Tammikuisen Washingtonissa järjestetyn Women's Marchin teemoista yksi oli tieteen puolesta mielenosoittaminen. Kuva: Liz Lemon / Wikimedia Commons

 

 

Kun kolumneissa vaaditaan, että tieteen tai koulutuksen ei pitäisi olla poliittista, kannattaa varoa. Joko kirjoittaja on naiivi, tai kirjoittaja haluaa, että tiede ja koulutus ovat poliittisesti hänen puolellaan.

 

Poliittisin lausahdus, jonka olen viime aikoina on kuullut, väittää, että tieteen ei pitäisi olla poliittista.

Yhdysvaltalainen tiedeyhteisö on sekaisin, koska presidentti Trumpin ensimmäiset linjaukset uhkaavat tiedettä monin tavoin. Tieteen rahoitusta ollaan vähentämässä useilla eri aloilla, humanistisista tieteistä ilmastotieteeseen. Uhkaukset ovat myös poliittisesti motivoituneita: kun äärioikeistolaista puhujaa vastaan osoitettiin mieltä ja puhe yliopistolla jouduttiin perumaan, Trump uhkasi vetää kaiken liittovaltion rahoituksen pois yliopistolta. Rahaa merkittävämmäksi ovat nousseet kuitenkin periaatteellisemmat kannanotot: usean ministeriön tutkijoita on käsketty olemaan viestimättä toiminnastaan ja ulkomaalaisten maahantuloa on rajoitettu.

Maahantulon rajoitukset iskevät tieteeseen nopeasti ja kipeästi. Helsingin Sanomat kertoo artikkelissaan miten Chalmersin yliopiston tutkija Amir ei päässyt tutkijavaihtoon Cornellin yliopistoon. Amir laitettiin käsirautoihin ja hänen käskettiin lähteä vapaaehtoisesti tai muuten hän saisi viiden vuoden maahantulokiellon. Useat mediat uutisoivat puolestaan iranilaisesta Samira Asgarista, jonka piti aloittaa tuberkuloositutkimus Harvardin yliopistosairaalassa. Häntä ei päästetty Lufthansan lennolle Frankfurtissa. Asgari väitteli viime vuonna Lausannen teknillisestä yliopistosta ja oli saanut Sveitsin tiedeneuvoston rahoituksen tutkimukselleen. Kun tuomioistuimet olivat väliaikaisesti kieltäneet Trumpin kiellon toteuttamisen, Asgari pääsi viime lauantaina vihdoinkin Bostoniin aloittamaan työnsä.

Trumpin toimet ovat saaneet tutkijat varuilleen ja he ovatkin mobilisoitumassa ja järjestämässä March for Science-mielenilmauksen Washingtonissa sekä muissa kaupungeissa. Marssi osoittaa mieltä Trumpin politiikkaa vastaan. Ja yhtä varmasti kuin Trump tekee hallaa yhdysvaltalaiselle – ja eittämättä myös maailmanlaajuiselle – tiedeyhteisölle, yhtä varmasti esiin nousevat kommentit, että tiedettä ei pitäisi politisoida. Näkökannan mukaan mielenosoituksia ei pitäisi järjestää, koska nämä tekevät tieteestä osapuolen poliittisissa kiistoissa.

Nämä väitteet ovat käsittämättömiä. Kun tiedeyhteisö on poliittisen uhan alla, tietenkin tiedeyhteisön pitää myös puolustautua. Tiede on jo politisoitu.

Samalla kun mielenosoitus herättää kasvacaa huomiota, alkaa myös kamppailu siitä, mitä tiede ja tiedeyhteisö oikein ovat. Psykologi Steven Pinker teki ennaltaehkäisevän iskun ja esitti toiveen, että sosiaalisen oikeudenmukaisuuden teemat eivät kuuluisi mielenosoitukseen. Mielenosoitusta onkin syytetty vasemmistolaiseksi – mikä on tavallaan loogista, jos osoitetaan mieltä oikeistopresidenttiä vastaan. Tutkijat ovat harvinaisen erimielinen sakki, eikä näköjään edes Trumpin uhka pysty yhdistämään heitä.

Lohdullisimpiakin merkkejä on ilmassa, sillä Trumpin toimet eivät ole jättäneet eurooppalaisiakaan tutkijoita kylmäksi. Euroopan molekyylibiologian tutkimusorganisaatio EMBO organisoi listan tutkijoista, jotka lupaavat tukea tutkijoille, jotka eivät pääseetkään Yhdysvaltoihin maahantulorajoitusten takia. Tutkijat tarjoavat paikkaa laboratoriossa, työpöytää, tutkimusyhteisön tukea ja monessa tapauksessa mahdollista majoitustakin. Tähän päivään mennessä jo 873 tutkijaa on tarjonnut tukeaan.

