Tänään, viides heinäkuuta, on kansainvälinen LGBTSTEM-päivä. Pitkän lyhenteen takana on kaksi osaa: LGBT viittaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin (suomeksi yleensä HLBTI), kun taas STEM viittaa luonnontieteeseen, tekniikkaan ja matematiikkaan. Päivän tarkoituksena on tuoda esille sitä, kuinka näillä aloilla sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla on yhä monenlaisia haasteita työelämässä.

Viides heinäkuuta on valittu päiväksi, koska sateenkaarilipussa luontoa symboloivan vihreän värin aallonpituus on 507 nanometriä, mikä kuulostaa samaan aikaan aika kaukaa haetulta, että myös ihastuttavan nörtiltä.

 

Moniin muihin vähemmistöihin verrattuna homouden etu ja taakka on siinä, että sen voi piilottaa. Ihmisen seksuaalisuutta ei näe ulkopuolelta, joten seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla on aina mahdollisuus piilottaa kuulumisensa seksuaalivähemmistöön. Tämä on etu monissa tilanteissa, joissa muuten voisi kohdata syrjintää. Se on myös haitta, koska tällöin on helppo piilottaa jotain olennaista itsestään.

Homoille päivittäinen elämä on toistuvaa kaapista ulos tulemista. Esimerkiksi: Viittaan yleensä aviomieheeni puolisonani, ihan tietoisesti sanalla joka ei paljasta hänen sukupuoltaan. Melko usein myöhemmin keskustelussa sitten viitataan vaimooni, olettaen puolisoni sukupuoleksi naista. Korjaan tämän aina, sillä se toimii näpäytyksenä. Nykyään väärään mennyt puolison sukupuolen olettaminen on nolompaa keskustelukumppanilleni.

Olen sen verran vanha ihminen, että muistan vielä ajan, jolloin homoihin ei suhtauduttu Suomessa yhtä positiivisesti kuin tänä päivänä. Tällöin jokainen yksittäinen kaapista ulos tulo oli asia, jota piti harkita: Onko se turvallista? Pääsenkö tilanteesta tarvittaessa pois? Miten minuun tämän jälkeen suhtaudutaan? Luotanko tähän ihmiseen riittävästi? Vaikuttaako tämä suhteeseemme? Vaikuttaako tämä esimerkiksi työuraani?

Onneksi enää tuota ajatuskulkua ei aina tarvitse käydä läpi. Joskin riskiarvioinnista poisoppiminen kesti myös kauan. Kauan, ihan liian kauan, kävin läpi tuon saman ajatuskelan myös tilanteissa, joissa se ei olisi ollut tarpeen.

Jotain kuitenkin jäi käteen: tunnistan nykyään aika hyvin, kun huomaan muiden ihmisten käyvän läpi tuon ajatuskulun. Eikä kyse ole vain yksittäisten sanojen varomisesta: äänensävyt, eleet, viitteet, kaikki voivat paljastaa, että nyt on ehkä kyseessä homo, joten paljastumistaan varova homo muuttaa koko olemuksensa ja käyttäytymisensä.

Eikä oman homouden piilottamisessa itsessään mitään pahaa ole, eihän se ole muiden ihmisten asia. Ongelmallista on, että piilottelu vie niin paljon energiaa. Eräässä tieteellisessä konferenssissa nuoremman tutkijan esitelmää kuunnellessani ajattelin, että jos raukkaparka ei käyttäisi suurinta osaa voimavaroistaan itsensä piilotteluun, tämä olisi varmasti parhaimpia kuulemiani esitelmiä.

Jonkun muun kuin itsensä esittäminen on varmasti yleistä useista eri syistä: ihmiset esittävät roolia, jonka he kuvittelevat muiden ihmisten odottavan heidän esittävän. Työelämässä pitää vaikuttaa itsevarmalta ja tunteita pitää peitellä, jotta vaikuttaisi ammattimaiselta.

 

Tilanne muuttuu vielä huomattavasti, kun mukaan tulee kansainvälinen ulottuvuus. Ensinnäkin, maailmassa on vielä 69 maata, joissa homous on laitonta. Nämä ovat maita, joihin en yksinkertaisesti halua mennä, on sitten kyse kenttätöistä tai esimerkiksi konferenssimatkasta.

Tämä tietenkin heijastelee mahdollisuuksiini työskennellä muissakin maissa. Kerran hain työpaikkaa, joka olisi vaatinut pitkän työmatkan Iraniin. Muistan istuneeni työhaastattelussa ja päättäneeni, etten kysy mahdolliselta työnantajalta siinä hetkessä, että miten heidän työsuojelunsa on valmistautunut lähettämään homotyöntekijän maahan, jossa homoudesta voi seurata kuolemantuomio.

