen, missä ja miten ihmiset liikkuvat. Ongelmallisinta onkin tietää, miten todellinen riski ja pelko riippuvat toisistaan.

Ensimmäisen virkaanastujaispuheen kuuluisimassa kohdassa Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt väitti, että ainoa asia, jota tarvitsee pelätä, on pelko itsessään. Toisaalta, suomalainen vanha sananlasku sanoo, että ei vara venettä kaada. Rotalle kumpikaan näistä ei voi olla totta: Pelon maiseman on perustuttava todellisen maailman riskeihin tai se on haitallinen. Liiallinen varovaisuus puolestaan johtaa siihen, että pähkinöitä jää syömättä.   

Kommentit (0)

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
Heinäkuu
2016
2015
2014