Tutkijoiden solidaarinen tuki lämmittää mieltä. Idealismi ja debatti arvoista on etuoikeutettujen aluetta. Kun tutkija ei pääsekään työpaikalleen tai ei pääsekään muuttamaan uuteen kotimaahansa, hän saattaa jäädä täysin tyhjän päälle. Kun ensisijainen huoli on asunnon ja ruuan hankkiminen, tutkijan mielessä ei ole tieteen vapaus tai totuudellisuuden merkitys poliittisessa päätöksenteossa. 

Kun Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutin johtaja kirjoittaa, että instituutti tarjoaa Trumpin toimien takia kodittomiksi jääneille työpisteen tai tutkijaturvapaikanhakijoille väliaikaisen tutkijastatuksen, kyseessä on hyvin poliittinen teko ja samalla myös hyvin oikea teko. Tieteentekijöiden tehtävä on puolustaa tieteen tekemisen mahdollisuuksia ja arvoja, joihin kansainvälinen tiedeyhteisö nojaa. Tärkeintä on kuitenkin tukea ja puolustaa muiden tutkijoiden työskentelyn edellytyksiä.

Ehkäpä Trumpin toimet avaavat silmiämme. Tieteellisen tiedon ohittaminen, ja esimerkiksi väittäminen kiinalaiseksi salajuoneksi, on poliittinen päätös. Vastaavasti päinvastainen, se että poliittisessä päätöksenteossa luotetaan tieteelliseen tietoon, on myöskin poliittinen päätös.

 

Toisaalta (konservatiiviset) vaatimukset kohdistuvat usein koulumaailmaan ja koulutukseen. Aivan kuten tieteen on näiden kirjoittajien mielestä oltava ”objektiivinen”, samoin myös koulun pitäisi olla arvovapaata aluetta. Esimerkiksi näistä ajatuksista käy Sanna Ukkolan eilinen kirjoitus Ylen nettisivuilla. Niissä Ukkola tuomitsee luomu- ja vegaaniruuan tarjoamisen koululaisille ”ideologisena” ja ”-isminä”.

Ukkolan ajatus on uskomattoman naiivi. Tehotuotannon suosiminen on aivan yhtä paljon poliittinen päätös kuin luomunkin suosiminen. Tämän pointin ovat jo muut kirjoittajat tuoneet selkeästi esiin, joten en puutu siihen sen enempää.

Kirjoitus on kuitenkin erityisen omituinen siinä mielessä, että peruskoulun toimintaa ensisijaisesti säätelevät dokumentit, perusopetuslaki, perusopetusasetus ja perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteet, ovat ilmiselvän poliittisia. Ne ovat eduskunnan, valtioneuvoston tai opetushallituksen johtoportaan hyväksymiä.

Opetussuunnitelman perusteiden alkupuolella on muun muassa osio ”Perusopetuksen arvoperusta”. Siellä mainitaan asioita kuten ”rohkeus puolustaa hyvää”, ”opetus vahvistaa... kulttuurisen monimuotoisuuden kunnioitusta”, Tekstissä linjataan, että sivistynyt ihminen arvostaa toisia ihmisiä ja ympäristöään ja että oppilaita ohjataan kestävään elämäntavan omaksumiseen.

Vegaaniruuan tarjoaminen kouluruokailussa on niin suoraviivaista ohjausta kestävän elämäntavan omaksumiseen, että on vaikea kuvitella mikä toiminta paremmin sopisi yhteen opetussuunnitelman kanssa.

Opetussuunnitelmien päivittäminen on läpeensä poliittinen prosessi. Ensin puolueet kamppailevat tuntijaosta ja kun se on säädetty lailla ja asetuksella, päätetään mitä missäkin aineessa pitää oppia. Viimeisin lukion opetussuunnitelman perusteet valmisteltiin niin nopeasti, että niihin ehdittiin tehdä vain kosmeettisia muutoksia. Kiire oli tietenkin, koska vaalikausi oli loppumassa ja hallitus halusi saada homman hoidettua kotiin ennen kuin seuraava opetusministeri olisi puuttunut asiaan.

Ruokakulttuurikasvatus, ympäristökasvatus, seksuaalikasvatus, talouskasvatus, yrittäjyyskasvatus – koulu on täynnä erilaisia opetuskokonaisuuksia, joissa politiikka on vahvasti läsnä.

Politiikka tunkee tietenkin vielä pienempiikin yksityiskohtiin. Lukion biologian opetussuunnitelman perusteissa oli luonnosvaiheessa yhden kurssin keskeisenä käsitteenä ’biotalous’. Biotalous ei ole millään tasolla keskeinen biologinen käsite – ainakin oman käsitykseni mukaan se on lähinnä uusi nimi sille, että Suomen metsät hakataan matalaksi. Miksi se sitten oli päätynyt luonnokseen? Ainoa syy, jonka keksin: se oli uuden hallituksen lempisanoja. Mikä voisi olla poliittisempaa?

