Tänä vuonna Keniassa poltettiin salametsästäjiltä takavarikoitua norsunluuta. Kuva: Mwangi Kirubi / Wikimedia Commons

 

Etelä-Afrikassa tehdään tänään kauaskantoisia päätöksiä norsunluukaupan tulevaisuudesta.

Luonnonsuojelussa on harvoja tehokkaita kansainvälisesti toimivia työkaluja. CITES, eli uhanalaisten eläinten kauppaa säätelevä sopimus on yksi näistä. CITESin voima nousee siitä, että sopimuksen osapuolet, eri valtiot, valvovat sopimuksen liitteissä mainittujen lajien kuljetusta valtiosta toiseen.

Liitteissä mainitut lajit vaativat aina maastavientiluvan. Ensimmäisessä liitteessä mainittuja lajeja ei saa kuljettaa maasta toiseen kaupallisessa tarkoituksessa ja niillä on oltava myös maahantuontilupa. Toisessa ja kolmannessa liitteessä olevia lajeja saa kuljettaa kaupallisessa tarkoituksessa, jos tarvittavat luvat on hankittu.

Viime ja tämän viikon ajan Etelä-Afrikassa, Johannesburgissa on järjestetty CITESin osapuolten kokous. Osapuolten kokoukset muun muassa päättävät mitä lajeja sopimuksen liitteisiin lisätään. Päätökset tehdään kahden kolmanneksen enemmistöllä.

CITES-kokouksen merkittävimmäksi kysymykseksi on noussut kauppa norsunluulla. Tällä hetkellä afrikannorsu kuuluu ensimmäiseen liitteeseen, paitsi norsun populaatiot Namibiassa, Etelä-Afrikassa, Zimbabwessa ja Botswanassa, jotka kuuluvat toiseen liitteeseen. Lisäksi afrikannorsulla on saanut käydä kauppaa ainoastaan CITESin antamalla luvalla. Näin on tehty kahdesti, vuosina 1999 ja 2008.

Ennen kokousta useista Afrikan maista koostuva ryhmä esitti kaikkien afrikannorsujen siirtämistä ensimmäiseen liitteeseen, siis käytännössä norsunluukaupan maailmanlaajuista kieltoa. Namibia, Botswana ja Etelä-Afrikka vastasivat esittämällä, että norsunluukaupan erikoisehdoista luovutaan, ja että neljä maata joissa norsut ovat toisessa liitteessä, voisivat aloittaa norsunluukaupan.

 

Norsut olivat vauhdilla matkalla kohti tuhoansa. 1980-luvulla niitä oli jäljellä vain noin 600 000 yksilöä, kun 1990 norsunluukauppa kiellettiin maailmanlaajuisesti. Robert Mugaben johdolla eteläisen Afrikan maiden joukko aloitti heti kampanjoinnin näiden maiden norsunluukaupan mahdollistamiseksi ja vuonna 1997 he saivatkin näiden maiden norsukannat siirrettyä ensimmäisestä liitteestä toiseen liitteeseen. Perusteluksi nämä maat kertoivat, että heidän norsukantansa ovat kestävällä tasolla ja niitä hoidetaan riittävän hyvin.

Erityisesti vuodesta 2008 lähtien salametsästys on lisääntynyt runsaasti. Salametsästys on kansainvälisten rikollisjärjestöjen organisoimaa ja hyvin väkivaltaista. Viimeisen vuosikymmenen aikana yli tuhat afrikkalaista kansallispuiston vartijaa on kuollut yhteenotoissa salametsästäjien takia.

Debatti ei ole pelkästään (geo)poliittinen. Myös tiedeyhteisöllä on eriävät näkemyksen norsunluukaupan merkityksestä. Karkeasti sanottuna eri puolilla ovat kysyntää ja tarjontaa painottavat näkemykset.

Norsunluukaupan puolustajat sanovat, että norsunluukaupalla saadaan suojelutoiminnan kipeästi tarvitsemaa rahaa. Kestävällä ja hallitulla luonnollisesti kuolleiden norsujen norsunluun keräämisellä voitaisiin rahoittaa norsujen sekä kaiken muunkin luonnon suojelua. Samoin he sanovat, että norsunluukaupan lopettaminen rajoittaa tarjontaa, muttei kysyntää. Lopputuloksena norsunluun hinta nousee ja salametsästäjät ovat entistä hanakampia tappamaan norsuja. Jos norsunluukauppaan saataisiin osallistettua paikalliset yhteisöt, he olisivat innokkaita suojelijoita, koska tämä toisi heille tuloja.

Norsunluukaupan vastustajat puolestaan sanovat, että laillinen kauppa lisäisi norsunluun kysyntää ja siten myös salametsästys yleistyisi. Heidän mielestään ainut tapa poistaa kysyntä kokonaan on kieltää norsunluukauppa kokonaisuudessaan. Norsut myös lisääntyvät niin hitaasti, että niillä yksinkertaisesti ei onnistu kestävä norsunluun keruu. He myös kyseenalaistavat onko norsunluukaupasta ollut koskaan hyötyä paikallisille yhteisöille, saati itse norsuille. Norsunluukaupan hyödyt lähinnä valuvat kauppiaille ja afrikkalaisten valtioiden korruptioon.

Kenian hallitus heijasteli kaupan vastustajien kantaa, kun se tämän vuoden huhtikuussa poltti salametsästäjiltä takavarikoitua norsunluuta maailman suurimmassa poltossa. Ajatuksena on, että myytynä norsunluu vain lisäisi norsunluun kysyntää ja lisäisi salametsästystä.

Koska norsunluulla on käyty kauppaa kahdesti, 1999 ja 2008, meillä pitäisi olla todistusaineistoa norsunluukaupan merkityksestä. Jälleen, analyysit eroavat. Osa tutkijoista syyttää vuoden 2008 kauppaa salametsästyksen lisääntymisestä ja toisten mielestä tämä analyysi taas on pielessä.

Ympäristöjärjestöt vastaavasti edustavat eri näkemyksiä: WWF on ollut yleisesti norsunluukaupan kannalla – lobaten muun muassa norsunluukaupan kieltoa vastaan ja kannattaen vuoden 2008 kauppaa -, joskin nyt se on kääntynyt kannalle, että nykyistä tilannetta ei kannata muuttaa. Wildlife Conservation Society ei ole ottanut kantaa aiemmin, mutta muutamaan vuotta sitten kääntyi kiellon kannalle. Yhdysvaltalainen Kansallinen kiväärijärjestö NRA on puolestaan ollut norsunluukaupan kieltoa vastaan.

 

Lohdullisinta kokouksessa on, että luultavasti yksikään ehdotuksista ei saa kahden kolmanneksen äänimäärää. Norsunluunkaupan kieltoa ei vahvenneta, eikä sitä myöskään poisteta. Kiistely siitä, miten afrikannorsu pelastetaan, tulee jatkumaan.

Kommentit (1)

Kasvisruoka2
Liittynyt29.8.2015
Viestejä4400

Erittäin kinkkinen tilanne, johon voi vain sanoa, että tuskin kaupan kieltäminen edes riittää.

Pitäisi tietenkin jotenkin muullakin tavoilla suojella norsuja ja edistää niiden säilymistä. Yksi olisi sitten jonkinlainen rahallinen korvaus menetetyistä tuloista, vaikka siinäkin on omat ongelmansa olemassa.

Ruhollah.

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2017
Heinäkuu
2016
2015
2014