Lisäksi on maita, joissa on epämääräisempi lainsäädännöllinen asema. Suomen lähimaista esimerkiksi Liettuassa ja Venäjällä on voimassa lait, joiden mukaan homouden esittäminen positiivisessa sävyssä on laitonta. Itsenhän ajattelen, että pelkkä olemassaoloni riittää esittämään homouden positiivisessa sävyssä.

 

Siinä, missä yliopistolla toimistollani homous ei aiheuta ylimääräistä vaivaa, muissa yhteyksissä ongelmia voi syntyä. Yksi esimerkki voi olla kenttätyö, kun lähdetään toimistolta metsään. Kenttätyö on aina intensiivistä. Tällöin työskentelet samojen ihmisten kanssa viikkoja tai kuukausia, joskus hyvin rajatuissa tiloissa ja ilman kosketusta muihin ihmisiin. Tällöin harkinta siitä, että miten olla ja mitä kertoa itsestään voi jälleen olla ajankohtaista.

Oma ongelmansa on vielä kulttuurien välinen vuorovaikutus. Olen tehnyt väitöskirjaani varten kenttätöitä noin vuoden ajan Madagaskarilla. Myönnän, että minulla kävi sikäli hyvä tuuri, että Madagaskar ei ole erityisen homovastainen maa. En edes ajatellut ennen Madagaskarille lähtöä, miten tämä homouteni vaikuttaa työskentelyyn. Minulla oli kuitenkin tutkimusavustajani kanssa hyvin luonteva suhde ja ensimmäisen kuukauden varovaisuuden jälkeen keskustelimme henkilökohtaisistakin asioista.

Madagaskarilaiset ovat hyvin perhekeskeisiä ihmisiä. Loppujen lopuksi tutkimusavustajalleni oli suurempi hämmennys siitä, etten halua lapsia, kuin siitä että olen homo.

Loppujen lopuksi kaikki meni hyvin hienovaraisella tasapainoilulla. Paikalliset työntekijät olivat perillä homoudestani, ja toisen kenttäkauteni loppupuolella puolisonikin tuli käymään kenttäasemalla.

 

Tämä kirjoitus on häpeilemättömän omaa napaa kaiveleva, koska tunnen tietenkin parhaiten oman kokemukseni siitä, minkälaista on olla homo luonnontieteilijä tiedemaailmassa. Sen verran olen kokemuksia jakanut muiden kollegojen kanssa, että uskallan väittää sen olevan myös suhteellisen edustava esimerkki homomiesten kohtaamasta työelämästä. Rankempia kokemuksia varmasti tulee vastaan paikoissa, joissa ei olla yhtä suvaitsevaisia homoja kohtaan, tai ihmisryhmillä, jotka kohtaavat enemmän syrjintää, kuten naisilla ja rodullistetuilla.

Sanomani onkin, että vaikka suoranainen syrjintä on paljon harvinaisempaa kuin aikaisemmin, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt kohtaavat yhä haasteita tiedemaailmassa. Tällä on myös seurauksia: esimerkiksi Yhdysvalloissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat opiskelijat tiputtautuvat useammin pois luonnontieteellisistä opinnoista.

Mitä sitten kukin voi tehdä helpottaakseen HLBTI-ihmisten arkea tekniikan ja luonnontieteiden aloilla? Tässä muutama idea:

  • Osoita avoimesti tukesi vähemmistöille. Sateenkaarilippu toimii aina.
  • Tuki on muutakin kuin sanoja. Puutu muiden syrjivään käyttäytymiseen tai kielenkäyttöön.
  • Kun järjestät tapahtumaa, työpajaa tai luentoa, pohdi, että ovatko järjestelyt sellaiset, että kaikki voivat osallistua.
  • Tasa-arvo ei ole sitä, että lasketaan miehiä ja naisia ja vähemmistöjen edustajia. Monipuolinen edustus on matalin rima.
  • Selvitä minkälaisia haasteita HLBTI-ihmiset kokevat. Kuuntele heitä.
  • Vähemmistöissä ongelmat kasautuvat. Valkoinen miespuolinen cis-sukupuolinen homo ei voi puhua kaikkien vähemmistöjen puolesta - kuuntele laajasti vähemmistöjen edustajia.
  • Pohdi miltä asiat tuntuvat HLBTI-kollegan näkökulmasta. Tiedätkö mitkä tilanteet omalla alallasi voivat olla ongelmallisia?
  • Sukupuolitetut vessat, sukupuolten mukaan järjestyt yhteismajoitukset, miesten ja naisten joukkueet ynnä muut. Harkitse toisen kerran.
  • Jos alaisissasi on HLBTI-ihmisiä, tue heitä verkostoitumaan.

 

Tämän kirjoituksen osalta minulla on herkkä moderointisormi: poistan kaikki vihamieliset kommentit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
Heinäkuu
2016
2015
2014