Perusteisiin jäi muun muassa käsitteet ekososiaalinen sivistys ja genomitieto. Kumpikaan näistä ei ole biologinen käsite, vaan trendisana. Ne eivät ohjaa opetusta biologian tiedonalan tai biologisen tutkimuksen näkökulmista, vaan ne ovat suoraa poliittista ohjausta, jolla toivotaan huomioivan trendit, jotka joku on päättänyt keskeiseksi osaksi nykypäivän maailmaa. Politiikkaa, siis.

 

Kysymys siitä mitä koulussa opetetaan, miten opetetaan, kuka opettaa ja kenelle opetetaan on halki historian aina ollut poliittinen. Samoin kysymys siitä mitä tutkitaan, missä tutkitaan, kuka tutkii ja miten tutkii on aina ollut poliittinen.

Kommentit (6)

Vierailija

Kysymys tieteen politisoitumisesta pätee kyllä myös toiseen suuntaan: ei pelkästään poliitikkojen päätöksiin käytetäänkö poliittisessa päätöksenteossa tiedettä tai rahoittavatko poliittiset instituutiot tieteen tekoa tai mistä maasta kotoisin oleville tutkijoille myönnetään oleskelulupia, vaan vaikuttavatko poliittiset tavoitteet tieteen sisältöön enemmän kuin episteeminen rehellisyys? Jos tieteen piirissä toimii aloja, joille "tiede" on vain hieno sana sille että tiettyjä subjektiivisia arvoja ja poliittisia mielipiteitä voidaan validoida julkisessa keskutelussa pukemalla ne akateemisuuden viralliseen kaapuun, niin mitä syytä toisenlaisia arvoja ja poliittisia mielipiteitä edustavilla ihmisillä on uskoa että tuo "tieteeksi" kutsuttu elämänala tuottaa objektiivisia tosiasioita joilla on episteemistä merkitystä, joita pitäisi huomioida päätöksenteossa?

Opiskelen HY:ssä harvinaisen epäpoliittisella laitoksella: platonisen abstrakteilla matemaattisilla käsitteillä harvemmin on yhteiskunnallista merkitystä. (Ja ennen kuin joku yrittää arvata kuka olen, valehtelen yliopistoyhteisössä jatkuvasti poliittisista mielipiteistäni parhaan kykyni mukaan.) Olen kuitenkin huomannut että jopa tällaisella täysin epäpoliittisella alalla  pätee kuuluisa vertaus makkarantekemisestä (kuinka sitä ei pitäisi nähdä jos haluaa syödä lopputuloksia): tavalliset ihmiset tekevät usein tavallisten ihmisten eettisesti keskinkertaisia päätöksiä omaa uraansa ja etuaan ajatellen tieteenfilosofisten utooppisten ihanteiden noudattamisen sijasta. Silti saatan vielä kuvitella että alani kokonaisuutena hiljalleen lähestyy jotain objektiivista totuutta, ontuva askel kerrallaan.

Keskustakampuksella on joitain laitoksia joissa ei minun arvioni mukaan tehdä mitään "tieteen" arvonimen ansaitsevaa, vaan harrastetaan erilaatuisia poliittisesti värittyneitä ideologioita joiden kontaktipinta reaaliseen todellisuuteen vaihtelee paljon. Sokalin pieni koe menestyisi monella eri alalla tänä päivänä aivan yhtä hyvin kuin vuosikymmeniä sitten, ja on hämmästyttävää että ainoa ala joka kokee tänään olevansa minkäänlaisessa "tieteellisessä kriisissä" on pieni osajoukko tilastollisia menetelmiä soveltavista ihmistieteistä.

On ollut suuri virhe suhtautua julkisessa keskustelussa kaikkeen mikä kutsuu itseään "tieteeksi" saman tieteellisen yhteisön ilmentymänä, ja puhua tieteestä kuin se puhuisi yhdellä suulla yhtä tiettyä tieteellistä totuutta.

Jos kysymys "siitä mitä tutkitaan, missä tutkitaan, kuka tutkii ja miten tutkii on aina ollut poliittinen", niin kyynisesti voisi sitten kysyä tarkoittavatko kaikki yksien vaalien jälkeen muuttuneet poliittiset linjaukset oikeastaan mitään hyökkäystä tieteellisesti totuudellista "tiedeyhteisöä" vastaan, vai ainoastaan, niin, politiikan vaihtamista yhdestä suunnasta toiseen? Englanninkielisen lausahduksen tapaan, samaa kakkua ei voi säästää eikä syödä: tiede ei voi olla samaan aikaan yhtäältä politiikan väline  ja toisaalta neutraali, puhtaasti tiedonihanteiden mukainen projekti reaalitodellisuuden ymmärtämiseksi...

Vierailija

Oletko siis sitä mieltä, että moraalille ja etiikalle ei ole paikkaa tiedeyhteiskunnassa?

Matias S

Minusta tämä oli suurimmilta osin hyvä kirjoitus mutta yleistämisen taso kummaksuttaa. Millä tavoin esim. matematiikka, logiikka, teoreettinen fysiikka tai teoreettinen filosofia kuten metafysiikka ovat poliittisia? Niiden tuloksia voivat hyväksyä ihmiset joilla on eri poliittiset kannat.

Politiikka ei myöskään saa vaikuttaa siihen, miten tiettyä aineistoa tulkitaan teorian tueksi. Tässä saa vaikuttaa vain totuuden tavoittelua edistävät pyrkimykset. Muutenhan teorian laatiminen olisi täysin mielivaltaista; kuka tahansa voisi luoda minkä tahansa teorian mikä kulloinkin edistää hänen poliittisia pyrkimyksiään. Jos politiikan/ideologian annetaan vaikuttaa tieteeseen em. mielessä, on vaikea nähdä, miten tiede erotetaan näennäistieteestä. Esim. ilmastonmuutoskielto, rasismi ja ID ovat näennäistieteitä koska ne perustuvat tiettyjen intressiryhmien poliittisiin päämääriin, ei totuudenmukaisuuteen pyrkivään tiedonhankintaan.

On varmasti perusteltua kumota harhakäsitykset, joiden mukaan tiede olisi täysin vapaata arvoista ja kunkin aikakauden poliittisesta ilmapiiristä ja yhteiskunnasta. On kuitenkin liioiteltua väittää, että tiede on läpikotaisin poliittista. Tämä jyrkkä kanta, jota tämä blogiteksti mielestäni edustaa, johtaa samankaltaisiin ongelmiin kuin mitä se itse alunperin oikeutetusti arvostelee.

bcbcbc

Hyvä kirjoitus aiheesta! Näkisin kuitenkin Trumpin hyökkäävän aiheellisesti tiettyjen tieteenalojen kimppuun. Enkä nyt puhu tieteellisestä validiteetista, vaan politisoitumisesta. Itsehän pitäisin hyökkäyksiä tiedettä vastaan ylipäätään verrattain harmittomina, sikäli kun tieteen pitää pystyä puolustamaan itseään ja kyseenalaistaminen kuuluu tieteeseen jo sisäsyntyisesti, mutta ongelmat ovatkin siinä, että hyökätään sitä politisoitunutta blokkia vastaan ja tämän vuoksihan sosiaalisen oikeuden anarkistit ovat osoittamassa mieltään.

Mitä taas tuohon puhujien estämiseen tulee, niin Trump on nähdäkseni siinäkin oikeassa; ei kai yliopistojen tarkoituksena ole vain pönkittää jonkin ryhmän poliittisia näkemyksiä, vaan pikemminkin haastaa niitä

Kaapelijehu
Liittynyt13.4.2009
Viestejä334

Elämme demokratiassa ja demokraattisessa järjestelmässä päätöksenteko on aina poliittista. Diktatuurissa politiikkaa ei tarvita, koska siellä johtaja käskee ja muut tottelee. Siis politiikka on itseasiassa hyvä asia, koska niin kauan kuin meillä on sitä, elämme demokratiassa. Silti "poliittinen" -leimaa käytetään hyvin yleisesti ikäänkuin kumoamaan faktoja. "Poliittinen" tarkoittaakin usein samaa kuin, että joku on eri mieltä kanssasi ja itse uskot että faktat ovat puolellasi.

Silti minusta on kummallista väittää tiedettä poliittiseksi. Sillä vaikka Trump kuinka väittäisi kasvihuoneilmiötä kiinalaisten keksinnöksi se on silti tieteellinen fakta. Vaikka joku poliittikko höpöttäisi mitä tahansa, hän ei silti kykene muuttamaan maapalloa pannukakuksi. Kyse on vain siitä, että Trump pitää rahasta niin paljon, että hän ei välitä tieteen tuloksista koska ne sattuvat olemaan talouden kannalta ikäviä.

Siis ilmastonmuutos on fakta, mutta se miten ihmiset siihen reagoivat onkin sitten politiikkaa. Toiset haluavat pysäyttää ilmastonmuutoksen, toiset taas eivät halua tehdä sille mitään.

Kaapelijehu

Vierailija

Kyllä tämä kirjoitus osoitti kritisoidun vaateen "tieteen ei pitäisi olla poliittista" erityisen tärkeäksi. Kirjoittajan kaltaisia "ajattelijoita" - jotka toteuttavat umpipoliittista sabotointityötään "Akateemisuuden" suurten siipien suojaamana - alkaa olla maailmassa jo liikaa.

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkija Zürichin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014